G
gjljh,f
Vieras
Olen eronnut ei-niin-pitkästä, mutta todella huonosta parisuhteesta. Tavallaan olen helpottunut, tietenkin, ja tavallaan tunnen että nyt vihdoin elämä on mulle auki myös hyviä asioita varten. Ennen suhdetta olin aika huonossa paikassa elämässäni, mutta tämän hirveän suhteen aikana olen kuitenkin itse saavuttanut paljon asioita, joita voisin nyt alkaa nauttia ilman suhteen tuomaa henkistä taakkaa.
Mutta kun en jaksa. Olen halunnut ulos tuosta suhteesta pitkään, ja nyt kun pääsin, tuntuu että romahdan. Olen väsynyt, huonovointinen, pää ei toimi, en jaksa syödä, tuntuu että vedän koko ajan viimeisillä voimavaroillani. Suhde on muuttanut mua ihmisenä sellaiseen suuntaan jota en itse edes huomaa. Vanhat tuttavat ovat ihmetelleet puheideni perusteella että onko mulla joku itsetuntokriisi meneillään, ja että miksi en arvosta itseäni enemmän.
Itse en saa näistä muutoksista kiinni. Pää on yhtä helvetin mössöä, olen yrittänyt ajatella läpi suhteeni ongelmia ja kertoa itselleni, ettei miehen teot olleet mun vika, mutta ihankuin mulla olisi joku aivovaurio joka estäisi asioiden rationaalisen ajattelemisen ja kohtaamisen. Ei musta kyllä tunnukkaan miltään. Paitsi väsyneeltä ja hajanaiselta. Pakenen elämääni töihin, sillä siellä musta tuntuu siltä että asiat ovat hallinnassani.
Tapasin uuden, ihanan miehenkin, mutta en viitsi lähteä hänen matkaansa ennenkuin olen selvittänyt asiat itseni kanssa. Tämäkin mies ihmetteli huonoa itsetuntoani. En ole sellainen ihminen, enkä pidä siitä että minusta on tullut sellainen.
Miten hoidan itseäni? Auttakaa, kertokaa oletteko te ehkä itse tehneet jotain konkreettisia asioita, tai vaikka terapiasta saaneet hyviä vinkkejä. En halua sääliä tai lohdutusta, haluan pärjätä omillani ja tulla siksi tyypiksi taas joka parhaimmillani olen.
Mutta kun en jaksa. Olen halunnut ulos tuosta suhteesta pitkään, ja nyt kun pääsin, tuntuu että romahdan. Olen väsynyt, huonovointinen, pää ei toimi, en jaksa syödä, tuntuu että vedän koko ajan viimeisillä voimavaroillani. Suhde on muuttanut mua ihmisenä sellaiseen suuntaan jota en itse edes huomaa. Vanhat tuttavat ovat ihmetelleet puheideni perusteella että onko mulla joku itsetuntokriisi meneillään, ja että miksi en arvosta itseäni enemmän.
Itse en saa näistä muutoksista kiinni. Pää on yhtä helvetin mössöä, olen yrittänyt ajatella läpi suhteeni ongelmia ja kertoa itselleni, ettei miehen teot olleet mun vika, mutta ihankuin mulla olisi joku aivovaurio joka estäisi asioiden rationaalisen ajattelemisen ja kohtaamisen. Ei musta kyllä tunnukkaan miltään. Paitsi väsyneeltä ja hajanaiselta. Pakenen elämääni töihin, sillä siellä musta tuntuu siltä että asiat ovat hallinnassani.
Tapasin uuden, ihanan miehenkin, mutta en viitsi lähteä hänen matkaansa ennenkuin olen selvittänyt asiat itseni kanssa. Tämäkin mies ihmetteli huonoa itsetuntoani. En ole sellainen ihminen, enkä pidä siitä että minusta on tullut sellainen.
Miten hoidan itseäni? Auttakaa, kertokaa oletteko te ehkä itse tehneet jotain konkreettisia asioita, tai vaikka terapiasta saaneet hyviä vinkkejä. En halua sääliä tai lohdutusta, haluan pärjätä omillani ja tulla siksi tyypiksi taas joka parhaimmillani olen.
