Purevan koiran lopettaminen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja koira
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

koira

Vieras
Koira tullut kotiimme lähes aikuisena, eli ei aivan pentuna. Siihen asti elänyt kasvattajalla kennelissä. Kääpiökoira.

Koira on aina ollut arka kaikkea uutta kohtaan, siis todella arka. (säikkyy muovipusseja, leluja, kaikkea mitä ei ennen nähnyt.) On epävarma uusista ihmisistä, ei tule toimeen toisten koirien kanssa, ja stressaantuu esim mökillä käydessä suunnattomasti. (ripuloi, haukkuu kaikkia ääniä, on levoton. )
Pahin stressi siis ihmiset. Oman perheen kanssa unelmakoira, tottelee peruskäskyt, on oppinutkin ne helposti, on seurallinen ja sylikoira. (tosin meni kuukausia ennenkuin uskalsi mennä esim mieheni kanssa edes lenkille, luottanut pääasiassa aina vain minuun.)
Mutta vieraiden seurassa kuin eri koira, haukkuu, tempoo, huohottaa, murisee. Olemme kuitenkin totuttaneet koiraa varovasti uusiin ihmisiin, välillä mennyt paremmin, mutta nykyään laitamme koiran portin taakse kun vieraita, ja päässyt pois kun sekä koira että tilanne rauhallinen.
Purrut nyt kerran kovemmin lasta, joka ei itse ottanut koiraan mitään kontaktia. Kaksi kertaa näykkäissyt vaatteesta pientä lasta, jotka olleet meillä leikkimässä. Lisäksi nyt kun ystäväni kävi 1kk:n ikäisen vauvan kanssa kylässä, koira kävi ensin nuuhkaisemassa kaukalossa nukkuvaa vauvaa, mutta yrittikin sitten varoittamatta hyökätä kohti kasvoja.

Uusi koti ei siksi tunnu koiran edun mukaiselta, että koira aivan ylenpalttisesti stressaantuu uusista ihmisistä ja ympäristöistä. Mitä mieltä olisitte tilanteessa koiran lopettamisesta?
 
Ei missään nimessä piikille. Koiraa pitää hoitaa koiran vaatimalla tavalla. Koira ei turhaan pure! Haette jostain koirakouluttajalta apua tilanteeseen, jotta koiran käytös saadaa kuntoon.
 
No aivan aluksi nyt varmistaisin ettei ole tekemisissä lasten kanssa ilman aikuisten valvontaa. Siis aivan edesvastuutonta tuollainen! Miksi päästitte vaarallisen koitan niin pienen vauvan läheisyyteen? Pienikin koira voi saada todella pahaa jälkeä aikaiseksi.. Kerroitteko vanhemmalle, että teillä on vaarallinen koira? Vieraita pitää tiedottaa riskistä!

Me olemme joutuneet lopettamaan agressiivisen koiran. Ilmeisesti jonkinlainen sairaus sai koiramme käyttäytymään arvaamattomasti. Todella raskas päätös. Emme kuitenkaan halunneet ottaa riskiä, että koira puree lastamme. Ennen päätöstä käytimme koiraamme eläinlääkärillä, ongelmakoira kouluttajalla, ja olimme yhteydessä kasvattajaan. Mikään ei auttanut, yksiselitteistä syytä ei löytynyt. Mielestäni ainakin lopetus noin aralle koiralle on armeliaampi kuin uuden kodin etsiminen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei piikkiä;30785851:
Ei missään nimessä piikille. Koiraa pitää hoitaa koiran vaatimalla tavalla. Koira ei turhaan pure! Haette jostain koirakouluttajalta apua tilanteeseen, jotta koiran käytös saadaa kuntoon.

Ymmärrän tämän, mutta entäpä kun nämä vaaratilanteet ovat päivittäisiä? Koiran käytös ei kouluttajankaan avulla parane hetkessä, ja nyt purrut jo noin monesti? En koe että pystyn arjessa takaamaan enää omien lasten, vierailevien lasten, tai koiran turvallisuutta.
 
[QUOTE="a.p.";30785895]Ymmärrän tämän, mutta entäpä kun nämä vaaratilanteet ovat päivittäisiä? Koiran käytös ei kouluttajankaan avulla parane hetkessä, ja nyt purrut jo noin monesti? En koe että pystyn arjessa takaamaan enää omien lasten, vierailevien lasten, tai koiran turvallisuutta.[/QUOTE]

Piikille. Koira on koira; ihmisen jalostama, ihmisen kasvattama ja ihmisen vastuulla.
 
[QUOTE="...";30785892]No aivan aluksi nyt varmistaisin ettei ole tekemisissä lasten kanssa ilman aikuisten valvontaa. Siis aivan edesvastuutonta tuollainen! Miksi päästitte vaarallisen koitan niin pienen vauvan läheisyyteen? Pienikin koira voi saada todella pahaa jälkeä aikaiseksi.. Kerroitteko vanhemmalle, että teillä on vaarallinen koira? Vieraita pitää tiedottaa riskistä!

Me olemme joutuneet lopettamaan agressiivisen koiran. Ilmeisesti jonkinlainen sairaus sai koiramme käyttäytymään arvaamattomasti. Todella raskas päätös. Emme kuitenkaan halunneet ottaa riskiä, että koira puree lastamme. Ennen päätöstä käytimme koiraamme eläinlääkärillä, ongelmakoira kouluttajalla, ja olimme yhteydessä kasvattajaan. Mikään ei auttanut, yksiselitteistä syytä ei löytynyt. Mielestäni ainakin lopetus noin aralle koiralle on armeliaampi kuin uuden kodin etsiminen.[/QUOTE]

Hyviä pointteja. Olemme jokaisella kerralla jokaista vierasta varoittaneet että koira agressiivinen. Eikä pääse vieraiden luo ellen heiltä saa lupaa, ja vasta kun vieraat ns. asettuneet ja koira sekä vieraat rauhallisia. Ja tosiaan tuo siis aiemmin, nykyään ei pääse vieraiden ollessa talossa koskaan sekaan. Varoitan silti vaikka koira toisessa huoneessa.
Vauvan läheisyydessä olin itse vieressä, ja myös ystäväni sanoi että anna vain koiran nuuhkaista. Sain koiran heti kiinni kun vaikutti uhkaavalta, mutta ajatuksena meillä oli totuttaa, sillä olemme heidän kanssaan paljon tekemisissä.

Enkä siis yritä selitellä noita tapahtuneita, varmasti olemme voineet tehdä itsekin asioita tilanteissa väärin. Mutta se kunnon puraisu (iho ei mennyt rikki, mutta mustelmat) tuli yllätyksenä, kukaan ei lähestynyt koiraa ja tuo poika oli ollut asunnossa siinä vaiheessa jo kaksi tuntia. Koira oli rauhallinen, kävi torkkumassakin, mutta yhtäkkiä meni pojan luo, nuuhkaisi ja kävi kiinni. Poika oli paikoillaan eikä ottanut katsekontaktia. Katsoi lastenohjelmaa.
 
[QUOTE="a.p.";30785895]Ymmärrän tämän, mutta entäpä kun nämä vaaratilanteet ovat päivittäisiä? Koiran käytös ei kouluttajankaan avulla parane hetkessä, ja nyt purrut jo noin monesti? En koe että pystyn arjessa takaamaan enää omien lasten, vierailevien lasten, tai koiran turvallisuutta.[/QUOTE]

Ei piikkiä edelleenkään. Koira on selvästi kovia kokenut aikoinaan, koska on arka ja säikky ja puree. Tämä koira todella ansaitsee hyvän kodin, jossa sen agressiot ja pelot hoidetaan hyvän kouluttajan kera kuntoon. Eli koiralle turvallinen ja hyvä olo ja pureminen loppuu. Todennäköisesti teidän perheen resurssit ei sitten riitäkään tämän koiran kanssa? Ehkä tälle koiralle paras koti olisi koti, jossa ei ole lapsia. Esim. paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen kautta alette selvittämään koiralle uutta kotia. Ei piikkiä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei piikkiä;30785938:

Juu ja höpö höpö.

Kas kun et neuvo että koira viedään erämaahan ja jätetään sinne...
 
[QUOTE="huoh";30785947]Juu ja höpö höpö.

Kas kun et neuvo että koira viedään erämaahan ja jätetään sinne...[/QUOTE]

Oletpas sinä typerä!

Joillekin ihmisille, kun koira sattuu olemaan yhtä tärkeä perheenjäsen, kuin muutkin perheen jäsenet. Ei perheenjäseniä turhaan piikitetä. Ainoa syy, koska piikitetään on se, jos koira on niin vanha ja sairas, ettei enää pärjää. Koiraa kun ei voi pistää vaikka pyörätuoliin ihmisen tavoin! Näin kuuluisin jokaisen koiran omistajan ajatella!
 
[QUOTE="huoh";30785947]Juu ja höpö höpö.

Kas kun et neuvo että koira viedään erämaahan ja jätetään sinne...[/QUOTE]

Oletpas sinä typerä!

Joillekin ihmisille, kun koira sattuu olemaan yhtä tärkeä perheenjäsen, kuin muutkin perheenjäsenet. Ei perheenjäseniä turhaan piikitetä. Ainoa syy, koska piikitetään on se, jos koira on niin vanha ja sairas, ettei enää pärjää. Koiraa kun ei voi pistää vaikka pyörätuoliin ihmisen tavoin! Näin kuuluisin jokaisen koiran omistajan ajatella!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei piikkiä;30785962:
Oletpas sinä typerä!

Joillekin ihmisille, kun koira sattuu olemaan yhtä tärkeä perheenjäsen, kuin muutkin perheenjäsenet. Ei perheenjäseniä turhaan piikitetä. Ainoa syy, koska piikitetään on se, jos koira on niin vanha ja sairas, ettei enää pärjää. Koiraa kun ei voi pistää vaikka pyörätuoliin ihmisen tavoin! Näin kuuluisin jokaisen koiran omistajan ajatella!

Sinun kuuluu myös huolehtia siitä, että koirasi ei pure muita ihmisiä.

Miestäni puri jalkaan kaupan eteen yksin kulkureitille jätetty arka koira. Omistajan ensimmäinen reaktio oli "mitä te teitte koiralle" No ei tehty yhtään mitään, erehdyttiin kävelemään ohi ja yhtäkkiä pieni koira oli upottanut hampaansa miehen jalkaan.

"Voi, voi kun se on niin arka" Aran koiran paikka on jossain muualla kuin kaupan edessä yknin jätettynä.
 
  • Tykkää
Reactions: TrueBlood

Tottakai tulee huolehtia, ettei koira pure muita.

Jos sen sijaan ennestään aina kaikille erittäin kiltti ja rauhallinen koira näykkäisee lasta, joka tulee tietämättömänä ottamaan koiralta lelua suusta, ei syy ole sen koiran, eikä lapsen. Lapsen vanhemman olisi pitänyt vain pitää huoli, ettei lapsi mene missään tapauksessa viemään vieraalta koiralta lelua. Koira toimi vaiston varassa, koska on eläin ja pieni lapsi tietämättömänä mahdollisesta vaarasta.

Itse olen ollut tämän edellämainitun koiran omistaja ja pieni lapsi itsekin, kun naapurin vielä pienempi lapsi tuli viemään koiran lelua. Kyllä pelkäsin ja itkin, kun vanhempani edes harkitsivat oman maailman parhaimman ja rakkaimman koirani lopettamista. Rukoilin itkukurkussa, ettei mun koiraa lopeteta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei piikkiä;30785938:
Ei piikkiä edelleenkään. Koira on selvästi kovia kokenut aikoinaan, koska on arka ja säikky ja puree. Tämä koira todella ansaitsee hyvän kodin, jossa sen agressiot ja pelot hoidetaan hyvän kouluttajan kera kuntoon. Eli koiralle turvallinen ja hyvä olo ja pureminen loppuu. Todennäköisesti teidän perheen resurssit ei sitten riitäkään tämän koiran kanssa? Ehkä tälle koiralle paras koti olisi koti, jossa ei ole lapsia. Esim. paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen kautta alette selvittämään koiralle uutta kotia. Ei piikkiä!

Jos koira stressaa vieraista, niin ei siihen kodin vaihto auta, ellei sitten joku erakko ota koiraa. Täysin toteuttamiskelvoton ajatus siis, eikä koirallekaan tee hyvää enää kodinvaihto. Ei noin kova stressaaminen ole mukavaa. Parasta vaan viedä koira piikille.

Itse jouduin lopettamaan aggressiviiseksi muuttuneen rakkaan kissani. Kaikkien elämä meni lopulta aivan mahdottomaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei piikkiä;30785959:
Oletpas sinä typerä!

Joillekin ihmisille, kun koira sattuu olemaan yhtä tärkeä perheenjäsen, kuin muutkin perheen jäsenet. Ei perheenjäseniä turhaan piikitetä. Ainoa syy, koska piikitetään on se, jos koira on niin vanha ja sairas, ettei enää pärjää. Koiraa kun ei voi pistää vaikka pyörätuoliin ihmisen tavoin! Näin kuuluisin jokaisen koiran omistajan ajatella!

Kyllä sellainen perheenjäsen, joka on vaaraksi muille ja täysin arvaamaton, eristetään perheestään ja muusta yhteiskunnasta. Onko se sitten kenellekään elämisen arvoista elämää, siihen en ota kantaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei piikkiä;30786023:
Tottakai tulee huolehtia, ettei koira pure muita.

Jos sen sijaan ennestään aina kaikille erittäin kiltti ja rauhallinen koira näykkäisee lasta, joka tulee tietämättömänä ottamaan koiralta lelua suusta, ei syy ole sen koiran, eikä lapsen. Lapsen vanhemman olisi pitänyt vain pitää huoli, ettei lapsi mene missään tapauksessa viemään vieraalta koiralta lelua. Koira toimi vaiston varassa, koska on eläin ja pieni lapsi tietämättömänä mahdollisesta vaarasta.

Itse olen ollut tämän edellämainitun koiran omistaja ja pieni lapsi itsekin, kun naapurin vielä pienempi lapsi tuli viemään koiran lelua. Kyllä pelkäsin ja itkin, kun vanhempani edes harkitsivat oman maailman parhaimman ja rakkaimman koirani lopettamista. Rukoilin itkukurkussa, ettei mun koiraa lopeteta.

Millä tavoin toimitte, ettei lapset jatkossa päässet lähestymään koiraasi?
 
Kyllä näissä jalostuksen jalostuksissa voidaan mennä myös semmoisiin tilanteisiin että jollakulla koiralla on valmiiksi vika päässä.

Joskus koira täytyy viedä piikille. Piste.
 
[QUOTE="koiruus";30785956]Koiralle piikki ja omistajille ikuinen koiranpitokielto.[/QUOTE]

Näitä mä en vaan ymmärrä. Tottakai ap voi ottaa uuden koiran, mutta kannattaa ottaa ihan pentu, eikä mitään valmiiksipilattua kodinvaihtajaa. Niissä on ihan hemmetin kova työ ja moni kokeneempikin joutuu välillä nostamaan kädet pystyyn.

Lopetukseen tuollainen päävikainen koira joutaa. Se on sille koirallekin suuri palvelus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei piikkiä;30786023:
Tottakai tulee huolehtia, ettei koira pure muita.

Jos sen sijaan ennestään aina kaikille erittäin kiltti ja rauhallinen koira näykkäisee lasta, joka tulee tietämättömänä ottamaan koiralta lelua suusta, ei syy ole sen koiran, eikä lapsen. Lapsen vanhemman olisi pitänyt vain pitää huoli, ettei lapsi mene missään tapauksessa viemään vieraalta koiralta lelua. Koira toimi vaiston varassa, koska on eläin ja pieni lapsi tietämättömänä mahdollisesta vaarasta.

Itse olen ollut tämän edellämainitun koiran omistaja ja pieni lapsi itsekin, kun naapurin vielä pienempi lapsi tuli viemään koiran lelua. Kyllä pelkäsin ja itkin, kun vanhempani edes harkitsivat oman maailman parhaimman ja rakkaimman koirani lopettamista. Rukoilin itkukurkussa, ettei mun koiraa lopeteta.

Miksi tulla selittämään tuollaista tarinaa, kun kerran aloittajalla on aivan erilainen koira ja tilanne. Aloittajan koira on selvästi vaarallinen muille ihmisille. Teidän koiranne oli kiltti koira, joka vain kerran yllätettynä ilmeisestikin näykkäisi.
 
Tällä piikillepistologiikalla voitaisiin sitten kaikki kaltoinkohdellut ihmisuhritkin pistää suoraan 'piikille'. Nämä ihmisurtithan tulevat nimittäin oireilemaan arvaamattomasti muita kohtaan myöhemmin.

-Raiskatut
.pahoinpidellyt
-pedofilian uhrit

yms.

Miettikää logiikkaanne. Kyllä eläinkin on perheenjäsen. Suurempi arvo kaltoinkohdellullekin eläimelle. Tottakai kaltoinkohdeltu eläin oireilee ja vaatii enemmän hoitoa, että parantuu kuntoon.
 
Yhteistyössä