Ristiriitaisia tunteita...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Aurinkokunta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Aurinkokunta

Aktiivinen jäsen
01.11.2006
11 030
1
36
Kouvolan peräkylä
Mie kävin tänään pojan opettajaa tapaamassa ”vanhempainvartissa”, joka sit venyi likipitäen tunniksi, mutta kuitenkin.

Nyt mulla on toisaalta hyvä olo ja toisaalta kovin kurja olo... Poika on siis 7. luokalla ja hiljaisenpuoleinen, ujohkokin.
Opettaja oli pyytänyt eri aineiden opettajilta kuvausta pojan oppimisesta ja käytöksestä ym. ja minua nyt mietityttää se, että 4 6:sta opettajasta oli kirjoittanut jotensakin näin: ”mietityttää onko pojalla yhtään ystävää luokallaan?” ”tuntuu jotenkin ulkopuoleiselta luokkayhteisössä” jne.

Siis nyt en halua sanoa, että minun lapseni vs muiden kakarat, mutta siis luokassa on varsinkin poikien suhteen ollut kovaa levottomuutta (tästä on ollut puhetta syksystä alkaen lukuisissa vanhempien ja opettajien yhteistapaamisissa, Wilmassa asiasta on tidotettu jne), mutta oma poikani ei ole kuitenkaan tähän reuhaamiseen ja tuntien häiriköintiin lähtenyt.
Lähtötilanne pojalla tähän luokkaan mennessä syksyllä koulujen alkaessa oli siis se, että poika ei yhtään poikaa näistä tulevista luokkatovereistaan ennalta tuntenut, kun taas koko tämä muu poikasakki on toisilleen entuudesaan tuttuja ala-asteelta.

Se mitä mie nyt mietin on se, että vaikka omalla pojallani on muutama kaveri tuolla yläasteella, joskin luokkaa ja kahta ylemmillä luokka-asteilla (tämän ”oman kylän poikia”), niin on se aika kurjaa näin vanhempana ajatella, että omalla luokalla pojalla ei kuitenkaan ole yhtään ystävää tai edes sellaista kaveria :(, vaikka toisaalta mie olen ihan hirveän ylpeä siitä, että poika uskaltaa olla oma itsensä ja uskaltaa olla menemättä siihen häiriöporukkaan mukaan silläkin uhalla, että jää sitten ulkopuoliseksi porukassa, joka tietty kostautuu liikunta ym. tunneilla, jossa pitää välillä mennä urheilukentälle ym. koulun rajojen ulkopuolelle jolloin poika ei sit ”sovi” kulkemaan muiden kanssa samaa matkaa, vaan saa taivaltaa nuo matkat yksin... joko kiiruhtaen edeltä tai madellen perässä, ettei sitten joudu kiusatuksi noilla matkoilla, kun opettajan silmä ei ole noita matkoja valvomassa...
 
Ymmärrän kyllä ristiriitaiset tunteet.

Niinhän se menee; kaikenhan sitä haluais: lapsella olis ystäviä, ei kuuluis häiriköihin, ei kiusaisi eikä tulis kiusatuksi.
Ikävä kyllä tuntuu ettei koulumaailmassa tätä kaikkea voi kuitenkaan saada...

Meillä esikoinen vasta tokalla, mutta kyllä mäkin mietin mitä tulevaisuus tuo tullessaan tolla koulunkäynnin saralla.
 
Ota nyt ainakin positiivinen suhtautuminen siihen, että opettajilta on tullut nämä kommentit; sehän tarkoittaa, että he ovat tilanteen huomanneet ja pitävät sitä varmasti myös koulussa silmällä.

Voisi moni opettaja yläasteella olla sitä mieltä, että omiin tehtäviin kuuluu vain opettaminen. Ja myös niin, että hiljainen oppilas on aina opettajan kannalta vaivaton oppilas.
 

Yhteistyössä