J
"jenni"
Vieras
Mä en pysty ymmärtämään niin rajoittunutta ajatusmaailmaa, että lapsiluku itsessään rajoittaisi kasvatuksen yksilöllisyyttä tmv?
Esimerkiksi meillä meni pienemmät lapset aina tuntia-paria aikaisemmin nukkumaan kuin isommat lapset, ja iltaisin sitten keskusteltiin vanhempien kanssa rauhassa asioista.
Tai vaikkapa jos äiti tai isä haki minut illalla harrastuksesta tai kaverin luota saatettiin poiketa matkalla vaikkapa kahvilla ja näin viettää kahden keskistä aikaa.
Suurperhe ei sulje pois yksilöllistä kasvatusta ja/tai vanhemman ja lapsen välistä kahdenkeskistä aikaa. Miten olisi edes mahdollista kasvattaa niin suurta laumaa ilman yksilöllisyyttä, kun heistä jokainen on omanlaisensa yksilö?
Mä en vaan koe tilanteessa mitään säälittävää, koen sen suurena rikkautena.
Onneksi jokaisella on vapaus valita mitä tekee elämällään eikä sinunkaan tarvitse lapsilaumaa tähän maailmaan synnytellä ja kasvattaa, mutta voisit yrittää hyväksyä ne jotka tekevät toisin kuin sinä olisit tehnyt ja lopettaa säälimisen, sitä tuskin moni kaipaa eikä sääli sitäpaitsi auta mitään.![]()
Rehellistä mielipidettä otsikossa pyydettiin ja sen annoin, miellytti se tai ei