Rakennettiin unelmatalo ennen lapsia, ei varaa jäädä kotiin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nulll
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kukin taaplaa tyylillään ja tekee ne itselleen parhaat valinnat.

Minä olen valinnut hoitaa lapseni kotona mahdollisimman pitkään (tässä tapauksessa 2,5 -vuotiaaksi ainakin) ja olen joka päivä onnellinen siitä, että saan tarjota lapselleni kiireettömän ja rauhallisen elämän alun. No, tämä asuntokin on kyllä aikalailla meidän unelmakoti, kivasti tilaa vanhassa funkkistalossa. Asuntolaina on kuitenkin kohtuullinen, kun sitä on maksanut jo 12 vuotta.
 
Mun mielestä hieno talo, iso asuntolaina ja lapset hoitoon nuorina ei välttämättä tarkoita, että lasten elämä olisi kiireistä ja pahaa. Uskon, että isot lainat, työelämän ja ajan lasten kanssa saa järjestymään. Yhtä hyvin, kuin pikkukämppä ja pitkät hoitovapaat voivat myös olla kiireisiä, eikä äidillä ole aikaa/jaksamista lasten kanssa. Elämä ei ole niin mustavalkoista.

Kyllä se päiväkotielämä on jo kiireistä noin pienelle siellä hoidossa! Lasten kustannuksellahan siinä mennään.
Ja tota mustavalko sanaa on turha kaikkialle työntää
 
[QUOTE="vieras";24943763]No ehkä se ap sitten vaikka myy sen talonsa. Tai ehkä ap:lla on niin ihana työ, että hän ei sieltä pois halua. Tai ehkä sinun ei tarvitse vaivata päätäsi sillä mitä ap tekee jos tapahtuu sitä ja tätä.[/QUOTE]

Kukas sun iltapuuroon on nyt mennyt tortut tekemään? Lues nyt toi otsikko ja aloitus. Ap: n oli PAKKO mennä töihin koska ei ollut varaa jäädä kotiin.
 
Meidän lapset on onnellisia kun saivat viettää ihanan boheemin ja vapaan lapsuuden ilman kamalia aamuherätyksiä ja päiväkotipäiviä. Ja äiti on onnellinen että oli mahdollista keskittyä omien lasten kasvatukseen. Asumiskulut on meillä yhtä isot olleet koko ajan kuin monilla unelmakodin maksajilla, mutta selvittiin.
 
Me ostettiin vanha talo kun olin 29. Esikoinen syntyi kun olin 31. Sitä ennen tein töitä ja ylitöitä niin paljon kuin ikinä ja säästiun rahat, että mulla on sitten varaa olla kotona. Sain säästöön yli 10000e.

Ukkoni tosin antoi piupaut sille, etät mun tarttis jotain maksaa kun ei ole tulojakaan. Ja maksoi kaiken.
Meidän lainanlyhennys oli niihin aikoihin 600e/kk, nyt se on 400e/kk ja kohta (vuoden päästä) se loppuu tyystin.
Eli olemme maksaneet kotimme 12 vuodessa ilman ,että tingimme mistään tarpeellisesta.

Ja sitten tuleekin se oleellinen juttu: meidän ei tarvinnut saada uutta taloa eikä vimpan päälle sisustusta. HUonekalut on kaikki huolella valittuja mutta eivät ehkä sovi toisiinsa. Olohuoneessa on kaksi lamppua, toinen on designia ja maksoi 400e, toinen on ikeasta 20e. Molemmista tykkään.

Ja muutenkin alan vanhemmiten tulla "linkolalaiseksi". Monesti ei oikeasti tarvitse kuin murto-osaa kaikesta tavarasta...

(no hyvä on, on meillä heikko kohta, tietotekniikka. Ne on sitten aina vimpan päälle. Mutta vanhoilla autoilla huristellaan.)
 
[QUOTE="alli";24943813]Kukas sun iltapuuroon on nyt mennyt tortut tekemään? Lues nyt toi otsikko ja aloitus. Ap: n oli PAKKO mennä töihin koska ei ollut varaa jäädä kotiin.[/QUOTE]

Niin mitä sitten? Tästäkö seuraa automaattisesti se, että töissä on hirveää ja pitää päästä sieltä pois mutta siihen ei ole varaa ja sen takia menee sitten avioliittokin nurin? Vitsit kun sulla on hieno kristallipallo, saanko lainaan?
 
[QUOTE="niinpäniin";24942044]Ja mä veikkaisin, ettei ne sitä vuotta enää isompana edes muista ja ovat hyvinkin tyytyväisiä koululaisia, kun on talo johon kehtaa tuoda kavereita :D[/QUOTE]

Ja näin me olemme myös tehneet. Lapsi viihtyy hyvin päiväkodissa, enkä koe yhtään huonoa omaatuntoa että siellä on! Olisi kotona varmaan parempi, mutta onneksi on tilava sio omakotitalo jonka pihallakin viihtyy ja ennenkaikkea turvallinen ja lapsiystävällinen asuinalua. Mm. pieni koulu ihan lähellä ja perille asti kävelytie.
 
Minä olin lasten kanssa 7v kotona, loppusuoralla rakennettiin se "unelmakoti" ja jonkin aikaa sen jälkeen lapset hoitoon/kouluun, kuka minnekin.
Varsin hyvä ratkaisu, ettenkö sanoisi! =)
Sitä ennenkin kyllä asuttiin "hyvin ja hyvässä paikassa" =)
 
Musta tätä asiaa ei edes tartte perustella. Kukin tekee niinku parhaaks näkee. Empä usko että ap:n tai omatkaan lapset pilalle menee vaikka hoidossa ovatkin. Ja joskus meidän lapsilla on sitten kiva pesämuna kun saavat meidän asunnot haltuunsa. Eikä tartte missään hometalossa asua (vanhoissa taloissahan ei voi tietää mitä seinien sisälläkin on ennen kuin ne on vedetty alas). Lisäks mun mies pitää sitä asiaa ylpeytenä että saa rakentaa perheelleen kodin ja yhdessä suunnittelemamme, samoin kuin meidän molempien vanhemmat on aikanaan tehneet. Arvostan tätä suuresti, eipä monikaan mies nykyään moiseen kykeniskään. Ei ole hääppöiset palkat meillä, mutta uskon että paikassa johon olemme juuri rakentamassa lapsillamme on hyvä kasvaa ja elää. Toisin kuin esim. tässä rivarissa jossa naapuri sauhuttelee viereisellä terassilla välittämättä siitä onko lapsi ulkona vaunuissa nukkumassa vai ei. Ja joka kerta täytyy vahtia naapurin liikkeitä että ehtii siirtää vauvan pois tupakan savusta. Tämä vain yksi esimerkki näistä ihanista rivariasumisen ihanuuksista. Onneksi pian on oma tupa oma lupa <3
 
No ne on just niitä arvovalintakysymyksiä.Mä veikkaisin että n. 100% lapsista valitsisi äidin kotiin esim 2v asti, kuin sen liian kalliin talon.

Ei mun lapsuudessani ainakaan se, että oli kotihoidettu alle 2-vuotiaana ollut mikään meriitti. Ihan samantekevä asia lapsille tuo on, kun ei ne siitä ajasta muista kuitenkaan mitään tai osaa arvottaa tätä asiaa muutenkaan kuten aikuiset, ennenkuin ovat itse suunnilleen siinä iässä että omien lasten saanti alkaa olla ajankohtaista ja päätyvät lukemaan kaksplussaa.

Vanhempien hieno talo kivalla paikalla sensijaan todellakin oli asia jota ihailtiin ja josta toisaalta oltiin iloisia ja ylpeitä. Vuosi pidempään kotihoidossa joskus pikkukakarana vrs. koko lapsuus- ja nuoruusikä kivoissa asumisolosuhteissa, tilaa leikkiä ja kutsua kavereita, mahdollisuus omaan huoneeseen, jopa omassa rannassa uimiseen. Eiköhän kenen tahansa lapsen mittareilla mitattuna jälkimmäinen voita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä;24942510:
Tehkää ihan niinku tykkäätte, ei juurikaan vaikuta mun päätöksiin, omien lasteni hoidon suhteen,.

Näimpä juuri minunkin mielestä :) mustahan ei välttämättä ole valkoisen vastakohta. Itse olen ollut töissä siitä saakka, kun lapsi oli vuoden vanha. "Onnekseni" sain silloin tehdä pelkkää viikonloppuyövuoroa, joten hyvin vähän oli hoidossa kodin ulkopuolella. ja kun oli, viihtyi hyvin.

Itseäni en materialistina pidä millään lailla, mutta kyllä minä haluan saada kotiani maksettua ja lapsen harrasteen ylläpidettyä, vaikka siihen rahaa uppoaakin. Ja, häpeä tunnustaa, työstäni vielä hullun lailla pidänkin :) Eli kotona olo ei koskaan ole ollut minulle edes ajateltavissa oleva vaihtoehto, ei entisessä eikä nykyisessä ammatissa. Ja tilanne toki eri nyt, kun lapsi valittaa ennemmin siitä, ettei koskaan saa olla rauhassa kotona yksin - isä vuorotöissä, ja paljon kotona päivisin kun koulusta kotiutuu...

Ei kai tuo mikään riidanaihe voi olla, jokainen tekee just niin kun parhaalta tuntuu ja omalle perheelle sopii. Vai?
 
[QUOTE="vieras";24943986]Ei mun lapsuudessani ainakaan se, että oli kotihoidettu alle 2-vuotiaana ollut mikään meriitti. Ihan samantekevä asia lapsille tuo on, kun ei ne siitä ajasta muista kuitenkaan mitään tai osaa arvottaa tätä asiaa muutenkaan kuten aikuiset, ennenkuin ovat itse suunnilleen siinä iässä että omien lasten saanti alkaa olla ajankohtaista ja päätyvät lukemaan kaksplussaa.

Vanhempien hieno talo kivalla paikalla sensijaan todellakin oli asia jota ihailtiin ja josta toisaalta oltiin iloisia ja ylpeitä. Vuosi pidempään kotihoidossa joskus pikkukakarana vrs. koko lapsuus- ja nuoruusikä kivoissa asumisolosuhteissa, tilaa leikkiä ja kutsua kavereita, mahdollisuus omaan huoneeseen, jopa omassa rannassa uimiseen. Eiköhän kenen tahansa lapsen mittareilla mitattuna jälkimmäinen voita.[/QUOTE]

Lapsethan ei tietenkään noin siitä asiasta hyödy, vaan varhaiskehityksen kannalta ajatellaan vanhemman hoidon olevan parempi kuin ryhmähoidon. Perusturvallisuudentunne on yksi niistä asioista, jotka niinä ensi vuosina kehittyy. Joidenkin tutkimuksien mukaan ryhmähoito ja meluisa monen lapsen ympäristö aiheuttaa stressiä ja turvattomuutta pienessä lapsessa. Sen myötä se voi vaikuttaa pysyvästi ihmiseen ja hänen käsitykseensä maailmasta.

Nämä eivät siis ole mun omia juttuja enkä ole mikään anti-päiväkoti, mutta näin olen lukenut ja tiettyyn pisteeseen saakka uskon näin olevankin.

Päivähoito on siis lapselle 'työtä' ja lapsikin esim. tarvitsee kunnon lomat kotona jaksaakseen. Näin siis ihan päiväkodin puolelta kerrottuna. Joten ihan samalla viivalla koti ja päiväkoti eivät ole hoitopaikkoina..
 
[QUOTE="vieras";24943986]Ei mun lapsuudessani ainakaan se, että oli kotihoidettu alle 2-vuotiaana ollut mikään meriitti. Ihan samantekevä asia lapsille tuo on, kun ei ne siitä ajasta muista kuitenkaan mitään tai osaa arvottaa tätä asiaa muutenkaan kuten aikuiset, ennenkuin ovat itse suunnilleen siinä iässä että omien lasten saanti alkaa olla ajankohtaista ja päätyvät lukemaan kaksplussaa.

Vanhempien hieno talo kivalla paikalla sensijaan todellakin oli asia jota ihailtiin ja josta toisaalta oltiin iloisia ja ylpeitä. Vuosi pidempään kotihoidossa joskus pikkukakarana vrs. koko lapsuus- ja nuoruusikä kivoissa asumisolosuhteissa, tilaa leikkiä ja kutsua kavereita, mahdollisuus omaan huoneeseen, jopa omassa rannassa uimiseen. Eiköhän kenen tahansa lapsen mittareilla mitattuna jälkimmäinen voita.[/QUOTE]
Jessus, mitä idiotismia! Ensimmäiset vuodet ovat ne kaikkein tärkeimmät ja silloin muodostuu perusta ihmisen minäkuvalle ja itsetunnolle. Se vaikuttaa koko ihmisen loppuelämän ajan. Tutustu ensin vaikka kehityspsykologiaan, ennenkuin lauot moisia tyhmyyksiä suustasi! Ja eikö sitä lukaalia voi hankkia sitten kun ne lapset on saatu edes parin vuoden ikäiseksi? Kaikkimullehetinyt!
 
Jessus, mitä idiotismia! Ensimmäiset vuodet ovat ne kaikkein tärkeimmät ja silloin muodostuu perusta ihmisen minäkuvalle ja itsetunnolle. Se vaikuttaa koko ihmisen loppuelämän ajan. Tutustu ensin vaikka kehityspsykologiaan, ennenkuin lauot moisia tyhmyyksiä suustasi! Ja eikö sitä lukaalia voi hankkia sitten kun ne lapset on saatu edes parin vuoden ikäiseksi? Kaikkimullehetinyt!

No, tuota, iso osa meistä 60-luvulla syntyneistä on mennyt hoitoon aikasen pieninä (mie olin 4kk...). Eihän se toki mitenkään tavoiteltavaa ole, ei tietenkään, mutta silloin ei aina niitä vaihtoehtoja ollut. Ei ollut varaa tai mahdollisuutta edes vääntää tällaisesta.

Tunnevammaisena/ surkean itsetunnon omaavana en suostu itseäni pitämään ollenkaan :)
 
Jessus, mitä idiotismia! Ensimmäiset vuodet ovat ne kaikkein tärkeimmät ja silloin muodostuu perusta ihmisen minäkuvalle ja itsetunnolle. Se vaikuttaa koko ihmisen loppuelämän ajan. Tutustu ensin vaikka kehityspsykologiaan, ennenkuin lauot moisia tyhmyyksiä suustasi! Ja eikö sitä lukaalia voi hankkia sitten kun ne lapset on saatu edes parin vuoden ikäiseksi? Kaikkimullehetinyt!

Miksikohan taalla Hollannissa on niin onnellisia, sosiaalisia ja hyva itsetuntoisia lapsia vaikka menevat paasaantoisesti hoitoon kolmen kuukauden ikaisina?

Taman nahtyani en enaa yhtaan usko kotihoidon autuuteen.

Ja uskon kanssa etta loppupeleissa lapsi arvostaa enemman sita ihanaa kotia.
 
[QUOTE="sipsi";24944091]No, tuota, iso osa meistä 60-luvulla syntyneistä on mennyt hoitoon aikasen pieninä (mie olin 4kk...). Eihän se toki mitenkään tavoiteltavaa ole, ei tietenkään, mutta silloin ei aina niitä vaihtoehtoja ollut. Ei ollut varaa tai mahdollisuutta edes vääntää tällaisesta.

Tunnevammaisena/ surkean itsetunnon omaavana en suostu itseäni pitämään ollenkaan :)[/QUOTE]

Mä, vm 1971, menin toki hoitoon muutaman kuukauden iässä: isoäidilleni.
Ja sanoisin ,että se vastasi kotihoitoa - jopa siinä määrin ,että isoäiti on mulle läheisempi kuin oma äitini.

Mikä siis todistaa taas siitä, että liian pientä ei saa laittaa hoitoon.
 
[QUOTE="sipsi";24944091]No, tuota, iso osa meistä 60-luvulla syntyneistä on mennyt hoitoon aikasen pieninä (mie olin 4kk...). Eihän se toki mitenkään tavoiteltavaa ole, ei tietenkään, mutta silloin ei aina niitä vaihtoehtoja ollut. Ei ollut varaa tai mahdollisuutta edes vääntää tällaisesta.

Tunnevammaisena/ surkean itsetunnon omaavana en suostu itseäni pitämään ollenkaan :)[/QUOTE]

Mutta monella on niin itsetunto- kuin tunnepuolenkin ongelmia. On turha väittää, että hyviä tyyppejä meistä kaikista on tullut vaikka kolmekuukautisina mentiinkin hoitoon. 60-luvulla syntyneissä (niin kuin monina muinakin aikoina syntyneissä) on paljon ihmisiä, joilla on tunne-elämän ongelmia (esim. tunnesyömistä, itsetunto-ongelmia, narsismia, riippuvuuksia, vaikeuksia parisuhteissa), joiden syyt voivat olla hyvin syvällä ihmisen omanarvontunteessa ja suhteessa muihin. Tällä en nyt tarkoita, että AINA olisi näin tai että syy-seuraus -suhteita olisi mahdollista noin vain vetää, mutta näillä asioilla voi olla paljon vaikutusta. Ensi vuosina lapsi oppii ne tärkeimmät jutut itsestään ja ympäröivästä maailmasta, joten onhan tämä nyt helppo ymmärtää.
 
Mutta monella on niin itsetunto- kuin tunnepuolenkin ongelmia. On turha väittää, että hyviä tyyppejä meistä kaikista on tullut vaikka kolmekuukautisina mentiinkin hoitoon. 60-luvulla syntyneissä (niin kuin monina muinakin aikoina syntyneissä) on paljon ihmisiä, joilla on tunne-elämän ongelmia (esim. tunnesyömistä, itsetunto-ongelmia, narsismia, riippuvuuksia, vaikeuksia parisuhteissa), joiden syyt voivat olla hyvin syvällä ihmisen omanarvontunteessa ja suhteessa muihin. Tällä en nyt tarkoita, että AINA olisi näin tai että syy-seuraus -suhteita olisi mahdollista noin vain vetää, mutta näillä asioilla voi olla paljon vaikutusta. Ensi vuosina lapsi oppii ne tärkeimmät jutut itsestään ja ympäröivästä maailmasta, joten onhan tämä nyt helppo ymmärtää.

Joten esim. taalla Hollannissa on lahes vain ongelmaisia ihmisia? Ja monissa muissa Euroopan maissa? Eihan taalla ole mahdollista olla edes vuotta kotona!

Joten en usko ollenkaan analyysiasi.
 
[QUOTE="sipsi";24944091]No, tuota, iso osa meistä 60-luvulla syntyneistä on mennyt hoitoon aikasen pieninä (mie olin 4kk...). Eihän se toki mitenkään tavoiteltavaa ole, ei tietenkään, mutta silloin ei aina niitä vaihtoehtoja ollut. Ei ollut varaa tai mahdollisuutta edes vääntää tällaisesta.

Tunnevammaisena/ surkean itsetunnon omaavana en suostu itseäni pitämään ollenkaan :)[/QUOTE]
No tota tota. Ennen asuttiin luolissa ja pyydystettiin metsäneläimiä keihäin ruuaksi. :D Tervetuloa 2000-luvulle! :) Se, että sinusta on tullut kunnon ihminen, ei sulje pois sitä faktaa, että aikuisväestössä ja jopa nuorten ja lasten keskuudessa on yhä enemmän masennusta ja mielenterveysongelmia. En väitä, että kotihoidolla ne kaikki olisivat olleet estettävissä, mutta on ihan hyvä miettiä, miten ihmisten varhaislapsuuden kokemukset vaikuttavat myöhempään elämään. Ja ennenkuin joku tulee laukomaan viisauksia, kuten "oon mennyt 2vko iässä hoitoon ja ihan järjissäni oon" niin kannattaa varmaan miettiä että ne ovat yhtä hyödyllisiä kommentteja kuin "naapurin kummin röökinpoltto raskaana ja tooosi terveet lapset"
 
Miksikohan taalla Hollannissa on niin onnellisia, sosiaalisia ja hyva itsetuntoisia lapsia vaikka menevat paasaantoisesti hoitoon kolmen kuukauden ikaisina?

Taman nahtyani en enaa yhtaan usko kotihoidon autuuteen.

Ja uskon kanssa etta loppupeleissa lapsi arvostaa enemman sita ihanaa kotia.

Hollannissa 12 vuotta asuneena, en ole kanssasi ihan samaa mieltä. Ei kauankaan sitten WIJ -lehdessäkin oli juttua tutkimuksesta, jossa varoiteltiin siitä, että pienten lasten päiväkotihoidolla voi olla negatiivisempia seurauksia kuin on ajateltukaan.

Mä nimenomaan uskon enemmän vielä kotihoitoon saatuani Hollannissa lapsen. Hollantilaislapset ovat mielestäni varsin ehdollistettuja käyttäytymään hyvin pienestä pitäen. Unikoulutus ja huudatus aloitetaan jo ennen kolmen kuukauden rajapyykkiä. Sosiaalisuus on kulttuurisidonnaista eikä välttämättä kerro koko kuvaa. Suomalaiset ovat mielestäni kansana ehkä hieman empatiakykyisempiä, maanläheisempiä ja luotettavampia kuin hollantilaiset, nyt jotakin esimerkkiä antaakseni omista mielipiteistäni.

Ja minä siis rakastan Holantia ja se on tuntunut pitkään kotimaalta. Joten ei ole kyse mistään negativisista tunteista koko maata kohtaan. Mutta tässä asiassa olen täysin eri mieltä kuin suuri osa hollantilaisista.
 
No tota tota. Ennen asuttiin luolissa ja pyydystettiin metsäneläimiä keihäin ruuaksi. :D Tervetuloa 2000-luvulle! :) Se, että sinusta on tullut kunnon ihminen, ei sulje pois sitä faktaa, että aikuisväestössä ja jopa nuorten ja lasten keskuudessa on yhä enemmän masennusta ja mielenterveysongelmia. En väitä, että kotihoidolla ne kaikki olisivat olleet estettävissä, mutta on ihan hyvä miettiä, miten ihmisten varhaislapsuuden kokemukset vaikuttavat myöhempään elämään. Ja ennenkuin joku tulee laukomaan viisauksia, kuten "oon mennyt 2vko iässä hoitoon ja ihan järjissäni oon" niin kannattaa varmaan miettiä että ne ovat yhtä hyödyllisiä kommentteja kuin "naapurin kummin röökinpoltto raskaana ja tooosi terveet lapset"

Miksi siis suomalaisten lasten keskuudessa on niin paljon masennusta ja mielenterveysongelmia, vaikka heidan kotihoidetaan pisimpaan Euroopassa? Miksi Hollannissa asuu maailman onnellisimmat lapset (tutkimusten mukaan) vaikka menevatkin todella aikaisin hoitoon?

Minusta monet muut asiavat vaikuttavat enemman kuin se onko lapsi hoidossa vai ei.
 
Jos sä haluat opettaa lapsellesi sellaiset arvot että vain materia on tärkeää niin siitä vaan. Kyl mä ainakin olen aina ollut niin hyvällä it:llä varustettu että olisin kehdannut viedä kaverini vaikka kerrostalokaksioon.

Vaikka lapsi ei sitä vuotta muistaisikaan tietoisesti, niin jälkensä se jättää ihan varmasti. Esimerkiksi juuri siihen itsetuntoon ja moneen muuhun juttuun. Usko pois.

Ja nyt joku ruotii mm.mun sielunelämää vetämällä johtopäätöksiä vähän turhan sukkelaan.

Mä olen itse mennyt vauvana hoitoon ja olen, kiitos kysymästä, varustettu ihan hyvällä itsetunnolla. Suhteet vanhempiin (jopa siihen äitiin) on kunnossa, vaikka nykytutkimukset toisin väittääkin. Jopa mun ystävät ovat ihan täyspäisiä ja mieskin, vaikka ovat myös menneet ennen ensimmäistä ikävuotta hoitoon.

Voi elämä näitä päätelmiä... :headwall:

Meillä molemmat lapset on menneet hoitoon 1v ikäisenä enkä näe tarpeelliseksi eritellä syitä teille kenellekään. Varsinkaan tietäen, että kohta tulee joku joka kirjoittaa TIETÄVÄNSÄ minusta, mun perheestä ja mun lapsista enemmän kuin mä itse.
 
Monetko teistä syyttelijöistä on ajatellut, että toiset haluaa rakentaa elämän ja talonkin valmiiksi ennen kuin tekee lapsia. Me miehen kanssa rakennettiin ensin talo, unelmien tontti järven rannalla jonne kohosi 185m2 unelmatalo. Lainaa jouduttiin ottamaan paljon. Tulin aika pian raskaaksi ja olin kotona 12kk.. sitten oli pakko mennä töihin. Näin myös toisen lapsen kohdalla.

Haluttiin hyvä talo hyvältä alueelta.. luulen, että lapsetkin tätä isompana arvostaa hyvin paljon :) . Moniko teistä on ajatellut, että toiset haluaa panostaa lastensa asumisen laatuun ja muuten voisi ollakin kotona, mutta isot lainat painaa niskassa??
Laadukasta asumista voi olla myös 120 neliöinen, ei järven rannalla oleva, pienempi lainainen unelmatalo.
 
Joten esim. taalla Hollannissa on lahes vain ongelmaisia ihmisia? Ja monissa muissa Euroopan maissa? Eihan taalla ole mahdollista olla edes vuotta kotona!

Joten en usko ollenkaan analyysiasi.

On muuten hieno juttu, että sä tulit ketjuun antamaan vähän perspektiiviä aiheelle :)

Se on hyvä asia että Suomessa on sentään varaa valita jäädäkö kotiin vai ei. Oltaisiin tyytyväisiä tästä eikä märehdittäisi niin paljon niitä muiden valintoja.
 

Similar threads

Yhteistyössä