L
lapsellinen
Vieras
Taas tein juuri niinkuin en tahtoisi tehdä. Tein 3 vuotiaan lapseni kanssa palapeliä ja tarkoitus oli tehdä kaksi, kun kello oli niin vähän ja iltapala oli syöty ja nukkumaankaan ei vielä ollut aika mennä. No hän siinä liikehti levottomasti ja minä kysyin 4 kertaa onko pissahätä. Ei kuulemma ollut ja jatkettiin palapelin kokoamista.
Lopulta sitä pissaa tuli ja minä ärähdin, "että enkö minä kysynyt sinulta". "Nyt sinne pissalle". Revin pissaisen lakanan ja vein pyykkiin. Aloin vihaisena lataamaan koneeseen muutakin pyykättävää. Sieltä se pikkuinen hiipii pissalla käynnin jälkeen luokseni ja itkuisella äänellä "Anteeksi äiti, se oli vahinko". Minä sanoin ettei se ollut vahinko, sinä valehtelit äidille, äiti kysyi monta kertaa onko pissahätä.
Lapsella oli tosi kurja olo ja minä sanoin vain laittavani pyykkiä koneeseen ja etten enää ehtisi tehdä palapeliä. Sen jälkeen halattiin ja minä selitin syyn miksi olin suuttunut. (Syy siis oli, että minä kysyin monta kertaa ja hän "valehteli".)
Minulla on nyt siis tosi pahamieli, kun tämän tyyppisiä lapsellisia kiukkukohtauksia on minulla liian usein. Luulen liikoja tuosta pienestä lapsosesta ja vaadin liikaa. Rangaistukseni siis oli tuo valehtelijaksi sanominen ja toisen palapelin kesken jättäminen. Ja vielä iltasadun jälkeen lapsi harmitteli toisen palapelin kesken jäämistä niin sanoin vaan, että ei äiti ehtinyt tehdä sitä, kun sinä halusit pissata mieluummin housuun.
Minun olisi pitänyt sanoa palapeliä tehdessä, että tehdään se pissalla käynnin jälkeen loppuun jolloin mitään ei olisi lirahtanut. Ja vaikka olisikin lirahtanut niin olla liikaa syyllistämättä. En vaan kykene, kun minulla tuntuu naksahtavan jokin ihme vaihe välillä päälle. Epäilen etten saa kasvatettua lastani niin kuin haluaisin
Voi kun voisin mennä aina tilanteesta pois joksikin aikaa ja saisin aikaa rauhoittua. Minulla se vaatii kuitenkin enemmän kuin kymmeneen laskeminen ja lapsen kanssa tilanne taas pitäisi käydä heti läpi.
Ei tästä saa varmaan mitään selvää, mutta jos jollakin olisi minulle vinkkiä vihani/ärsyyntymiseni käsittelyyn.
Lopulta sitä pissaa tuli ja minä ärähdin, "että enkö minä kysynyt sinulta". "Nyt sinne pissalle". Revin pissaisen lakanan ja vein pyykkiin. Aloin vihaisena lataamaan koneeseen muutakin pyykättävää. Sieltä se pikkuinen hiipii pissalla käynnin jälkeen luokseni ja itkuisella äänellä "Anteeksi äiti, se oli vahinko". Minä sanoin ettei se ollut vahinko, sinä valehtelit äidille, äiti kysyi monta kertaa onko pissahätä.
Lapsella oli tosi kurja olo ja minä sanoin vain laittavani pyykkiä koneeseen ja etten enää ehtisi tehdä palapeliä. Sen jälkeen halattiin ja minä selitin syyn miksi olin suuttunut. (Syy siis oli, että minä kysyin monta kertaa ja hän "valehteli".)
Minulla on nyt siis tosi pahamieli, kun tämän tyyppisiä lapsellisia kiukkukohtauksia on minulla liian usein. Luulen liikoja tuosta pienestä lapsosesta ja vaadin liikaa. Rangaistukseni siis oli tuo valehtelijaksi sanominen ja toisen palapelin kesken jättäminen. Ja vielä iltasadun jälkeen lapsi harmitteli toisen palapelin kesken jäämistä niin sanoin vaan, että ei äiti ehtinyt tehdä sitä, kun sinä halusit pissata mieluummin housuun.
Minun olisi pitänyt sanoa palapeliä tehdessä, että tehdään se pissalla käynnin jälkeen loppuun jolloin mitään ei olisi lirahtanut. Ja vaikka olisikin lirahtanut niin olla liikaa syyllistämättä. En vaan kykene, kun minulla tuntuu naksahtavan jokin ihme vaihe välillä päälle. Epäilen etten saa kasvatettua lastani niin kuin haluaisin
Voi kun voisin mennä aina tilanteesta pois joksikin aikaa ja saisin aikaa rauhoittua. Minulla se vaatii kuitenkin enemmän kuin kymmeneen laskeminen ja lapsen kanssa tilanne taas pitäisi käydä heti läpi.
Ei tästä saa varmaan mitään selvää, mutta jos jollakin olisi minulle vinkkiä vihani/ärsyyntymiseni käsittelyyn.
