Romanikerjäläiset: Poliisin tehokampanja romahdutti tulot

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja idunnor
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja hoya bella:
Alkuperäinen kirjoittaja Avomaankurkku:
Ja btw Suomessa ei kukaan suomenkielentaidoton saa yhtään mitään työtä.
Ja, jos noi ihmiset saisikin töitä, niin sitten olisi joku suomiurpo itkemässää, että ne vie meidän työpaikat.

Enpä usko tuota. Eipä ne marjanpoimijatkaan (kesä-syyskuu) taida suomea puhua.

Maatalouteen tulee joka vuosi ulkomailta tekijöitä. Meidän kylällä se oli ihan perinne. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta ei haitannut, toimeen tultiin silti :)

Siinä vain pitää olla valmis fyysiseen työhön. Ei ole mitään siistiä sisätyötä se, jossa saa kuluttaa istumalihaksia niin kuin portaalla musisoidessa.
 
Kyllä vaan täälläkin on paljon sinisilmäisiä ihmisiä. Suomessa kerjäävät romanit ovat nimenomaan niitä business-kerjäläisiä. Aidon kerjäläisen tunnistaa niinkin yksin kertaisesta seikasta, että heille kelpaa ruoka, ei vain raha. Eli jos haluaa auttaa jota kuta nälkää näkevää, niin tarjoa ruokaa. Sitä tarvitseva aina sen myös hyväksyy eikä valita, että rahaa pitää saada.

Ulkomailla näitä business-kerjäläisiä on varmasti satojatuhansia. Ja leviävät kuin rutto siksi, että ihmiset antavat heille rahaa. Joten ihan kyllä kannatan tuota poliisin tehoratsiaa, jotta ei tuo business leviäisi myös tänne Suomeen. Se meinaan tosissaan pilaa katukuvaa.

Sitä en osaa sanoa, mitä näille ihmisille sitten pitäisi tehdä. Paras ratkaisu olisi ehkä rajoittaa maahantuloa, jotta tänne ei tulisi kuin ne, joilla oikeasti on työ- tai koulutuspaikka odottamassa (+ heidän perhe). Näin varmasti vähenisi myös heidän aiheuttamat ongelmat (mm. rikollisuus) kun jokaiselle maahansaapuvalle olisi taattu toimeentulo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Näimpä. Ja joitakuita on useamman kerran kustannettu veronmaksajien rahoilla takaisin kotikonnuillensa.

niinku esim viime vuonna suomessa synnyttänyt muikki joka palasi tyyliin heti takas ja jätti vauvansa sinne.
nyt esittää täällä rampaa ja heijaa rukousnauhat käsissä kadunkulmassa.
 
Tai se säälittävä sauvoilla linkkaava mies jonka olen nähny myöhemmin ilosesti menevän sauvat olkapäällä...Ei kauheasti vakuuta. Ei ne hiljaset ketään häiritsemättömät mua haittaa silleen. Eriasia ne agressiiviset.
 
Mä en anna romanikerjäläisille rahaa. Niillä on rahaa kulkea kalliilla bensalla pitkin poikin mantuja kerjäämässä. Asettuisivat aloilleen, niin ei sitä rahaa kuluisi siihen matkustamiseen. Mä en usko hetkeäkään, etteikö noiden kiertävien kerjäläisten taustalla olisi jotain rikollisliigaa. Suomalaiselle kerjääjälle voin antaakin.

nyt on muuten tullut noita suomalaisia kadunmiehiäkin kahvikuppien kanssa istuskelemaan ja kerjäämään kun muutkin tekee niin.
mäkään en anna suoraan yhtään senttiä niiden kuppiin. sama asia kuin kerjäläiset intiassa että niille en anna. jos haluan auttaa niin annan jollekin taholle joka oikeesti vie rahaa niille alueille mille tarvitaan.
mun täytyy vähän ihmetellä että jos itse olisi superköyhä niin ei mulle tulisi mieleen lähteä kerjäämään toiseen maahaan.. matkustaa sinne ja elää siellä.. :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja unikuu108:

näin on helppo sanoa, kun tosiaan itse asuu jo rikkaassa hyvinvointivaltiossa. jospa itse asuis jossain slummissa esim. Intiassa, niin kyllä se lähteminen voisi houkuttaa jos siihen van suinkin tulis mahdollisuus.
 
No minusta on hyvä, että noihin puututaan. Pitäisi tehdä joku kamppanja, että noille kerjääjille annettaisiin esim. leipäpaketti/maitopurkki tai jotain muuta ruokaa. Ainoastaan tuolla saisi ne oikeasti rahanahneet muualle.

Itse en ole antanut suomalaiskerjäläisille mitään muistaakseni. Ulkomailla olen, jos olen selkeesti nähnyt, että ihminen saattaisi rahaa tarvita. Muistan vieläkin ulkomailla yhden oikeasti sokeen hyvin raihnasen vanhan miehen (silmät oli sameat) , joka hymyili niin kauniisti kun sai hieman rahaa ja kun itse antoi, huomasin, että tosi moni muukin silloin antoi. Venäjälläkin olen antanut paljon, mutta vain ruokana. Niillä kun on tapana laittaa lapset kerjuulle jotta aikuiset saa sitten sen viinapullon. Niinpä ison kerjäläislapsikansan täyttämänä ostettiin leipiä/juomapulloja ja hedelmiä ja jaettiin kaikille sellainen. Siellähän ruokakin on melkein ilmaista, joten muutama kymmenen leipää ja juomaa oli loppuviimein halpa sijoitus monista iloisista katseista. Kukaan lapsista ei kieltäytynyt vaan söivät hyvin ahnaasti. Oikeasti kerjäävä köyhä tuskin kieltäytyy ruuasta, koska eiköhän ruuan takia myös kerjää!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
En lukenut uutista, mutta hyvä, että jotain tehdään, että kerjäläiset häviää katukuvasta. Avomaankurkku niin nohevana puolustaa näitä, joudutko itse usein tekemisiin kerjäläisten kanssa? Jos niitä näkee päivittäin 10-20 kertaa ja joka kerta sua pakotetaan ostamaan ruusuja tai antamaan rahaa, tukitaan kulkuväylä ja tullaan iholle, kyllä se pikkuhiljaa alkaa vituttamaan. Ja vaikka mä antaisin joka kerta euron heille, se kerjääminen jatkuu ihan samanlaisena kohta. Onhan se ikävää, että jotkut joutuu kerjäämään pysyäkseen hengissä (vai mikä lie näidenkin takana jos ei ruoka kelpaa?), mut jotain kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan. Oli vaikka mikä kulttuuri tms. taustalla, että anellaan, mut hitto älkää hyökkikö päälle. Ne antaa jotka antaa, se KERJÄÄMINEN ei varmasti auta siihen rahan saamiseen ohikulkijoilta, ketutus vaan nousee pintaan ja olo, että "en varmasti anna". Jos kerjäläinen osaa käyttäytyä ja istuu kadunkulmassa asia edessä pakottamatta ketään lahjoittamaan niin ehkäpä niitä killinkejä saattaa muutama säälistä tullakin.

Mä olen totaalisen hämmentynyt siitä vihasta ja katkeruudesta, joka näistä kerjäläisiä haukkuvista ihmisistä huokuu. Mä en puolusta rikollisuutta tai hyökkäävää käytöstä, ainoastaan ihmisarvoa, joka näillä kerjäläisilläkin on. Oon ite asunut ns. kehitysmaassa, jossa kerjäläisiä on satojatuhansia ja tutstunut ihmisiin, jotka on syntyneet kurjuuteen ja köyhyyteen. Voin sen perusteella sanoa, ettei se helppoa ole ja olen nähnyt miten epätoivoisiin tekoihin jotkut kerjäläiset ryhtyy saadakseen rahaa. En edelleenkään puolusta hyökkäävää käytöstä, mutta nää ihmiset varmaankin ajattelee, että agressiivisilla keinoilla saa rahaa paremmin.. Mene ja tiedä, kerjäläisonglema on todellinen. Nää ihmiset ei kuitenkaan ole mitään eläimiä.

Sanoin muutama viesti takaperin itsekin, etten tykkää siitä, että ruusu työnnetään melkein suuhun. En myöskään ymmärrä miksei ruoka kelpaa, jos tuo väite on totta. Mieheni antoi vuosi sitten hedelmiä ja hyvin näytti kelpaavan...

Hyödyllinen idiootti:D
 
Kerran jouduin tuollaisen romanikerjäläisen lähentelyn kohteeksi Helsingin keskustassa ja oli sen verran aggressiivista touhua, etten oikein voi toivoa ainakaan moisen touhun jatkumista... :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja papukaijan ruokottomat puheet:

Älä pahoita avomaankurkkujen mieltä tuommoisilla njutuilla;)
 
Voi voi sentään. Ja vielä kehtaavat roskata täällä.
En anna senttiäkään heille, ei kyllä ole mistä antaakaan, mutta en tue rikollisuutta. Siitähän tuossa on kyse.
Ja ei tietenkään heille kelpaa rehellinen työ, koska joutuvat tekemään tiliä rikollisille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja papukaijan ruokottomat puheet:
Kerran jouduin tuollaisen romanikerjäläisen lähentelyn kohteeksi Helsingin keskustassa ja oli sen verran aggressiivista touhua, etten oikein voi toivoa ainakaan moisen touhun jatkumista... :|

Älä pahoita avomaankurkkujen mieltä tuommoisilla njutuilla;)

onko sulla luetun ymmärtämisvaikeuksia?
 
Tossa läheisessä kauppakeskuksessa on joka ovella näitä, pitäisköhän kokeilla kelpaako heille leipäpaketti? Jos ei kelpaa, ovat täällä vääristä syistä, jos kelpaa, voin joskus antaa toisenkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Avomaankurkku:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja papukaijan ruokottomat puheet:
Kerran jouduin tuollaisen romanikerjäläisen lähentelyn kohteeksi Helsingin keskustassa ja oli sen verran aggressiivista touhua, etten oikein voi toivoa ainakaan moisen touhun jatkumista... :|

Älä pahoita avomaankurkkujen mieltä tuommoisilla njutuilla;)

onko sulla luetun ymmärtämisvaikeuksia?

Ei ainakaan niin pahaa kuin sinulla ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Avomaankurkku:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
En lukenut uutista, mutta hyvä, että jotain tehdään, että kerjäläiset häviää katukuvasta. Avomaankurkku niin nohevana puolustaa näitä, joudutko itse usein tekemisiin kerjäläisten kanssa? Jos niitä näkee päivittäin 10-20 kertaa ja joka kerta sua pakotetaan ostamaan ruusuja tai antamaan rahaa, tukitaan kulkuväylä ja tullaan iholle, kyllä se pikkuhiljaa alkaa vituttamaan. Ja vaikka mä antaisin joka kerta euron heille, se kerjääminen jatkuu ihan samanlaisena kohta. Onhan se ikävää, että jotkut joutuu kerjäämään pysyäkseen hengissä (vai mikä lie näidenkin takana jos ei ruoka kelpaa?), mut jotain kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan. Oli vaikka mikä kulttuuri tms. taustalla, että anellaan, mut hitto älkää hyökkikö päälle. Ne antaa jotka antaa, se KERJÄÄMINEN ei varmasti auta siihen rahan saamiseen ohikulkijoilta, ketutus vaan nousee pintaan ja olo, että "en varmasti anna". Jos kerjäläinen osaa käyttäytyä ja istuu kadunkulmassa asia edessä pakottamatta ketään lahjoittamaan niin ehkäpä niitä killinkejä saattaa muutama säälistä tullakin.

Mä olen totaalisen hämmentynyt siitä vihasta ja katkeruudesta, joka näistä kerjäläisiä haukkuvista ihmisistä huokuu. Mä en puolusta rikollisuutta tai hyökkäävää käytöstä, ainoastaan ihmisarvoa, joka näillä kerjäläisilläkin on. Oon ite asunut ns. kehitysmaassa, jossa kerjäläisiä on satojatuhansia ja tutstunut ihmisiin, jotka on syntyneet kurjuuteen ja köyhyyteen. Voin sen perusteella sanoa, ettei se helppoa ole ja olen nähnyt miten epätoivoisiin tekoihin jotkut kerjäläiset ryhtyy saadakseen rahaa. En edelleenkään puolusta hyökkäävää käytöstä, mutta nää ihmiset varmaankin ajattelee, että agressiivisilla keinoilla saa rahaa paremmin.. Mene ja tiedä, kerjäläisonglema on todellinen. Nää ihmiset ei kuitenkaan ole mitään eläimiä.

Sanoin muutama viesti takaperin itsekin, etten tykkää siitä, että ruusu työnnetään melkein suuhun. En myöskään ymmärrä miksei ruoka kelpaa, jos tuo väite on totta. Mieheni antoi vuosi sitten hedelmiä ja hyvin näytti kelpaavan...

Hyödyllinen idiootti:D

Tällaiset kommentit on aina hyviä, kun ei muuta osaa sanoa. Kertoo susta aika paljon.
 
Kommentiesi perusteella sulla on. Tai sitten et ole lukenut koko viestiketjua.
 
Ja sinusta vielä enemmän:D
 
Jotta keskustelu ei velloisi tunteiden ja faktoja kaihtavien mielipiteiden varassa, suosittelen lukemaan Kimmo Oksasen kirjan Kerjäläisten valtakunta.

Kertoo nimenomaan Suomessa kerjäävistä romaneista.

Ennakkoluuloinen bullshit-keskustelu, jossa juuri kukaan ei tunne faktoja, on aika aivotonta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja evita:

Kerros lyhyesti mitä Kimmo on kirjoitanut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja evita:
Jotta keskustelu ei velloisi tunteiden ja faktoja kaihtavien mielipiteiden varassa, suosittelen lukemaan Kimmo Oksasen kirjan Kerjäläisten valtakunta.

Kertoo nimenomaan Suomessa kerjäävistä romaneista.

Ennakkoluuloinen bullshit-keskustelu, jossa juuri kukaan ei tunne faktoja, on aika aivotonta.

No kerropas meille miten tässä nyt pitäisi keskustella?

Mä sanoisin vain että pois pois Suomesta järjestäytynyt rikollisuus eli kerjäläiset.
 
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Pajunen+Kerj%C3%A4%C3%A4minen+pit%C3%A4isi+kielt%C3%A4%C3%A4+lailla/HS20090516SI1KA01uhr

löysin yllä olevan..siinä jotain
Kiitos kirjavinkistä evita!
 
Mä en ole meilläpäin nähnyt ainuttakaan romanialaista kerjäläistä kadun kulmassa käsi ojossa, MUTTA ryysyissään ne kulkevat ja varastelevat, kauppaavat ruusuja(mistä ne on varastettu/millä ostettu???), pysäyttelevät autoja ja varastavat lompakoita, kauppaavat 'kulta'koruja väenvängällä, jotta pääsevät ihoon kiinni ja vievät jälleen kerran lompakon, puhelinta koittavat lainata, jotta saisivat 'soittaa'...

Sen kun kerjäisivät siellä kadun kulmassa, mutta miten erottelet nämä varkaat ja kerjäläiset toisistaan? Ei mitenkään. Autoillaan ajelevat pitkin poikin, ei sekään Suomessa halpaa ole. Eikä muuten ole mitkään ihan halvimmasta päästä olevat autot. Kyllä se on järjestäynyttä rikollisuutta eikä mitään muuta.
 
Yhteistyössä