A
alkuperäinen
Vieras
Ekaluokkalainen poikani tuli perjantaina koulusta ja kertoi huonoja uutisia. Hän oli joutunut rehtorin puhutteluun heitettyään luokkakaveriaan tuolilla. Tuoli oli kuulemma osunut kaveria polveen ja tämä oli ruvennut itkemään. Tilanne oli kärjistynyt, kun pojat olivat kiusanneet poikaani niin kauan, että hän menetti hermonsa aivan totaalisesti.
Pidin pojalle tietenkin puhuttelun. Sanoin, että tottakai toiset pojat tekivät väärin, kun kiusasivat, mutta se tuolinheittäminen oli vaarallista. Annoin hänelle rangaistuksen, joka varmasti kirpaisi hänen mieltään: Hän ei saakkaan huoneeseensa kauan odottamaansa peli-televisiota. Sanoin, että katsotaan sitten keväällä, kuinka koulussa on mennyt, jospa sitten voisit saada sen telkkarin. Tähän väliin pitää mainita, ettei poikani muutenkaan ole ollut mikään enkeli koulussa, hän on kova pelleilemään ja innostuu usein liikaa. Toisaalta hän on kuitenkin etevä lapsi ja nopea oppimaan, eli sen puoleen ongelmia ei ole.
Nyt mulla on paha mieli kaikin puolin. Opettaja soitti mulle äsken ja kysyi tiukkaan sävyyn, olenko tietoinen perjantain tapahtumista. Vastasin olevani, kerroin pitäneeni puhuttelun ja antaneeni rangaistuksen. Olin valmis lähettämään poikaani kuraattorin juttusille säännöllisin väliajoin. Sitten, kun mainitsin, että kyllähän toiset pojat tekivät aika ilkeästi, kun kiusasivat, sain kuulla saarnan kuinka se kyseinen poika, jota heitettiin tuolilla, olisi voinut sokeutua ym. Kun se tuoli meni kuulemma pään vierestä melkein hipaisten päätä! (näin pojat olivat opettajalle kertoneet) Mun poika sanoi tuolin osuneen polveen, mutta tiedä sitten... Tuntuu vaan, että tapausta liioiteltiin saaden näin kuulostamaan se pahemmalta.
Syy, miksi nyt tänne avaudun on se, että haluan jossain sanoa "ääneen" tämän: Mitä helvettiä poikani olisi oikein pitänyt tilanteessa tehdä!? Alistua kiusaamiseen, muuttua iloisesta ja elämänhaluisesta lapsesta pelokkaaksi ja araksi hissukaksi? Häntä on alettu pikkuhiljaa kiusaamaan, aluksi leikillään, mutta ilmeisesti se on muuttunut nyt pahemmaksi. Onko kukaan sitä mieltä, että tavallaan oli hyvä, että hän otti kiusaajilta niin sanotusti luulot pois, vai olenko mä paska, kun salaa mielessäni ajattelen näin? Nimittäin siihen se oli loppunut se kiusaaminen..Toivottavasti lopullisesti.
Pidin pojalle tietenkin puhuttelun. Sanoin, että tottakai toiset pojat tekivät väärin, kun kiusasivat, mutta se tuolinheittäminen oli vaarallista. Annoin hänelle rangaistuksen, joka varmasti kirpaisi hänen mieltään: Hän ei saakkaan huoneeseensa kauan odottamaansa peli-televisiota. Sanoin, että katsotaan sitten keväällä, kuinka koulussa on mennyt, jospa sitten voisit saada sen telkkarin. Tähän väliin pitää mainita, ettei poikani muutenkaan ole ollut mikään enkeli koulussa, hän on kova pelleilemään ja innostuu usein liikaa. Toisaalta hän on kuitenkin etevä lapsi ja nopea oppimaan, eli sen puoleen ongelmia ei ole.
Nyt mulla on paha mieli kaikin puolin. Opettaja soitti mulle äsken ja kysyi tiukkaan sävyyn, olenko tietoinen perjantain tapahtumista. Vastasin olevani, kerroin pitäneeni puhuttelun ja antaneeni rangaistuksen. Olin valmis lähettämään poikaani kuraattorin juttusille säännöllisin väliajoin. Sitten, kun mainitsin, että kyllähän toiset pojat tekivät aika ilkeästi, kun kiusasivat, sain kuulla saarnan kuinka se kyseinen poika, jota heitettiin tuolilla, olisi voinut sokeutua ym. Kun se tuoli meni kuulemma pään vierestä melkein hipaisten päätä! (näin pojat olivat opettajalle kertoneet) Mun poika sanoi tuolin osuneen polveen, mutta tiedä sitten... Tuntuu vaan, että tapausta liioiteltiin saaden näin kuulostamaan se pahemmalta.
Syy, miksi nyt tänne avaudun on se, että haluan jossain sanoa "ääneen" tämän: Mitä helvettiä poikani olisi oikein pitänyt tilanteessa tehdä!? Alistua kiusaamiseen, muuttua iloisesta ja elämänhaluisesta lapsesta pelokkaaksi ja araksi hissukaksi? Häntä on alettu pikkuhiljaa kiusaamaan, aluksi leikillään, mutta ilmeisesti se on muuttunut nyt pahemmaksi. Onko kukaan sitä mieltä, että tavallaan oli hyvä, että hän otti kiusaajilta niin sanotusti luulot pois, vai olenko mä paska, kun salaa mielessäni ajattelen näin? Nimittäin siihen se oli loppunut se kiusaaminen..Toivottavasti lopullisesti.