Kun esikoinen oli vauva, oli mulla toisille koirille rähjäävä uroskoira, 30-kiloinen sellainen. Ulkoilut sujui itseasiassa vaunujen kanssa helpommin kuin ilman, sillä pidin aina huolen, että vaunut oli mun koiran ja vastaantulevan koiran välissä, jolloin ne toimi näköesteenä -> koira ei päässyt tuijottelemaan vastaantulijaa silmiin ja nostattamaan kierroksia. Mä koin vaunut myös vauvalle turvallisemmaksi kuin kantoliinan tai rintarepun, sillä jos koira todella alkoi ottaa kierroksia, mä saatoin aina laittaa vaunujen jarrut päälle ja siirtyä koiran kanssa sivummalle "keskustelemaan" käytöstavoista, eikä vauva ollut koko ajan tulilinjalla, vaan turvassa vaunuissaan.
Mulla koira oli kurkkarissa, jonka nostin aivan kurukunpään kohdalle, kun tuli koiria vastaan, pidin napakalla lyhyellä hihnalla, mutta en "hapettanut", ellei ollut pakko. Kun kurkkari on tuolla tavalla laitettuna, saa isohkonkin koiran pidettyä yhdellä kädellä hallussa. Mutta missään tapauksessa ei koiraa saa hirttää tai "hapettaa" ns. varmuuden vuoksi, vaan se panta pitää pitää sellaisella tiukkuudella, että koira voi hengittää. Vasta jos koira alkaa ottaa kierroksia, otetta tiukennetaan ja silloinkin täytyy pitää huoli siitä, ettei koira vahingoitu!!! Eli ei mitään rajuja kiskomisia eikä nykimisiä, missään tapauksessa. Tämä ei ole keino saada koiraa lopettamaan remmiriekkuminen, mutta tämä on keino, jolla sen saa pidettyä hallinnassa sillä välin kunnes remmiriekkuminen saadaan pois. Tosin tämä keino saatta tehdä poisopettamisen vaikeammaksi. Siinä täytyy sitten vaan punnita hyödyt ja haitat.
Tosin, jos silloin olisin tutustunut Cesar Millanin oppeihin, olisin saattanut päästä ongelmista paljon helpommin, eikä olisi tarvinnut käyttää noinkaan voimakkaita keinoja. Tsekkaa Liviltä Cesarin ohjelmaa Koirakuiskaaja, ja tutustu hänen kirjoihinsa. Sieltä saa paljon oppia, ei niinkään siitä, mitä koiralle pitää tehdä, vaan enemmänkin siitä, mitä itselleen pitää tehdä, jotta koiran kanssa hommat alkaa sujua. Yllättävän paljon on asiat omasta asenteesta kiinni.