Rakastankohan mä koskaan tätä vauvaa :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja piina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

piina

Aktiivinen jäsen
13.08.2008
14 952
1
36
Tai sikiöhän se vielä on rv 19 menossa, mutta mä en tajua, miksi mulla ei ole rakkauden tunnetta vauvaa kohtaan :( Vauva on toivottu ja ennen raskautta ehti vauvakuumettakin olla vuosia, mutta kun raskaaksi tulin, mä en välitä koko vauvasta :o Tietoisesti teidän edelleenkin vauvan haluavan ja luotan, että rakkaus puhkeaa, mutta milloin? Edellisissä raskauksissa ei tällaista tunnetta ole ollut ja nytkin mä haluaisin nauttia raskaudestani :/ En tiedä voisiko johtua menetyksen pelosta tai jostain, mihin ei pitäisi mitään syytä olla.
 
kyllä varmasti rakastat. koita olla stressaamatta asiasta. eihän kaikilla äideillä puhkea äidin rakkaus sillonkaan kun vauva on syntynyt. minullakin siinä meni ensimmäisen kohdalla hetki. syntymän jälkeen. toisella kerralla se tuli heti. ja nyt kolmannen odotuksessa on samat tunteet kun sulla, enkä ole yhtään huolissani :)
 
Varmasti tulet rakastamaan. Mutta itsesti ja vauvan vuoksi on tärkeää että menet juttelemaan oloistasi vaikka perhenevuolan psykologille. Yksikin kerta voi tehdä todella ihmeitä. Jos asut pääkaupunkiseudulla niin ainakin Helsingissä, Espoossa ja Tuusulassa tehdään vauvaperhetyötä missä paneudutaan juuri tällaisiin kysymyksiin. Kysy omasta kunnastasi, osaavat kyllä neuvoa. Myös yksityiset psykoterapeutit työskentelevät paljon näiden kysymysten kanssa, mikäli sinulla on taloudelliset mahdollisuudet tähän palveluun.

Jaksamista, asiat selviävät kyllä kun et jää yksin.
 
Rakastat varmasti vauvaa, viimeistään silloin kun saat sen syliis! Mä en oo oikeestaan koskaan rakastanut vauvaa vielä raskausaikana. On aina ollut huolta ja murhetta (pelkoa ennenaikasuudesta, synnytyksestä jne) koko raskausajan, enkä välttämättä ole tuntenut mitään ilon ja onnen tunteita vauvaa kohtaan. Mutta sitten kun lapset ovat syntyneet, rakkaus on roihahtanut. Silloin on konkreettinen kohde mitä rakastaa ja pelot ym väistyvät rakkauden tieltä! :heart:
 
Minäkin mietin koko raskausajan samoja. Mietin miksi olen raskaana ja pitäisikö tehdä abortti ja tämä on turhaa jne. Sitten kun syntyi niin äidinrakkaus tuli heti. Ihmeellinen tunne:)
 
uskon että isolla osalla naisista luonto hoitaa asian niin ettei vauvaan kiinny liikaa ennen kuin on melko varmaa että vauva selviää taaperoikään. Saatikka kun vauva vielä kohdussa.
Entisaikaan lapsista kuoli n.40% ja kurjaahan se on jos äiti täysin murtuisi.

Uskon siis että tilasi on luonnollinen:-). Rakkautesi herää aikanaan. Ajattele kauniita asioita vauvasta, kivoja muutoksia mitä vauva tuo ja kaikkea positiivista vauvaan liittyen niin autat alitajuntaasi prosessoimaan tilannetta positiivisempaan suuntaan.
 
En minäkään ole koskaan raskausaikana varsinaisesti rakastanut sitä syntymätöntä lasta enkä edes ajatellut että se olis jotenkin ongelma.

Rakkaus vauvaan on syntynyt sillä hetkellä kun pienen on saanut syliin :heart:
 
Mietin samaa kun odotin toista. Että miten voin rakastaa uutta vauvaa, kun esikoinen oli niiiiiiiiiin rakas :heart: Ihan tosissani välillä mietin, että jos ei se rakkaus sytykään. Mutta syttyihän se, sillä sekunnilla, kun sain rinnan päälle :heart: :flower:
 
Älä hätäile. Joka raskaus kuiteski tavalla tai toisella erilainen :hug: ja varmasti rakkaus tulee viimeistään ajan mittaan lapsen synnyttyään. Silloinkaan ei kannata heti hätääntyä, kun vauvan oppii tuntemaan niin voi mennä hetki että tuntee oikeeta rakkautta silloinkaan :hug: . Ihan normaalia.
 
Makään en kyllä ihmeemmin ajatellut sikiötä vauvana, musta oli kyllä ihanaa olla raskaana, mutta varsinaista rakkautta sikiötä kohtaan ei ollut.
Eikä se rakkaus myöskään syttynyt heti kun sain vauvan syliini, todella suuri huolehtimisentarve oli, mutta ei varsinaista rakkautta. Vasta sitten kun tutustuin hiljalleen vauvaan, niin se rakkaus syttyi vähitellen. Varmaan joskus muutaman kuukauden iässä saatoin jo varmasti sanoa, että tässä oli mun elämäni rakkain ihminen.
Joten kyllä se rakkaus sieltä hiljalleen tulee, ja tosiaan älä pelästy jos et heti lapsen syliiin saatuasi tunne humahduttavaa rakkaudentunnetta, ei sitä kaikki muutkaan tunne, mutta amerikkalaisista sarjoista saa vähän sellaisen kuvan että kaikki uhkuu äitiydenonnea heti.
 
Mä en juurikaan kiintynyt vauvaan vielä raskausaikana, en uskaltanut. Mä pelkäsin niin paljon että jotain menee vikaan enkä saakkaan sitä vauvaa. Olis ollut ehkä hieman helpompi sitten luopua siitä, jos ei ole antanut itsensä kiintyä siihen. Onneksi kaikki meni hyvin ja vauva syntyi terveenä, ja kyllä se rakkaus ja kiintymyskin sitten tuli kun sen vauvan viereensä sai.
 
Ota vaan ihan rennosti, kyllä se rakkaus sieltä syttyy :)

Esikko oli yllätysvauva ja tuli aika hankalaan elämäntilanteeseen, jossa moni olisi päätynyt keskeyttämään raskauden. Minä en sitä edes ajatellut, sillä rakastuin vaivaan vissiinkin jo raskausviikolla 5, eikä MIKÄÄN olisi saanut minua keskeyttämään raskautta.
Jäin mahani kanssa yksin, mutta eipä se juuri haitannut, sillä minulle riitti se rakkaus mitä tunsin vauvaa kohtaan.

Nyt, 7 vuotta myöhemmin uuden miehen kanssa kuumeilimme jonkin aikaa ennen varsinaista yritystä ja yrittääkin saimme pitkään, kunnes vauva ilmoitti itsestään. Tunteeni vauvaa kohtaan olivat kohtalaisen mitättömät. En tuntenut juuri mitään. Ei minulla ollut "aikaa" kuulostella mitä masussa tapahtuu tms. enkä hirmuisesti iloinnut raskaudesta, vaikka siis toisaalta se on juuri sitä mitä halusin.

Ehkä vähän pelotti että miten uusi vauva muuttaa kaiken ja olenko hullu kun lähden tähän vauvarumbaan uudestaan, vaikka esikko on jo ihanan iso ja helppo. Ehkä se on monen asian summa, mutta en millään saanut sitä samaa tunnetta tähän toiseen masuasukkiin, kuin mitä esikkoon aikoinaan.

Nyt on meneillään rv 36 ja rakastan tätä vauvaa ihan kamalasti. En siltikään ihan samalla tavalla mitä esikkoa, mutta ihan kunnolla kuitenkin :) Luulen, että jotenkin tutustuminen tähän toiseen lapseen alkaa enemmän vasta syntymän jälkeen, kun ensikon "tunsin" jo raskausaikana.

Älä turhaan kanna huolta siitä, ettet rakastaisi, sillä ihan varmasti rakastut vauvaan vielä josakin vaiheessa :)
 
rakastat. mä aloin odottaa neljättä. mä en itse ollut vielä valmis uuteen lapseen mutta isäntäå teki kepposen ja mä tulin raskaaksi. 3 ekaa kuukautta mä toivoin, että tulis keskenmeno, ja nyt on helvetin huono omatunto asiasta, sitten ei ollut tunteita ollenkaan ja sit kun vauveli alkoi liikkumaan rakkauden tunteet heräsivät.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Platina:
Mietin samaa kun odotin toista. Että miten voin rakastaa uutta vauvaa, kun esikoinen oli niiiiiiiiiin rakas :heart: Ihan tosissani välillä mietin, että jos ei se rakkaus sytykään. Mutta syttyihän se, sillä sekunnilla, kun sain rinnan päälle :heart: :flower:

Täällä yks odottaja,rv.19 ja toinen raskaus menossa.Ihan samat ajatukset mulla,ihmettelen myös,että miten voisin rakastaa toista yhtä paljon kuin iiihanaa esikoista!Taatusti se sama rakkaus nostaa pään:)
 
Mulla ei esikoista odottaessa ollut mitään tunteita tyttöä kohtaa ja kun hän syntyi,rakkaus taisi roihahtaa vasta kun tyttö oli 4kk.Siihen asti meillä oli koliikki joten mun pää oli muutenki ihan sekasin.Nyt rakastan tuota 3v viikaria eniten maailmassa.Kuopuksen odotusaikana mun rakkaudesta ei meinannut tulla loppua ja varsinkaan sitten kun hän syntyi.Huono omatunto tosta asiasta kyllä :ashamed:
 

Yhteistyössä