P
Purkaus
Vieras
Lapseni (2,5v) käy aina joskus isovanhemmillaan yökylässä (parisen yötä kerralla). Useimmiten nimenomaan anoppini aloitteesta, vaikka muotoileekin sen "että säkin saat vähän levähtää". Aluksi musta tuntuikin ihan kivalta, että näin oli, mutta nyt olen jo alkanut vähän epäröimään onko lopulta kovin hyväksi, että näin toimitaan. Lähinnä sen vuoksi, että meillä on anopin kanssa täysin eri käsitys siitä, miten meidän poikaa tulisi kasvattaa.
Poikamme on hyvin vilkas ja tällä hetkellä aika paljon uhmaakin. On jopa niin vilkas, että epätoivon hetkillä pohdin onko se enää normaaliakaan. Erityisesti tämän vuoksi meillä on myös rajat ja pidetään kuria. Samaa ei voi sanoa anopistani. Olenkin tässä viime aikoina alkanut huomaamaan ihan selvän eron siinä miten poika käyttäytyy esimerkiksi meillä kotona ruokapöydässä kuin miten sitten tuolla mummolassa. Siellä kun asettaudutaan ruokapöytään, poika aloittaa välittömän passuuttamisen ja armottoman huutokitkuilun, jos ei sais mitä tahtoo. Ja kun mä siinä vieressä sitten sanon jotain tyyliin, että syöt sen mitä sulle nyt tarjotaan ja sen pitää riittää, tai että jos ei ruoka maita, niin sitten pitää lähteä pois pöydästä, sillä ruokapöytä ei ole riehumista varten, niin anoppi tulee siihen "voi voi, mummo antaa täältä vaikka mehua, tai entäs tämä tai tämä". Ja poika tietysti sitten vetkuaa kun ei nekään meinais riittää, mitä mummonsa siihen eteen kiikuttaa.
Paras olikin tässä muutama päivä takaperin, kun vein pojan sinne yökylään. Anoppi oli siellä tehnyt ruokaa ja poika pääsikin heti pöytään syömään. No anoppi istuutui sitten siihen pojan viereen ja alkoi syöttämään (!) poikaa. Mä sitten katsoin pöydän toisella puolella hetken aikaa ja sanoin, että ei sun tarvi poikaa syöttää, kun osaa se itsekin syödä. Anoppi jatkoi edelleen ruoan laipoimista pojan suuhun, kunnes mä sitten toistin sanomani tällä kertaa käskien "älä nyt syötä sitä poikaa". Syöttäminen loppui, mutta kun mä käänsin selkäni ja hetken kuluttua käännyin takaisin pöytään päin, huomasin, että anoppi oli tasan just lappanu pojan suuhun taas lusikallisen ruokaa. Voi huokaus...
Anoppia aina silmin nähden kauhistuttaa, kun me komennetaan poikaa. Muutenhan tää koko arki olis yhtä sirkusta, ja sitä se on muutenkin jo vaikka kuinka komennettaisiin. No tässä sitten menin mainitsemaan, että ollaan otettu käyttöön jäähypenkki omassa huoneessa jäähyilemisen sijaan. Anoppi oli heti, "ei se poika meillä ollessaan vaan koskaan ole mitään jäähyjä tarvinu". Juu ei varmaan, kun antavat sen varmaan tehdä siellä mitä vaan. Tai ainakin anoppi antaa.
Sata kertaa varmaan ollaan tästä asiasta sanottu (myös mieheni), että ei saa passata poikaa ja paapoa. Anoppinihan antoi poikani nukkua vieressään kerran, ja nyt poika kuulemma nukkuu sitten siellä aina anopin vieressä, vaikka olis omakin sänky siellä. Sanoin sitten viime kerralla ihan suoraan, että nyt sä sitten näät ne seuraukset, kun totutit sen tuohon. Eipä kuulemma haittaa vaikka poika vieressä nukkuu.
Sen silmissä me ollaan varmaan joitain natsi-vanhempia, kun meillä on se kuuluisa kuri. Eikä varmaan ole toivoakaan, että saatais joku yhteinen linja tässä asiassa. Tuntuu vähän, että ajattelee itse tietävänsä paremmin kuin me (tai minä). Onhan se ollu pph joskus aikoinaan ja hoitanu kymmenenkin kersaa kerralla.
Jopas helpotti.
Poikamme on hyvin vilkas ja tällä hetkellä aika paljon uhmaakin. On jopa niin vilkas, että epätoivon hetkillä pohdin onko se enää normaaliakaan. Erityisesti tämän vuoksi meillä on myös rajat ja pidetään kuria. Samaa ei voi sanoa anopistani. Olenkin tässä viime aikoina alkanut huomaamaan ihan selvän eron siinä miten poika käyttäytyy esimerkiksi meillä kotona ruokapöydässä kuin miten sitten tuolla mummolassa. Siellä kun asettaudutaan ruokapöytään, poika aloittaa välittömän passuuttamisen ja armottoman huutokitkuilun, jos ei sais mitä tahtoo. Ja kun mä siinä vieressä sitten sanon jotain tyyliin, että syöt sen mitä sulle nyt tarjotaan ja sen pitää riittää, tai että jos ei ruoka maita, niin sitten pitää lähteä pois pöydästä, sillä ruokapöytä ei ole riehumista varten, niin anoppi tulee siihen "voi voi, mummo antaa täältä vaikka mehua, tai entäs tämä tai tämä". Ja poika tietysti sitten vetkuaa kun ei nekään meinais riittää, mitä mummonsa siihen eteen kiikuttaa.
Paras olikin tässä muutama päivä takaperin, kun vein pojan sinne yökylään. Anoppi oli siellä tehnyt ruokaa ja poika pääsikin heti pöytään syömään. No anoppi istuutui sitten siihen pojan viereen ja alkoi syöttämään (!) poikaa. Mä sitten katsoin pöydän toisella puolella hetken aikaa ja sanoin, että ei sun tarvi poikaa syöttää, kun osaa se itsekin syödä. Anoppi jatkoi edelleen ruoan laipoimista pojan suuhun, kunnes mä sitten toistin sanomani tällä kertaa käskien "älä nyt syötä sitä poikaa". Syöttäminen loppui, mutta kun mä käänsin selkäni ja hetken kuluttua käännyin takaisin pöytään päin, huomasin, että anoppi oli tasan just lappanu pojan suuhun taas lusikallisen ruokaa. Voi huokaus...
Anoppia aina silmin nähden kauhistuttaa, kun me komennetaan poikaa. Muutenhan tää koko arki olis yhtä sirkusta, ja sitä se on muutenkin jo vaikka kuinka komennettaisiin. No tässä sitten menin mainitsemaan, että ollaan otettu käyttöön jäähypenkki omassa huoneessa jäähyilemisen sijaan. Anoppi oli heti, "ei se poika meillä ollessaan vaan koskaan ole mitään jäähyjä tarvinu". Juu ei varmaan, kun antavat sen varmaan tehdä siellä mitä vaan. Tai ainakin anoppi antaa.
Sata kertaa varmaan ollaan tästä asiasta sanottu (myös mieheni), että ei saa passata poikaa ja paapoa. Anoppinihan antoi poikani nukkua vieressään kerran, ja nyt poika kuulemma nukkuu sitten siellä aina anopin vieressä, vaikka olis omakin sänky siellä. Sanoin sitten viime kerralla ihan suoraan, että nyt sä sitten näät ne seuraukset, kun totutit sen tuohon. Eipä kuulemma haittaa vaikka poika vieressä nukkuu.
Sen silmissä me ollaan varmaan joitain natsi-vanhempia, kun meillä on se kuuluisa kuri. Eikä varmaan ole toivoakaan, että saatais joku yhteinen linja tässä asiassa. Tuntuu vähän, että ajattelee itse tietävänsä paremmin kuin me (tai minä). Onhan se ollu pph joskus aikoinaan ja hoitanu kymmenenkin kersaa kerralla.
Jopas helpotti.