Riitelystä riidan aihe

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja räksy
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

räksy

Vieras
Olemme mieheni kanssa olleet nyt kimpassa pari vuotta. Alku oli ihanaa ja onnellista aikaa, ajattelin löytäneeni elämäni miehen. Meillä on samanlainen arvomaailma ja haluamme elämältä samanlaisia asioita.
Muutimme yhteen noin puoli vuotta sitten ja sen jälkeen kaikki muuttui vaikeammaksi. Riitelemme turhanpäiväisistä pikkuasioista. Jokaisella parilla on minun mielestäni joskus riitoja, ongelmanamme on erilainen tapa riidellä ja sopia asiat riidan jälkeen.
Itse olen temperamenttinen ja äkkipikainen, sanon asiat suoraan - joskus liiankin suoraan. Huomaan sen äkkiä itsekin ja yritän pian sovitella ja pyytää anteeksi. Mutta tämäpä ei miehelleni käykään, hän kun on pitkävihaisempaa sorttia. Hän saattaa päiväkausiksi pahoittaa mielensä ja vetäytyä kuoreensa. Sitä ennen hän kyllä antaa tulla täydeltä laidalta takaisin, haukkuupa usein asian vierestäkin ja kaivelee esiin vanhat kaunatkin. Siinä sitten jo pikkukinastakin kasvaa valtava vyyhti, kun molemmin puolin "puolustaudutaan".
Ymmärrän että hän loukkaantuu äkkipikaisuudestani ja hänellä on oikeus reagoida omalla tavallaan.... Perusluonnettani en pysty muuttamaan, mutta käytöstäni olen koettanut hillitä. Parisuhteessa tulee kuitenkin väkisinkin joskus tilanteita, jolloin toiselle tulee sanottua jotain negatiivista tai jostain mikä häiritsee. Vaikka yrittäisin sanoa asioista asiallisesti, niin hän saattaa ottaa sen "sodanjulistuksena" ja vastaa jollain näpäytyksellä. Ja sehän on bensaa liekkeihin.
Koen kovin raskaaksi, kun lopulta pienestäkin asiasta mökötetään vuorokausitolkulla. Koska mykkäkoulu on minulle lähes sietämätöntä, se on aina allekirjoittanut, joka yrittää sitten ennen pitkää lähteä tilannetta sovittelemaan. Eikä se läheskään aina onnistu, sillä "aikaa on kulunut vielä liian vähän" tai "sanon asiat väärällä tavalla" tai jos pyydän anteeksi "en tarkoita sitä oikeasti" tai "yritän vain syyttää häntä" tai muuta vastaavaa....

Onko jollakulla jotakin poppakonsteja tai webbiosoite mistä saa tilata lehmänhermoja??


 
Päiväkausia mököttäminen on jo aika kauheaa. Mä luulin olevani "pitkävihainen" mutta koskaan ei ole tollaiseksi mennyt. Mulla on poikaystävän kanssa vähän sama juttu mutta toisinpäin. Mä pahoitan jostain mieleni mitä hän sanoo tai miten hän puhuu mulle, suutun siitä, ja sitten hän provosoituu mun suuttumisesta, ja kummatkin hyvin verbaalisina ihmisinä käytetään sitä sanan säiläämme toisen sivaltamiseen. Mä olen yleensä se ilkeämpi lopussa, kun toinen on jo leppynyt. En vain kykene ajattelemaan järkevästi sillä hetkellä. Yleensä hetken ajattelutauko auttaa, mutta mieheni (eri kulttuurista) ei ole mihinkään mykkäkouluihin tottunut eikä anna mulle sitä rauhaa. Kaikki mitä hän sanoo heittää sitten vain lisää vettä myllyyn, koska olen jo valmiiksi taisteluasemissa, ja siinä onkin keitos valmis, kun provosoin häntä iskemään takaisin. Hän olettaa että rauhoittuisin yhtä nopeasti kuin hänkin ja haluaa selvittää asiat heti. Se kuitenkin auttaa siten, että riidat ainakin sovitaan aina saman päivän aikana.
Minusta siis jatkuva mököttäminen on aikamoista vallankäyttöä. Samoin se että aloitteen sovintoon pitää tulla aina sinulta. Ehkä mies silloin kokee "voittaneensa ottelun". Jos sinä yrität muuttaa itseäsi rauhallisemmaksi, tulisi hänenkin tulla vastaan vähentämällä mökötystään. Se on ihan yhtä paha juttu kuin pahasti sanominenkin, ellei pahempi. Ja kyllä anteeksipyyntö pitää ottaa vakavasti, jos sitä tarkoittaa. Myös hänelle olisi tässä siis mielestäni nöyrtymisen paikka. Niin vaikeaa kuin se joillekin onkin. (Ja nämä ovat sitten todellakin vain minun mielipiteitäni!) Mutta tuskin sinä yksin olet kaiken pahan alku ja juuri.
 
Minäkin räiskähtelen pikkuasioista hyvinkin helposti. Onneksi miehelläni on useimmiten lehmänhermot eli ei ota jokaikistä räiskähdystäni ihan vakavasti, joten ne eivät aina aiheuta riitaa. Mutta kun riita sitten jossain vaiheessa kuitenkin tulee, minusta on tosi ahdistavaa, kun olen jo melkein ehtinyt unohtaa, että riideltiin ja mies vain mököttää puhumattomana. En oikein osaa antaa miehelleni aikaa olla suutuksissa eikä hän osaa lauhtua heti, kun minua ei huvitakaan enää riidellä. Olen minäkin yrittänyt käytöstäni vähän rauhoittaa, ettei tulisi tuiskahduksia ihan niin usein. Ja on se toiminutkin. Yritän miettiä etukäteen, että tarvitseeko tästäkin nyt kilahtaa. Joskus auttaa, joskus ei. Eli poppakonsteja kaipaisin välillä minäkin :)
 
Ehkä tästäkin asiasta kannattaisi vain keskustella ja yrittää löytää ratkaisu. Se, kumpi lauhtuu aikaisemmin, voisi pyytää anteeksi varomattomia sanoja. Omalla kohdallani hyvä ratkaisu on se, että kun alan kiihtymään liikaa, sanon miehelle, että nyt en enää halua puhua, koska menetän kohta hermoni, joten jatketaan keskustelua sitten myöhemmin kun olen rauhoittunut. Sitten lähden pois huoneesta toiseen huoneeseen tai vaikka kävelylle. Kun vetäydyn tilanteesta pois, ei tule sanottua liian pahasti.

Meillä myös on niin päin, että minä olen se temperamenttinen ja mies taas ei sano yleensä yhtään mitään. Ärsyttävää tässä on se, että jos pyydän anteeksi ja kysyn mieheltä, että onko hän vihainen, niin hän yleensä sanoo EI, vaikkei selvästikään ole vielä rauhoittunut. Olisi mukavampaa, jos hän sanoisi tunteitaan selkeämmin, niin voisin jättää hänet rauhoittumaan, jos hän sitä kaipaa. Pelottaa hankkia lapsia tällaisen miehen kanssa, josta saa lypsää tunteita esiin väkisin.
 

Yhteistyössä