U
Undomíel
Vieras
Ensimmäistä kertaa kirjoitin pojastani jo yli vuosi sitten. Silloin poika ei oikein puhunut, epäilin hetken autismiakin. Nyt poika kyllä puhua höpöttää ja muuta, mutta on vieläkin aivan hirviö. Tönii, puree, lyö, raapii... Sekä isoveljeänsä, pikkuveljeänsä että serkkuja ja kavereitakin. Minuakin kohtelee aika kovakouraisesti. Sen lisäksi ei reagoi omaan nimeensä mitenkään... Siis aivan erilainen kun tuo esikko ja kuopus. Tämä tuholainen käy rikkomassa aivan kaiken. Voin seistä aivan vieressä ja sanoa, että ei, nyt emme ota maitoa jääkaapista ja tää vaa jatkaa kiipeilyä sinne jääkaapille ja sitten kaataa maidot lattialle. Kärsi koliikista, sitten oli vaikea muuten vaan, nykyään mahdoton.
Olen vakavissani harkinnut, että tuuppaisin lapsen parvekkeelta alas ja väittäisin hänen itse kiivenneen sinne. Mutta ei hätää, ei musta sellaseen ole. Oon vaa niin väsyny. Kahden muun lapsen kasvatus kärsii kun äiti on väsynyt ja yksi sisarus on kokoajan satuttamassa ja rikkomassa. Toiset tekevät sitten perässä. Muuten ovat tottelevaisia, kilttejä, empaattisia... Mutta keskimmäisen keksiessä jotain älytöntä hyppäävät kaksi muuta kyytiin. Jotenkin musta välillä tuntuu, että tuo pilaa meidän elämän.
Muistan vielä sen päivän, kun rakkaus välillämme sammui. Olin keskellä kriisiä, suvussamme tapahtui eräs asia joka pisti perheemme tiukille moneksi kuukaudeksi. Jouduin hoitamaan omieni lisäksi muitakin lapsia paljon. Minua niin väsytti ja väsytti ja väsytti ja keskimmäisen käytös itketti. Kun hän sadankolmannenkymmenennen kerran kiipesi keittiön tasolle ja työnsi sieltä sitten huviksensa illan ruoat lattialle minä tiesin, että se oli siinä. Selviytyäkseni arjesta minun oli kuoletettava tunteeni häntä kohtaan. Muuten kärsisin liikaa ja olisin joutunut hullujenhuoneelle. Nyt mekaanisesti hoidan häntä ja yritän toki kasvattaa, mutta en tiedä miten kun mikään ei toimi.
Tänään oli taas sellainen päivä. Poika kynsi veljeään (nuorempaa) koska tämä hellästi paijaili. Hän heitti lelun leikkikaverinsa naamaan toistuvasti. Tämä pelästyi niin, että äiti katsoi parhaaksi lähteä kotiin lapsinensa. Hän huusi ruokapöydässä koko ruokailun ajan, että muut ottavat liikaa ruokaa, että hänelle ei jää. Ja sitten piti saada juuri se tietty lusikka ja sitten piti kaataa vedet lautaselle ja sitten piti kaiken lisäksi heittää se lautanen veljen päälle jolloin syttyi varsinainen ruokasota. Miten voin odottaakaan esikolta ja kuopukselta hyvää käytöstä kun yksi veljistä on kokoajan tuollainen?
Kiitos jälleen palstalle, että saan anonyyminä näitä asioita kertoa. Mieheni ei enää jaksa kuunnella enkä muille kehtaa tai kykene puhua. Neuvolassa en enää uskalla sanoa mitään. Eivät sieltä liiemmin auttaneet, haukkuivat vaan, kun huolestuin pojasta jo 1v tienoolla.
Olen vakavissani harkinnut, että tuuppaisin lapsen parvekkeelta alas ja väittäisin hänen itse kiivenneen sinne. Mutta ei hätää, ei musta sellaseen ole. Oon vaa niin väsyny. Kahden muun lapsen kasvatus kärsii kun äiti on väsynyt ja yksi sisarus on kokoajan satuttamassa ja rikkomassa. Toiset tekevät sitten perässä. Muuten ovat tottelevaisia, kilttejä, empaattisia... Mutta keskimmäisen keksiessä jotain älytöntä hyppäävät kaksi muuta kyytiin. Jotenkin musta välillä tuntuu, että tuo pilaa meidän elämän.
Muistan vielä sen päivän, kun rakkaus välillämme sammui. Olin keskellä kriisiä, suvussamme tapahtui eräs asia joka pisti perheemme tiukille moneksi kuukaudeksi. Jouduin hoitamaan omieni lisäksi muitakin lapsia paljon. Minua niin väsytti ja väsytti ja väsytti ja keskimmäisen käytös itketti. Kun hän sadankolmannenkymmenennen kerran kiipesi keittiön tasolle ja työnsi sieltä sitten huviksensa illan ruoat lattialle minä tiesin, että se oli siinä. Selviytyäkseni arjesta minun oli kuoletettava tunteeni häntä kohtaan. Muuten kärsisin liikaa ja olisin joutunut hullujenhuoneelle. Nyt mekaanisesti hoidan häntä ja yritän toki kasvattaa, mutta en tiedä miten kun mikään ei toimi.
Tänään oli taas sellainen päivä. Poika kynsi veljeään (nuorempaa) koska tämä hellästi paijaili. Hän heitti lelun leikkikaverinsa naamaan toistuvasti. Tämä pelästyi niin, että äiti katsoi parhaaksi lähteä kotiin lapsinensa. Hän huusi ruokapöydässä koko ruokailun ajan, että muut ottavat liikaa ruokaa, että hänelle ei jää. Ja sitten piti saada juuri se tietty lusikka ja sitten piti kaataa vedet lautaselle ja sitten piti kaiken lisäksi heittää se lautanen veljen päälle jolloin syttyi varsinainen ruokasota. Miten voin odottaakaan esikolta ja kuopukselta hyvää käytöstä kun yksi veljistä on kokoajan tuollainen?
Kiitos jälleen palstalle, että saan anonyyminä näitä asioita kertoa. Mieheni ei enää jaksa kuunnella enkä muille kehtaa tai kykene puhua. Neuvolassa en enää uskalla sanoa mitään. Eivät sieltä liiemmin auttaneet, haukkuivat vaan, kun huolestuin pojasta jo 1v tienoolla.