I
Ilona
Vieras
Täällä kaikki puhuvat siitä, että ap:n tyttöystävä olisi ikävä ihminen. Mutta onko kukaan ajatellut asiaa toisesta näkökulmasta? Miksi automaattisesti naisen pitäisi olla levittämässä jalkojaan kun ukkoa taas vähän panettaa?
Teetkö kotona kotitöitä vai istutko vain sohvalla ja kittaat kaljaa tyttöystäväsi ahertaessa ruuan kimpussa keittiössä stressaavan työpäivän jälkeen? Miehet odottavat aina, että naisille se tiskialtaan tyhjentäminen on vain yksi pikkujuttu muiden joukossa. Miksi meidän pitäisi olla raskaan työpäivän ja teidän paapomisen jälkeen valmiita vielä sitten levittelemään niitä jalkoja illalla? Mitä me siitä saamme, että kaljamahainen äijä vähän aikaa nypyttää päällä ja sitten nukahtaa samantien.
Oletko tehnyt tyttöystävällesi jotain romanttista lähiaikoina? Sanoit, että seksiä harrastetaan viikonloppuisin. Tottakai, koska viikolla tyttöystäväsi käy töissä ja joutuu todennäköisesti siivoamaan perässäsi. Anteeksi yleistäminen, mutta näin se on useimmissa talouksissa. Miksi et halua yrittää pitää tyttöystävääsi hyvänä ja esimerkiksi laittaa lauantai-iltana hänelle yllätysillallisen, lämmityksen päälle, kynttilöitä pöydälle, ruusunlehtiä sohvalle ja takkaan tuli. Syötte hyvin ja sen jälkeen katsotte sylikkäin sohvalla ihanan leffan. Ehkä sitten naisellekin tulee sellainen olo, että hänestä välitetään eikä vain haluta sinne pikkuhousuihin.
Eikö sinulla ole sen vertaa itsetuntoa, että sinulle saisi huomauttaa asioista tai olla sinun kanssasi eri mieltä? Jos tyttöystäväsi haluaa syödä makaroonia, miksi sinun pitää olla eri mieltä? Miksi hänen pitäisi suostua ostamaan juuri se auto minkä sinä haluat? Olet hiiri etkä mikään mies .Me itsetuntoiset naiset haluamme tunnerikkaan ja mieleltään vahvan miehen, joka tietää mitä haluaa eikä luiki heti korvat luimussa piiloon kun nainen kertoo mielipiteensä.
Meitä ei paneta 24/7 kuten teitä. Ei meitä kiinnosta nussia tiistai-iltana vain nussimisen vuoksi. Siihen meillä on nykyään vibraattorit. Meitä kiinnostaa puristaa vahvoja käsivarsia, olla tasavertaisia teidän kanssanne ja harrastaa romanttista seksiä. Ei paneminen ole mitään seksiä. Luulen, että ap:n tyttöystävä on juuri tällaisessa tilanteessa ja antaa ap:lle kerran kuussa panon, koska suhde on jo niin pitkällä. Hän kuulostaa erittäin määrätietoiselta, nuorelta aikuiselta naiselta. Luulen kuitenkin, että ajan myötä tyttöystäväsi tulee huomaamaan, että suhteestaanne puuttuu romantiikka ja hän tekee omat johtopäätöksensä. Ole mies äläkä hiiri. Me naiset emme tykkää hiiristä =)