Puhukaa mulle järkeä päähän

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pikkunoita
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Opiskelu ja lapsi on rankka yhdistelmä. Meiden tyttö on 1v4kk ja olen yrittänyt opiskella äitiysrahakauden loputtua ja tyttö on kotona. Opiskeluni voi suorittaa tenttimällä, joten koululla-olopäiviä on vain harvoin. Opiskelu lapsen hoidon ohella on kuitenkin todella stressaavaa, ainakin minulle. Lapsen ollessa hereillä lukeminen tai tehtävien teko on lähes mahdotonta, kun häntä pitää viihdyttää tai vahtia ja kieltää koko ajan. Miehellekin on rankkaa jos hänen täytyy hoitaa työpäivää ennen tai jälkeen lasta koko aika. Rahan saanti stressaa lisää, kun ei itse voi hankkia töitä kun ei ole sopivaa aikaa.. ja kelan opintorahaa varten pitää saada riittävä määrä opintopisteitä.. Minulla opintopisteitä ei kovin hyvin ole kertynyt nyt.. Lapsi tai mies tai itse myös usein sairastuu juuri silloin kun pitäisi lukea aktiivisimmin tenttiin. Ja jos on koko päivän hoitanut kitisevää kipeää lasta, on aika vähissä illalla motivaatio alkaa lukea jotain tenttikirjoja.. Minulle siis vaikeaa tämä opiskelu, en sano että kaikilla on näin.. Ja meillä on tässä tarkoitus keksiä jotain ratkaisuja että saisin paremmin aikaa esim lukemiseen. Ja uskon, että esim 3-vuotiaan kanssa lukeminen voi sujua jo paremmin..
 
^ Tällaistahan se taitaisi meilläkin olla. Minunkaan ei ole pakko käydä koululla kuin todella harvoin, mutta menen usein kuitenkin kun olen aika huono lukemaan kotona. Eilen koulussa oli eräs nainen joka oli aloittanut 3 vuotta ennen minua, tehnyt lapsen tai lapsia ja oli nyt enää hieman minua edellä koulussa. Olisi pitänyt mennä häneltä kyselemään noista asioista mutten kehdannut kun en tiedä kuin nimen :D

Jotenkin minä olen jo päättänyt sen ettei minusta tule ~30v ensisynnyttäjää. Äitini oli 26 kun sai minut, ja hän aina puhuu siitä miten kyllä jaksoi vaikka mitä kun me olimme pieniä. Sitten kuulemma kymmenen vuotta myöhemmin ei enää olekaan kuulemma niin paljon energiaa. Ja mitä itse olen seuraillut vuosia ihmisiä busseissa, kaupoissa, huvipuistoissa.. Niin kyllä ne on ne parikymppiset äidit niitä jotka jaksavat olla pirteitä ja iloisia lastensa kanssa ja ne kolmenkympin lopuilla olevat niitä jotka helpommin tokaisevat vain että "ole hiljaa". En siis väitä että näin olisi aina mutta sellaisen havainnon olen tehnyt. Nyt kun saisi vain tuo mies varmuuden töistänsä (menee syksyn puolelle vähintään) niin voisi alkaa häneltä kyselemään että miltä tuntuisi ;) (Tässä vuosien varrella hänellä on ollut kuten minulla lievähköjä vauvakuumeita mutta emme ole kumpikaan uskaltaneet ajatella asiaa tosissaan, "kun olemme niin nuoria".) Sitten loppu riippuukin siitä mikä on fiilis syksyllä, ja mitä mieltä hän on asiasta =)
 
Taas tulee lisäys ;p Siis äitini ei kyllä mitenkään kannusta meitä tekemään vielä lapsia, pikemminkin varoittelee että ettehän tee ja että hän ei halua mummoksi :P Mutta eipä se hänen päätettävissään ole.
 
Ihan kuin lukisin omia ajatuksiani viiden vuoden takaa, kun luen kirjoituksiasi, Pikkunoita. :-)

Mieheni ja minun korkeakouluopinnot olivat loppuvaiheessa, mutta reilusti kesken, mutta vauvakuumeelle ei voinut mitään. Ikää meillä oli tuolloin 24 ja 23 vuotta. Lopuksi järkisyytkin alkoivat puoltamaan vauvan saamista nuorena: opinnot joustavat, jaksamme paremmin, työtä ehtii tehdä myöhemmin jne.

Ja niin meille sitten syntyi lapsi opiskeluaikoina, syntyi vielä toinenkin. Viikon ikäinen kolmonen on ensimmäinen jota odotin päivätyötä tehdessäni, joten pääsen kokemaan kumpaakin tapaa. Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa.

Opiskelu oli kyllä hankalampaa vauvan kanssa, ja sainkin graduni valmiiksi vasta kun lapset menivät tarhaan, mutta oma laiskuuteni taisi olla suurin hidastava tekijä. Toisaalta esimerkiksi laskettu aika oli aika tehokas deadline... ;-) Rahat riittivät oikein mainiosti kun elimme vaatimattomasti, pyysimme kalliimpia ostoksia lahjaksi sukulaisilta ja haalimme loput tavaroista käytettynä. Mies valmistui jopa keskimääräistä nopeammin, minulla meni 8 vuotta maisterin papereiden saamiseen.

Tätä tuoretta kolmosta odottaessani olin jo töissä, ja raskaus oli monella tapaa hankalampi. Aina oli kiire ja väsy, ja kaipasin leppoisia opiskeluaikoja. Toisaalta äitiyspäiväraha on nyt peräti nelinkertainen! Olen myös helpottunut siitä, että saan olla VAAN kotona lasten kanssa ilman jatkuvaa oloa että "pitäisi" tehdä jotain muuta. Työpaikkaa minulla ei ole, ja alallani on erittäin vaikeaa löytää vakituista työtä, mutta hoitovapaalla on aikaa etsiä. Lapsiluku on täynnä, ikää alle 30 vuotta ja työelämää jäljellä vielä useampi vuosikymmen.

Sinun on nyt parasta laittaa jäitä hattuun ja ruveta miettimään vauva-asiaa realistisesti, monelta eri kantilta. Tärkein tekijä on miehesi suhtautuminen asiaan! Hän voi kaivata pitkänkin harkinta-ajan, eikä häntä voi painostaa.

Jos häntäkin kiinnostaa, seuraava haaste on talous. Laskekaa tarkkaan miten aiotte pärjätä taloudellisesti. Hyvän pohjan antaa pesämuna ja toisen osa-aikatyö (meistäkin jompikumpi on jatkuvasti ollut töissä). Kolmas laskelma koskee opintojen edistymistä ja valmistumista. Vaikka lapsia saadaan, ei tehdä, jonkinlainen aikataulu voi olla hyödyllinen - onko esimerkiksi joitain suorituksia mitä ehdottomasti on saatava pois alta ennen vauvaa?

Kiirettä ei ole, anna asian kypsyä ja ennen kaikkea, puhu miehesi kanssa! Onnea matkaan!
 
Voi kele...naputtelin pitkät pätkät ja nyt se katosi bittiavaruuteen :O

Olinpahan kertomassa siitä, että nuorena äitinä on omat puolensa, välit lapsiin on varmasti hieman erilaiset kuin on vanhemmilla äideillä. En tarkoita että vanhempi äiti olisi välttämättä passiivisempi, mutta rauhallisempi. Varmasti olen itsekin jos vielä vauvan saamme mieheni kanssa..

Lapseni pitävät minua erilaisena kun kavereiden äidit. Olen kavereiden äitejä usein 10 vuotta nuorempikin ja varmasti touhuamme eri juttuja kun monen muun perheessä.
Yksi asia on todellakin korvaamaton: Minun ja tyttäreni välit. Olemme äärettömän läheiset ja uskon että se johtuu hyvinkin siitä että meillä on ikäeroa vain 18 vuotta.

Opiskelu minulta kyllä jäi aikanaan kun jäin pitkäksi aikaa kotiin lasten kanssa. Ja rahasta teki aikanaan TODELLA tiukkaa, aina oli tili tyhjä... Nykyään kuitenkin teen it-alalla esimiehen töitä oman yrityksen kautta. Olen eronnut lasteni biologisesta isästä ja mennyt uusiin naimisiin miehen kanssa jolla on ennestään kaksi lasta. Uusioperheellämme on siis viisi lasta ja kuudetta tässä toivotaan. Olen vielä toistaiseksi alle 30.

Otin itseni siis esimerkiksi siitä, että elämää voi elää muutenkin kuin tilastollisesti enemmistö tekee. Minun elämäni ei varmasti sopisi jollekin toiselle, mutta itse olen onnellinen.

Mutta...sinusta saa sellaisen vaikutelman että aiot yrittää raskautta heti kun se vain suinkin on mahdollista :}

Olen edelleen tässä vaikka töihin piti...perjantai...
 
Kiitos taas kaikille vastauksista =) Ei, en ole aikomassa hankkiutua raskaaksi heti kun vain suinkin mahdollista :) Ja todellakin olen myös monia järkikäteen:n kommentteja pyöritellyt päässäni vaikka kuinka paljon viime aikoina. Kysymys on lähinnä siitä että ennen en ole ajatellut koko asiaa sen syvällisemmin, kunpahan vain mennyt "automaatilla" niin kuin ympäristö on painostanut, niin ettei kenelläkään voi olla vain mitään pahaa sanottavaa - ja nyt olen alkanut miettimään että mitä itse todella haluan elämältä, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä ja missä aikataulussa - ja olen huomannut ettei se ura olekaan ihan ensimmäisenä listalla.

Mieheni mielipide on tietenkin tärkein, ja tiedän 100% varmasti että tänä vuonna hän ei ole valmis. Enkä aio häntä painostaa. Ehkä vain puhua asiasta - silloin kun asia puheeksi tulee - eri tavalla kuin ennen. Ennen olen vain automaattisesti vastannut että "sitten joskus". Nyt on kuitenkin aika alkaa realistisesti pohtimaan asioita hänen kanssaan ettei seuraavatkin 4 vuotta mene niin että yhtäkkiä vain huomaa ajan kuluneen ja joutuu miettimään että joitakin asioita olisi ollut kiva tehdä jo vähän nuorempana.

Ja kyllä, minulla on ihan kamala vauvakuume, mutta yritän pitää sen aisoissa :D

Olen sellainen ihminen että vatvon ja pohdin jokaista asiaa enkä pysty itse kovinkaan usein asettumaan jollekin tietylle kannalle, vaan ymmärrän molempien puolien pointit. Kuten tässäkin asiassa. Olisi helpompaa jos voisi nähdä maailman mustavalkoisena :/
 
Niin, tarkoitin sillä "heti kun mahdollista", sitä että heti kun elämäntilanne (ja puolisokin) on sille ajatukselle kypsä :} Muuta en voisi olettaakkaan, vaikutat sen verran fiksulta ihmiseltä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pikkunoita:
Tuo vauvakuume voisi ehkä liittyä siihenkin että on todella vaikeaa nähdä mitään selkeää tulevaisuutta, tyyliin "ensi vuonna tapahtuu tätä, kolmen vuoden päästä tätä".

Kerroitkin tässä jo hieman, mistä vauvakuumeesi on "lähtöisin", mutta olisi kivaa, jos kertoisit enemmänkin? Mitkä asiat sen on "laukaisseet"? Ihan vaan mielenkiinnosta... mitä yksittäisiä hetkiä muistat, joissa vauvakuume on putkahtanut esiin? Ja toisekseen, tuntuuko sinusta että äitinä olo selkeyttäisi asemaasi/tilannettasi jotenkin huomattavasti?

Minäkin neuvoisin miettimään nimenomaan raha-asioita tarkkaan, ja toiseksi sitä, että jos kuitenkin päädytte eroon jossain vaiheessa - oletko valmis ottamaan sen noin 30 % riskin joutua yksinhuoltajaksi? Ja tietenkin, oletko valmis ottamaan riskin, että vauva ei synnykään terveenä?

 
Alkuperäinen kirjoittaja Bete:
Alkuperäinen kirjoittaja Pikkunoita:
Tuo vauvakuume voisi ehkä liittyä siihenkin että on todella vaikeaa nähdä mitään selkeää tulevaisuutta, tyyliin "ensi vuonna tapahtuu tätä, kolmen vuoden päästä tätä".

Kerroitkin tässä jo hieman, mistä vauvakuumeesi on "lähtöisin", mutta olisi kivaa, jos kertoisit enemmänkin? Mitkä asiat sen on "laukaisseet"? Ihan vaan mielenkiinnosta... mitä yksittäisiä hetkiä muistat, joissa vauvakuume on putkahtanut esiin? Ja toisekseen, tuntuuko sinusta että äitinä olo selkeyttäisi asemaasi/tilannettasi jotenkin huomattavasti?

Minäkin neuvoisin miettimään nimenomaan raha-asioita tarkkaan, ja toiseksi sitä, että jos kuitenkin päädytte eroon jossain vaiheessa - oletko valmis ottamaan sen noin 30 % riskin joutua yksinhuoltajaksi? Ja tietenkin, oletko valmis ottamaan riskin, että vauva ei synnykään terveenä?

Tuolla että on vaikea nähdä tulevaisuutta tarkoitin lähinnä tulevaa työelämää: sitä saanko työtä, mistä sitä saan, millaista työtä, missä asun 3 vuoden päästä jne. En ole nimittäin tehnyt edes työharjoittelua omalla alallani, sen kuin vain opiskellut teoriaa (tosin kaikki opiskelumme on teoriaa eikä meillä ole pakollista harjoittelua), joten se on suurin kysymysmerkki elämässäni.

Tässä pari päivää olen keskittynyt pohtimaan tulevaisuuttani. Tietty nämä toiveet ovat aina olleet jonkinlaisessa hahmossa mielessäni mutta nyt olemme keskustelleet niistä mieheni kanssa ääneenkin. Jos unelmani toteutuisivat niin vähän yli 2 vuoden päästä muutamme mieheni kanssa Tampereelle (molemmat tahdomme sinne ja siellä on hänen perheensäkin--> meille tukiverkko) ja tietenkin olisi upeaa jos meillä olisi molemmilla työpaikat jotta rahallinen tilanne olisi varmistettu. Mutta mistäs sitä tietää saako vastavalmistunut 24-vuotias maisteri mitään töitä nykyään :( Ja oikeastaan siinä iässä haluaisinkin sitten melko heti lapsen, ellei se vielä tällä hetkellä mm. rahallisen tilanteemme vuoksi ole mahdollista. Surullistahan se on että tuollaisten asioiden takia joutuu odottamaan, tosin ehkä järkevää.

Mahdollinen ero sekä se että lapsi ei olisi terve on kyllä kamalaa ajateltavaa. En oikein ymmärrä mitä näiden pohtiminen hyödyttää? Kai jokaisella on aivan sama riski lapsia hankkiessaan, joten noiden perusteella ei voisi hankkia lapsia sitten myöhemminkään.

Hmm.. Aika vaikea eritellä mikä vauvakuumeen laukaisee :) Noita lievempiä kuumeita esim. jos bussissa, kaupassa jne on tullut vastaan onnellisen näköisiä perheitä. Luulen että tämä viimeisin kuume on hieman monimutkaisemman prosessin tulos. Mieheni on alkanut ottaa enemmän vastuuta kotona, ja olen huomannut sen. Meillä on kissa jota täytyy lääkitä päivittäin. Kissan taudin syytä etsiessä ja nyt sen päivitäisessä hoidossa olen huomannut kuinka mieheni ottaa vastuuta ja on todella hellä avuttomalle olennolle, kai tämä on ollut se viimeinen silaus jonka takia epämääräinen haave perheen perustamisesta on alkanut tuntumaan mahdolliselta. Lisäksi koulussa alkaa samalla vuosikurssilla olevilla näkyä pyöristyviä vatsoja ;) He taitavat olla kylläkin pari vuotta minua vanhempia sillä pääsin kouluuni suoraan lukiosta ja kuulun siinä vähemmistöön.

Että tällaista pohdintaa =) Fiksu ihminen odottaisi sen 2 vuotta ja että pääsisi muuttamaan kaupunkia, toivotaan että minä olen fiksu ihminen :D
 
Satuinpa nyt lueskelemaan näitä viimeisiä viestejä (hiukan on tylsää töissä!), niin ajattelin laittaa oman lusikkani soppaan.

Kypsältä sinun ajattelusi minun korviini kuulostaa, ja itse ajattelin koko opiskeluajan samalla lailla. Valmistuinkin samalla lailla maisteriksi 24-vuotiaana, vauvan "teko" oli aloitettu jo puoli vuotta etukäteen. Mutta enpä tullutkaan raskaaksi, kuin ekan kerran vasta vuoden yrittämisen jälkeen. Tämä meni kesken, ja seuraava raskaus alkoi ekasta kierrosta km:n jälkeen. Nyt olen siis ollut valmis maisteri jo lähes vuoden, ja olen raskaana viikolla 13. Oman alani töitä en ole saanut, vaan teen pätkää koulutustani vastaamattomalla alalla.

Tietysti on hienoa, että saan nyt suuremman äitiyspäivärahan, mutta kyllä se otti koville, ettei lasta heti tullutkaan. Ja juuri tuohon, kun pohdit työelämän järjestymistä - kyllä toiset työllistyvät heti, mutta usein eivät sille paikkakunnalle, mihin haluaisivat. Juuri tuon takia en ole oman alani työtä saanut: en ole halunnut muuttaa pois mieheni (hänen työpaikkansa) ja muun perheen luota. Ja miten se lapsen yrittäminen silloin olisi onnistunutkaan...

Sellaista pohdintaa täällä. Nyt ollaan siis tässä onnellisessa tilanteessa, että lapsi (toivottavasti) syntyy alkusyksystä ja pääsen työstäni jäämään äitiyslomalle. Miehelläni on onneksi parempipalkkainen, korkeakoulutustaan vastaava työ, joten pääsemme jo pohtimaan omistusasunnon hankkimistakin. Silti, jos olisin saanut valita, olisin ehkä halunnut lapsen vielä aiemminkin... Vaikka onhan näinkin enemmän kuin hyvä. :)

Joten pohdi rauhassa ja mieti tarkkaan, etenkin nuo taloudelliset ja asumiseen liittyvät kysymykset. Meillä periaate oli se, että toisella on oltava työpaikka kun vauva tulee - ja näin onkin. Onnea tulevaan!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pikkunoita:
Alkuperäinen kirjoittaja Näinkin päin:
Tuli nimittäin vain mieleen, että joskus vauvakuume kytkeytyy siihenkin, ettei oikeasti tahdo sitä, mitä on järkiperustein elämältään tilannut ja millaiseksi sitä rakentaa. Silloin äidin rooli on selkeä ja houkutteleva, ja tuo vastapainoa sille elämän osa-alueelle, jossa ei saa toteuttaa esimerkiksi tunneälyä ja empatiaa sillä tavalla, mitä haluaisi. Tätäkin kannattaa miettiä, koska kyseessä on paitsi perheesi, myös työsi. Turha valita sitä kaikkein rankinta tietä, jos ei ole pakko. Tärkeintä elämässä kuitenkin on perhe, piste.

Tämä oli vielä pakko lainata erikseen :) Tuo voisi olla toisaalta tottakin, mutta kun keksin erikoistua perheoikeuteen yms. minulle helpommin lähestyttäviin alueisiin alkoi opiskelukin tuntumaan mielekkäältä. Ja oikeastaan se vauvakuume on tullut vasta sen jälkeen kun olen pääsyt itseni kanssa sinuiksi etten halua elämältä vain rahaa ja kunniaa vaan nimenomaan jonkun ihmisläheisen työn =) (Sillä varauksella siis taas että sellaisia olisi olemassa muuallakin kuin vain päässäni)

Kylmästi järjellä ajatellen, jos haluat lapsia kuitenkin jossain vaiheessa saada, ne kannatta "tehdä" nyt. Opiskelujen aikana, ja niiden venyessä sinulla on enemmän aikaa lapsillesi kuin työelämässä ollessa. Jos tekisit lapset valmistuttuasi, tulisi cv:ssä huonolta näyttävä katko opintojen päätteeksi. Lasten kannalta olisi varmaan parempi jäädä syntymättä jos työaikasi on 8-20 parhaimmillaan... Koska ehtisit olemaan heidän kanssaan, ja jos miehesikin tekisi yhtä pitkiä päiviä, kuka lapset hoitaisi, au pair?
 
Eemin viestissä oli paljon ajateltavaa, ja vaikken olekaan vähään aikaan tänne kirjoitellut niin ajatuksissa on pyörinyt nämä asiat :) Mitään selvyyttä ei vieläkään ole. Tuo periaate että toisella on oltava työ, on hyvä periaate. Meillä miehelläkään ei ole tällä hetkellä vakituista työtä vaan hän on yhdessä koulutuksessa joka loppuu keväällä (tai saattavat jatkaa syksyyn koska alalla on niin huono työtilanne ettei kukaan ole saanut laman takia töitä). Ja hän on siis "tavan duunari" ettei ole mikään isopalkkainen :(

Kylmä realisti, ihanaa kun olet noin realisti :) Mutta siis, noitakin asioita minä mietin päässäni, joskus ihan itselleni piruillen. Kun piti mennä valitsemaan tällainen ammatti että se elämä on sitten siinä työssä. Tosin olen tullut siihen tulokseen että vaikka tuo 8-20 on alallamme sääntö, en minä siihen ala. Joko etsin jonkun vähemmän kunnianhimoisen työn, josta saa sitten vaikka vähemmän palkkaa (60% juristeista joutuu joka tapauksessa valtion virastoihin - asia mitä pääsykokeisiin kiilto silmissä lukevat eivät haluaisi tietää) tai sitten vaihdan alaa. Jälkimmäistä en sentään haluaisi tehdä kun pidän siitä mitä opiskelen :)

..Mutta tuo viestisi taisi kuitenkin olla ironiaa? ;) Kylmä fakta on, että järkisyyt ihan oikeasti puhuvat molempien suuntien puolesta. Tunnesyyt myös, tosin tunteissa on paljon, paljon enemmän sinne "ehkäisy pois nyt" -suuntaan vaikuttavia kommentteja ;p
 
Alkuperäinen kirjoittaja järkikäteen:
Mihin ihmeeseen naisilla on kiire? Kaikki pitäis saada kerralla...
Nykyään on täysin normaalia, että akateemisesti koulutetut naiset saavat lapsensa 30 paremmalla puolella eli yli kolmikymppisinä! Nyt eletään 2000-lukua ja naiset eivät mummoudu nelikymppisinä:D

Olen ehkä liian realisti näitä kommentoimaan...Itse pystyn nauttia täysin rinnoin (tai siis tyhjin;) ) urastani, miehestäni, harrastuksistani, matkustelusta ja lapsenteko siintää muutaman vuoden päässä. Olen siis nyt 32-v.

Minä olen sitten täältä toisesta päästä. Olen edelleen sitä mieltä että lapset kannattaa tehdä nuorena, ihan niinkuin biologinen kello, naisen fysiikka, ym ym "kertookin".
Tottahan on, että ei kaikki nuoret ole valmiita vanhemmiksi ja sen yleensä itse tietääkin.

Itse olin esikon saadessani 19-vuotias. Todella nuori siis nyky termien mukaan. Omasta ja puolisoni mielestä olimme ihan hyvän ikäisiä (hän on muutaman vuoden vanhempi).
Kyllä sitä paljon paremmin jaksoi nuorempana, kuin näin vanhempana, lähellä jo 30 kun kolmannen lapsen sai.
Nyt siis meillä on 3 lasta, naimisissa ollaan oltu yli 15v. Kriisejä on tullut ja mennyt ihan niinkuin jokaisessa normaalissa parisuhteessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 1234///:
[
Itse olin esikon saadessani 19-vuotias. Todella nuori siis nyky termien mukaan. Omasta ja puolisoni mielestä olimme ihan hyvän ikäisiä (hän on muutaman vuoden vanhempi).
Kyllä sitä paljon paremmin jaksoi nuorempana, kuin näin vanhempana, lähellä jo 30 kun kolmannen lapsen sai.

Ota huomioon, että jaksamisesi nyt kolmikymppisenä on luonnollisestikin heikompaa kuin ollessasi 19-vuotias, koska hoidat nyt kolmatta lastasi niiden kahden edellisen lisäksi. Vuodet äitinä ovat väsyttäneet.

 
Alkuperäinen kirjoittaja 1+1+1=3:
Alkuperäinen kirjoittaja 1234///:
[
Itse olin esikon saadessani 19-vuotias. Todella nuori siis nyky termien mukaan. Omasta ja puolisoni mielestä olimme ihan hyvän ikäisiä (hän on muutaman vuoden vanhempi).
Kyllä sitä paljon paremmin jaksoi nuorempana, kuin näin vanhempana, lähellä jo 30 kun kolmannen lapsen sai.

Ota huomioon, että jaksamisesi nyt kolmikymppisenä on luonnollisestikin heikompaa kuin ollessasi 19-vuotias, koska hoidat nyt kolmatta lastasi niiden kahden edellisen lisäksi. Vuodet äitinä ovat väsyttäneet.

En tarkoittanut sitä että vuodet äitinä olisi minua väsyttäneet. Vaan, esim. mahdolliset yöheräämiset ja valvomiset jaksaa nuorempana huomattavasti paremmin.
Näin vanhempana on jo "kalkkeentunut" tiettyihin rutiineihin ja elämänrytmiin, nuorempana ei ole niin... mitenköhän sen sanoisi.. kangistunut tapoihinsa ;)


 
Moi,
joku voisi mullekin puhua vähän järkeä päähän. Toisin kuin Pikkunoita, itse olen jo 27-vuotias, mies 30. Toistaiseksi molemmilla on vakituiset työt, syksyllä olen menossa kouluun ja mies vaihtamassa työpaikkaa. Omaa asuntoa ei ole.
Miten opiskelijaperhe pärjää nykyisin? Miten tuet määräytyy ja minkä suuruisia ne suunnilleen ovat? Haluan niin kovasti oman nyytin, mutta tuntuu että koko universumi, mies mukaanlukien ovat hankettani vastaan. Mitä tekisin? Ikä alkaa kohta painaa, valmistuttuani olisin siis 30-vuotias ja töitäkin pitäisi tehdä ennen lapsia..
 
Alkuperäinen kirjoittaja 1234///:
En tarkoittanut sitä että vuodet äitinä olisi minua väsyttäneet. Vaan, esim. mahdolliset yöheräämiset ja valvomiset jaksaa nuorempana huomattavasti paremmin.
Näin vanhempana on jo "kalkkeentunut" tiettyihin rutiineihin ja elämänrytmiin, nuorempana ei ole niin... mitenköhän sen sanoisi.. kangistunut tapoihinsa ;)

Aina puhutaan tästä, että nuorena jaksaa paremmin hoitaa lasta. Olen joskus ihmetellyt sitä, koska muistan että itse mulla oli tapana parikymppisenä nukkua todella paljon, ja jos en jostain syystä saanut riittävästi nukkua, oli toimintakykyni todella huono. Nukuin siis usein esim. 13 tuntia putkeen, jota en nykyisin enää tee.
Tuon tiettyyn rutiineihin ja rytmiin tottumisen kyllä allekirjoitan, mutta omasta mielestäni pärjään kyllä nyt (30-vuotiaana) vähemmällä yöunella kuin nuorempana.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Bete:
Alkuperäinen kirjoittaja 1234///:
En tarkoittanut sitä että vuodet äitinä olisi minua väsyttäneet. Vaan, esim. mahdolliset yöheräämiset ja valvomiset jaksaa nuorempana huomattavasti paremmin.
Näin vanhempana on jo "kalkkeentunut" tiettyihin rutiineihin ja elämänrytmiin, nuorempana ei ole niin... mitenköhän sen sanoisi.. kangistunut tapoihinsa ;)

Aina puhutaan tästä, että nuorena jaksaa paremmin hoitaa lasta. Olen joskus ihmetellyt sitä, koska muistan että itse mulla oli tapana parikymppisenä nukkua todella paljon, ja jos en jostain syystä saanut riittävästi nukkua, oli toimintakykyni todella huono. Nukuin siis usein esim. 13 tuntia putkeen, jota en nykyisin enää tee.
Tuon tiettyyn rutiineihin ja rytmiin tottumisen kyllä allekirjoitan, mutta omasta mielestäni pärjään kyllä nyt (30-vuotiaana) vähemmällä yöunella kuin nuorempana.

Täytyy puuttua tähän jaksamisasiaan vähän. Minusta ihminen jaksaa eri asioita ja eri suhteessa elämänsä eri vaiheissa. Esimerkiksi yläasteikäisenä jaksoi helposti nukkua 3 tunnin yöunia (luin pitkään öisin) ja mennä aamulla kouluun. Nykyisin taas tykkään pitää säännölliset uniajat - menen usein jo klo 22 nukkumaan ja herään sitten klo 3:00-6:00, riippuen onko töihin vai kouluun meno.

Minulla on siis sekä koulua että töitä ja luen hyvin usein viikonloppujakin koulujuttuja, välillä on kuukausien jaksoja ettei minulla ole viikonloppuja tai edes yhtä kokonaista vapaapäivää. Mutta se ei haittaa minua, itsepä olen valinnut käydä koulussa ja töissä ja tavoitella tähtiä taivaalta ;) Ja jaksan vallan mainiosti. Nyt viimeisen kuukauden aikana on ollut muutama ihan oikea viikonloppu ja olen ottanut iltojakin rennosti (en siis lukenut töiden jälkeen) ja kaipaan enemmän vilskettä, enemmän vastuuta :D Tämä on todella harvinaista että on kokonainen viikonloppu vapaa tai ilta. Minun on vaikea kuvitella jaksavani tätä kymmenen vuoden päästä, mutta nyt tämä sopii enemmän kuin hyvin. Joten siinä mielessä jaksan nyt paremmin kuin kolmikymppisenä, luulisin.

Olen melko varma, että kunhan olen ollut työelämässä pari vuotta ja tottunut siihen että on viikonloppuja ja säännöllinen unirytmi jne, on siihen vapauteen, säännöllisiin aikoihin ja rutiineihin jo niin tottunut että voi harmittaa vauvan kanssa hereillä olo yms. Että taas yksi peruste miksi nyt olisi niiiiiiin hyvä aika saada vaavi <3 Kun on kaaoksenhallintakyky vielä tallella ;D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pikkunoita:
Alkuperäinen kirjoittaja Bete:
Alkuperäinen kirjoittaja Pikkunoita:
Tuo vauvakuume voisi ehkä liittyä siihenkin että on todella vaikeaa nähdä mitään selkeää tulevaisuutta, tyyliin "ensi vuonna tapahtuu tätä, kolmen vuoden päästä tätä".

Kerroitkin tässä jo hieman, mistä vauvakuumeesi on "lähtöisin", mutta olisi kivaa, jos kertoisit enemmänkin? Mitkä asiat sen on "laukaisseet"? Ihan vaan mielenkiinnosta... mitä yksittäisiä hetkiä muistat, joissa vauvakuume on putkahtanut esiin? Ja toisekseen, tuntuuko sinusta että äitinä olo selkeyttäisi asemaasi/tilannettasi jotenkin huomattavasti?

Minäkin neuvoisin miettimään nimenomaan raha-asioita tarkkaan, ja toiseksi sitä, että jos kuitenkin päädytte eroon jossain vaiheessa - oletko valmis ottamaan sen noin 30 % riskin joutua yksinhuoltajaksi? Ja tietenkin, oletko valmis ottamaan riskin, että vauva ei synnykään terveenä?

Tuolla että on vaikea nähdä tulevaisuutta tarkoitin lähinnä tulevaa työelämää: sitä saanko työtä, mistä sitä saan, millaista työtä, missä asun 3 vuoden päästä jne. En ole nimittäin tehnyt edes työharjoittelua omalla alallani, sen kuin vain opiskellut teoriaa (tosin kaikki opiskelumme on teoriaa eikä meillä ole pakollista harjoittelua), joten se on suurin kysymysmerkki elämässäni.

Tässä pari päivää olen keskittynyt pohtimaan tulevaisuuttani. Tietty nämä toiveet ovat aina olleet jonkinlaisessa hahmossa mielessäni mutta nyt olemme keskustelleet niistä mieheni kanssa ääneenkin. Jos unelmani toteutuisivat niin vähän yli 2 vuoden päästä muutamme mieheni kanssa Tampereelle (molemmat tahdomme sinne ja siellä on hänen perheensäkin--> meille tukiverkko) ja tietenkin olisi upeaa jos meillä olisi molemmilla työpaikat jotta rahallinen tilanne olisi varmistettu. Mutta mistäs sitä tietää saako vastavalmistunut 24-vuotias maisteri mitään töitä nykyään :( Ja oikeastaan siinä iässä haluaisinkin sitten melko heti lapsen, ellei se vielä tällä hetkellä mm. rahallisen tilanteemme vuoksi ole mahdollista. Surullistahan se on että tuollaisten asioiden takia joutuu odottamaan, tosin ehkä järkevää.

Mahdollinen ero sekä se että lapsi ei olisi terve on kyllä kamalaa ajateltavaa. En oikein ymmärrä mitä näiden pohtiminen hyödyttää? Kai jokaisella on aivan sama riski lapsia hankkiessaan, joten noiden perusteella ei voisi hankkia lapsia sitten myöhemminkään.

Hmm.. Aika vaikea eritellä mikä vauvakuumeen laukaisee :) Noita lievempiä kuumeita esim. jos bussissa, kaupassa jne on tullut vastaan onnellisen näköisiä perheitä. Luulen että tämä viimeisin kuume on hieman monimutkaisemman prosessin tulos. Mieheni on alkanut ottaa enemmän vastuuta kotona, ja olen huomannut sen. Meillä on kissa jota täytyy lääkitä päivittäin. Kissan taudin syytä etsiessä ja nyt sen päivitäisessä hoidossa olen huomannut kuinka mieheni ottaa vastuuta ja on todella hellä avuttomalle olennolle, kai tämä on ollut se viimeinen silaus jonka takia epämääräinen haave perheen perustamisesta on alkanut tuntumaan mahdolliselta. Lisäksi koulussa alkaa samalla vuosikurssilla olevilla näkyä pyöristyviä vatsoja ;) He taitavat olla kylläkin pari vuotta minua vanhempia sillä pääsin kouluuni suoraan lukiosta ja kuulun siinä vähemmistöön.

Että tällaista pohdintaa =) Fiksu ihminen odottaisi sen 2 vuotta ja että pääsisi muuttamaan kaupunkia, toivotaan että minä olen fiksu ihminen :D

Bete:
Huomasin tuolla toisessa ketjussa, että olet vapaaehtoisesti lapseton. Saankos nyt esittää sinulle vastakysymyksen, mitä tunteita ja mielipiteitä tämä vastaukseni sinusa herättää? =)
 
Olipas hurjaa löytää oma 2,5v vanha ketju. Vauvakuumehouruissani sen löysin, kun googlettelin taas tietoa kasvatuksesta, raskaudesta ja vauvakuumeesta, enkä aluksi edes hoksannut että ketju on minun aloittamani.

Tällä hetkellä ikää on itselläni 24, aviomiehelläni 25 (olemme nyt naimisissa), miehellä on vakityö ja minä kirjoitan edelleen gradua. Valmistuminen viivästyi puoli vuotta mm. häiden vuoksi sekä siksi että halusin ottaa opiskelujen loppuvaiheen rennommin, mm. viettää iltoja ja viikonloppuja laatuaikaa mieheni kanssa. Ero ei ole ollut lähelläkään (kuten tuolla jossain viestissä ennusteltiin) vaan mikäli mahdollista, olemme vielä rakastuneempia ja yhteen hioutuneempia kuin koskaan.

Lasta meillä ei ole vieläkään, eikä kuume ole yhtään sen pienempi kuin vuonna 2009. Välissä sain sen jo hieman taka-alalle päättämällä keskittyä opintoihin, mutta joka kerta vauvakuume tulee vain pahempana takaisin. Nyt on taas todella paha kuumetilanne, varmasti pahin sen jälkeen kun 2009 päätimme vielä odottaa opintojen valmistuttua. Näin jälkikäteen arvioituna olisimme olleet ehkä valmiita vanhemmiksi jo vuonna 2009, mutta oli hyvä antaa aikaa ainakin miehelleni. Nyt hänkin on alkanut kuumeilemaan ja puhuu vauvasta aina silloin tällöin ;) Vauvakuume on myös prosessoitunut enemmän lapsikuumeeksi - kuumeilen myös taaperoa, kouluikäistä, etäisesti voin nähdä itseni jopa murkkuikäisenkin vanhempana. Kaipaan vain niin kovasti sitä omaa lasta jota ohjata elämässä, rakastaa ja kasvattaa.

Minulla ei oman alan työpaikkaa ole näkyvissä. Valmistun toivottavasti loppuvuonna ja sitten alan sitä työpaikkaa etsimään.. Olisikos teillä, elliläiset, neuvoja ja vinkkejä kestää taas kerran tämä vauvakuume? Jos nyt jättäisimme ehkäisyn pois, niinkuin mielemme tekisi, JA meillä kävisi uskomattoman nopea tuuri, olisin valmistuessani tukevasti raskaana enkä ehtisi olemaan lainkaan töissä ennen vauvaa (toki työpaikan saanti valmistuttua ei ole muutenkaan varmaa). Nyt tässä sitten mietitään ja kriiseillään sitä, millä aikataululla jatketaan joulusta eteenpäin..
 
Moi "Isonoita" :)

Oli ihana lukea tätä "iäkästä" ketjua, koska tuntuu, että itse olen nyt melkein samassa tilanteessa. Ikää minulla on 20, mieheni on vuoden nuorempi, ja olemme olleet jo yli vuoden naimisissa. Vauvakuume on poltellut minua säännöllisesti jo ennen häitä, mutta järkevänä plikkana olen osannut jättää sen taka-alalle ensin häiden, opiskelupaikkojen ja vielä armeijan vuoksi. Nyt vuotta myöhemmin olemme onnellisesti naimisissa, meillä on opekelupaikat ja meillä molemmilla on vauvakuume. Minulla tosin kovempi kuin miehelläni. Kuitenkin hän on monesti ilmaissut minulle, kuinka ihanaa olisi, jos meillä olisi jo lapsi. Suhteemme on vakaalla pohjalla, ja henkilöinä olemme mielestäni varsin valmiita lapsen saamiseen, sillä kummallakaan meistä ei ole polttavaa halua olla muualla kuin toistemme kanssa. ;)

Olen aina halunnut saada lapset nuorena, paljolti samoista syistä kuin itsekin mainitsit. Nyt suurin huoli on talous, on kurjaa murehtia kahden opiskelijan + vauvan budjetista. Toki olisi mukavaa, että mieheni ehtisi pois armeijasta ja itse saisin ulkomaanvaihtojaksoni suoritettua. Olemmekin päättäneet ruveta yrittämään lasta todella jo alle puolentoista vuoden päästä, ja sen tietäminen on ihanaa! :) Toki tällaisiin suunnitelmiin voi aina tulla muutoksia.

Pohdiskelin alaasi... Olen ollut kesätöissä sukulaiseni omistamassa lakiasiaintoimistossa. Vaikka itse en opiskelekaan kyseistä alaa, on minulle ollut aika selvää tämän kokemukseni kautta, että alalla voi olla varsin monenlaisia työpaikkoja. Oma työnantajani oli toimiston ainoa työntekijä, ja hän vastaanotti projekteja vain sen verran, minkä viitsi tehdä. Tulotaso hänellä taitaa olla erinomainen vähistä työtunneista huolimatta. Toimistollaan hänellä oli esim. sohva päivänokosia varten... Töitä hän teki yhdeksästä neljään (aina ei sitäkään), sisältäen ruokatauon ja välillä ne nokosetkin!

Mielestäni sinun kannattaisi harkita oman yrityksen perustamista, lakimiehiä tarvitaan aina! En usko, että olisi vaikeaa löytää asiakaskuntaakaan: pienellä markkinointibudjetilla pärjää yllättävän pitkälle, ja varsinkin perheoikeudellisten kysymysten osalta voisin arvioida, että asiakkaita ei haittaa, jos asianajaja on suhteellisen kokematon, mikäli se heijastuu hintaan. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että harvalla lapsiperheellä on varaa ylettömän kalliisiin asianajopalkkioihin. Toki sinun pitää kyetä osoittamaan pätevyytesi, mikä aluksi kertyy opintosuorituksista ja myöhemmin työkokemuksesta esim. omassa yrityksessäsi.

Mielestäni vauva kannattaa hankkia silloin kun se parhaalta tuntuu. On turhaa miettiä järkisyitä puolesta tai vastaan: kuten jo ketjussa monesti todettiin, molempia on riittävästi. Oikea aika lasten hankintaan on se, kun sinä ja miehesi olette siihen valmiita. Jos pakottavia esteitä ei ole (kuten käytännössä meillä on pakollinen alaani kuuluva ulkomaanvaihto), kannattaa yrittää vaikka heti, jos kerran siltä tuntuu. :) Aina ei tarvitse olla liian järkevä! ;)

Olisi mukava kuulla kommentteja sekä siitä, miten pohdintasi edistyy että myös siitä, minkälaisia ajatuksia/ohjeita sinulla tai muilla ketjun lukijoilla olisi minulle.
 

Yhteistyössä