V
vieras..
Vieras
Voi jumalauta. Olen viime viikkojen aikana maininnut miehelle useamman kerran siitä, ettei tarttis olla ihan joka ilta menolla. Että viettäisi aikaa perheensä kanssa tai edes lastensa, jotta minäkin vapautuisin välillä tekemään muutakin kuin olemaan aina kotona/lasten kanssa. Ihan nätisti olen maininnut, eikä siinä mitään...
Eräänä iltana paloi käpy. Mies sanoi käyvänsä nopeasti kaupassa, jotta pääsen sen jälkeen lenkille. Näin oli sovittu. No, mies meni läheiseen pikkukauppaan... Ja viipyi. Ja viipyi. Viipymistään. Ensin kului puoli tuntia, sitten tunti, sitten puolitoista. Sitten soitin miehelle ja kysyin, että mikä maksaa. Mies oli naapurissa istumassa. Ärähdin, että on se niin vitun vaikeaa pitää kiinni sovituista asioista. Mies löi luurin korvaan ja viipyi samaisella reissullaan vielä pari tuntia. Sanoi kotiin tullessaan että "Niin, kyllä mä ihan tahallani viivyin naapurissa ja päätin, että jokaisesta vittuilusta tulee lisätunteja." Olin sekä huvittunut mutta myös raivostunut; ennen kaikkea siitä että joku voi olla noin lapsellinen!
No, se keissi kyllä sovittiin sitten, mutta nyt on taas uusi asia.
Mulla oli aika työhaastatteluun. Mies tiesi, milloin mun on lähdettävä ja oli sovittu että mies hoitaa lapset haastatteluni ajan. No ei jumalauta, aika vain kuluu eikä ukkoa näy missään. Kun soitan ja kysyn, missä hän on, niin yhteisellä tutullamme käymässä. Tivaan, mitä hän siellä tekee vielä, syyttää tuttua että kun tänä vain puhuu ja puhuu.. No niin varmaan. Sanoin sitten, että alahan tulla kotiin - mun on lähdettävä sinne työhaastatteluun. Sanoin tämän ihan tavallisella äänensävyllä ja juuri noilla sanoilla, ja mies veti herneen klyyvariinsa. Arvaatteko? Mies ei tullut, en saanut hoitajaa siihen hätään mistään muualta ja työhaastattelu jäi. Kotiin tullessaan mies kysyy, että "Mitäs mä sanoin siitä vittuilusta?"
Mä en jaksa enää. Suksikoot helvettiin koko äijä.
Eräänä iltana paloi käpy. Mies sanoi käyvänsä nopeasti kaupassa, jotta pääsen sen jälkeen lenkille. Näin oli sovittu. No, mies meni läheiseen pikkukauppaan... Ja viipyi. Ja viipyi. Viipymistään. Ensin kului puoli tuntia, sitten tunti, sitten puolitoista. Sitten soitin miehelle ja kysyin, että mikä maksaa. Mies oli naapurissa istumassa. Ärähdin, että on se niin vitun vaikeaa pitää kiinni sovituista asioista. Mies löi luurin korvaan ja viipyi samaisella reissullaan vielä pari tuntia. Sanoi kotiin tullessaan että "Niin, kyllä mä ihan tahallani viivyin naapurissa ja päätin, että jokaisesta vittuilusta tulee lisätunteja." Olin sekä huvittunut mutta myös raivostunut; ennen kaikkea siitä että joku voi olla noin lapsellinen!
No, se keissi kyllä sovittiin sitten, mutta nyt on taas uusi asia.
Mulla oli aika työhaastatteluun. Mies tiesi, milloin mun on lähdettävä ja oli sovittu että mies hoitaa lapset haastatteluni ajan. No ei jumalauta, aika vain kuluu eikä ukkoa näy missään. Kun soitan ja kysyn, missä hän on, niin yhteisellä tutullamme käymässä. Tivaan, mitä hän siellä tekee vielä, syyttää tuttua että kun tänä vain puhuu ja puhuu.. No niin varmaan. Sanoin sitten, että alahan tulla kotiin - mun on lähdettävä sinne työhaastatteluun. Sanoin tämän ihan tavallisella äänensävyllä ja juuri noilla sanoilla, ja mies veti herneen klyyvariinsa. Arvaatteko? Mies ei tullut, en saanut hoitajaa siihen hätään mistään muualta ja työhaastattelu jäi. Kotiin tullessaan mies kysyy, että "Mitäs mä sanoin siitä vittuilusta?"
Mä en jaksa enää. Suksikoot helvettiin koko äijä.