Rankka suhde

[murusia keräilevä mies...]

Minusta minä olen hellä, rakastava, huomaavainen ja lämminsydäminen mies. Hieron kumppaniani melkein joka ilta ja pyrin huomioimaan monin tavoin. Mikään ei kuitenkaa tunnu riittävän. Minkä verran sitä pitää kestää jatkuvia erouhkailuja (tälläkin viikolla jo kahdesti) ja kiukuttelua? Sain tänään aamullakin verbaalisesti niin kovaa turpiin, että ei mitään rajaa.

Tilanteen tekee ongelmalliseksi se, että minä ihan oikeasti rakastan avovaimoani aivan äärettömästi. Mun läheiset ja kaverit suosittelivat eroamaan jo kauan aikaa sitten, mutta en halunnut antaa periksi. Meillä tosiaan on ollut vaikea suhde ja nyt meille on tulossa poikavauvakin. Vauva ei ollut mitenkään suunniteltu ja avokkini oli aina sanonut, että ei halua lasta kanssani, milloin mistäkin syystä, joita mun oli/on ollut tosi vaikea ymmärtää.

Tuntuu aivan mielettömän kurjalta, kun pitäisi voida olla tosi onnellinen, niin samalla joutuu pohtimaan eroa rakastamastani naisesta ja samalla siitä, että saisin viimein elää lapsen kanssa joka päivä. Minulla siis on kaksi lasta edellisestä suhteestani.

Tulevaisuus mietityttää kovasti. Alan ihan oikeasti olemaan tosi loppu. Surkeasta tilanteesta kertonee, kun kuuntelen yön rakkaus on lumivalkoinen ja tihrustan itkua. Toisessa vaakakupissa taas painaa se, että en haluaisi, että minulla on lapsia kahden kanssa, mutta en asu kummankaan kanssa. En haluaisi luovuttaa, mutta mitä vaihtoehtoja mulla oikeasti on? Puolisoni mielestä kaikki vika on mussa ja mä olen syyllinen kaikkeen. Eilen esim. oli mun syytä, että avovaimoni kassi jäi johonkin, kun olin soittanut hänelle ja sitten sotkenut hänen ajatuksensa.

Musta mulla on tosi paljon rakkautta ja välitämistä annettavana. Musta minä olen hyvä isä ja välitän kovasti niin nykyisistä lapsista kuin tulevasta lapsesta. Välillä kuitenkin tuntuu, että mun elämäni on mennyt aivan täysin pieleen.

Olisi kiva kuulla jotakin rakentavaa...

 

[Varjotar]

Onko tämä nainen ihan terve? Siis jos raivoaa alinomaa aivan kaikesta syyttä? Lapsi ei siis ole toivottu, joten mikset ehdota aborttia?
Tunteet ovat pahin järjen sotkija ja kyllä minä sanon, että äkkiä helvettii tosta suhteesta, tai löydät ittes vielä haudasta.

 

[rakenne]

Onpa vaikea antaa mitään rakentavaa vastausta. Mutta tunnistan vaimokkeesi ihmistyypin, sillä veljeni oli hyvää vauhtia raahustamassa kohti alttaria vastaavan ihanaisen kanssa. Ikuista rakkautta vannomaan samanlaisen pirttipösilön kanssa.

Rakastat varmaan vaimoasi. Tai luulet rakastavasi. Ei tuossa oikeasti ole rakkaudesta kyse vaan läheisriippuvuudesta. Terveessä suhteessa kukaan ei sietäisi tuollaista käytöstä. Ei ihme, että eroa on suositeltu, sillä se kuulostaisi olevan ainoa järkevä ratkaisu.

Toisaalta itselleni tuli mieleen myös, että syökö vaimosi oikein? Siis siihen nähden, että on nyt raskaana ja hormoonit heittelevät todella rankasti? Hän vaikuttaa hormoonihullulta ja sitä on keinot hallita mm. oikealla ruokavaliolla tiettyyn pisteeseen asti.

Vai onko naisesi aina ollut yhtä vaikea? Silloin kyseessä on joku persoonallisuushäiriö tai muu päänupin ongelma. Siihen puolestaan voisi auttaa terapia tai lääkitys.

Entä mikä siinä erouhkailussa nyt niin pelottaa? Oletko edes kokeillut taktiikkaa, jossa sanot eukollesi, että "erotaan sitten jos sitä todella haluat, jaetaanko tavarat heti?" Ja ryhdyt pokkana pakkailemaan. Vai oletko niitä nössöjä, jotka alkavat vollottaa ja kerjätä ja sovitella? Silloin ei mikään ihme, jos nainen kohtelee kuin paskaa - silloin on ansainnut kaiken mitä saa.

 

[FreddieMercury4ever]

Meidän suhteessa oli myös aika kun minä olin samanlainen rakastamaani miestä kohtaan, kuin avovaimosi on nyt sinua kohtaan. Itse olen viimeisen vuoden, parin aikana pystynyt muuttumaan todella paljon, eikä minua meinaa nykyään enää tunnistaa entisekseni: olen kiltti, ystävällinen, kohtelias, ja otan rakkaani tunteet huomioon aina ensimmäisenä ja voin hyvin. Itsetuntoni ja usko itseeni ja suhteeseemme on noussut huimasti. Halu muuttua lähti kuitenkin minusta itsestäni, kun ymmärsin, etten voi jatkaa niin hirveää käyttäytymistä, jos haluan suhteemme jatkuvan.

Jos en olisi itse kokenut tätä, väittäisin että avokillasi on jostain paha olla kanssasi. Niin paha, ettei hän osaa purkaa sitä muuhun kuin kiukuttelemiseen.

Mielestäni kuitenkin ainakin itseni tapauksessa minun oli ennemminkin paha olla itseni kanssa kuin mieheni kanssa. Koska tiedostin hirveän käytökseni ja pelkäsin, etten pystyisi muuttumaan. Mieheni täytyi olla tunnontuskistani tietoinen, ei hän muuten olisi jaksanut sietää minua paremman toivossa.

En ole koskaan ollut raskaana enkä osaa siis sanoa, miten kurjaa se voi olla ja kuinka sekaisin hormonit voivat siinä rytäkässä mennä. Oliko avokkisi tuollainen ennen raskautta?

Kirjoituksestasi päätellen ei näytä siltä, että naisesi olisi tietoinen siitä, että hän tekee väärin, et sinä. Siksi toivo siitä, että hän itse älyäisi tarpeensa muuttua, ei ehkä ole kovin vahva. Et kertonut kauanko olette olleet yhdessä, tai että oletko puhunut asiasta naisesi kanssa. Tai jos kerroit niin luin huolimattomasti, my bad. Nuokin asiat vaikuttaa varmasti.

Et voi elää huonossa suhteessa lasten takia. Koska elämme nykypäivää, on mahdollista lähteä huonosta suhteesta ja olla silti hyvä isä.

Sen vain sanon, että jos nyt päätät lähteä tästä suhteesta ja jonain päivänä löydät itselles uuden naisen, niin KÄYTÄ KONDOMIA!

 

[murusia keräilevä mies...]

Suuri kiitos kaikille vastanneille . Olemme olleet yhdessä viisi vuotta. Alkuun ei tietysti ollut mitään tällaista. Kyllä avokkini on aina ollut melko hankala ja kovin epävarma itsestään, vaikka ulospäin hän on itse varmuus.

Joka tapauksessa yksikin sana, jonka voi käsittää jotenkin väärin niin, niin kyllä käy. Sitten hän muistelee, että silloin sinä ja sinä päivänä sanoit noin ja noin. Vaikka, miten kertoo, mitä tarkoitin milloinkin, niin avokkini käsitys ei muutu. Se on aina ainoa oikea mielipide. Aamun episodista tuli mieleen vielä avokkini, että sanoin, että rakas minä en valita sulle mistään, joten voisitko olla valittamatta. Reaktio oli, että älä koske muhun, kun koitin halata. Olen kyllä tosi ulkona.

Lisäksi avokkini lukee aina, kun on tilaisuus kaikkia mailejani tai tekstareitani. Musta se ei tunnu hyvältä. Sitten, kun hän löysi viestini kaverilleni, kun mut oli taas kerran jätetty, niin se oli aivan kamalaa. Mistä minä olisin voinut tietää, että silloinen ero ei ollutkaan se lopullinen ero. Tällaisessa tilanteessa eläminen on tosi raskasta.

Niin ja synnytykseenkään en saisi kuulemma tulla mukaan vaikka oikeasti haluaisin olla mukana lapsemme tärkeimmässä tapahtumassa. Ristiäisetkin ovat ongelma, kun avokkini ei pidä vanhemmistani, jotka haluavat olla tekemisissä myös exäni kanssa.

Muuten tuo ruokailu on meillä tosi arka aihe. Hän on aina omasta mielestään liian lihava ja siksi hän syö pääasiassa rahkaa ja ananasta sekä iltaisin leipää. Viikonloput ovat tietty vähän eri asia.

Olen eropuheista sanonut, että miksi mun pitää aina puolustaa meidän suhdetta, kun hänen mielestään se ei ole minkään arvoinen, kun ero on aina puheissa. Olen ollut poissa kotoa, eikä se ole häntä tuntunut haittaavan. Sitten toisaalta taas on kuulemma kurjaa, kun käyn työmatkoilla tai harrastuksessani.

Alan kyllä oikeasti valmistautua eroamiseen. En oikein enää jaksa tätä... Ehkä olen itse ansainnut tämän, kun olen antanut itseäni kohdeltavan tosi huonosti. Omasta mielestään rakkaani on vain reilu ja oikeuden mukainen ja hän ei kadu mitään sanomaansa mm. toivoisin, että lapsi olisi jonkun muun kuin sun ja olet vain laastarisuhde (avokkini entinen suhde päättyi jo 2 vuotta, kun me tapasimme). Muutenkin kaikenlaista arvostelua olen saanut kuulla.

Tuo kortsu-kommentti oli kyllä hyvä .

Kyllä tuntuu tosi pahalta ja ahdistaa kamalasti... ;(

 

[puerneöew]

Oikeen kattoa joskos toi oli päivätty 7 vuotta sitte ja joskos tuo oli mun..no
ei ollut mutta just ku mun elämästä mikä sitten meni perseellee ja komiasti ja
nyt on nappula josta pidän huolta omalta osaltani ja hyvin..
Täytynne sanoa että sen kaiken chaissen ja vaikean päätöksen jälkeen oli
ihan helvetinmoinen tyhjiö,ikävä,kaipuu elämässä..ja viel ku joutu olemaan
lapsen takia tekemisissä niin oli vaikeeta..mutta mutta niin se ihmismieli on
kummallinen vempain,kun tarpeeksi kauan kärsi se ajan myötä helpottui ja
nytten kaiken jopa vihan jälkeen pystyy elämään ja olemaan jopa onnellisemmin
kuin siinä paskassa mitä oli.. joten jos ei muu auta niin phiuu ja oman
elämän herraksi paitsi kun on skidi niin eipä se ihan oma elämä kyl oo..

 

[tarinaa]

Suuri kiitos kaikille vastanneille . Olemme olleet yhdessä viisi vuotta. Alkuun ei tietysti ollut mitään tällaista. Kyllä avokkini on aina ollut melko hankala ja kovin epävarma itsestään, vaikka ulospäin hän on itse varmuus.

Avokkisi vaikuttaa todella epävarmalta ja mustasukkaiselta (tekstareiden lukeminen yms). Luulen, että hän painaa sinua alas jotta hänellä itsellään olisi parempi olla. Hän luultavasti myös uhkailee erolla saadakseen hallita sinua, silloin hän ei ole myöskään se joka jätetään (jos hän siis jättää sinut).

Oma mieheni oli exänsä kanssa lähes samassa tilanteessa kuin sinä nyt. Oikeastaan hän pysyi suhteessa lähinnä siksi, että hän halusi pitää huolta naisen lapsesta (joka oli siis edellisestä suhteesta). Monta kertaa erosivat ja palasivat yhteen, todella rikkovaa. Ystävät ja perhe kannustivat eroamaan koko ajan. No, loppu hyvin kaikki hyvin, mies onnistui lopulta keräämään tarpeeksi voimaa eroamaan lopullisesti, mietti että parempi sille lapsellekin on kasvaa kodissa jossa ei koko ajan riidellä, petetä (nainen siis petti miestä), huudeta, erota ja palata yhteen jne. Raastavaa lapsellekin tuollainen. Vaikka palojen keräämisessä meni aikansa, mieheni on nyt omien sanojensa mukaan onnellisempi kuin koskaan. Sitä tulee helposti sokeaksikin omassa suhteessa, huomaa vasta muutaman vuoden myöhemmin millaisessa helvetissä eli kun on vähän välimatkaa ja surutyö on tehty. Niin ja tuo exä olisi myös halunnut lapsen mieheni kanssa, mutta siihen mies ei onneksi suostunut.

Muuten tuo ruokailu on meillä tosi arka aihe. Hän on aina omasta mielestään liian lihava ja siksi hän syö pääasiassa rahkaa ja ananasta sekä iltaisin leipää. Viikonloput ovat tietty vähän eri asia.

Kai hän sentään nyt syö normaalisti kun on raskaana?! Laihduttaminen saattaa aiheuttaa ärtyisyyttä jos ei syö tarpeeksi (itse olen ihan mörri jos olen nälkäinen), mutta tosiaan, jos ei aborttia ole tarkoitus tehdä on parasta alkaa syödä kunnolla.

Alan kyllä oikeasti valmistautua eroamiseen. En oikein enää jaksa tätä... Ehkä olen itse ansainnut tämän, kun olen antanut itseäni kohdeltavan tosi huonosti.

Niin, valitettavasti asiahan on aika pitkälti näin. Jos itse matelee ja on liian kiltti, toinen kävelee ylitse. Toki saa olla huonoja päiviä ihmisillä parisuhteessa, mutta jatkuva toisen mollaaminen ei ole tervettä. Kyllä minäkin neuvoisin eroamaan tuossa tilanteessa, valitettavasti. Harmi, että se lapsi on tuloillaan, mutta varmasti parempi kasvaa eroperheessä kuin jatkuvassa pelossa siitä eroavatko äiti ja isä nyt oikeasti jos joka toinen viikko ollaan tavaroita jakamassa.

 

[murusia keräilevä mies...]

Niin, valitettavasti asiahan on aika pitkälti näin. Jos itse matelee ja on liian kiltti, toinen kävelee ylitse. Toki saa olla huonoja päiviä ihmisillä parisuhteessa, mutta jatkuva toisen mollaaminen ei ole tervettä. Kyllä minäkin neuvoisin eroamaan tuossa tilanteessa, valitettavasti. Harmi, että se lapsi on tuloillaan, mutta varmasti parempi kasvaa eroperheessä kuin jatkuvassa pelossa siitä eroavatko äiti ja isä nyt oikeasti jos joka toinen viikko ollaan tavaroita jakamassa.

Niinpä... jos on kiltti ja huomaavainen ja tekee niitä kotitöitä, hieroo ja huomio ja suhde on oikeasti tärkeä, niin turpiin tulee. En oikein ymmärrä miksi näin on. Ehkä joku osaisi joskus arvostaa myös tällaista. No, se nyt ei tosiaan ole ensimmäinen huoleni.

No, eipä ole kuulunut mitään avokistani tänään sitten aamun... No, olisin kyllä oikeastaan kiitollinen, jos hän lähtisi, kun itse en näköjään ole ainakaan tähän asti osannut kaikesta henkisestä väkivallasta huolimatta lähteä.

Pahaltahan se tuntuu, mutta oikeasti oma jaksaminen ja itsearvostukseni kanssa alkaa olla vähän niin ja näin. Se ei tunnu kovin kivalta, kun aina on syyllinen kaikkeen yms....

 

[rakenne]

Joo pahalta se tuntuu. Mutta vain hetken. Oman veljen kohdalla näki miten eukko piinasi ja aiheutti pahaa oloa. Eron tultua meni jotain vuosi pari, että veli sai itsensä kurottua kasaan. Sitten tapasi nykyisen vaimonsa ja on aivan ihana nähdä hänet onnellisena. Heillä on yhdessä hauskaa ja he hymyilevät toisilleen paljon, puhuvat toisistaan kauniisti jne.

Kerran se vaan kirpaisee. Sä et välttämättä edes tajua itse miten paha sulla on siinä on nyt. Tajuat sen ehkä vasta sitten joskus kun tuosta helvetistä lähdet ja annat ajan kulua. Tai kun tapaat jonkun "normaalin".

 

[nbv]

kun seuraavan kerran kuulet vaimon suusta sanan ero, niin sano, että erotaanko heti vai pitääkö odottaa vielä huomiseen??? Sitten alat puhua, asunnon etsimisestä, kaiken jakamisesta ja lastenhoitojärjestelyistä jne..ja ole ainakin olevinasi tosissasi.

 

[KaijaLiisa]

Itsetuntosi murenee koko ajan lisää ja tunnet itsesi koko ajan arvottomammaksi ja huonommaksi tuollaisten narsistisen kohtelun edessä. Kuulostaa siltä ettei teitä ole tarkoitettu yhteen. Ei teistä taida olla yhdenvertaisiksi kumppaneiksi jos sinä kerran olet kumppanisi mielestä kaikkeen syypää.

Yritä pitää puolesi ja lyö (kuvainnollisesti) nyrkkiä pöytään että nyt tämä maahan polkeminen loppuu. Ellei kumppanisi "herää" niin kannattaa miettiä vielä onko suhteella mitään toivoa.

 

[kiinnostavaa]

Eniten minua surettaa, että tässä jutussa on kohta mukana lapsi. Nyt jo tapellaan synnytyksestä ja ristiäisistä.

Ihan totta, tuollaisissa olosuhteissa lapsesta ei kasva tasapainoista ihmistä, jos hänestä tapellaan nyt jo niin mitä se sitten on kun lapsi on maailmassa, silloin niitä tappelun aiheita vasta onkin, lapsen syntymä koettelee onnellisiakin parisuhteita saatikka sitten valmiiksi onnettomia.

Lapsen on parempi kasvaa yhden vanhemman kanssa kuin kahden tappelevan, lapsilla on ilmiömäinen kyky syyttää itseänsä äidin ja isän vaikeuksista ja varsinkin jos hän kuulee miten hänestä tapellaan.

 

[naistakiainen]

Vaimosi vaikuttaa juuri sellaiselta, jolla on äärimmäisen huono itsetunto. Hän yrittää latistaa muita, jotta hän itse näyttäisi paremmalta. Kun on huono itsetunto, on melkein mahdotonta olla hänen kanssaan tasavertainen olipa kyse ystävyydestä, kaveruudesta, sisaruudesta, parisuhteesta, työkaveruudesta jne. Tuollainen ihminen on lisäksi usein kateellinen, kaunainen ja hän kokee, että elämä on epäoikeudenmukaista ja hänen pitäisi saada loton pääpotti, kauniit lapset, unelmien poikamies seurustelukumppanikseen jne. Kun todellisuus onkin tavallisen ihmisen arkea, hänellä voi olla vaikea sietää sitä.

Paljon tietysti vaikuttaa se oma lapsuus. Jos vaimosi on kasvanut lapsuudenkodissa, jossa vanhemmatkin ovat syytelleet lapsia, niin ei ihme, jos vaimosi jatkaa samaa linjaa, johon hän on jo kotonaan tottunut.

Parisuhteessa ei voi syyttää vain yhtä osapuolta. Sinäkin olet syyllinen nimittäin siten, että sinä alistut ja olet vaimosi alamainen. Sinä sallit vaimosi käyttäytyä niin. Sinä et saisi antaa vaimosi sanoa sinulle ilkeästi. Esimerkiksi jos hän toivoo lapsenne olevan jonkun muun lapsi, niin ehdota aborttia, koska jokainen lapsi ansaitsee rakastavat vanhemmat. Jos vaimosi ehdottaa eroa, niin voit kysyä, että laitetaanko vuokranantajalle samantien sähköpostilla asunnon irtisanomisilmoitus jne.

Sinun pitäisi tehdä selväksi, että et halua kuulla vaimoltasi enää jatkuvaa haukkumista ja nalkuttamista. Voit kertoa, että rakastat häntä, mutta rakkaus on kohta käytetty loppuun, kun kaikki on vaimon mielestä koko ajan miehen vikaa, eikä parisuhteesta enää saa rakkautta. Rakkaus on myös hyviä tekoja eikä pelkkiä sanoja. Milloin viimeksi vaimosi on tehnyt sellaisia asioita, joista sinulle tulee hyvä mieli?

Kyse on kahdesta aikuisesta, mutta kohta myös pienestä vauvasta. Alkaako vaimosi syyttämään vauvaakin? Onko painon nousu, raskausarvet yms. ulkonäkömuutokset vauvan vika? Jos vauva itkee, niin onko sekin vauvan ilkeyttä, josta pitää rankaista häntä? Vaikuttaa siltä, että vaimollasi voi olla myös jotakin henkistä ongelmaa esim. masennusta tai jopa narsismia, joten silloin vauvan hankkiminen voi tarkoittaa sitä, että vauvasta tulee vaimosi seuraava uhri. Vauva kun ei pääse pois huonosta kodista niin kuin sinä pääset.

 

[murusia keräilevä mies...]

No, nyt tuli ero taas puheeksi ja nyt se sitten toteutuu. Se kyllä tuntuu tosi pahalta, kun eroa voi heitellä esille tuosta vain. Ihan kuin en merkitsisi mitään tai meidän suhde olisi ihan nolla. Jotenkin outoa, kun vielä eilen hän hoivasi minua, kun olin kipeänä ja nyt hän sitten haluaa erota. Ehkä se on hyvä näin.

Me asumme Helsingissä, muttä hän aikoo muttaa täälät 100 km päähän, kun hän vain haluaa. Hän tekee kaiken niin kuin itse näkee parhaaksi.

Kiitos kaikille hyvistä ja rakentavista kommenteista. Ehkä tästä koko jutusta saa jotain oppia edes. On vain äärettömän kurjaa, kun tässä on käymässä juuri siten, miten en olisi ikinä halunnut asioiden olevan... ;(

 

[hirveä eukko!]

Kerroit ekassa viestissä rakastavasi kaikesta huolimatta puolisoasi. Keittiöpsykologinen mielipiteeni on se, että rakastat jotain, mitä toivoisit puolisosi olevan eli sitä unelmaa joka sinulla on siitä millainen hän ehkä joskus parhaimmillaan on. Muutenhan touhussasi ei ole mitään järkeä, sillä tuolla tavalla käyttäytyvää eukkoa on mahdotonta rakastaa. Eteenpäin vain, eukko ulkoruokintaan!

 

[xxxxx]

Omituinen suhde. Olette viisi vuotta yhdessä ja kun alatte odottaa lasta, eroatte. Toisaalta, en minäkään jaksaisi katsoa miestä joka "kuuntelen yön rakkaus on lumivalkoinen ja tihrustan itkua. "
Olisi hauska saada tähän naisesi kommentti tilanteesta.

 

[murusia keräilevä mies...]

Niinpä... no nyt sitten avokkini alkoi eropuheen ja lastensuojeluun soittamisen jälkeen yllättäen puhumaan yhteisestä pääsiäisestä ja muutenkin kaikista hankinnoista tulevaisuutta varten.

Sanoin kyllä, että jos eron haluat niin siitä vain ja vaikka heti. Hän ei kyllä ole sanonut, että ei haluaisi eroa, mutta tosiaan alkoi puhumaan jostakin ihan muusta. Tämä on kyllä tosi rankkaa ja kuormittavaa, mutta jostakin syystä haluan uskoa ja toivoa, että tämä muuttuu vielä paremmaksia. Tosin alan vähitellen olemaan yhä vakuuttuneempi, että niin ei tule käymään...

xxx:lle haluaisin vain sanoa, että mitä vikaa siinä on, että oikeasti rakastaa toista ja olisi halunnut niin kovin, että kaikki onnistuu ja se, että ei onnistu ja tuosta laulusta juuri epäonnistuminen tulee mieleen, niin mitä vikaa on olla tunteva ihminen?

 

[rakenne]

Voihan perkele, sanon jo!

Ei ole mitään vikaa olla tunteva mies. Itkeäkin saa. Mutta laita se akkas ruotuun nyt. Oletko sanonut mimmille, että hän on niin epävakaa, että kannattaisi oikeasti hakeutua hoitoon. Teidän molempien vuoksi ja ennen kaikkea tulevan lapsen.

On tiettyyn rajaan asti hienoa, että olet siinä rinnalla sinnittelevää tyyppiä, mutta nyt alkaisi todella olemaan aika asettaa tietyt rajoitteet tuollaiselle repimiselle.

Neuvoisin sinua ottamaan yhteyttä neuvolaanne ja kerrot sinne, millaista teillä on. He osaavat neuvoa teitä perheenä, minne ottaa yhteyttä ja millaista apua vaimosi tarvitsee. Tuossa avunpyyntövaiheessa ei tarvitse kertoa, että hirveyttä on jatkunut koko suhteenne ajan. Voit kertoa raskausajan tempauksista alkuun... Tai ainakin siitä, että naisesi on noin ailahtelevainen etkä tiedä mitä tehdä. Kyllä neuvolasta neuvotaan sitten jonnekin perheterapiaan tms.

 

[Krokotiilinkyyneleet?]

Omituinen suhde. Olette viisi vuotta yhdessä ja kun alatte odottaa lasta, eroatte. Toisaalta, en minäkään jaksaisi katsoa miestä joka "kuuntelen yön rakkaus on lumivalkoinen ja tihrustan itkua. "
Olisi hauska saada tähän naisesi kommentti tilanteesta.

Anteeksi, mutta minullekin tulee mieleen että onko kaikki vika tosiaan siinä kamalassa naisessa ?
Elän itsekin suhteessa jossa toisinaan tunnen itseni tosi pirttihirmuksi, mutta ei ne tilanteet tyhjästä synny! Vaikka minunkin mies on kiltti ja hierookin usein minua niin ei se silti tarkoita etteikö hän osaisi käyttäytyä törpösti ja minua loukaten.
Ja hänen puhelintaan tarkkailen siksi että hän on USEAMMAN KERRAN jäänyt kiinni yhteydenpidosta vanhoihin panoihinsa.
On vaan niin kiltti että "ei pysty sanomaan" näille että jättäisivät rauhaan.
Niih.

 

[Bir-gitta]

Koko tästä ketjusta käy ilmi, että tämä nainen vedättää miestä aivan täysillä. On sattunut yhteen harvinaisen "sopiva" pari siinä mielessä, että toinen on vedättäjätyyppiä ja toinen antaa vedättä minkä ehtii. Sitä ei voi kutsua ihan pelkäksi rakkaudeksi, vaan lähinnä kyseessä on viharakkaus-suhde.

Nyt nainen sitten odottaa lasta, mikä antaa hänelle entistä enemmän valtaa ja mahdollisuuksia vedättämiseen. Jos et tee täydellisen radikaalia ratkaisua elämäsi suhteen, varaudu järkyttävään vääntöön, joka sinua tulevaisuudessa odottaa.

Mikä on suhteesi kahteen lapseesi? Onko nainen mustasukkainen näistä, veikkaanpa että on. Juuri tuo, että et muka saa tulla synnytykseen, ja vanhempiasi ei muka saisi kutsua ristiäisiin, on aika selvä merkki mustasukkaisuudesta. Olethan jo kokenut nämä asiat kerran, mutta vain toisen naisen kanssa, mikä on helppo keino syyllistää sinua kaikesta mahdollisesta. Kun et mahda asialle mitään.

Kun lapsi syntyy, KAIKKI mitä sen jälkeen teet / et tee lapsen suhteen, aiheuttaa vääntöä. Sinun on osoitettava, että tämä lapsi ja varsinkin tämän lapsen äiti on viisi miljoonaa kertaa parempi, tärkeämpi ja olennaisempi elämässäsi kuin jo olemassa olevat lapsesi. Jos et tätä pysty osoittamaan aukottoman konkreettisesti (ja milläs pystyt!) niin hirveitä tapahtuu.

Jos olisit sellainen mies, joka karjaisee akan hiljaiseksi ja tarpeen tullen mätkii turpiin, heittää pienenkin kiukuttelun ilmetessä takin niskaansa ja lähtee kapakkaan ja PYSYY siellä kapakassa, kenties jopa iskee vieraita naisia ja viettää yönsä ties missä, eikä milloinkaan selittele mitään eikä pyytele anteeksi eikä muutenkaan ota kuuleviin korviinsa yhtään mitään, niin kenties voisit elää tuollaisenkin naisen kanssa. Eri asia sitten, voisiko hän elää sinun kanssasi.

Mutta kun kaiken olettamani jälkeen et ilmeisestikään ole tuollainen mies, niin vaihtoehtosi ovat joko lähteä tai jäädä ja jääminen merkitsee sitten sitä vääntöä.

Lähteminenkin voi merkitä sitä vääntöä, ellet ota toista linjaa käyttäytymisessäsi. Sinun on toimittava johdonmukaisesti koko ajan. Et suostu kuuntelemaan yhtään ylimääräisiä jankutuksia etkä kiukutteluja. Syy lähtemiseesi on simppeli: et kestä tuollaista oikuttelua. Et suostu riitelemään.

Sinähän olet nyt koko ajan kuin tämän naisen armoilla. Joku sanoisi, että varsinaisen munaton mies. Etkö pysty yhtään itse sanelemaan mitään, vaan annat naisen päättää kaikesta. Viimeisen viestisi mukaan alat taas myöntyä naisen oikutteluun. Puheet pääsiäisestä ja tulevaisuuden hankinnoista on selväsi naisen taholta kokeilemista, kuinka pitkällä olet eroajatuksissasi ja kuinka helposti sinut saisikin taas muuttamaan mieltäsi.

Näköjään hyvin helposti.

 

[järki käteen]

Niinpä... no nyt sitten avokkini alkoi eropuheen ja lastensuojeluun soittamisen jälkeen yllättäen puhumaan yhteisestä pääsiäisestä ja muutenkin kaikista hankinnoista tulevaisuutta varten.

Mitäs varten sitä lastensuojeluun asti piti soittaa? Kun ei teillä edes ole sitä lasta vielä. Ihan kahjo eukko. Tietysti alkoi puhua pääsiäisestä yms koska huomasi ettei erouhkauksella tällä kertaa saanut sinua itkemään ja matelemaan jne. Kokeilee uudestaan myöhemmin.

Sanoin kyllä, että jos eron haluat niin siitä vain ja vaikka heti. Hän ei kyllä ole sanonut, että ei haluaisi eroa, mutta tosiaan alkoi puhumaan jostakin ihan muusta. Tämä on kyllä tosi rankkaa ja kuormittavaa, mutta jostakin syystä haluan uskoa ja toivoa, että tämä muuttuu vielä paremmaksia. Tosin alan vähitellen olemaan yhä vakuuttuneempi, että niin ei tule käymään...

Mihinkäs se muuttuisi jos on koko suhteen ajan ollut tuollaista? Pahenee vain, se on varma!

xxx:lle haluaisin vain sanoa, että mitä vikaa siinä on, että oikeasti rakastaa toista ja olisi halunnut niin kovin, että kaikki onnistuu ja se, että ei onnistu ja tuosta laulusta juuri epäonnistuminen tulee mieleen, niin mitä vikaa on olla tunteva ihminen?

Ei ole mitään vikaa, mutta aina kaikki ei vain toimi tai mene niinkuin haluaa. Minua ihan ärsyttää ihmiset jotka alkavat huonoon suhteeseen, pysyvät siinä, ja hankkivat vielä lapsiakin. Suosittelisin sinua jättämään naisen, naiselle suosittelisin aborttia (tai sitten huoltajuus sinulle), ja nainen hoitoon. Mieti järjellä, älä tunteella.

 

[Huh huh]

Aluksi melkein luulin että aloittaja kirjoittaa minusta. Olin jossain vaiheessa juuri tuollainen ap:n kuvaama nainen.

Minulla on mies, joka varmasti rakastaa minua äärettömän paljon. Hän hieroo hartioitani, hakee minulle vaikka kuun taivaalta ja on myös todella uhrautuvainen kaikin puolin. Monien mielestä hän on minulle taivaan lahja, tekee puolestani mitä vain ja on niin ihana.

Minä kuitenkin ärhentelin, en antanut hänen koskea minuun, en halunnut seksiä, uhkasin milloin milläkin asialla. Olin aina kärttyinen ja minua ällötti kun mieheni halusi olla kanssani 24/7.
En ole ikinä pettänyt häntä enkä valehdellut, mutta kaikin muin tavoin olin täysi paska.

Mietin, että mies on jotenkin riippuvainen minusta, alakynnessä, aina valmiina, kuin häntää heiluttava koira. Se ei ollut kiihottavaa. Hän ruikutti seksiä, ei halunnut koskaan erota ja teki aivan käsittämättömiä uhrauksia puolestani. Tuntui raskaalle olla sellaiselle ihmiselle paskiainen.

Toki asiaan vaikutti se, että miehellä olin ns. kääntöpuolensa; hän petti joskus lupauksiaan viihteellä, ryyppäsi kunnon putkia ja tyri raskaasti muutenkin tiettyjä asioita (ei pettämistä tmv.). Olin katkera, mies aina jälkeenpäin katuva. Ja pääsin niskan päälle kun otin hänet ylähuuli inhosta väristen aina takaisin, kuin tuhlaajapojan. En kuitenkaan enää sisimmässäni luottanut häneen. Ja ongelmat vain pahenivat.

Kunnes mies kerran otti ja lähti, raivosi ja osoitti minulle, kuinka minä olen lähinnä se ottava osapuoli ja hän antava. Kävimmme raivoisia tappeluja, suutuin, en kestänyt kritiikkiä, pidin mykkäkoulua kuten miehenikin. Järkyttäviä valtataisteluja, solvauksia, passiivista vastarintaa.

Sitten taas rauha, ja taas mies otti ja lähti. Sanoin minulle että kohtelen häntä kuin koiraa.

Ja pikkuhiljaa minun asenteeni muuttui. Tajusin, että koko ajan kyse on ollut minun itsetuntoni heikkoudesta, tai oikeastaan siitä, että koin suurta arvottomuutta. Minua ei ollut kovinkaan paljoa rakastettu elämässäni aiemmin, oikeasti. Olin aina hakenut hyväksyntää suorittamisen kautta, teoilla, ulkonäöllä, urallani, you name it. Ja sitten kun joku oikeasti rakasti minua, itki edessäni, halusi vilipittömästi minun seuraani ja minua kaikista vioistani huolimatta, projisoin arvottomuudentunteeni häneen---> eihän kukaan joka minua arvostaa voi olla yhtään mitään.

Se tie tuosta asetelmasta pois oli pitkä. Mutta ensin minun piti arvostaa itseäni. Rakastua itseeni oikeasti. Ei leikkiä kovaa ja pitää yllä kulisseja ja itsevarmuutta, koska olin arka ja epävarma. Kuulostaa varmasti ihan hutulta, mutta oli aivan helvetin iso helpotus tajuta, että minä olen oikeasti hyvä tyyppi ja mies joka minua rakastaa onkin hieno, arvokas ja hyvä ihminen.

Kun aloin välittää itsestäni, aloin välittää taas miehestäni. Ja aloin myös kunnioittaa häntä. Hän osoitti rajansa ja oli mies kun hänen sitä piti olla. Ja nyt olen oikeasti aika onnellinen nainen.

Tämä kaikki vain ihan ajatuksien siemeneksi sinulle aloittaja. Ja kaikkea hyvää elämääsi

 

[5 vuotta]

En haluaisi luovuttaa, mutta mitä vaihtoehtoja mulla oikeasti on?

Ei mitään! Vaimoke estää ne kaikki, valitsee, käyttää, päättää, toteuttaa! Sinulle jää vain vastuu käytetystä vallasta, ellet muuta ajatteluasi, minkä mukaan käyttäytymisesikin muuttuu!

Alkuun ei tietysti ollut mitään tällaista – aina ollut – hankala ja kovin epävarma – itse varmuus – sana, jonka voi käsittää jotenkin väärin niin – hän muistelee, että silloin sinä – käsitys ei muutu. Se on aina ainoa oikea mielipide – älä koske muhun – lukee aina, kun on tilaisuus kaikkia mailejani tai tekstareitani – en saisi kuulemma tulla mukaan – ei pidä – ei ole minkään arvoinen – on kuulemma kurjaa – omasta mielestään – on vain reilu ja oikeuden mukainen – ei kadu mitään – siksi hän – olet vain – arvostelua – kaikki vika on mussa – Ihan kuin en merkitsisi mitään tai meidän suhde olisi ihan nolla – on käymässä juuri siten, miten en olisi ikinä halunnut asioiden olevan... ;(

Liian totta ollakseen hyvää! En kirjoita ilkeyksissäni vaan varoitan todella vakavasti!

Mikään ei kuitenkaan tunnu riittävän – Tuntuu aivan mielettömän kurjalta – Tulevaisuus mietityttää kovasti – tuntuu, että mun elämäni on mennyt aivan täysin pieleen – Alan ihan oikeasti olemaan tosi loppu – tihrustan itkua – ei tunnu hyvältä – aivan kamalaa – eläminen on tosi raskasta – En oikein enää jaksa tätä– Pahaltahan se tuntuu – ei tunnu kovin kivalta – tuntuu tosi pahalta – On vain äärettömän kurjaa – Kyllä tuntuu tosi pahalta ja ahdistaa kamalasti... ;(

Siis mitätön turhake, tapahtumahorisontin takana, syvällä pimeissä uumenissa, pohjan alle kuopattuna.

jaksaminen ja itsearvostukseni kanssa alkaa olla vähän niin ja näin. Se, kun aina on syyllinen kaikkeen yms – Ehkä olen itse ansainnut tämän

Epävarma olo, ajattelu sekavaa, päätöksiä ei pysty tekemään.

mulla on tosi paljon rakkautta ja välitämistä annettavana. mitä vikaa on olla tunteva ihminen?

Se vika että tässä tilanteessa ne tunteet tuhoavat SINUT! Vaimoke ei niitä tarvitse eikä edes halua, sillä hän selviytyy paremmin ilman niistä aiheutuvaa riesaa.

miksi mun pitää aina

Siksi että valitset niin! Uhraudut kun uhrataan!

vaikea suhde – turpiin tulee – niin kovaa turpiin, että ei mitään rajaa – En oikein ymmärrä miksi näin on

Sillä on tietty tarkoitus ja kuuluu asiaan. Se on toimiva strategia, varsinkin niin kauan kun sitä ei ymmärrä.

Olen kyllä tosi ulkona.

Niin pitääkin olla. Tämä on älykkään manipuloinnin tulos. Olet käytännössä itsenäiseen toimintaan täysin kykenemätön, mutta käytettävissä vaimokkeen ohjaamiin tarkoituksiin. Olet hyvin hyödyllinen! Hän tekee mitä haluaa, ja päättää mitä te haluatte, eli käyttää kummankin valtaa! Tästä kaikesta hän sälyttää kannettavaksesi mahdollisimman suuren vastuun.


MANIPULOINTIA

joutuu pohtimaan eroa rakastamastani – Alan kyllä oikeasti valmistautua eroamiseen – No, nyt tuli ero taas puheeksi ja nyt se sitten toteutuu – Niinpä... alkoi eropuheen ja lastensuojeluun soittamisen jälkeen yllättäen puhumaan yhteisestä – muutenkin … tulevaisuutta

Sen teho on ristiriitaisessa arvaamattomuudessa. Uhkailua ja jahkailua, ja toimii toistaiseksi.

Jotenkin outoa, kun vielä eilen hän hoivasi minua, kun olin kipeänä ja nyt hän sitten haluaa erota.

Outo, kummallinen, käsittämätön, epävarma = hänen hallinnassaan.

olisin kyllä oikeastaan kiitollinen, jos hän lähtisi, kun itse en näköjään ole ainakaan tähän asti osannut kaikesta henkisestä väkivallasta huolimatta lähteä.

Koukussa ja kontrollissa, eli tiukasti ohjaksissa, hallitusti ohjattavissa.

Minkä verran sitä pitää kestää jatkuvia erouhkailuja (tälläkin viikolla jo kahdesti) ja kiukuttelua?

Ei loppua luvassa, niin kauan kun jotain hyödynnettävää on.

Tämä on kyllä tosi rankkaa ja kuormittavaa, mutta jostakin syystä haluan uskoa ja toivoa, että tämä muuttuu vielä paremmaksi. Tosin alan vähitellen olemaan yhä vakuuttuneempi, että niin ei tule käymään...

Vaan kuinka sitten käy? Hänellä on tietenkin suunnitelmia, mitkä hän vakaasti ja harkitusti aikoo toteuttaa.

Vauva ei ollut mitenkään suunniteltu

Entä jos oli? Kun: "Hän tekee kaiken niin kuin itse näkee parhaaksi.", hän ei tee aborttia?

avokkini oli aina sanonut, että ei halua lasta kanssani, milloin mistäkin syystä, joita mun oli/on ollut tosi vaikea ymmärtää

Ehkä ei haluakaan, tai on samantekevää kenen kanssa, milloin mistäkin syystä. Ehkä syy on triviaali mielijohde tai jotain minkä ymmärtäminen ei ole välttämättä kovin terveellistäkään.

"toivoisin, että lapsi olisi jonkun muun kuin sun"

Entä jos on? Vaimokkeen käytös on hänen oman vapaan valintansa seurausta, ja henkilö jolla on seuraavia ominaisuuksia…

Musta minä olen hyvä isä ja välitän kovasti niin nykyisistä lapsista kuin tulevasta lapsesta. Tuntuu … että saisin viimein elää lapsen kanssa joka päivä

…on erinomainen valinta lapsen huoltajaksi, oli biologinen isä kuka tahansa, sillä » rakkaus on lumivalkoinen ».

Vaimoke tietää tämän, koska ei ole mitenkään todellisuudesta vieraantunut, eikä hänellä ole minkäänlaisia harhakuvitelmia toisista ihmisistä.

Toisessa vaakakupissa taas painaa se, että en haluaisi, että minulla on lapsia kahden kanssa

Halusi ja tarpeesi ovat merkityksettömiä, niillä ei ole arvoa. Olet tarpeellinen ilman omaa tahtoa, kun noudatat hänen tahtoaan ja toteutat hänen tarpeitaan.

Mitä teet?

 

[olipa hieno tarina]

Aluksi melkein luulin että aloittaja kirjoittaa minusta. Olin jossain vaiheessa juuri tuollainen ap:n kuvaama nainen.

Minulla on mies, joka varmasti rakastaa minua äärettömän paljon. Hän hieroo hartioitani, hakee minulle vaikka kuun taivaalta ja on myös todella uhrautuvainen kaikin puolin. Monien mielestä hän on minulle taivaan lahja, tekee puolestani mitä vain ja on niin ihana.

Minä kuitenkin ärhentelin, en antanut hänen koskea minuun, en halunnut seksiä, uhkasin milloin milläkin asialla. Olin aina kärttyinen ja minua ällötti kun mieheni halusi olla kanssani 24/7.
En ole ikinä pettänyt häntä enkä valehdellut, mutta kaikin muin tavoin olin täysi paska.

Mietin, että mies on jotenkin riippuvainen minusta, alakynnessä, aina valmiina, kuin häntää heiluttava koira. Se ei ollut kiihottavaa. Hän ruikutti seksiä, ei halunnut koskaan erota ja teki aivan käsittämättömiä uhrauksia puolestani. Tuntui raskaalle olla sellaiselle ihmiselle paskiainen.

Toki asiaan vaikutti se, että miehellä olin ns. kääntöpuolensa; hän petti joskus lupauksiaan viihteellä, ryyppäsi kunnon putkia ja tyri raskaasti muutenkin tiettyjä asioita (ei pettämistä tmv.). Olin katkera, mies aina jälkeenpäin katuva. Ja pääsin niskan päälle kun otin hänet ylähuuli inhosta väristen aina takaisin, kuin tuhlaajapojan. En kuitenkaan enää sisimmässäni luottanut häneen. Ja ongelmat vain pahenivat.

Kunnes mies kerran otti ja lähti, raivosi ja osoitti minulle, kuinka minä olen lähinnä se ottava osapuoli ja hän antava. Kävimmme raivoisia tappeluja, suutuin, en kestänyt kritiikkiä, pidin mykkäkoulua kuten miehenikin. Järkyttäviä valtataisteluja, solvauksia, passiivista vastarintaa.

Sitten taas rauha, ja taas mies otti ja lähti. Sanoin minulle että kohtelen häntä kuin koiraa.

Ja pikkuhiljaa minun asenteeni muuttui. Tajusin, että koko ajan kyse on ollut minun itsetuntoni heikkoudesta, tai oikeastaan siitä, että koin suurta arvottomuutta. Minua ei ollut kovinkaan paljoa rakastettu elämässäni aiemmin, oikeasti. Olin aina hakenut hyväksyntää suorittamisen kautta, teoilla, ulkonäöllä, urallani, you name it. Ja sitten kun joku oikeasti rakasti minua, itki edessäni, halusi vilipittömästi minun seuraani ja minua kaikista vioistani huolimatta, projisoin arvottomuudentunteeni häneen---> eihän kukaan joka minua arvostaa voi olla yhtään mitään.

Se tie tuosta asetelmasta pois oli pitkä. Mutta ensin minun piti arvostaa itseäni. Rakastua itseeni oikeasti. Ei leikkiä kovaa ja pitää yllä kulisseja ja itsevarmuutta, koska olin arka ja epävarma. Kuulostaa varmasti ihan hutulta, mutta oli aivan helvetin iso helpotus tajuta, että minä olen oikeasti hyvä tyyppi ja mies joka minua rakastaa onkin hieno, arvokas ja hyvä ihminen.

Kun aloin välittää itsestäni, aloin välittää taas miehestäni. Ja aloin myös kunnioittaa häntä. Hän osoitti rajansa ja oli mies kun hänen sitä piti olla. Ja nyt olen oikeasti aika onnellinen nainen.

Tämä kaikki vain ihan ajatuksien siemeneksi sinulle aloittaja. Ja kaikkea hyvää elämääsi

kiitos, kun kerroit meille muillekin.

 

[murusia keräilevä mies...]

Aluksi melkein luulin että aloittaja kirjoittaa minusta. Olin jossain vaiheessa juuri tuollainen ap:n kuvaama nainen.

Minulla on mies, joka varmasti rakastaa minua äärettömän paljon. Hän hieroo hartioitani, hakee minulle vaikka kuun taivaalta ja on myös todella uhrautuvainen kaikin puolin. Monien mielestä hän on minulle taivaan lahja, tekee puolestani mitä vain ja on niin ihana.

Minä kuitenkin ärhentelin, en antanut hänen koskea minuun, en halunnut seksiä, uhkasin milloin milläkin asialla. Olin aina kärttyinen ja minua ällötti kun mieheni halusi olla kanssani 24/7.
En ole ikinä pettänyt häntä enkä valehdellut, mutta kaikin muin tavoin olin täysi paska.

Mietin, että mies on jotenkin riippuvainen minusta, alakynnessä, aina valmiina, kuin häntää heiluttava koira. Se ei ollut kiihottavaa. Hän ruikutti seksiä, ei halunnut koskaan erota ja teki aivan käsittämättömiä uhrauksia puolestani. Tuntui raskaalle olla sellaiselle ihmiselle paskiainen.

Toki asiaan vaikutti se, että miehellä olin ns. kääntöpuolensa; hän petti joskus lupauksiaan viihteellä, ryyppäsi kunnon putkia ja tyri raskaasti muutenkin tiettyjä asioita (ei pettämistä tmv.). Olin katkera, mies aina jälkeenpäin katuva. Ja pääsin niskan päälle kun otin hänet ylähuuli inhosta väristen aina takaisin, kuin tuhlaajapojan. En kuitenkaan enää sisimmässäni luottanut häneen. Ja ongelmat vain pahenivat.

Kunnes mies kerran otti ja lähti, raivosi ja osoitti minulle, kuinka minä olen lähinnä se ottava osapuoli ja hän antava. Kävimmme raivoisia tappeluja, suutuin, en kestänyt kritiikkiä, pidin mykkäkoulua kuten miehenikin. Järkyttäviä valtataisteluja, solvauksia, passiivista vastarintaa.

Sitten taas rauha, ja taas mies otti ja lähti. Sanoin minulle että kohtelen häntä kuin koiraa.

Ja pikkuhiljaa minun asenteeni muuttui. Tajusin, että koko ajan kyse on ollut minun itsetuntoni heikkoudesta, tai oikeastaan siitä, että koin suurta arvottomuutta. Minua ei ollut kovinkaan paljoa rakastettu elämässäni aiemmin, oikeasti. Olin aina hakenut hyväksyntää suorittamisen kautta, teoilla, ulkonäöllä, urallani, you name it. Ja sitten kun joku oikeasti rakasti minua, itki edessäni, halusi vilipittömästi minun seuraani ja minua kaikista vioistani huolimatta, projisoin arvottomuudentunteeni häneen---> eihän kukaan joka minua arvostaa voi olla yhtään mitään.

Se tie tuosta asetelmasta pois oli pitkä. Mutta ensin minun piti arvostaa itseäni. Rakastua itseeni oikeasti. Ei leikkiä kovaa ja pitää yllä kulisseja ja itsevarmuutta, koska olin arka ja epävarma. Kuulostaa varmasti ihan hutulta, mutta oli aivan helvetin iso helpotus tajuta, että minä olen oikeasti hyvä tyyppi ja mies joka minua rakastaa onkin hieno, arvokas ja hyvä ihminen.

Kun aloin välittää itsestäni, aloin välittää taas miehestäni. Ja aloin myös kunnioittaa häntä. Hän osoitti rajansa ja oli mies kun hänen sitä piti olla. Ja nyt olen oikeasti aika onnellinen nainen.

Tämä kaikki vain ihan ajatuksien siemeneksi sinulle aloittaja. Ja kaikkea hyvää elämääsi

Hei,
kiitos sinulle viestistäsi. Tosiaan meidän asetelma tuntuu melko samalta kuin, mitä kirjoitit omasta kokoemuksestasi. Sinä kuitenkin ymmärsit lopulta itse, mistä oikeasti oli kyse. On tosi hienoa, että olet onnellinen . Toivoisin, että myös meillä kävisi näin, mutta en kyllä ole kovin optimistinen.