Riikka Purra Ylellä: ihmettelee Afganistanissa "lomailleita" Suomesta turvapaikan saaneita

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Aika moni on täällä opiskellut ja päässyt töihin eli integroitunut siltä osin, niin miksi oleskelulupa pitäisi peruuttaa? Itse asiassa näin on monessa tapauksessa tehtykin. Esimerkiksi sitä yritettiin henkilön kohdalla, joka ei ollut Afganistanissa edes käynyt, koska oli ennen Suomeen tuloa asunut pakolaisleirillä muistaakseni Irakissa. Vanhemmat kuolleet. Oli saanut täältä töitä ja oppinut kielen. Tämä saatiin kumottua.

Eli kun ihmiseen on satsattu opiskelun ja opetuksen kautta, niin miksi heittää hukkaan se ja lähettää pois?
Sitähän voisi opiskeltuaan lähteä tekemään synnyinmaastansa parempaa paikkaa elää. Sehän olisi hyvää kehitysyhteistyötä.
 
Sitten voi hakea oleskelulupaa opiskelun tai työn perusteella. Mutta jos on saanut oleskeluluvan sen perusteella, että vainotaan ja henki on vaarassa vaikkapa Afganistanissa, niin on täysin käsittämätöntä, miksi tällainen henkilö voi kuitenkin matkustaa lomalle kotimaahansa menettämättä turvapaikkaansa.

Onko näin tosiaan tapahtunut? Ettei tilanne vain olisi se, että siinä vaiheessa on jo myönnetty oleskelupa.

Käsittääkseni sitten turvapaikan jälkeen on tarkoitus juuri pyrkiä oleskeluluvan hankintaan, ja se tapahtuu juuri opiskelun ja työn hankinnan kautta. Eräs ystäväni on työskennellyt esimerkiksi useiden afgaaninuorten parissa, he ovat tulleet maahan silloin muutama vuosi sitten, ja nyt he ovat opiskelleet ja päässee työelämään.
 
…..Eli kun ihmiseen on satsattu opiskelun ja opetuksen kautta, niin miksi heittää hukkaan se ja lähettää pois?

WTF :eek:

Heittää hukkaan? Mikset halua hänen matkustavan kotimaahansa sivistämään omaan kansaansa rauhanomaisen rinnakkaiselon, demokratian ja tasa-arvon tielle?

Ei tarvitsisi enää paeta sivistyneiden länsimaiden syliin elätettäviksi, tekemättä yhtään mitään, paitsi loisien 24/7/365 :cautious:
 
Sitähän voisi opiskeltuaan lähteä tekemään synnyinmaastansa parempaa paikkaa elää. Sehän olisi hyvää kehitysyhteistyötä.

Tiedän tapauksia, joissa työnantajat ovat täällä Suomessa olleet tyytyväisiä näistä taustoista tulleisiin työntekjiöihin ja haluavat heidät pitää.

Ja kun koulutus on saatu täällä, verovaroin, niin eikö olisi järkevämpää hyödyntää sitä saatua koulutusta täällä? Toki varmasti jotkut ovat halunneetkin palata lähtömaahansa ja auttamaan sen jälleenrakentamisessa. Ei siitä kauan aikaa ole, kun tällaisen jutun luin. Mutta nyt Afganistanin tapauksessahan kaikki on vaarassa romahtaa, kun nämä pääasiassa muualta kuin Afganistanistsa tulleet talibanit ovat valloittaneet maan tai ainakin osan siitä.
 
WTF

Heittää hukkaan? Mikset halua hänen matkustavan kotimaahansa sivistämään omaan kansaansa rauhanomaisen rinnakkaiselon, demokratian ja tasa-arvon tielle?

Ei tarvitsisi enää paeta sivistyneiden länsimaiden syliin elätettäviksi, tekemättä yhtään mitään, paitsi loisien 24/7/365

Niin siis kun on opiskeltu JA saatu työpaikka. Mikä siinä on mielestäsi väärin? Eivätkös persut ole sanoneet, että ei heillä ole mitään vastaan työtä tekeviä maahanmuuttajia vastaan. Vai onko se vain sanahelinää?

Ihan tiedoksi, että siitä v. 2015 tulleesta ihmismäärästä moni on käännytetty.
 
Tiedän tapauksia, joissa työnantajat ovat täällä Suomessa olleet tyytyväisiä näistä taustoista tulleisiin työntekjiöihin ja haluavat heidät pitää.

Ja kun koulutus on saatu täällä, verovaroin, niin eikö olisi järkevämpää hyödyntää sitä saatua koulutusta täällä? Toki varmasti jotkut ovat halunneetkin palata lähtömaahansa ja auttamaan sen jälleenrakentamisessa. Ei siitä kauan aikaa ole, kun tällaisen jutun luin. Mutta nyt Afganistanin tapauksessahan kaikki on vaarassa romahtaa, kun nämä pääasiassa muualta kuin Afganistanistsa tulleet talibanit ovat valloittaneet maan tai ainakin osan siitä.

Kehitysmaat jäävät ikuisesti kehitysmaiksi jos parhaat yksilöt muuttavat kehittyneisiin maihin. Sitäkö sä haluat?
 
Putin hieroo tyytyväisenä käsiään kun länsimaat ensin tuhlaavat rahansa Afganistaniin ja sitten roudaavat sieltä ties mitä sakkia länteen "rikastuttamaan kulttuuria".
 
Lue nm mies viesti. Jos tieto pitää paikkansa, ko. henkilö kävi tapaamassa sairasta äitiään.
Tämäkin tieto loukkaa yksityisyyden suojaa.
Some ja netti on vihonviimeinen laite.
Tänne kerääntyy vain raatokärpäset tunkiolle.

Miten loukkaa yksityisyyden suojaa, kun hän on itse tämän asian kertonut ja tämä on lehtiartikkelissa sitten referoitu?
 
  • Tykkää
Reactions: m1es ja AivanSama
Kehitysmaat jäävät ikuisesti kehitysmaiksi jos parhaat yksilöt muuttavat kehittyneisiin maihin. Sitäkö sä haluat?

Jos yhtään viitsit tai olet halukas tutustumaan Afganistanin historiaan, niin sitä on riepoteltu useiden maiden toimesta vuosikymmeniä. Mutta tässä välissä 20 vuoden ajan kehistystä on tapahtunut, juuri esimerkiksi kouluun pääsyn muodossa. Se hyvä, mitä siellä on ollut, tuhottiin aikaisemmin ja nyt taas. Luin juuri, että suurin osa näistä talibaneista tulee mualta kuin Afganistanista, esimerkiksi Pakistanista. Terroristejahan ne ovat, samoin kuin Al-Qaida, joka kuulemmaa ei ollut ollenkaan tyytyväinen siihen, että Taliban oli päässyt valtaan.

Kunpa posauttelisivat keskenään, niin maailma pääsisi niistä eroon.
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria
Eli onko hänellä edes varmaa tietoa tästä, tulee vain mieleen. Mistä hän tietää näiden ihmisten taustat?
Haastattelussahan hän sanoi, että selonteossa oli asiasta mainittu.

Mutta ei sillä ole mitään väliä. Kyse on yleisestä periaatteesta. On aivan älytöntä alkaa jankkaamaan yksittäisestä tilanteesta ja jos siihen tulee hyvä vastaus, niin sitten jankataan yksittäisestä ihmisestä. Että entäs Mohammed. Mitä tekisitte Mohammedin suhteen. Entä Jamal. Miksi Jamal ei saisi tulla.

Laki pitäisi muuttaa sellaiseksi, että oleskeluluvan saaneen oleskelulupa peruutetaan, jos hän oleskelee maassa, josta pakeneminen on ollut peruste oleskeluluvalle. Sen jälkeen on ihan sama onko Mohamed ja Jamal siellä jossain vai eikä ole.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Aika moni on täällä opiskellut ja päässyt töihin eli integroitunut siltä osin, niin miksi oleskelulupa pitäisi peruuttaa?
Koska se oleskelulupa on myönnetty suojelun tarpeen perusteella. Jos sinulle maksetaan opintotukea, mutta et opiskele, niin miksi se tuki pitäisi perus takaisin? Olethan kuitenkin käyttänyt sen rahan elämiseen ja ollut ihan kunnolla. Eikö se muka riitä opintotuen saamiseen?
 
Siinä vaiheessa henkilö on päässyt opiskelemaan ja töihin, kun saa oleskeluluvan, jonka turvin voi jäädä Suomeen.

Opintotukiasian yhteys ei oikein avautunut, ja kyllä tuet vaditaan takaisin, jos et suorita opintojasi.
 
Ja kun koulutus on saatu täällä, verovaroin, niin eikö olisi järkevämpää hyödyntää sitä saatua koulutusta täällä?
Eipä nyt taas liioitella. Se täällä saatu koulutus on jotain lukion suorittamista avustettuna pienryhmässä tai amiksen käymistä läpi kädestä pitäen. Kielitaitoa ei ole vuosienkaan oleskelun jälkeen. Duunit ovat sitä luokkaa, että niistä tulee yhteiskunnalle tappiota. Asumistukea ja toimeentulotukea on maksettava työn tekemisestä huolimatta ja matalapalkka-aloille työllistyneet vievät vain jonkun syrjäytyneen suomalaisen työpaikan. Ei tuosta ruljanssista ole mitään hyötyä yhteiskunnalle. Sitten on eri asia, jos sieltä tulee korkeasti koulutettu asiantuntija, mutta nämä ovat poikkeuksen poikkeuksia. Niitä todellisia yksittäistapauksia, joita ei saa yleistää.

Ja edelleen ja ennen kaikkea: turvapaikkajärjestelmä ei ole eikä saa olla maahanmuuton väylä. Sen ainut olemassaolon tarkoitus on myöntää turvapaikkoja sitä tarvitseville. Työperäinen maahanmuutto tehdään ihan eri kanavia pitkin.
 
Siinä vaiheessa henkilö on päässyt opiskelemaan ja töihin, kun saa oleskeluluvan, jonka turvin voi jäädä Suomeen.

Opintotukiasian yhteys ei oikein avautunut, ja kyllä tuet vaditaan takaisin, jos et suorita opintojasi.
Opintotuki peritään takaisin koska se on myönnetty väärin perustein. Oleskelulupa pitää peruuttaa koska se on myönnetty väärin perustein. Siinä se yhteys. Kuitenkin vain toisessa tapauksessa alat vääntää, että miten niin pitää peruuttaa kun on kuitenkin tehty sitä ja tätä. Niin, mutta onko se väärin perustein myönnetty?
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
SU:

"Lomailua ”turvattomassa” kotimaassa

Norjan tilastokeskus julkaisi vuonna 2018 kyselytutkimuksensa, jossa selvitettiin, kuinka moni Norjassa vähintään kaksi vuotta asuneista 16-74-vuotiasta humanitaarisista maahanmuuttajista on vieraillut kotimaassaan. Somaliasta lähtöisin olevista maahanmuuttajista 24 prosenttia, afgaaneista 40 prosenttia ja irakilaisista peräti 71 prosenttia oli vieraillut kotimaassaan. Kyseisistä vierailuista reilusti yli puolet oli kestoltaan yli neljä viikkoa.

Kolme neljästä kotimaassaan vierailleesta kertoi matkan tarkoituksen olleen loma. Myös Saksassa vuonna 2016 tiedotusvälineissä raportoitiin pakolaisten matkustelevan laajamittaisesti vanhoihin kotimaihinsa.

– Todennäköisesti tilanne on sama Suomessa. Mikäli pakolaisstatuksen saanut tai sellaista hakeva henkilö matkustaa vapaaehtoisesti maahan, jonka olojen perusteella hän on suojelua hakenut, henkilön status turvapaikanhakijana tai turvapaikka voidaan perua Geneven pakolaissopimuksen (1951) artiklan 1C nojalla, Immonen muistuttaa."
 
Onko näin tosiaan tapahtunut? Ettei tilanne vain olisi se, että siinä vaiheessa on jo myönnetty oleskelupa.

Käsittääkseni sitten turvapaikan jälkeen on tarkoitus juuri pyrkiä oleskeluluvan hankintaan, ja se tapahtuu juuri opiskelun ja työn hankinnan kautta. Eräs ystäväni on työskennellyt esimerkiksi useiden afgaaninuorten parissa, he ovat tulleet maahan silloin muutama vuosi sitten, ja nyt he ovat opiskelleet ja päässee työelämään.

Kaikki turvapaikan saaneet ovat oleskuluvan saaneita. Oleskeluluvan voi saada myös opiskelun tai työn takia. Ymmärrän kyllä, jos käy kotimaassaan opiskelun tai työn takia myönnetyn oleskeluluvan aikana. Mutta sitä en tajua, että ensin pakenee henkensä uhalla, saa turvapaikan ja lähtee sitten lomalle kotimaahan. Jos hän ei ole enää uhattuna, niin sitten ei ole perusteita turvapaikalle ja oleskeluluvan voi peruuttaa.
 
SU:

"Lomailua ”turvattomassa” kotimaassa

Norjan tilastokeskus julkaisi vuonna 2018 kyselytutkimuksensa, jossa selvitettiin, kuinka moni Norjassa vähintään kaksi vuotta asuneista 16-74-vuotiasta humanitaarisista maahanmuuttajista on vieraillut kotimaassaan. Somaliasta lähtöisin olevista maahanmuuttajista 24 prosenttia, afgaaneista 40 prosenttia ja irakilaisista peräti 71 prosenttia oli vieraillut kotimaassaan. Kyseisistä vierailuista reilusti yli puolet oli kestoltaan yli neljä viikkoa.

Kolme neljästä kotimaassaan vierailleesta kertoi matkan tarkoituksen olleen loma. Myös Saksassa vuonna 2016 tiedotusvälineissä raportoitiin pakolaisten matkustelevan laajamittaisesti vanhoihin kotimaihinsa.

– Todennäköisesti tilanne on sama Suomessa. Mikäli pakolaisstatuksen saanut tai sellaista hakeva henkilö matkustaa vapaaehtoisesti maahan, jonka olojen perusteella hän on suojelua hakenut, henkilön status turvapaikanhakijana tai turvapaikka voidaan perua Geneven pakolaissopimuksen (1951) artiklan 1C nojalla, Immonen muistuttaa."

Ahaa. Eli niiden kuuluisten kansainvälisten sopimusten mukaan voidaan peruuttaa.
 
Miten loukkaa yksityisyyden suojaa, kun hän on itse tämän asian kertonut ja tämä on lehtiartikkelissa sitten referoitu?
Niinpä näyttää olevan. En ole huomannut lehtijuttua.
Persut ovat ikäviä ihmisiä ja nostavat joutavia asioita tikunnokkaan.
Suomessa on paljon 90-luvulla tulleita pakolaisia, jotka pitävät tiivistä yhteyttä lähtömaahansa.
Miksi pitäisi katkaista välit sukulaisiin ja muihin läheisiin?
Purran kannattajille tekisi hyvää joutua hädänalaiseen asemaan. Ei teille muuten mene asiat perille.
 
  • Haha

Yhteyttä voi pitää muutenkin kuin lomailemalla muka-vaarallisessa maassa.
 
Yhteistyössä