Puhelimessa

[puhumisesta]

Mikähän siinä on että minun naisen mieleni ei kykene sulattamaan sitä, jos kaukosuhde on ja mies ei sano puhelimessa oma-aloitteisesti että tykkää minusta.
Muutenkin mulla vituttaa kun aina saan jonkun puuskan soittaa sille, ja muka varaudun siihen että ehkä hänellä on kiire tms. niin silti en perkele millään toivu siitä että hän sanookin että terve ja palataan asiaan.

Voi vittu! Se varmaan jättää minut, en kyllä varmaan soita sille viikkoon, niin se ei kuule kätkettyä ruikutusta minun äänessä!

 

[Nightmare]

Niin jättää, mutt saat paremman....

http://www.russianbrides.com

 

[ap]

Siis en mä mistään venäläisistä akoista ole kiinnostunut.
Ehkä mies on, mene ja tiedä.
En tajua miten tuo linnkki tähän liittyy. Kiva.

 

[.....]

tiedän niin tunteen...silti on pakko soittaa!
ikävä on liian kova

 

[Wolmis]

Ymmärrän kyllä ikävän tunteesi ja halusi soittaa miehellesi. Mietipä kuitenkin sitä, ovatko odotuksesi puhelun kulkua kohtaan realistisia. Oletko siinä asemassa, että voit sanella ehdot miehesi puhelinkäyttäytymiselle, mikä on oikein ja mikä väärin? Oma-aloitteisen toiminnan saa tapettua tehokkaasti vaatimuksilla, ja luulenpa, että teille on käynyt juuri niin. Miehesi ei ole ehtinyt saamaan spontaania tunnetta, että hän haluaa sanoa tykkävänsä sinusta, kun olet jo ehtinyt sitä vaatimaan. Ei se tykkääminen ruikuttamalla kasva, vaan siitä, että saa olla oma itsensä ja tulee hyväksytyksi.

Voi itse asiassa olla hyvä idea, ettet soita hänelle niin usein. Sillon hänenkin tarpeensa saavat tilaa elää, ja kenties hän ottaakin sinuun yhteyttä. Ja jos ei ota, se on hänen valintansa ja hänellä on siihen oikeus. Jos hän sinusta tykkää, kyllä hän sen ilmaisee. Ihmisellä vain on kummallinen taipumus etsiä vimmalla merkkejä tykkäämättömyydestä, kun pitäisi poimia ne eleet ja sanat, jotka todistavat positiivisista tunteista. Eli et sinäkään mikään poikkeusyksilö ole. Sinun täytyisi vain oppia hieman itsevarmuutta ja suvaitsevaisuutta, sillä niitä tulet tosiaan elämän varrella tarvitsemaan.

W.

 

[ap]

Kiitos Wolmis, olipa oikeastaan ajatuksia herättävä ja rauhoittava viesti.

Olen kuullut ennenkin, että jos nainen on liian aktiivinen, mies passivoituu. Muutenkin näen nyt oman typeryyteni hieman laajemmalti.

Ainakin olen nyt tullut siihen tulokseen, että onneksi sentään ruikutin tämän asian tänne enkä suoraan miehelleni luuria pitkin. Eli luultavasti toivoa vielä on.

 

[N35]

Olen välillä miettinyt tätä juttua, että minkä takia omista tunteista puhumista pidetään ruikutuksena? Minkä takia katsot että sinulla ei ole oikeutta puhua sinun tunteistasi miehellesi? Siis nyt tarkoitan puhua järkevästi, ilman sitä 'mikset sä koskaan, miks sä aina' virttä.

Siis onko olemassa parisuhdetta jossa tämä soittelu yms yhteydenpito olisi oikeesti 100% tasapainossa - kun kuitenkin on kyse kahdesta erillaisesta ihmisestä, joilla on erillaiset tarpeet (yleisesti siis näin). TOisella on vaan suurempi tarve olla enemmän yhteydessä (johtuu se sitten epävarmuudesta, ikävästä tai ihan mistä vaan) kuin toisella... Niin miks se on lähestulkoon aina sen joustettava jolla on suurempi tarve soitella? ""En sit soita, kun et säkään soita... vttu-hmtti"" Tosi reilua... sehän jo tekee parisuhteen oikein pelikentäksi. Miksei voi yksinkertaisesta keskustella asiasta, ja kertoa miltä tuntuu... ehkäpä miehesi oikeesti ymmärtääkin sinua ja on valmis joustamaan omalta osaltaan, kun haluaa että sinulla on parempi olo. Tällä tavalla et anna hänelle edes mahdollisuutta, koska melkovarmasti hänellä ei ole harmainta hajuakaan noista sun tunteista, jos et ole niistä hänelle kertonut. Kukaan ei ole ajatusten lukija, ja miehet vielä vähemmän !

Täs vaan yksi pointti minulta, joka on(oli toivottavast) lähestulkoon samassa tilanteessa kuin sinä, ja minä päädyin kertomaan miehelleni miltä tuntuu. Ja hän kiitti mua siitä että kerrroin ja jopa luulen että ymmärsi ainakin osan mitä yritin kertoa. Ja aikahan sen näyttää miten tämä tästä etenee,,, ja jos ei etene, niin sit on kai vaan todettava että me ei vaan yksinkertaisesti sovita yhteen, kun tarpeet on niin erillaiset... toivottavasti ei käy niin, ja nyt ainakin näyttäisi .. hyvältä ...

 

[ap]

Kiitos kommentista.

Se miksi miellän ikäväni ruikutukseksi, johtuu kai siitä että pohjimmiltani tunnen että tässä on kyse jostain muustakin kuin siitä soittaako mies vai ei.
Eli jos mulla olisi muutenkin kiva olla, niin ehkä en edes huomaisi ajan kulua.
Siksi olen myös varovainen siinä että puhunko miehelle vai en, koska en ole nyt itsestäni niin varma että voisin alkaa väittämään että miehen oikeasti ""kuuluisi"" tai kannattaisi soitella useammin.
En vain tiedä mitä haluan ja miksi. Sitten hänenkin pitää sitä ryhtyä arvuuttelemaan.

Luulen jotenkin, että miehelläkin voi olla paha mieli siitä että ei voi olla tukenani, ja se että hän kuulisi minun ikävästäni vielä lisää saa hänet vain miettimään lisää.

Olen aina huomannut, että ukkoni ilahtuu jos voi esittää ratkaisuja ongelmaan ja olla avuksi.
Uskon että hänen olisi vaikea käsittää sitä että haluan lässyttää puhelimessa ja voivotella ongelmaa johon ei ole konkreettista ratkaisua.

Toiseksi, olen aika rakastumispainotteinen ihminen, eli tykkään siitä tunteesta mikä tulee kun kuulen että mies ei voi itselleen mitään ja hänellä on ikävä ja pakko soittaa.

Se että antaisin hänelle velvollisuudeksi soittaa, vie yhä vain kauemmas minut siitä tunteesta että hän rakastaa minua enkä ole mikään myllynkivi kaulassa joka velvoittaa ja pyytää.

 

[ap]

Kiitos kommentista.

Se miksi miellän ikäväni ruikutukseksi, johtuu kai siitä että pohjimmiltani tunnen että tässä on kyse jostain muustakin kuin siitä soittaako mies vai ei.
Eli jos mulla olisi muutenkin kiva olla, niin ehkä en edes huomaisi ajan kulua.
Siksi olen myös varovainen siinä että puhunko miehelle vai en, koska en ole nyt itsestäni niin varma että voisin alkaa väittämään että miehen oikeasti ""kuuluisi"" tai kannattaisi soitella useammin.
En vain tiedä mitä haluan ja miksi. Sitten hänenkin pitää sitä ryhtyä arvuuttelemaan.

Luulen jotenkin, että miehelläkin voi olla paha mieli siitä että ei voi olla tukenani, ja se että hän kuulisi minun ikävästäni vielä lisää saa hänet vain miettimään lisää.

Olen aina huomannut, että ukkoni ilahtuu jos voi esittää ratkaisuja ongelmaan ja olla avuksi.
Uskon että hänen olisi vaikea käsittää sitä että haluan lässyttää puhelimessa ja voivotella ongelmaa johon ei ole konkreettista ratkaisua.

Toiseksi, olen aika rakastumispainotteinen ihminen, eli tykkään siitä tunteesta mikä tulee kun kuulen että mies ei voi itselleen mitään ja hänellä on ikävä ja pakko soittaa.

Se että antaisin hänelle velvollisuudeksi soittaa, vie yhä vain kauemmas minut siitä tunteesta että hän rakastaa minua enkä ole mikään myllynkivi kaulassa joka velvoittaa ja pyytää.

 

[N35]

Niin... kyllähän se on hyvä ensin tietää mitä itse haluaa ja sitten alkaa toteuttaa sitä käytännössä. Yleensä se onkin vaikeinta oikeesti tietää mitä haluaa.

Itsekin mietin tuota ""velvollisuudesta"" soittoa, ja se oli myös syy siihen miksi itse vatkasin asiaa mielessäni viikko tolkulla ennen kuin uskalsin mitään sanoa (meillä ei mikään vuosien historia takana, kuukausien pikemminkin). Ja kun kerroin asiasta miehelleni, en todellakaan velvoittanut häntä tekemään yhtään mitään. Kerroin vain miltä minusta tuntuu, ja nyt sit katsotaan miten tämä etenee. Ja jos tuntuu pahalta jonkun ajan päästä, niin ei kai siinä muu auta kuin koota luunsa ja laskea tappionsa ja todeta että ei me vaan oltu yhdessa 'Sitä' vaikka tykätäänkin toisistamme.

 

[me]

Älä nyt sisko hermostu. Kyllä se vielä oppii puhumaan