Prkle minkä mies meni tekeen!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Että ottaa päähän
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Katsotaan miten käy kun mies kotiin vihdoin saapuu. Kaipa se sieltä ennen maanantaita kotiutuu. Nyt olen niin vihainen tempusta, että on hankala edes ajatella mahdollista kotiinpaluuta.

Ja tytön äidille kävi hyvin, että tyttö halus meillä olla. Ollaanhan me kuitenkin yhtä perhettä. Samanlailla mä koen olevani tytöstä vastuussa kuin isänsäkin, kun täällä on. Musta tuntuis hassulta, että mä alkaisin pyytää yhdestä perheenjäsenestä jotain lastenhoitopalkkaa, kun olen hänen kanssaan ilman miestä. Ja minusta on vain mukavaa, että tykkää olla täällä vaikka isänsä ei ole. Silloin olen onnistunut siinä tavoitteessa, että lapsi pitää minua mukavana ja turvallisena aikuisena. Hänen äitinsä paikalle en ole koskaan halunnut enkä halua, mutta haluan, että hänen on helppo olla minunkin kanssani.

Mutta eipä kai tässä auta kuin odotella. Mitäpä sitä muutakaan voi. Toivottavasti tästä seuraa jotain hyvääkin, ettei mene ihan hukkaan moinen käytös...
 
Jos kotiutuu känässä niin en alkais saarnaamaan mitään, känniselle kun ei kannata puhua mitään, ei myöhemmin muista kuitenkaan tai alkaa hankalaksi sulle ja häipyy uudestaan. Pistät vaan tyypin nukkumaan ja otat asian puheeksi vasta kun on selvin päin ja mielellään vielä pahimman krapulan ylittäneenä. Sitten voitkin kertoa mielipiteesi miehen käytöksestä ja tyttärensä unohtamisesta (ja lapset eivät kuulolla), jos jaksat itse pysyä kylmän viileenä niin viesti menee paremmin perille ja saa mies ajattelemisen aihetta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mmm:

Näin juuri. Sit saa morkkistella ja rypeä itsesäälissä kun on ollut kusipää.
Krapula tehostaa hyvin vielä sitä asiaa.
 
Mä olen tässä valmiiksi yrittäny kerätä sellaista energiaa, että pystyisin olla ihan viilee. Ja tosiaan, etten hänen tullessaan puhuis mitään. Toivottavasti onnistuu, tempperamenttinen kun olen. Toivottavasti tuolla on morkkis asiasta muutenkin. Se kertois kuitenkin siitä, että teko harmittaa ja sitä katuu ilman, että joku kertoo sen tehneen väärin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ajattelin, että lähtisin huomenna (jos ukkoa ei ole kuulunu) omille vanhemmilleni lasten kanssa kyläileen 200km päähän. Siinäpä ukko kävelis työhommat. Meillä kun ei muuta autoa ole kun miehen työsuhdeauto ja se on täällä kotona.

Mä tekisin varmaan kans näin :D

Mä kans :D Meillä on myös uusperhe johon kuuluu miehen etä, ja täytyy sanoa että vähän vastaavanlaisia fiiliksiä on itselläkin ollut välillä... miehen menot etävkloppuna on tosin aina sovittu etukäteen eikä se oo mitään tollaisia koko yön lärväjäisiä (vielä) vetänyt, mutta silti jotenkin ottaa pattiin "äitipuoliviikonloput". Sitä ei tietty lapsille näytetä. Mutta niin se taitaa olla että äiti aina joustaa, oli sitten perheen kaikkien lasten äiti tai ei ;)
 
Eipä ole miestä näkyny vieläkään. Nyt en enää oikeastaan ole edes vihainen. Nyt olen äärettömän surullinen. Itkettää. En saanut nukuttua kuin pari tuntia viime yönä. Nuorin on itkeny isäikävää. Aamullakin heräs sydäntäsärkevään itkuun. Kun kysyin, että mitä itkee, niin sanoi että itkee kun isi on poissa. Kivapa sille on selitellä, että äiti ei tiedä koska isi tulee.

Mä en millään jaksais tehdä mitään. Lapsille aamupalan laitoin, ite en saattanu edes syödä. En ole miehen perään viitsiny soitella enää eilisen puolen päivän jälkeen. Ja eipä tuo ole soitellu itekkään.

Mistä ihmeestä mä ammennan itelleni voimaa jaksaa noiden lasten kanssa? Tai ylipäätään jaksaa tätä tilannetta. Kyllä sitä niinkin lasten kanssa jaksaa, mutta muuten tuntuu, että hajoaa pää...
 
:hug:

voi että! onko miehen lapsi siis vielä teillä? Menkää aamusti rannalle ja eväät mukaan,sitten kun palautat tytön äidilleen niin lähde sinne sun vanhemmille! siellä saat muuta ajateltavaa!
 
miehen tyttö on vielä täällä. Aattelinkin lähteä niiden kanssa uimarannalle tuossa puolen päivän aikaan.

Mieskin just soitteli, oli kuulemma hotellissa. Ei ollu halunnu tulla kotiin tappeleen. Enpä kauheasti jaksanu puhua sille mitään. Jotenkin ei vaan huvittanu.
 
No menkööt muualle tappelemaan. Kotiin tultua voisi sitten asiallisesti keskustella tekemisistään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
miehen tyttö on vielä täällä. Aattelinkin lähteä niiden kanssa uimarannalle tuossa puolen päivän aikaan.

Mieskin just soitteli, oli kuulemma hotellissa. Ei ollu halunnu tulla kotiin tappeleen. Enpä kauheasti jaksanu puhua sille mitään. Jotenkin ei vaan huvittanu.

Taisi ukolla olla halpa pilu vieraana hotellissa
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
miehen tyttö on vielä täällä. Aattelinkin lähteä niiden kanssa uimarannalle tuossa puolen päivän aikaan.

Mieskin just soitteli, oli kuulemma hotellissa. Ei ollu halunnu tulla kotiin tappeleen. Enpä kauheasti jaksanu puhua sille mitään. Jotenkin ei vaan huvittanu.

Hotellissa?!? Kyllä mulla alkaisi jo hälytyskellot soida.
 
No koska se miehes meinaa sit tulla kotio?
Niin ja miksi tapella?!Enemmin tai myöhemmin asiasta tarvii KESKUSTELLA.
Miehes ei siittä kyllä pääse mihinkään,omapa on syynsä.
Ap:kovasti sulle jaksuja :hug:
 
Tuskinpa tuo olis tänne näin aikaisin soittanu, jos olis seuraa ollu. Ja vaikka sillä olis seuraa ollu, niin ei sillä olis ollu mieskuntoa kahden päivän ryyppyputken jälkeen. Serkkunsa kanssa on eilen ollu liikkeellä ja tää serkku (on muuten yli 40v) asuu äitinsä kanssa, joka ei ota sinne yövieraita. En ainakaan usko, että oli seuraa ja jos oli, niin kyllä mä sen huomaan jos miehen näen. Tai viimeistään kuulen viimeistään viikon sisällä joltain. Joku tuttu on sen kuitenkin nähny kaupungilla.

Sen verran sille sanoin, että nukkuu krapulansa pois ennen kotiin tuloa. Puolilta päivinhän tuo huone pitää luovuttaa. Kai se sen jälkeen. En kuitenkaan jaksa katsoa (eli nukkukoon muualla kerran on aloittanut jo), jos se tulee kotiin nukkumaan koko päiväksi. Varsinkin kun itse olen nukkunu kahden viimeisen yön aikana yhteensä reilut viisi tuntia.
 
Munkin ukko on tehnyt saman ja vitkutteli yhden tuttava pariskunnan luona, kun ei uskaltanut tulla kotiin kohtaamaan mua. ei edes ilmottanut missä on, kaverin vaimo lopulta soitti, että juovat kaljaa siellä... olin sillon raskaana viikolla 39 ja rapiat, eli penska ois voinu syntyä millon vaan, eikä äijällä ollut edes puhelin auki.
ei onneksi uudestaan oo moista tapahtunut, mutta sanoinkin miehelle, että jos tapahtuu niin äijä lentää ulos kun leppäkeihäs. miehen selitys oli vain, että kun mopo karkas käsistä ja sitten myöhemmin ei enää uskaltanut tulla kotio, hävetti nii paljon ja kaikkee. eli ilmeisesti sunkin ukkos vaan yrittää lykätä sitä ikävää välien selvittelyä.

koeta jaksaa ja syö jotain vaikka väkisin ettei masuasukki saa kärsiä. äijät osaa olla ajattelemattomia itsekkäitä pässejä.
 
miten teidän miehet on tuollisia keskenkasvusia...
onneksi mieheni ei ole tuollainen. ei koskaan ole lähtenyt kavereiden kanssa ryyppäämään. Me liikumme perheenä tai kaksin lavatansseissa.
mieheni ei edes juo kun yhden sauna siiderin tai vähän viiniä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja arvostan miestäni:
miten teidän miehet on tuollisia keskenkasvusia...
onneksi mieheni ei ole tuollainen. ei koskaan ole lähtenyt kavereiden kanssa ryyppäämään. Me liikumme perheenä tai kaksin lavatansseissa.
mieheni ei edes juo kun yhden sauna siiderin tai vähän viiniä.

Mutta hei, jos tämä on aivan ihan ensimmäinen kerta ap:llekin vuosiin, mistä teidät ettei sinullekiin käy samoin joskus.

Ap, muista kuitenkin, että tämä kerta on ainokainen, teillä kuulostaa muuten olevan toimiva suhde, joten jutelkaa asia selväksi, ja jos ei toistu, niin sattuuhan tuota.

Varmaan on miehelle käynyt kuten Leli82:n miehelle.

Ja mulle tuli ihan yllätyksenä tää miehen "keskenkasvuisuus". Ei siis ole koko seitsemän vuoden yhdessäoloaikana tehnyt moista. Käy kyllä aina joskus kapakassa yksin, ei kylläkään usein. Sieltäkin on aina viimeistään kahden kieppeissä tullut kotiin. Eli on kapakassa pari kolme tuntia. Mä itse en ole käynyt, kun en tykkää lähteä, mutta en ole mieheltäni tätä "iloa" vienyt. Jospa ne nyt olis sitten juoksuhalut menny pitkäksi aikaa. Mäkään en nimittäin kovin useasti ala tuollaista katseleen. Sitten saa lähteä, vaikka kuinka jäisin useamman lapsen kanssa yksin.

No täytyy jutella sen kanssa, jahka tulee kotiin ja on krapulansa kärsiny. Jospa tässä kuitenkin saatais ihan mukava kesä yhtenä perheenä. Ja päästäis koko porukalla reissuun viikon päästä.

Kai mun nyt tarttee yrittää syödä jotain. Jospa tämä oma olokin paranis.
 
Voi että, osaan niin samaistua tuohon tunteeseen.. exällä oli noita tempauksia, siitähän se ero tuli. Mutta tosiaan jos on eka kerta niin ei sen takia kannate erota. Puhua vaan asiat selviksi! Voimia!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ajattelin, että lähtisin huomenna (jos ukkoa ei ole kuulunu) omille vanhemmilleni lasten kanssa kyläileen 200km päähän. Siinäpä ukko kävelis työhommat. Meillä kun ei muuta autoa ole kun miehen työsuhdeauto ja se on täällä kotona.

Hyvä idea! Noin minä tekisin, kävelkööt ukko. :kieh: :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
ja en kuvittele et mieheni uusi puoliso hoitaa lapsiani vaan vastuussa on vain ex-mieheni ja minä

Ei siinä mitään kuvitelmia tarvitakaan! Onhan täällä nyt perkeleen tyhmiä ämmiä, kun eivät ymmärrä että KUMMATKIN samassa taloudessa asuvat vanhemmat, siitä riippumatta kumman lapsi on, ovat vastuussa lapsesta! Niih!
 
Yhteistyössä