P
parisuhteessa
Vieras
Olen kyllästynyt elämäntilanteeseeni
Olen reilu parikymppinen nainen, ja saan seksiä aivan liian vähän mieheltäni. Olemme seurustelleet noin kolme vuotta, hän on kolmekylppinen. En enää jaksa! Alussa rakastelimme usein, jopa useita kertoja päivässä. Nykyään ruikuttamalla saan muutaman viikon välein, usein jopa harvemmin. Kärsin vähän aikaa sitten pitkän masennuksen, olin siis vakavasti sairas, ja silloin minua ei seksi (eikä mikään muukaan...) kiinnostanut. Mutta nyt olen toipunut, ja aivan kuin uudesti syntynyt. Myös halut ovat palanneet, ja suoraan sanottuna, kiihotun nykyään lähes koko ajan, mistä tahansa. Sisälläni on niin paljon purkautumatonta seksuaali energiaa, että se alkaa jo häiritä normaalia elämistä. Taas äsken tulin torjutuksi, stondiksen kyllä sai, mutta oli niin väsynyt että alkoi nukkumaan?!? ..Maannut koko päivän... Masturbointi ei saa oloani paranemaan, kaipaan kunnon panoa miehen kanssa!
En tiedä miten edetä, pettäminen käynyt mielessä, mutta en halua rikkoa lupaustani olla uskollinen. Enkä muutenkaan halua valehdella ja olla kaksinaamainen... Puhumista olen koittanut, ei auta. Olen joskus jopa miettinyt, pitääkö minua tahallaan puutteessa, vai omaako vain helvetin matalan libidon... En vaadi mitään miljoonan tunnin sessioita kolmasti päivässä, vaan kun edes pari, mielummin muutaman kerran viikossa saisin! Alkaa hermo mennä tosissaan, kai minä häntä rakastan, ja hän minua... Mutta mielestäni seksi kuuluu parisuhteeseen oleennaisena osana... Sen tiedän, että hän ei minua petä. Mutta parisuhttelle tämä ei todellakaan tee hyvää, sanonta, ""sen näkee naamasta kun lakkaa saamasta"" kun pätee minuun täysin. Olen aivan raivotar välillä, mutta en voi mitään kun haluttaa niin helvetisti!
Monelle miehelle nainen joka vonkaa tussu litimärkänä seksiä olisi ymmärtääkseni unelmaa, mutta ei tälle tapaukselle...
Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa? Jos, mitä tapahtui? Neuvoja?! Ja tässä ei ole mistään väliaikaisesta ongelmasta kyse, tämä helvetti on jatkunut jo lähes vuoden...