Pottailu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei onnistu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei onnistu

Vieras
Onkos täällä ketään muuta, jolla sama ongelma tai neuvoja mitä pitäisi tehdä? Meidän poika kohta 1v. 2kk. ei suostu istumaan potalle vaan alkaa aina tosi hysteerisenä huutaa, jos sitä kokeillaan. Tätä on kokeiltu siitä asti kun hän oli 7kk, välillä on pidetty pitempiä taukoja ja joskus kokeiltu esim. useamman kerran viikossa. Missään vaiheessa en ole pakottanut lasta potalla istumaan, että hän ei saisi siitä enää yhtään negatiivisempaa kuvaa. Mutta tähän mennessä siis esim. kuukauden tauot eivät ole tehonneet. Osaisko joku fiksumpi neuvoa, mitä seuraavaksi kokeiltaisiin? Pottailua ois kiva harjotella edes silloin tällöin vaikka tuskinpa kukaan 15 vuotias enää vaippaan tekee, joten sen puoleen en ole yhtään huolissani :laugh:
 
heippa. meillä oli ihan samanlainen tilanne. loka-marraskuulla potta pistettiin jäähylle ja vuoden vaihteessa kaivettiin esiin. tällä kertaa annettiin mieluinen porkkana: potalla istuessaan saa repiä vessapaperirullaa (josta siis aina tykkännyt ja sitä salaa harrastanut jos ylettynyt) nyt saa rullan käteensä niin istuu ja viihtyy potalla vaikka kuinka. silppua tulee niin että hirvittää mutta en ajattele sitä, hain lidlistä halpaa paperia. repikööt hetken ja koitan muutaman päivän päästä taas kirjoilla yms. nyt menee ainakin mielellään istumaan ja istuu kauaaaaaaaaaaaan...
 
Ei kannata pakottaa jos ei halua, sitäpaitsi pottailun suositeltu aloitus ikä on vasta sillon kun lapsi jaksaa istua potalla (kavelee sinne siis itse!!!ei mikään 6kk....)ja pystyy viihdyttämään itseään sen tovin kun kakka tai pissa tulee, sekä pystyy sanomaan että pissa tai kakka tulee.
Onnea matkaan
 
Meilläkin oli samanlainen ongelma ja luulin sen johtuvan potan mallista. Eli meillä oli sellanen ortheksin potta, josta saa sen istuinosan irti. Ei istunut siihen millään. Ostin ihan peruspotan, mut ei sekään auttanut. Sit pidin paussia ja otin uudelleen sen ortheksin potan ja annoin mielenkiintoista tekemistä esim.kirjoja, albumeja ja myös potan paikalla oli väliä. Ei halua olla vessassa vaan olohuoneessa tai tv-huoneessa esim.piirrettyjä kattomassa samaan aikaan. Ite istuskelen usein vieressä ja luen kirjoja tai laulelen niin jopas alkoi tarpeet tulemaan ja sit oli ongelma kun poika ei suostunut nousta pois potalta =)
 
Agapi, ai että siis mun ei ole suositeltavaa antaa 1,5v poikani mennä potalle vaikka hän on ihan täysin kuiva ollut jo puoli vuotta, koska hän ei osaa SANOA, että kakka tulee?? Voi herttileijaa, mistähän sä tällaisen suosituksen olet repinyt, olis mielenkiintoista kuulla.
 
Tulppu: Kokeiltiin tuossa sitä vessapaperia ja aiemmin olen kokeillut myös kännykkää, joka muuten on kiellettyä tavaraa...Mutta ei mitään apua :(

Ei myöskään paikanvaihdolla tai mun viihdyttämisyrityksillä(leikkiä, laulua) ole mitään apua. Paniikki tulee pikkumiehelle heti kun potalle laitetaan :\|
 
No onko lapsi päässyt aina huutamalla pois potalta? Onko potalle menty kesken kivan leikin? Nopeasti lapsi oppii pottailussa että huutamalla pääsee pois. Meillä lapset ovat myös kitisseet aluksi potalla. Yleensä kitinän päätteeksi on pissit tullut ja siitä saanut isot mahtavat kehut. Nykyään ei kitistä vaan hoidetaan hommat ja pois potalta. Jos lapsi tosissaan huuta tauotta niin eihän siinä mitään järkeä oo, mutta jos on kitinään ja pientä huutoa niin komenna samoin kuin muutenkin kun turhasta kitisee. Nopeasti lapsi oppii että tää on juttu mikätehdään ja sillä selvä.
 
Laitanpa meidän neidin pottaharjoittelusta tähän kanssa, vaikkakin on kyllä juuri loppuvuodesta täyttänyt jo 2v, eli "iso tyttö", joka osaa hyvin puhua ja kertoakin hädästä.
Hän oli joka tapauksessa myös vastahakoinen pottaa kohtaan vielä loppuvuodesta - ei halunnut edes kokeilla kuin ihan joskus harvoin pikaisesti itse, ei kuitenkaan käskemällä. Siitähän vasta uhmakiukkukohtaus alkoi, jos näin yritettiin. Useita viikkoja kuitenkin valitteli kuinka pylly oli kipeä (tiedosti siis kuinka ikävältä märkä vaippa ja kakat tuntuivat iholla).

Niinpä jouluaattona aloitimme "kokeilun" - otimme aina heti kotiin tullessa vaipan pois, eikä uutta laitettu kuin yöksi vaikka kuin pisti vastaan, ettei potalle/ pytylle mene. Millään ei malttanut potalla istua riittävän pitkään vaikka kova hätä olikin, ja muutama tippa lirahtikin. Ekan kokeiluviikon aikana saimmekin kovasti kannustaa ja lohdutella hätäänsä huutavaa muksua, lattioilta tuotoksia kuivailla ja vaatteita pestä, ja uusia pikkareita ostaa iso läjä lisää. Mutta nyt homma onnistuu hienosti - ja lähes tulkoon ilman vahinkoja.

vuoden vaihteesta aloitimme vielä kannustimeksi tulostaulukon pidon (eli saa merkin jokaisesta onnistuneesta kerrasta, ja kymmenen kerran välein jonkin pienen hauskan jutun, mutta ei missään nimessä mitään syötävää eikä muutenkaan "isoa"). Tyttö on tosi ylpeä itsestään, ja silmät suurina kertoo joka kerta kuinka iso pissa/ kakka tuli pottaan:) Tahdon sanoa, että vaikka aika väkisin opettelulta vaikuttikin ensimmäisten päivien aikana, niin se kannatti.
 
meillä on tohon potalla viihtymiseen auttanut laulu jossa samalla taputetaan tai heilutetaan0tai päristetään...
meiän laulun sanat menee jotenkin näin:

tapu tapu tapu tapu tallallaa
näin se (nimi) taputtaa.
tapu tapu tapu tapu tallallaa
(nimi) taputtaa

(tässä vaiheessa viimestään taputellaan)

hei hei hei hei heiluttaa( ja muuten samat sanat)

viimeisin villitys on viimeinen säe :

pää pää pää pää päristää...

meillä laulan tota silleen päristämällä...

meillä alkaa heti leikkiä tota leikkiä kun laulan vaikka muuten olis ollu huutoo...

näin meillä pottaillaan ja on pottailtu siitä 6,5 kk:n iästä asti vaikkei poika osaa sitä hätää vielä sanoin ilmoittaa!
 
meijä vanhempi tyttö kerran kävi potalla kun oli 1v3kk mut ei siitä sen jälkeen tullut mitään ja sit opetin sen pöntölle ja se oli vissiin jotakin 2v6kk kun oli kuiva eikä vaippoja käytetty kun välillä ulkoillessaan.tää vanhempi nyt jo 4v6kk.mut tää meijän nuorempi on hankalampi tapaus kerran istu pottaan teki pissan istui toisen kerra ja istui kolmannen kerran ja teki pisun ja kakkasi vissiin huomaamatta ja pelästy tyttö oli sillon jota kuinkin 1v6kk ja pelästy ja en saa sitä potalle enään...ajattelin jo kesällä alottaa niin että pöntölle sitten vaan...nuorempi täyttää 2v 13.3 :laugh: :/
 
hmm. mikähän teille avuksi? muistan kyllä itsekin tuon huudon kun toinen ihan selkä kaarella kiljui hysteerisenä heti kun potalle riisuttiin, mistään pikku kitinästä ei tosiaankaan ollut kyse. meidän lapset on ihan saman ikäisiä. ainakin me puhuimme asiasta myös paljon. esim kun itse kävin vessassa ja poika aina tulee sinne mukaan niin samalla juttelin että äiti tekee tänne pissan ja lapset tekee pottaan pissan... katso ei tässä ole mitään pelättävää, äiti tekee tänne pissan... kuuntele, nyt se pissa tulee, tekeekö --- pottaan pissan? isot pojat saavat istua potalla ja saavat oman paperirullan ja plaa plaa plaa.

pottapäiviä meillä nyt takana kymmenkunta ja onnistuneita päiviä, tai siis päiviä kun pottaan on tullut jotain niin viisi. jotain kummaa kyllä tapahtui eilen. poika teki toisen kakkansa pottaan ja kun nousi potalta niin alkoi taas hysteerinen itku??? en tiedä mistä johtui. yhdessä kävimme sitten kippaamassa tuotokset vessanpönttöön ja siihen hän sitten jotenkin rauhoittui, tosin moneen otteeseen kävi illan mittaan vessassa pönttöä osoittelemassa ja jotain ihmettelemässä..
mielenkiintoisia aikoja. hih.
 
Kiitokset kaikille vastauksista. Tottahan se on, että lapsi on aina päässyt huutamalla pois potalta, mutta pelkään, että kammo vaan kasvaa, jos pakotan lapsen istumaan. Pari kertaa olen lempeästi koittanut istuttaa lasta potalla itkusta huolimatta(just laulaa/taputtaa yms.), mutta huuto yltyy vain hysteeriseksi :\| Meinaatteko, että ihan tosissani silloinkin väkisin istutetaan, jos toinen huutaa naama punaisena? :o Tuntuu vaan, että ei kai siitä ainakaan hyviä kokemuksia voi lapselle jäädä...
 
Mitä teet kun lapsi muuten kiukkuu? Suuttuuko esim puettaessa, mitä silloin teet? Tee samoin kun potalla huutaa. Jos kerran halaut opettaa lapsen potalle niin sitten opetat, etkä anna periksi. Huutakoot siinä sitten. Hetken kun istuu hiljaa muista heti siitä hetkestäkin kehua! Oli se hetikin vaikka vaan 3-5 sekkaa. Kyllä lapsi kehumalla oppii toimimaan oikeina ja omalla huutamisella oppii saamaan tahtonsa läpi....
 
jos lapsi on vasta reilu vuoden vanha, niin älä stressaa vielä asian kanssa. antakaa asian hautua, yrittäkää saada isommista lapsista mallia (esim kavereiden lapsista). suotta vielä pakottaa istumaan! lapsi varmaan vaistoaa, jos itse alat yhtään jännittää, kuinkahan potalla tällä kertaa käy! silloin ei varmaankaan onnistu.meillä molemmat tehneet ekat tarpeet pottaan noin 7kk ikäisenä, sen jälkeen satunnaisesti käytetty potalla, ei koskaan pakottaen. välillä katsellaan kirjoja tai keksitään jotain muuta. tytöllä jäi päivävaippa pois reilut 2-vuotiaana, yövaippa vasta reilu 4-vuotiaana, mutta stressiä ei otettu. kaikki aikanaan! poika on kohta 1-v6kk ja käy potalla kerran tai kaksi päivässä, joskus ei kertakaan. eli ota rauhassa ja anna lapsen kypsyä vielä potta-ajatukseen!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.01.2006 klo 18:59 jenna kirjoitti:
en kyllä väkisin pitäisi potalla, haitta voi olla suurempi kuin hyöty. Ei pottailu ole ihan sama asia kuin pukeminen.

Niin siis mitä haittaa siitä sitten on? Potta kammo... Juu just... Potta kammo tulee siitä kun vanhemmat aina ottaa lapsen pois kun se huutaa, niin lapsi oppii kyllä huutamalla pois pääsevänsä! Jos pottailu on luonnonllinen ja joka päinen juttu, kuten pukeminen niin ei siitä kammoa tule! Lapsi kiukkuu kun puet, niin kyllä sitä komennat ja sanot että nyt laitetaan, rauhoitu vähäkis aikaa. Samoin pottaillessa. Ei tässä varmaan kukaan tarkoita, että komentamalla tarpeet tulee, vaan sitä että komentamalla istuu hetken hiljaa. Ja silloin voi kehua. Ja sit kun kehuja tulee niin pottailu onkin mielekästä ja joku kaunis kerta tulee ne saaliitkin samalla siinä istuessa ja voi että sitä kehujen määrää.... Kyllä lapsi sen tajuaa!

Siis ylipäätään lapsille opetetaan kaikkia juttuja esim pois yösyömisestä, karkeampaan ruokaan, lehmän maitoon. Noista nuo ruoka jutu on yleensä huutoa aiheuttavia, mutta silti niistä luovutaan ja ne opetetaan vauvalle. Miksi pottailua pitäsi siirtää jonnekin kauas ja antaa lapselle huutamalla periksi...???
 
Mulla on kuukautta vanhempi poika kun sulla, eikä meilläkään pottailu suju. Ei kyllä huudeta, mutta potalla istutaan kirjoista tai muista viihdykkeistä huolimatta ehkä sekuntti ja sit ylös ja nakuna juoksentelemaan ympäri huushollia :kieh: . Mun mielestä vielä ei oo mikään kiire opettaa potalle, en mä ainakaan sitä kannata et "anna huutaa vaan", ite en muutenkaan halua et laps itkee, suurimmasta osasta juttuja on selvitty todella vähillä itkuilla. Mut mä oonkin tosi herkkänahka itkun suhteen =) . Eli en osannu auttaa, mut halusin kertoa mielipiteeni itkettämällä opettamiseen. Mut jokainen tavallaan, eikä ne tosiaan Pamperseja rippikouluun mukaan ota.
 
Huh huh!
Miksi ihmeessä pitäisi huudattaa jonkun potta-asian takia!? Etenkin, kun lapsi on vielä noin pieni!! Eikä taatusi osaa säädellä vielä rakkoaan!

Meillä tenava oppi kuivaksi vasta vähän yli 2 vuotiaana. Pottahommat aloitettiin kunnolla joskus vuoden ikäisenä. Joskus suostui istumaan, joskus ei. Siitä huolimatta, ettei meillä ollut mitään pakkoistuntoja, lapsi oppi kuivaksi ja tällä hetkellä osaa itse ilmoittaa hätänsä ja osaa siis pidätellä.

Ulos lähtiessä on puettava, ja ne vaatteet mitkä sään mukaan on laitettava. Nukkumaan on mentävä, jotakin ei saa, johonkin ei saa mennä, jotain ei tehdä ja näistä voi huuto tullakin ja silloin saakin huutaa vaikka miten pää punaisena. Ne ovat kokonaan eri asioita kun pottailu!

Anna ajan kulua äläkä stressaa moisella.
Kaikki lapset eivät potalle teekään mitään vaan menvät suoraan pytylle pienentäjän kanssa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.01.2006 klo 14:46 tulppu kirjoitti:
heippa. meillä oli ihan samanlainen tilanne. loka-marraskuulla potta pistettiin jäähylle ja vuoden vaihteessa kaivettiin esiin. tällä kertaa annettiin mieluinen porkkana: potalla istuessaan saa repiä vessapaperirullaa (josta siis aina tykkännyt ja sitä salaa harrastanut jos ylettynyt) nyt saa rullan käteensä niin istuu ja viihtyy potalla vaikka kuinka. silppua tulee niin että hirvittää mutta en ajattele sitä, hain lidlistä halpaa paperia. repikööt hetken ja koitan muutaman päivän päästä taas kirjoilla yms. nyt menee ainakin mielellään istumaan ja istuu kauaaaaaaaaaaaan...

Meillä sama homma. Mummi opetti (jhyi hyi!!), mjutta sillä erotuksella, että annetaan 1 arkki. Siinä yhdessä paperinpalassakin on paljon telemistä. Meillä kyllä on pottailut onnistunut alusta asti. Se kakan sanominen tulee aina vaan hiukka myöhään, kun melkein puolet kakasta on jo vaipassa. Mutta hyvää harjoittelua 1v 4kk:lta. Kyllä se vielä oppii kokonaan kakalle pottaan :)
 
Itse aloitin eilen kuivaksiharjoittelun. Neiti on 1v10kk.
Aamupissin teki todella hienosti pottaan heti herättyään.
Sen jälkeen sit liritti pari kertaa lattialle. Lähdettiin ulos ja laitoin vaipan sinne varmuudella. Tultiin sisälle ja otin vaipan pois: Oli kuiva! Vaikka oltiinkin aika kauan pihalla. Ja sen jälkeen teki pottaan pissan.

Sen jälkeen sit tekikin kakat lattialle/housuun. Hauskaa.
Ja tänään sitten taas herättyään teki pissan pottaan ja kakat sen jälkeen lattialle/housuun... Ja potalle kun laittaa on hirveä huuto eka, mutta sitten neiti istuu siinä mielellään ja saattaa jopa 15minuuttia istua. Mutta se huuto ei ole mukavaa kuuntelua.
Tässä mietinkin, viitsinkö jatkaa enää... Milloin oppii myös kakankin pottaan tekemään.

Mieletön kannustaminen on, ja neiti tykkää siitä, kun kehutaan onnistumisesta. Ja jos ei onnistu, ni ei siitäkään hirveätä saarnaa pidetä vaan yritetään kertoa, että pottaan pitäisi tehä ym.

Kahtoo nyt miten tämä päivä menee...
 
Hmm, tokihan me puetaan, vaikka kiukuttelu ois kuinka rankkaa silloin. Ja tuo kehuminen ei ole ainakaan vielä vaikuttanut pottailussa. Itsestä vaan tuntuu pahalle(ja hankalallekkin) pitää rimpuilevaa ja hysteeristä lasta väkisin potalla :\| Voi siis olla, että potta on taas hetken sivussa ja kokeillaan silloin tällöin varovasti uudelleen. Kuitenkin 1v 2kk on mielestäni niin pieni, että ei oikein ymmärrä selityksiä tms. miksi potta ois hyvä juttu. Ehkäpä ne toimii myöhemmin apuna... :whistle:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.01.2006 klo 14:13 aloittaja kirjoitti:
Hmm, tokihan me puetaan, vaikka kiukuttelu ois kuinka rankkaa silloin. Ja tuo kehuminen ei ole ainakaan vielä vaikuttanut pottailussa. Itsestä vaan tuntuu pahalle(ja hankalallekkin) pitää rimpuilevaa ja hysteeristä lasta väkisin potalla :\| Voi siis olla, että potta on taas hetken sivussa ja kokeillaan silloin tällöin varovasti uudelleen. Kuitenkin 1v 2kk on mielestäni niin pieni, että ei oikein ymmärrä selityksiä tms. miksi potta ois hyvä juttu. Ehkäpä ne toimii myöhemmin apuna... :whistle:

No, toivottavasti.

Mutta eiköhän lapset jossain vaiheessa kuivaksi opi ku ollaaha mekkii opittu?

Mie e viel parissa päiväs anna perix, vaikka mieli tekiskin, kun näkyy noita vaatekertoja menevän pesuun...
 
RedDragon: teillä kuitenkin kuulostaa menevän tosi hienosti, kun saatte jotain tuloksiakin sinne pottaan! Eli tsemppiä teidän harjotuksiin! Meillä ei ne tulokset oo vielä olleet edes tavoitteena, vaan kun edes siinä potalla suostuttais istumaan... :o

Ja ihan varmasti tämä meidänkin juniori jossain vaiheessa jättää ne vaipat taakseen...En siis usko, että edes kouluun niitä aikoo mukanaan ottaa ;)
 
aloittajalle! ota rauhassa aikaa vaan lapsen kanssa, unohtakaa potta joksikin ajaksi. itse sain kuulla aikanani tytön yövaipasta (käytti yli 4-vuotiaaksi), mutta kaikki aikanan. jokainen lapsi kypsyy omaa tahtiaan niin potta-ajatukseen, kuin rakon säätelemiseen. teillä ei tosiaakaan ole mitään kiirettä!!!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.01.2006 klo 16:42 aloittaja kirjoitti:
RedDragon: teillä kuitenkin kuulostaa menevän tosi hienosti, kun saatte jotain tuloksiakin sinne pottaan! Eli tsemppiä teidän harjotuksiin! Meillä ei ne tulokset oo vielä olleet edes tavoitteena, vaan kun edes siinä potalla suostuttais istumaan... :o

Ja ihan varmasti tämä meidänkin juniori jossain vaiheessa jättää ne vaipat taakseen...En siis usko, että edes kouluun niitä aikoo mukanaan ottaa ;)

No, tänään on mennyt niin ja näin... Aamupissan teki pottaan kiltisti + kakan samalla (ihme tapahtui).. Mutta sitten on tehnyt kakan ja pissat lattialle. Pari kertaa on pissat päivän mittaan onnistunu tekee pottaankin. Mut kahtoo nyt miten käy.. Eniten pelottaa sit, että ku otetaa yövaippa pois.. Et kui noppeesti sen älyää.. Ja milloin sen jättäis pois?

Mutta kyllä se vielä onnistuu. Jos vaikka annat potan olla vähän aikaa sivussa ja kokeilet vähä myöhemmin uudelleen, jos silloin alkais pikku hiljaa luonnistua.
 

Yhteistyössä