L
Layla23
Vieras
Kävin kahden lapseni kanssa vanhassa kotipitäjässä kylässä. Olen yh. Sukulaisperheet omi täysin mun lapset. Vanhempi lapsi oli koko ajan mummolassa, pienempi oli enimmän aikaa serkkuni perheessä, jossa oli samanikäinen poika. Mulle jäi ihan liian paljon aikaa olla yksin. En itse jaksanut niitä kälättäviä sukulaisia, mutta lapset viihtyi, niin annoin niiden olla kylässä. Ite menin sitten serkkupojan nurkkiin. Käytiin parina ekana iltana ottaan vähän kuppia. Vitsailtiin ja pelleiltiin baarissa. Naitettiin toisiamme eri ihmisille, heitettiin läppää kenestä ja minkä tyyppisistä ihmisistä pidetään. Oltiin siis kahdestaan koko ajan ja pöydästä kateltiin porukkaa ja räkätettiin hulluna.
Kolmantena iltana jäätiin sinne serkun nurkkiin katteleen leffoja krapuloissamme. No eihän siitä mitään tullut. Me oltiin lapsina tosi hyviä kavereita, muttei varmaan kymmenen vuoteen olla oltu ku jotain hyvän päivän tuttuja. Myt meillä riitti puhumista vaikka kuinka paljon. Kummankin elämässä tapahtunut kaikenlaista; sydämiä särkynyt, itkuja itketty. Itkettiin siinäkin kun muisteltiin kipeitä asioita. Ja sitten me suudeltiin. Se tuli ihan kirkkaalta taivalta! Mulla oli ihanan lämmin olo, tuntui niin kuin olisin saanut parhaan kaverini takaisin. sitten sen huulet oli yhtäkkiä mun suulla ja se tuntui niin oikealta. Ihanalta. Parhaita suuteloita elämäsässäni. Tottakai me päädyttiin sänkyyn, oltiin ihan tunteidemme vietävissä. Seksikin oli upeinta ikinä, eikä se tuntunut yhtään väärältä. Oli ihana nukkua hänen kanssa sylikkäin.
Seuraavana aamuna heräsin onnellisena. Sitten kuultiin, kun joku tuli sisään.Se oli sen serkun uskovainen veli. Tuli tuomaan sitä mun pienempääni, mutta vetipä sitten kauheat raivarit meille. Sen vaimo vei mun lapsen takasin niiden autoon kuulemasta, kun se alkoi itkeä jo ensimmäisestä karjaisusta. Kauheeta saarnaa piti meille. Jostain takaraivosta alkoi omatuntokin takoa ja tajusin sen olevan väärin. Pelottikin. Se uskis-serkku on yks helvetin kaappi ja huusi siinä otsasuoni tykyttäen! Päässä takoi, että apua, kohta se käy käsiksi. Mua alkoi itkettää ja se sitten lähti. Sanoi lähtiessään, että miettikää nyt iteki!
Ja mehän mietittiin. Se oli kamalaa. Tuntui kuin olisin löytänyt sielunveljeni ja sitä ei saanut pitää. Serkkuni, kultani, oli vakaasti sitä mieltä, ettei meidän jutussa ollut mitään väärää. Mä aloin miettiä lapsiani ja sitä millasen esimerkin annan, mitä viestitän. Mä menin suihkuun ja lähdin pitkälle kävelylle. Joen rannalla itkin ja tärisin.
Palattuani sinne kämpille keräsin kimpsuni ja hain lapseni ja lähdin kotiin. Ollaan nyt oltu viikko kotona ja mun on serkkua niin kamala ikävä, ettei ikinä ketään. Itken joka ilta ja lapset on ihmeissään, kun olen vähän poissaoleva. Yleensä värkkään niiden kanssa koko ajan. Mietin koko ajan, miten saisin pitää serkkuni elämässäni... Onnistuisikohan ystävyys?
Kolmantena iltana jäätiin sinne serkun nurkkiin katteleen leffoja krapuloissamme. No eihän siitä mitään tullut. Me oltiin lapsina tosi hyviä kavereita, muttei varmaan kymmenen vuoteen olla oltu ku jotain hyvän päivän tuttuja. Myt meillä riitti puhumista vaikka kuinka paljon. Kummankin elämässä tapahtunut kaikenlaista; sydämiä särkynyt, itkuja itketty. Itkettiin siinäkin kun muisteltiin kipeitä asioita. Ja sitten me suudeltiin. Se tuli ihan kirkkaalta taivalta! Mulla oli ihanan lämmin olo, tuntui niin kuin olisin saanut parhaan kaverini takaisin. sitten sen huulet oli yhtäkkiä mun suulla ja se tuntui niin oikealta. Ihanalta. Parhaita suuteloita elämäsässäni. Tottakai me päädyttiin sänkyyn, oltiin ihan tunteidemme vietävissä. Seksikin oli upeinta ikinä, eikä se tuntunut yhtään väärältä. Oli ihana nukkua hänen kanssa sylikkäin.
Seuraavana aamuna heräsin onnellisena. Sitten kuultiin, kun joku tuli sisään.Se oli sen serkun uskovainen veli. Tuli tuomaan sitä mun pienempääni, mutta vetipä sitten kauheat raivarit meille. Sen vaimo vei mun lapsen takasin niiden autoon kuulemasta, kun se alkoi itkeä jo ensimmäisestä karjaisusta. Kauheeta saarnaa piti meille. Jostain takaraivosta alkoi omatuntokin takoa ja tajusin sen olevan väärin. Pelottikin. Se uskis-serkku on yks helvetin kaappi ja huusi siinä otsasuoni tykyttäen! Päässä takoi, että apua, kohta se käy käsiksi. Mua alkoi itkettää ja se sitten lähti. Sanoi lähtiessään, että miettikää nyt iteki!
Ja mehän mietittiin. Se oli kamalaa. Tuntui kuin olisin löytänyt sielunveljeni ja sitä ei saanut pitää. Serkkuni, kultani, oli vakaasti sitä mieltä, ettei meidän jutussa ollut mitään väärää. Mä aloin miettiä lapsiani ja sitä millasen esimerkin annan, mitä viestitän. Mä menin suihkuun ja lähdin pitkälle kävelylle. Joen rannalla itkin ja tärisin.
Palattuani sinne kämpille keräsin kimpsuni ja hain lapseni ja lähdin kotiin. Ollaan nyt oltu viikko kotona ja mun on serkkua niin kamala ikävä, ettei ikinä ketään. Itken joka ilta ja lapset on ihmeissään, kun olen vähän poissaoleva. Yleensä värkkään niiden kanssa koko ajan. Mietin koko ajan, miten saisin pitää serkkuni elämässäni... Onnistuisikohan ystävyys?
