[QUOTE="juups";26764543]Mutta sulla onkin hyvä koulutus, mahdollisuus näin ollen hyväpalkkaiseen työhön, työssäetenemiseen (oletan ainakin kokemustesi perusteella) ja näin ollen myös palkan nousuun, ja sitä kautta olet saanut hyvät puitteet mainitsemillesi asioille. Ja hienoja asioita oletkin elämässä saavuttanut, ja varmasti nähnyt vaiivaa niiden eteen.
Kaikilla ei kuitenkaan ole hyvää koulutusta, eikä näin ollen myöskään hyväpalkkaista työtä, ja mahdollisuus tuollaisiin taloudellisiin saavutuksiin. Joillekin sen 20000euron lainan maksu voi olla tavallisen duunarin palkoista kova pala, eikä joka firmassa todellakaan palkka nouse hirveästi, vaikka työkokemus olisi pitkä. Eikä tosiaan kaikilla ole mahdollisuutta sellaisen ammatin opiskeluun, jossa palkat on kovia.
Esimerkkinä nyt ihan oma mieheni. On aina ollut yritteliäs, kova tekemään töitä, tehnyt pitkää työpäivää. Silti palkka ei ole kova, vaikka kokemusta alalta on 25 vuotta ja nyt saman firman listoilla ollut viimeiset 15v. On siis autoalalla töissä, tekee pitkää päivää, raskasta hommaa, palkka on silti käteen 2000-2500e/kk. Ei sillä rahalla loppujen lopuksi juhlita, mutta raha-asiat saa pidettyä hallinnassa, jos niin haluaa, ja osaa säästää nimenomaan niistä pienistä asioista. Itse olen sairaanhoitaja, mullakin ihan peruspalkka vaan, ei mikään huippu ollenkaan, ei sillä ainakaan paljon mitään "bisnestä" tehdä. Mut pärjätään kohtalaisen kivasti, on varaa johkin ekstraan, kun säästetään arjessa pikkuasioista.
Et sillä ajattelen, ettei kaikille kuitenkaan ole se 20000e mikään pikkulaina, ja sen maksaminen voi kestää pidempäänkin, jos sitä saa lyhennettyä vain muutaman satkun kuussa. Ja sit jos rahankäyttö ei ole muuten hallinnassa, niin velkaa voi tulla lisää, tai sitten voi kaikki mennä mitä tulee... Kuitenkin kun aattelee, et jos ap on esim halukas perustamaan lähitulevaisuudessa perhettä, niin on hyvä saada pesämuna jemmaan, lapsiperheessä kun aina on kovin yllättäviäkin rahareikiä.
Joten vaikkei tosiaan tuo 20000e ole mikään maailmanloppu ja se on periaatteessa helposti hoidettavissa, niin toisaalta kun ajattelee, niin onhan se iso velka nuorelle ihmiselle, jos sillä ei ole mitään hirveän konkreettista saanut aikaan... Auton arvo kun laskee silmissä... Mutta ei siis ollenkaan mahdoton summa saada nmaksettua ja pidettyä hallinnassa, jos vaan löytyy kuria sijoittaa vähät rahansa oikein.

[/QUOTE]
Ei palkoilla Suomessa kukaan rikastu muuten kuin moniavioitumalla ja lyömällä useamman ihmisen palkat yhteen könttiin. Omat tuloni eivät ole tällä hetkellä suuret. Jossain vaiheessa brutto oli korkeimmillaan noin 3900, tällä hetkellä tonnin vähemmän. Pärjään, tienaan ja säästän. Teitä on kaksi suurin piirtein samoin kanssani tienaavaa.
Omaa talouttani on tosin suuresti helpottanut se, että pystyin ostamaan sijoitusasunnon jo alle kaksikymppisenä oikeiden takaajien ansiosta. Ja se että se maksoi itsensä kun oli koko ajan vuokralla, Rahan käyttö on taitolaji ja armottoman tuhlariuden ja pennin viimeiseen asti pihistämisen välille mahtuu paljon järkeviä vaihtoehtoja rahan käyttöön.
En näe itse että toisen "kouluttaminen" saidaksi on järkevä vaihtoehto. Varsinkin me naiset olemme varovaisia ja riskejä pelkääviä, helposti keräämme isaonkin säästösumman jolle emme osaa tehdä mitään muuta kuin makuuttaa jossain tilillä. Järkevämpää olisi neuvoa miten raha poikii rahaa.