I
"ihmettelevä"
Vieras
Yritän kertoa lyhyesti, vaikka se voi olla vähän vaikeaa...
Olen 3 lapsesta vanhin, nyt 29v. Vanhemmat erosivat kun olin 6. luokalla. Äiti on aina ollut sekaisin, ns. yrittänyt itsemurhaa lukuisia kertoja, joskus silloin ollut vain mun silloin eskari-ikäinen sisko kotona, ei ole huolehtinut meistä, miehensä, joiden kanssa aina on ollut pakko mennä naimisiin, ovat kytänneet meitä, hyväksikäyttäneet siskoani jne. Siinä vasta pieni osa.
Äiti ei ole koskaan kestänyt, minkälainen olen. Alasti ja päissään huusi mulle, kun olin teini, että mua ei koskaan huoli kukaan, kun kukaan ei kestä mun kaltaista paskaa ja yritti pizzalautasta iskeä mun päähän.
Vuodet kului, mä sain 2 lasta ja palasin yhteen lasteni isän kanssa. Mies, jota mun äiti ei ole koskaan sietänyt. Joten hän teki meistä lastensuojeluilmoituksen, eikä ilmeisesti kestänyt sitä, että mä en ole enää lapsi jota hän voi määräillä. Lastensuojeluilmoitus selvitettiin tarkasti, mun äiti oli myös yhdellä tapaamisella mukana ja sos.työntekijät huomasivat kuka on sekaisin, kuka ei.
Sen jälkeen mun on ollut paljon helpompaa elää ilman sitä ihmistä. Uhkailee itsarilla, aina sai pelätä sen miehiä, miesten huomio oli mun syytä jne.
Vuodet on taas kuluneet, meillä on 4 lasta, edelleen olen saman miehen kanssa, joka siis on tällaista paskaa kestänyt, naimisissa oltu pian 7v. Mä rakastan mun pieniä, mun miestä, meillä on ihan normaali mutta kauhukuvia ihanampi arki, ihana kämppä, ihanat lemmikit. Meillä on harvinainen talo, tässä nimittäin monta perhettä on todella läheisiä kaikki keskenään. Jokainen auttaa toista, oli kyse kauppareissuista, lasten vahtimisesta, eläinten hoidosta matkojen aikana tai tapetoinnista. Meillä on kavereita, läheisiä, ystäviä, kaikki arkijutut ja mitä ikinä perheen kanssa voikaan tehdä.
Jokunen kuukausi sitten ajattelin, että okei, yritän olla hänen kanssa väleissä. Se oli virhe. Meillä on oma arki ja omat jutut. Mun puhelin alkoi soimaan jatkuvasti iltaisin 10 aikaan. Hän kun herää kuulema 5 aikaan illalla. Sähköpostia pukkasi myös koko ajan. Meillä on jo omat jutut, kaverit, harrastukset, aikataulut ym. Yhteydenpito ois ok, mutta se iltaisin soittelu, jatkuva vaatiminen, vaikka lapset ei sinne halua jne. alkoi ottamaan hermoon. Joka viikonloppu tuli viestiä, että lapset hänen luo, ihan kuin hänellä olisi joku tapaamisoikeus. Nämä asiat paheni, kun hän erosi 4. miehestään. Meillä on ihan hyvä olla näin, joten en enää vastannut puheluihin.
Ja nyt mun ns. äiti taas ahdistelee meitä. Hänellä on meille matkaa, kulkee bussilla, mutta usein on nyt ilmestynyt pihaan ja oven taakse. Eilen huomasin ikkunasta, kun 7v ja 10v olivat pihalla, että siellä hän taas oli, houkuttelemassa erilaisilla asioilla. Hän oli pitkästä aikaa myös soittanut isälleni, jonka kanssa olen hyvissä väleissä, että en anna lapsia, siskoni on jo käännyttänyt, ja veljeäni käännyttää parhaillaan...
Mikä pakko minulla, meidän perheellä, on olla tuon ihmisen kanssa tekemisissä???
Miten tästä pääsee eroon, miksi me ei saada elää elämäämme...?
Olen 3 lapsesta vanhin, nyt 29v. Vanhemmat erosivat kun olin 6. luokalla. Äiti on aina ollut sekaisin, ns. yrittänyt itsemurhaa lukuisia kertoja, joskus silloin ollut vain mun silloin eskari-ikäinen sisko kotona, ei ole huolehtinut meistä, miehensä, joiden kanssa aina on ollut pakko mennä naimisiin, ovat kytänneet meitä, hyväksikäyttäneet siskoani jne. Siinä vasta pieni osa.
Äiti ei ole koskaan kestänyt, minkälainen olen. Alasti ja päissään huusi mulle, kun olin teini, että mua ei koskaan huoli kukaan, kun kukaan ei kestä mun kaltaista paskaa ja yritti pizzalautasta iskeä mun päähän.
Vuodet kului, mä sain 2 lasta ja palasin yhteen lasteni isän kanssa. Mies, jota mun äiti ei ole koskaan sietänyt. Joten hän teki meistä lastensuojeluilmoituksen, eikä ilmeisesti kestänyt sitä, että mä en ole enää lapsi jota hän voi määräillä. Lastensuojeluilmoitus selvitettiin tarkasti, mun äiti oli myös yhdellä tapaamisella mukana ja sos.työntekijät huomasivat kuka on sekaisin, kuka ei.
Sen jälkeen mun on ollut paljon helpompaa elää ilman sitä ihmistä. Uhkailee itsarilla, aina sai pelätä sen miehiä, miesten huomio oli mun syytä jne.
Vuodet on taas kuluneet, meillä on 4 lasta, edelleen olen saman miehen kanssa, joka siis on tällaista paskaa kestänyt, naimisissa oltu pian 7v. Mä rakastan mun pieniä, mun miestä, meillä on ihan normaali mutta kauhukuvia ihanampi arki, ihana kämppä, ihanat lemmikit. Meillä on harvinainen talo, tässä nimittäin monta perhettä on todella läheisiä kaikki keskenään. Jokainen auttaa toista, oli kyse kauppareissuista, lasten vahtimisesta, eläinten hoidosta matkojen aikana tai tapetoinnista. Meillä on kavereita, läheisiä, ystäviä, kaikki arkijutut ja mitä ikinä perheen kanssa voikaan tehdä.
Jokunen kuukausi sitten ajattelin, että okei, yritän olla hänen kanssa väleissä. Se oli virhe. Meillä on oma arki ja omat jutut. Mun puhelin alkoi soimaan jatkuvasti iltaisin 10 aikaan. Hän kun herää kuulema 5 aikaan illalla. Sähköpostia pukkasi myös koko ajan. Meillä on jo omat jutut, kaverit, harrastukset, aikataulut ym. Yhteydenpito ois ok, mutta se iltaisin soittelu, jatkuva vaatiminen, vaikka lapset ei sinne halua jne. alkoi ottamaan hermoon. Joka viikonloppu tuli viestiä, että lapset hänen luo, ihan kuin hänellä olisi joku tapaamisoikeus. Nämä asiat paheni, kun hän erosi 4. miehestään. Meillä on ihan hyvä olla näin, joten en enää vastannut puheluihin.
Ja nyt mun ns. äiti taas ahdistelee meitä. Hänellä on meille matkaa, kulkee bussilla, mutta usein on nyt ilmestynyt pihaan ja oven taakse. Eilen huomasin ikkunasta, kun 7v ja 10v olivat pihalla, että siellä hän taas oli, houkuttelemassa erilaisilla asioilla. Hän oli pitkästä aikaa myös soittanut isälleni, jonka kanssa olen hyvissä väleissä, että en anna lapsia, siskoni on jo käännyttänyt, ja veljeäni käännyttää parhaillaan...
Mikä pakko minulla, meidän perheellä, on olla tuon ihmisen kanssa tekemisissä???
Miten tästä pääsee eroon, miksi me ei saada elää elämäämme...?