P
pph
Vieras
Huoh, en olisi kuvitellut, että minä - uuttera ihminen -väsyn työntekoon
Olen vuoden ollut pph:na ja olen äärirajoilla jaksamiseni suhteen. Päivät ovat pitkiä eli 7-17 lähes joka päivä. Lisäksi hoitolasten vanhemmiksi on sattunut erittäin vaativat ja haastavat vanhemmat (kaikkia yksityiskohtia en selitä paljastumisen riskin pelossa...). Minulta vaaditaan esim. että alle 2v. on jo askarreltava kanssani monta kertaa viikossa - haloo! Eihän ne ole lapsen tekeleitä vaan minun. Lisäksi hygieniaan kohdistuvia lisävaateita jne. Vaikea selittää... Kumma, että minulta vaaditaan, mutta itse en saisi vaatia esim. sitä, että tiedän monelta lapsi haetaan illalla ja että minun on aamuisin odoteltava, tuleeko lapsi vai ei... Mitään kiitosta en työstäni ole saanut tältä perheeltä - ei edes jouluna muistettu, vaikka muut muistivat (ei sinänsä, että olisin kallista lahjaa odottanut, mutta vaikkapa lapsen tekemä kortti olis ollut muistaminen sekin).
Työni on jatkuvaa siivousta, vaipanvaihtoa, erimielisyyksien selvittämistä, sairaiden lasten hoitamista, velvollisuuksia.....
En tiedä miten te muut olette jaksaneet vai olenko nyt saanut vain mahdottoman ryhmän, mutta oman perheen kanssa oleminen on jo kortilla iltaisin, kun olen niin väsynyt. Jos asiat sujuisivat tämän kyseisen perheen kanssa paremmin niin varmasti minäkin voisin paremmin. Esimieheni on tilanteesta tietoinen ja täysin voimaton - tälle perheelle ei sanat auta mitään.
Olen niiiiin loppu. Onneksi tänään oli vähän helpompi ja lyhyempi päivä. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun, kunhan vuodatin....