Rakkaus loppu :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Tuntuu että mun rakkaus miestä kohtaan on loppunut. Ei ole minkäänlaisia tunteita; ainoa mitä tunnen on välinpitämättömyys. Ulkoisesti kaikki on hyvin ja tiedän että mies rakastaa minua. Mitään muuta syytä erota ei ole, lapsetkin on vielä pieniä.

Mies on kunnollinen: kiltti, fiksu, kohtelias, ei juo, ole väkivaltainen tai mitään muutakaan. Mukava mies, mutta tunnen että toisillemme olemme kerta kaikkiaan väärät ihmiset. Töissä mies on tosi paljon ja lasten kanssa vähän, tämä ainoa "vika". Eikä sekään haittaa minua, huokaisen helpotuksesta saadessani olla rauhassa, kun mies lähtee vaikka työmatkalle.

En ole kenellekään tästä puhunut, en ainakaan miehelle. En näe mitään järkeä erossa, koska silloin rikkoisin perheen, jossa kaikki on periaatteesa hyvin. Olen siis ihan valmis tyytymään tähän liittoon perheeni takia (ketään muita miehiä ei kiinnosta hommata vaikka erottaisiinkin). Tuntuu vaan väärältä. Mies ei edes tiedä, tunnen itseni hyväksikäyttäjäksi...

En tiedä mikä tämän aloituksen pointti oli, halusin kai vaan purkaa tämän jonnekin...
 
Mitäs jos ottaisit tilanteen oppismiskokemuksena ja päättäisit muuttamaan asenteitasi ja suhtautumistasi, ja kerta kaikkiaan rakastua mieheesi uudelleen?

Aloitat muistuttamalla itsellesi mikä hänessä oli alkuaikoina hyvää ja sitten pidät sen mielessäsi. Sitten alat kehua miestäsi, joka päivä vähintään kerran. Lisäät kaikkeen toimintaasi kuukaudenpituisen tehokuurin arkista matalan profiilin hellyyttä, kosketuksia, hipaisuja, halauksia ja hierontaa.

Älä viitsi antaa kaiken arkisen ja oman, jostain syystä väsyneen asenteesi viedä suhteeltanne elinvoimaa.
Ihan liian moni antaa.
 
olen samaa mieltä edellisen kanssa, rakkauden tunteet voivat olla kadoksissa esim.sen takia että on itse niin väsynyt. Mutta ne on mahdollista löytää uudelleen. siihen tarvitaan tahtoa
 
Ja nyt vasta huomasit että olette toisillenne väärät ihmiset. Menikö se näin ensin kihloihin, sitten naimisiin, sitten omakotitalo, sitten lapset ja sitten tajusit että ette sovi yhteen. Mikä teitä ihmisiä vaivaa. Kun on pieniä lapsia niin elämä ei ole aina niin kivaa, mutta pitääkö se olla? Pitääkö aina olla niin helvetin onnellinen. En ymmärrä jatkuvaa onnellisuuden tavottelua. Ja jos olet alle 30 niin tämä jälleen todistaa sen että alle 30 vuotiaitten ei pidä mennä naimisiin tai tehdä lapsia, koska tulos on yleensä tämä.
 

Yhteistyössä