Rakkaus lapseen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hippoliina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Hippoliina

Aktiivinen jäsen
25.01.2005
3 041
0
36
Hausjärvi
Mä rakastan esikoista yli kaiken, rakastin sitä ensimmäisestä ultrasta lähtien kun näin siinä kuvassa.
Nyt perheessämme on raha ja asunto asiat huonosti. Ja itsellä tunne että kuinka voin tähän tilanteeseen lapsen synnyttää. Toki siihen on vielä aikaa ja ehkä kärsin masennuksesta huonon tilanteen vuoksi. Mutta musta tuntuu että vaikka ensimmäisestä ultrasta on aikaa, en vielä tunne rakastavani tätä tulevaa lasta. Mies lähes suuttui kun yritin hänelle asiaa selittää. Itse uskon, että kun liikkeet alkaa tuntua, asia muuttuu. Mutta uskonko turhaa? Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia.
Mihelle sanoin että nyt tarvitsen häneltä kaiken mahdollisen tuen, mutta hänen on vaikea tukea koska pelkää että en koskaan tulevaa lasta rakasta.
 
Kyllä se rakkaus sieltä tulee, ajan kanssa :hug:

Minulla olleet nämä viimeiset odotukset aika arkisia, ei ole juuri ehtinyt syvällisemmin miettiä tunteita. Synnyttyään ovat kyllä olleet erittäin rakkaita, kaikki viisi.
 
En mäkään ole odotusaikana osannut lasta rakastaa, miten voi rakastaa jo jotain jota ei tunne tai ole koskaan nähnyt... Siis tottakai olen välittnyt sisälläni kasvavasta ihmisenalusta, mutta se todellinen rakkaus lapseen on syntynyt vasta kun olen saanut hänet syliini. Ja kohdallini täytyy sanoa, että vaikka koko toisen raskauden ajan mietin esikoista, kuinka hän sen tulevan vauvan ottaa vastaan ja ihmettelin, kuinka voin ketään rakastaa yhtä paljon kuin esikoista rakastan niin silti, se rakkaus kuopukseen yllätti voimakkuudellaan. Tuntui että siihen tunteeseen oikein pakahtuu :heart:
 
Kyl se rakkaus sieltä tulee.
Esikoisen odotus on niin ihmeellistä ym kun se on ensimmäinen ja sitä tavallaan rakastaa ja odottaa jo alusta.
Mulla meni toinen raskaus myös siinä sivussa ja rakastuin lapseen vasta synnytettyäni, vaikka toki se rakkaus olikin jo valmiina siellä pinnan alla odottamassa.

Nyt kolmannen raskaus on mennyt multa ihan ohi, hyvä jos muistan koko tyyppiä tuolla masussa.
Tiedän kuitenkin, että vaikka nyt välillä mietin että mitähän järkeä tähän tilanteeseen(kaikkea peetä) tehdä kolmatta lasta, niin rakastan tätä kolmattakin aivan yhtä paljon kuin muitakin heti syntymästä lähtien.

Toisen aikan mietin että miten voi rakastaa kahta lasta niin paljon kuin sitä yhtä, mut sekin vaan luonnistuu. Älä murehdi! Äläkä välitä miehestäsi, kyl se siitä! =)
 
Tätä on nyt vaikea selittää edes, mutta yritän.

Esikoista odotin ihan intona, en voi sanoa että olisin rakastanut lasta ekasta ultrasta asti, mutta kuitenkin kovin lämpimiä tunteita jne.

Toinen raskaus meni kesken.

Kolmas kerta (toinen vauva) huoli vei tilan niiltä lämpimiltä tunteilta, alkuun jatkuva paniikki, että kuinka käy. Loppuvaiheessa sitten taas oli se esikoinen johon piti jaksaa keskittyä, ja iso maha jonka kanssa kaikki oli hankalaa.
Ei ollut enää aikaa ja mahdollisuutta keskittyä rakentamaan tunteita sitä mahassa olijaa kohtaan samalla lailla kun ekaa odottaessa.
Yhtä rakas se on synnyttyään ollut silti.

Mutta kävin läpi noita tuon tyyppisiä tunteita silloin. Mietin kauhuissani välillä, miksi en osaa suhtatua yhtä hellästi ja lämpimästi mahassa olevaan vauvaan kuin esikoisen kanssa yms.

Nyt odotan kolmatta. Enää en ole niin neuroottinen ja pelokas keskenmenon takia, mutta nyt on nuo 4v ja kuopus 10kk pitämässä huolta, etten ehdi miettiä masuasukkia.

Uskon senkin vaikuttavan, että tilanteessa ei tavallaan ole mitään uutta ja ihmeellistä, se on koettu ennenkin.
Tottakai mieltä lämmittää ultrakuvat ja kätilön toteamus "kaikki näyttäisi olevan hyvin". Mutta en samalla lailla pohdi ja ihmettele asioita.

Nyt jo voin sanoa, että tästä tulee ihan yhtä rakas lapsi kuin isosiskoistaankin.
 
Minusta taas tuntuu et rakastan jo nyt toista lasta valmiiksi vaikken edes ole raskaana eikä koskaan tiedä saako edes enempää lapsia kuin tuon esikoistytön, mut kyllä se rakkaus sieltä ap:lla tulee, ihan varmasti :hug:
 
Huono talous pilaa monesti monta hyvää asiaa. Siitä on kokemusta. Sinulla olisi turvallisempi olo, jos talous olisi paremmalla tolalla. Oletko jutellut asiasta neuvolassa? Heillä on mahdollisuus järjestää esim. jouluksi apua. Näin ajoissa kannattaakin jutella. Myös monenlaista muuta apua järjestetään äideille, että he voisivat rauhallisin mielin ottaa uuden elämän vastaan.
Miehen on vaikea kohdata naisen tunteita, varsinkin negatiivisia. He ottavat itseensä ja ajattelevat, että ovat aiheuttaneet huonon tilanteen. Uskon, että sinulla on hyvä mies. Älkää antako rahatilanteen viedä rakkautta pois teidän kodista, vaan nauttikaa siitä, että teillä on toisenne. Yhdessä voitte yhteistyöllä laittaa talousasiat kuntoon, se on mahdollista! Kun yhdessä tekee töitä tulevaisuuden eteen, rakkaus ja ystävyys vahvistuvat suhteessa.
Aina tulevaan lapseen ei tunne rakkautta, ennen kuin tuntee liikkeet tai jopa vasta muutama kuukausi syntymän jälkeen! Rakkaus ei aina ole räjähtävää iloa, siihen liittyy monenlaisia tunteita, kuten sinulla nyt huolta selviytymisestä. Sekin on rakkautta...Tiedät mitä lapsi tarvitsee ja tunnet huolta, että pystytkö täyttämään kaikki tarpeet.
Neuvoni on -elä tätä päivää. Nyt pienokaisesi on kohdussa, turvassa. Nyt esikoisesi tarvitsee sinua, samoin miehesi -ja sinä tarvitset heitä. :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja umbrella78:
En mäkään ole odotusaikana osannut lasta rakastaa, miten voi rakastaa jo jotain jota ei tunne tai ole koskaan nähnyt... Siis tottakai olen välittnyt sisälläni kasvavasta ihmisenalusta, mutta se todellinen rakkaus lapseen on syntynyt vasta kun olen saanut hänet syliini. Ja kohdallini täytyy sanoa, että vaikka koko toisen raskauden ajan mietin esikoista, kuinka hän sen tulevan vauvan ottaa vastaan ja ihmettelin, kuinka voin ketään rakastaa yhtä paljon kuin esikoista rakastan niin silti, se rakkaus kuopukseen yllätti voimakkuudellaan. Tuntui että siihen tunteeseen oikein pakahtuu :heart:

Ja taas kerran Umbrella vei sanat suustani! Eli täysi peesi tähän!
 
Mä tunnustan myös, ettei mulle lapset ole ollu olemassa ennen kun ovat syntyneet.Olen joskus itsekseni miettiny, etten varmaan edes osaisi alkuraskauden keskenmenoa surra, se olis vaan "oho, tuli sittenkin menkat ja onpas ne nyt pirun kipeetkin"
Kunhan vauvasi syntyy, se on aivan vramasti tosi rakas :heart:
 
Höpsis, älä nyt tuollaisesta itsees syyllistä. Normaalia raskausajan mieliala-ailahtelua. Höpsis höpsis! Välillä raskaana voi pelottaa raskaaksitulo ja jopa kaduttaa koko vauvaprojekti. Mulla rakkaus alkoi kun vauva oli syntynyt ja oli kaksi tuntia vanha. Mulle tuli oikeen sellainen rakkausaalto, niin suuri etten oikeen pystynyt sitä edes käsittelemään.

Ja usko pois, kun vauva on syntynyt, niin mielialat vaihtelevat aina sen mukaan onko raskasta vai ei ja onko vauva valvottanut vai ei.

Kyse ei siis ole siitä rakastatko vauvaa, vaan siitä haluatko rakastaa vauvaa.. se siis riittää.

Tsemppiä sulle raskauteen!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttösenäiti:
Kyllä se rakkaus sieltä tulee, ajan kanssa :hug:

Minulla olleet nämä viimeiset odotukset aika arkisia, ei ole juuri ehtinyt syvällisemmin miettiä tunteita. Synnyttyään ovat kyllä olleet erittäin rakkaita, kaikki viisi.


Näin.
Ensimmäinen raskaus on kuitenkin se ensimmäinen. Sitä kuulostelee ja ihmettelee ihan eri tavalla kun muita raskauksia. :)
 
Minulla oli raskausaika henkisesti aika raskas ja mietin ihan samoja asioita. Ja kaikki toitotti suuresta rakkaudesta, joka tulvii ovista ja ikkunoista synnytyssaliin, kun lapsi syntyy. mutta... se kyllä antoi odottaa itseään. Nyt tyttö on kolmen viikon ikäinen ja huomaan hiljalleen nauttivani kaikista ihanista silmiin katsomisista ja nauravani ihanalle pikku suppusuulle, joka on ihanasti tötteröllä:)
Ja uskon että se rakkaus ja kiintymys tulee minun kohdallani ( ja varmaan monen muunkin kohdalla) pikkuhiljaa ja ajan kanssa. Saat vierelle uuden ihmisen ja sinä olet myös hänelle uusi. Joten älä pelästy, jos ei rakkaus tule salamana, vaan anna ajan kulua ja tutustelkaa rauhassa toisiin. Katso silmiin ja hymyile pikkuiselle paljon ja lepertele kaikkea maan ja taivaan välillä ja sivele ja silittele. Se on sitä tärkeää vuorovaikutusta ja kappas... sitten eräänä päivänä varmasti huomaat aivan uskomattomia ilonaiheita omassa pikkukäärössäsi.
Voimia ja halaus sinulle!
 

Yhteistyössä