nyt ei sit tarvii tulla heittämään mitään paskaa silmille. vaan ihan asiallista juttelua, tuskin ainoa olen, joka tätä miettii.
meillä asuu siis kotona kohta 21 vuotta täyttävä poika. ennen ei ole ollut palkkatyössä vieraalla. vaan on tehnyt työtä kotona. jolloin herääminen ei ole ollut minuutti pelia. poika on opetellut sellaisen tavan, että laittaa kellon kiinni ja jatkaa uudestaan ja kohta se taas soi. sitten sillä on toinen kello, joka saattaa herättää kaksikin tuntia, ja kossi sen kun jatkaa uniaan. eli on niin tottunut, että nukkuu vaan.
nyt sitten aloitti palkka työt. miten toimisit
a. ajattelisit että on täysi-ikäinen ja vastuussa itsestään ja teoistaan. että siinäpä kello soikoon, jos poika ei nouse, niin omapa on asiansa.
b. herättäisit pojan suosiolla joka ikinen aamu, ja valvoisit, että suorituu töihinsa''
c. sanoisit pojalle, että olen nyt herättänyt sinut niin ja niin monesti, ja vielä huomenna herätän. ja sen jälkeen olet itse vastuussa joutumisestasi. ettet aio aina paimentaa joutuuko töihin vai ei. ja kehottaisit hommaamaan eri ääniset herätys kellot. koska uusi ääni varmaan herättää sitten tehokkaammmin.
mä tein tuon c:n katsotaanpa tehoaako