Pph:n rangaistusmenetelmistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nyt harmaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Miten ne toiset vanhemmat on voineet ANTAA LUVAN lasten tukistamiseen tai nippailuun kun se ei ole laissa sallittua? Ja pph kyllä tietää ettei sellaisia lupia ole hänelle olemassakaan. Ammattitaidoton hoitaja. Ja jos on hankalia ne toiset lapset niin ei siihen fyysinen kurittaminen auta. Päinvastoin. Tarvitsisivat ammattitaitoisemman hoitajan nekin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aaban:
Väsymys ei ole oikeutus väkivaltaan tai tee sitä millään tavalla paremmaksi tai hyväksytymmäksi. Kyseenalaistan täysin tuollaisen ihmisen kyvyn toimia hoitajana, joka kohtelee lapsia noin.

Ei olekaan eikä teekään. Mutta vaikea tämä asia on silti. Hoitaja on aivan uskomattoman ihana muuten, nyt on vain asiat jostain syystä menneet näinkin pahasti pieleen. Hän on todella mahtava ihminen normaalisti ja välittää lapsista oikeasti eikä pidä vain hoidokkeina. Lapsetkin pitkien lomien aikana ikävöivät häntä ja viikonloppujen jälkeen halivat kovasti, kun taas mennään hoitoon. Siksikään en jaksa uskoa, että mitään aivan maatakaatavaa hoidossa tapahtuisi.

Voisikohan olla, että on yhdesti väsyneenä erehtynyt lapsiani nippaamaan/tukistamaan, mikä on jäänyt lapsille mieleen, kun sellaiseen eivät ole tottuneet ja mietityttää heitä sen verran, että puheista voisi kuvitella, että on jatkuvaa? Jos oikeasti olisi jatkuvaa, niin eivätkö lapset alkaisi jo vieroksua hoitajaa?
 
Eivät vieroksuisi.

Sun kannattaa otta puhe pph:n kanssa niin, että lapset ovat "kertoneet, että..." ja "mitenköhän asia oikeasti on?". Ei mitään syyttelyä. On aivan normaalia, että vanhemmat haluavat tietää, mitä lapset jutuillaan tarkoittavat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eiköhän pohjimmiltaan kyse ole siitä että mamman mussuikoita on komennettu siellä hoidossa ja kun niistä luunapeista on ollut puhetta niin mussukat on kotona siitä tietty kertonu.
Muistan tapauksen kun erässä päiväkodissa sai muutama hoitaja lähes potkut lasten mielikuvituksen ja kotona puhuttujen pahojen asioiden yhteensovittamisesta.

Ei ole. Lapseni eivät ole mitään mamman mussukoita. Kasvatuksen vain voi hoitaa hyvinkin ilman nippaamisia ja luunappeja. Sanoin jo tuolla aikaisemmin, että en todellakaan ajattele, ett omat lapseni olisivat enkeleitä sädekehineen.

Tuon takiahan juuri kaipaan mielipiteitä asiasta, kun voi kuitenkin olla mielikuvituksen tuotetta. Nämäkin asiat olisivat sinulle selvinneet, jos olisit lukenut viestini hieman tarkemmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pieras:
Eivät vieroksuisi.

Sun kannattaa otta puhe pph:n kanssa niin, että lapset ovat "kertoneet, että..." ja "mitenköhän asia oikeasti on?". Ei mitään syyttelyä. On aivan normaalia, että vanhemmat haluavat tietää, mitä lapset jutuillaan tarkoittavat.

Niin, ei kai tässä oikein jää vaihtoehtoja. Vaikealta vain tuntuu... Enkä oikein tiedä, miksi näin kamalan vaikealta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

No en minäkään. Luulisi olevan helppoa kun kerran tukistaa ja nippailee sinun lapsiasi!
 
Alkuperäinen kirjoittaja olkinalle:

Näin luulisi. Vaikealta tuntuu siis se tilanne, jos lapset ovatkin keksineet omiaan. Kun olen siinä tapauksessa turhaan syyttänyt maailman ihaninta hoitajaa. Tosin eiköhän hänkin kykene ymmärtämään asian myös minun näkökulmastani...?
 
Älä syytä vaan kysy! :)
 
Niin on aikomuskin... Kun vain pääsisi eroon tästä "enkaivainloukkaahäntä" ajatuksesta.
 
Ota asia puheeksi. keskustele hoitajan kanssa, sano ettet halua syyttää vaan haluat vaan keskustella asiasta kun lapset tällaista puhuvat. Lapset ovat mahtavia keksimään juttuja, mutta joskus voi olla totta toinen puoli. Ja jos kyseessä hoitajan väsyminen niin kannattaa hakea keskusteluapua ja saada näin asioihin laajempaa katsantokantaa. Ei ole heikkoutta myöntää väsyminen, heikkoutta on jos ei hae apua.
Vanhempana ymmärrät varmasti myös sen että näihin kultamussukoihin voi joskus väsyä. ;-)
 
Noista rangasitusmenetelmistä vielä, meillä kyllä riittää puhe ja sitten tarvittaessa jäähy. Omat lapset istuu jäähyllä usein pisempään. jostain syystä... ;-)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja olkinalle:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja pieras:
Eivät vieroksuisi.

Sun kannattaa otta puhe pph:n kanssa niin, että lapset ovat "kertoneet, että..." ja "mitenköhän asia oikeasti on?". Ei mitään syyttelyä. On aivan normaalia, että vanhemmat haluavat tietää, mitä lapset jutuillaan tarkoittavat.

Niin, ei kai tässä oikein jää vaihtoehtoja. Vaikealta vain tuntuu... Enkä oikein tiedä, miksi näin kamalan vaikealta.

No en minäkään. Luulisi olevan helppoa kun kerran tukistaa ja nippailee sinun lapsiasi!

Näin luulisi. Vaikealta tuntuu siis se tilanne, jos lapset ovatkin keksineet omiaan. Kun olen siinä tapauksessa turhaan syyttänyt maailman ihaninta hoitajaa. Tosin eiköhän hänkin kykene ymmärtämään asian myös minun näkökulmastani...?

En nyt kyllä sitäkään ymmärrä miten tukistava ja nippaava hoitaja (siis ainakin niitä muita lapsia nipannut ja tukistanut) voi olla maailman ihanin hoitaja...

että ikinä en lapsiani pph:lle vie :( mistä voi ikinä olla varma, mitä siellä talon seinien sisällä tapahtuu, ku todistajina ei ole ku lapsia, jotka eivät mahdollisesti osaa edes puhua
 
Yhteistyössä