Rupeaa diplomatia riittämään!

[joku päivä mä tapan ton]

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kohta vuosikymmenen. Minä olen mukautuva ja reaktioaikani on aika pitkä, mieheni on pitää kiinni ja on valmis puolustamaan mielipiteitään ja hän reagoi asioihin nopeasti.

Ihan normaalissa arjessa tämä tulee esiin mm. siinä, että hän kysyy minulta jotain ja ehtii rähähtämään kun vielä mietin vastausta. Olen yrittänyt selittää, että mä en todellakaan osaa vastata hänen kysymyksiinsä ihan heti. Kuten vaikka "mitä tänään syödään" niin se vähän riippuu. En suunnittele päivällistä yleensä etukäteen, vaan se tehdään työpäivän jälkeen siitä mitä sattuu löytymään. Myöskään vastakysymys "mitä sinä haluaisit syödä" ei käy, koska silloin kiertelen vastaamista. Tämän tilanteen tiedostaminen etukäteen lisää tuota vastausaikaani, koska vastaan mitä tahansa, se ei miellytä. "En tiedä vielä" kuuluu muuten siihen kategoriaan että olen aivoton.

Sama päänvaiva iskee myös miehen kysyessä "mitä tänään tehtäisiin" "mitä kanavaa katsotaan" ja "lähdetäänkö kauppaan". Ihan kuin olisi minun vastuullani päättää noista asioista! Ja ne eivät ole mitään keskustelunavauksia, vaan hän haluaa tietää, mitä tehdään. Keskustelu lisäksi loppuu hyvin nopeasti, ellei minulla ole hyviä vastauksia "no ei sitten!"

Mutta nyt olen lisäksi todennut toisen ongelman hänen suhtautumisessaan. Olen tähän asti ajatellut, että viis väliä keinoista, kunhan lopputulos miellyttää. Olemme järjestelmässä miehen 35-syntymäpäiviä, joita hän haluaa viettää (ilmeisesti taustalla on myös halu edetä uralla, ainakin vieraslistan perusteella) mutta alkaa tuntua siltä, että järjestelköön yksinään.

Olen tehnyt ehdotuksia, jotka on tyrmätty heti. Ei siinä mitään, on ihan yhdentekevää, onko ruokapöydässä sienikeittoa vai lohilaatikkoa. Mutta kuten tässä nyt on käynyt, ehdotin sitä sienikeittoa. Vastaus oli ehdoton EI. Nyt hän sitten oli löytänyt loistavan kanttarellipaikan ja on sitä mieltä, että niistä tehdään se keitto.

Vastaavia esimerkkejä on pilvin pimein. Ehdotan jotain, se tyrmätään. Menee vähän aikaa, kenties joku miehen miespuoleinen ystävä ottaa saman asian puheeksi ja on asiasta samaa mieltä kuin minä - niin jopa on hieno ja toteuttamisen arvoinen idea!

On hänessä hyviäkin puolia. Mutta nämä veemäiset on juuri nyt kovasti pinnalla.

 

[On siinä kestämistä]

Tollaset jahkasiat on rasittavia joilta pitää nyhtää se vastaus. Ei pitäs olla vaikeeta sanoa ei tai joo. Jos sulta kysytään kelloa, niin et osaa siihenkään vastata, jappaset vaan että kello taidettiin keksiä vuonna yks ja kaks

 

[huhh huhh]

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kohta vuosikymmenen. Minä olen mukautuva ja reaktioaikani on aika pitkä, mieheni on pitää kiinni ja on valmis puolustamaan mielipiteitään ja hän reagoi asioihin nopeasti.

Ihan normaalissa arjessa tämä tulee esiin mm. siinä, että hän kysyy minulta jotain ja ehtii rähähtämään kun vielä mietin vastausta. Olen yrittänyt selittää, että mä en todellakaan osaa vastata hänen kysymyksiinsä ihan heti. Kuten vaikka "mitä tänään syödään" niin se vähän riippuu. En suunnittele päivällistä yleensä etukäteen, vaan se tehdään työpäivän jälkeen siitä mitä sattuu löytymään. Myöskään vastakysymys "mitä sinä haluaisit syödä" ei käy, koska silloin kiertelen vastaamista. Tämän tilanteen tiedostaminen etukäteen lisää tuota vastausaikaani, koska vastaan mitä tahansa, se ei miellytä. "En tiedä vielä" kuuluu muuten siihen kategoriaan että olen aivoton.

Sama päänvaiva iskee myös miehen kysyessä "mitä tänään tehtäisiin" "mitä kanavaa katsotaan" ja "lähdetäänkö kauppaan". Ihan kuin olisi minun vastuullani päättää noista asioista! Ja ne eivät ole mitään keskustelunavauksia, vaan hän haluaa tietää, mitä tehdään. Keskustelu lisäksi loppuu hyvin nopeasti, ellei minulla ole hyviä vastauksia "no ei sitten!"

Mutta nyt olen lisäksi todennut toisen ongelman hänen suhtautumisessaan. Olen tähän asti ajatellut, että viis väliä keinoista, kunhan lopputulos miellyttää. Olemme järjestelmässä miehen 35-syntymäpäiviä, joita hän haluaa viettää (ilmeisesti taustalla on myös halu edetä uralla, ainakin vieraslistan perusteella) mutta alkaa tuntua siltä, että järjestelköön yksinään.

Olen tehnyt ehdotuksia, jotka on tyrmätty heti. Ei siinä mitään, on ihan yhdentekevää, onko ruokapöydässä sienikeittoa vai lohilaatikkoa. Mutta kuten tässä nyt on käynyt, ehdotin sitä sienikeittoa. Vastaus oli ehdoton EI. Nyt hän sitten oli löytänyt loistavan kanttarellipaikan ja on sitä mieltä, että niistä tehdään se keitto.

Vastaavia esimerkkejä on pilvin pimein. Ehdotan jotain, se tyrmätään. Menee vähän aikaa, kenties joku miehen miespuoleinen ystävä ottaa saman asian puheeksi ja on asiasta samaa mieltä kuin minä - niin jopa on hieno ja toteuttamisen arvoinen idea!

On hänessä hyviäkin puolia. Mutta nämä veemäiset on juuri nyt kovasti pinnalla.

Sinulla on todella vaarallinen nimimerkki. Toivottavasti et tarkoita tuota.

 

[joku päivä mä tapan ton]

Tollaset jahkasiat on rasittavia joilta pitää nyhtää se vastaus. Ei pitäs olla vaikeeta sanoa ei tai joo. Jos sulta kysytään kelloa, niin et osaa siihenkään vastata, jappaset vaan että kello taidettiin keksiä vuonna yks ja kaks

Kello on kello. Mutta jääkaapin sisältö on aina ylläri.

Tiedän, että mies kärsii ihan suunnattomasti asiasta. Mutta hän omalla tahollaan ei suostu ymmärtämään, että joskus ei pysty vastaamaan jaa-ei-tyhjä-ei paikalla. Pelkään hänen reaktiotaan, en halua aiheuttaa mielipahaa.

Olen yrittänyt selittää, että on ihan yksi hailee, mitä syödään. Kunhan jotain on lautasella. Ei sitä tarvitse tietää. Ei kaikella ole nimeä. Ja jos se syöminen kiinnostaa niin paljon, niin herra on hyvä ja kokkaa itse.

Miksi hän sitäpaitsi kysyy, koska dissaa mielipiteeni ja ehdotukseni?

 

[Harkitseva]

Mies, joka koko ajan kyselee toisen mielipidettä, on itse niin arka ettei osaa mitään päättää. Odottaa sinun päätöstäsi, jonka kyllä sitten uskaltaa rohkeasti tyrmätä.
Kiukutteleva ja ärsyilevä pikkupoika, eikä mikään mies.

Jos hän oikeasti olisi kiinnostunut mielipiteestäsi, asioista keskusteltaisiin ja yritettäisiin löytää kompromissi. Nyt hän vain peilaa itseään sinuun ja vastustaa sitten sanomaasi. Uhmaikä on kai tuota?

Teillä taitaa olla liian erilainen temperamentti, kun ei noissa vuosissa ole vielä yhteistä säveltä löytynyt. Mutta jätä mieluummin kuin tapat.

 

[terapiaa]

Toi on kamalaa, kun vastauksen pitää tulla heti, kuin piipun suusta. muuten suututaan, ennen kuin toinen on edes ehtinyt miettiä asiaa..
Murrosikäinen lapseni on samanlainen, on aina ollut. Olen joskus epäillyt ADHD:täkin...

 

[Sinne päin]

Tollaset jahkasiat on rasittavia joilta pitää nyhtää se vastaus. Ei pitäs olla vaikeeta sanoa ei tai joo. Jos sulta kysytään kelloa, niin et osaa siihenkään vastata, jappaset vaan että kello taidettiin keksiä vuonna yks ja kaks

Kello on kello. Mutta jääkaapin sisältö on aina ylläri.

Tiedän, että mies kärsii ihan suunnattomasti asiasta. Mutta hän omalla tahollaan ei suostu ymmärtämään, että joskus ei pysty vastaamaan jaa-ei-tyhjä-ei paikalla. Pelkään hänen reaktiotaan, en halua aiheuttaa mielipahaa.

Olen yrittänyt selittää, että on ihan yksi hailee, mitä syödään. Kunhan jotain on lautasella. Ei sitä tarvitse tietää. Ei kaikella ole nimeä. Ja jos se syöminen kiinnostaa niin paljon, niin herra on hyvä ja kokkaa itse.

Miksi hän sitäpaitsi kysyy, koska dissaa mielipiteeni ja ehdotukseni?

Minulla on lapsia, jotka kysyvät mitä ruokaa, kun olen laittamassa lautasia ( joissa on jo ruoka ) pöytään.

 

[Mielipidettä tässä]

Kyllä mulla menis hermot jos joku kysyis joka päivä, että mitä katsotaan televisiosta tai mitä ruokaa on. Siltä varalta, että suvaitsen ukon tulla kotiini vierailulle, minulla on kaksi televisiota ja kumpainenkin katsoo mitä katsoo.

Hyvin olet ukon passannut, kun ilmeisesti vain sinä laitat ruokaa? Pitäisköhän pikku miehellesi laittaa lukujärjestys siitä mitä ruokaa on ja mitä katsotaan televisiosta niin säästyisit pommittamiselta. Voi hyvä ihme!

Ottakaa jostain pitopalvelusta sapuskat syntymäpäiville ja ps. sieni -ja kalaruoka ovat ainakin suuremmalle joukolle vähän uskalias valinta, kun on paljon ihmisiä, jotka eivät pidä kummastakaan.

 

[Oisko näin]

Jospa se ei arvosta sun mielipiteitäs siis ollenkaan, oot sen mielestä aina väärässä. Siksi se kysyykin mitä mieltä oot, jotta voi tehdä varmastioikean ratkasun

 

[joku päivä mä tapan ton]

Kyllä mulla menis hermot jos joku kysyis joka päivä, että mitä katsotaan televisiosta tai mitä ruokaa on. Siltä varalta, että suvaitsen ukon tulla kotiini vierailulle, minulla on kaksi televisiota ja kumpainenkin katsoo mitä katsoo.

No sehän tässä yhtä per*lettä onkin. Että piti mennä yhteen... No, vastakaupassa tuli parempi elintaso. Ja eihän se päivittäistä ole. On meilläkin useampi telkku, eri huoneissa. Siinä on vaan se, että toinen on huolissaan, jos emme katso paraatitelkkua yhdessä. Tai sitten voi vetää pienen marttyyriesityksen "mä voin mennä sinne perähuoneeseen, jos tää on sulle tärkee" (kyse ei ole sovitteluehdotuksesta, sen tietää äänensävystä + seuraavan päivän kommenteista)

Sanotaan nyt tässä, että esittämäni esimerkit olivat viitteellisiä. Ei ole sienisoppaa tarjolla mutta vastaavasta asiasta käytiin vääntöä.

Enkä mä sitä tapa. Saman siitä saisi kun ihmisestäkin...

 

[Jos se tv:stä on kiinni]

Laittakaa 2 tv siihen olkkariin. niin oon nähny muittenki tekevän. Siinä voitte sitte sulassa sovussa katsoa omia ohjelmianne samassa huoneessa vaikka erikanavat kiinnostaski

 

[entäs jos kuitenkin...]

Paljon sait neuvoja ja mieheesi kohdistuvaa kritiikkiä.

Koeta muuttua itse.Ole ystävällinen. Kun mietit vielä mitä vastata, niin sano heti että odotas kun mietin ja sitten vasta vastaat kysymykseen.

Mitäs vielä.. hmmm. Jos se onkin niin että sinä vedät herneen nenään, jos ehdoitustasi ei heti hyväksytä ja mies harkittuaan asiaa tarkemmin, onkin tullut smaan tulokseen.. niin mitäs sinä siitä enää murjotat? vrt. sienisoppa

Asioita voi ottaa välillä vähän huumorillakin..

Huomaavaista muuten kysyä toiselta mitä katsotaan telkkarista.. se on yhdessäoloa ja vielä huomioimista. Se kyllä vähenee vuosien mittaan, se omista lempiohjelmista luopuminen toisen hyväksi kun mielummin kuitenkin on toisen kainalossa, kuin oman ohjelman kanssa yksin...

 

[joku päivä mä tapan ton (ehkä)]

Huomaavaista muuten kysyä toiselta mitä katsotaan telkkarista.. se on yhdessäoloa ja vielä huomioimista. Se kyllä vähenee vuosien mittaan, se omista lempiohjelmista luopuminen toisen hyväksi kun mielummin kuitenkin on toisen kainalossa, kuin oman ohjelman kanssa yksin...

Tottakai se on huomaavaista. Ja meillä on aika yhteneväinen maku kanavien valinnassa. Mä luulen just että se on tuosta kiinni, että hän ajattelee että yritän lähteä yhteisestä illanvietosta sen käyttäen tekosyynä toista ohjelmaa...

Itse asiassa tämä oivallus tuli juuri mieleen, sanotaanko että kuvio näyttää selvemmältä. Hänelle on hyvin tärkeää, että menemme nukkumaan suunnilleen samoihin aikoihin ja täytyy sanoa, että tässä hän on joustanut sen puolesta - hän on ollut se yökyöpeli tosin myös siirtyminen yrittäjästä palkkatyöhön on hieman vaikuttanut siihen että aamulla on noustava ylös viimeistään kahdeksalta (mä olen se, joka on täydessä tarmossa leimaamassa kellokorttia jo seitsemältä...)

Tähän mennessä olen sitä mieltä, että on ihan terapeuttista haukkua miestään ja pikkuisen purkaa höyrykattilaa. Bonuksena tulee, että kun muutkin ryhtyy sitä höykyttämään niin alkaa nousta se halu puolustaa tuota jörrikkää...

Tähän astisista seurustelusuhteistani olen aina tuumannut, että onhan se ihana, mutta siinä on vikojakin... Tämän kohdalla sanoin heti, että onhan se ihana VAIKKA siinä on vikojakin.

 

[joku päivä mä tapan ton (ehkä)]

Jos se onkin niin että sinä vedät herneen nenään, jos ehdoitustasi ei heti hyväksytä ja mies harkittuaan asiaa tarkemmin, onkin tullut smaan tulokseen.. niin mitäs sinä siitä enää murjotat? vrt. sienisoppa

Asioita voi ottaa välillä vähän huumorillakin..

Olen yrittänyt olla viisas vaimo ja monessa asiassa olen ollut vaan hiljaa tyytyväinen, vaikka oma ehdotukseni on kiertänytkin jotain toista kautta. Esimerkkinä yksi sisustusratkaisu, jonka sulattelemiseen meni pari vuotta. Todellakin olen huomannut, että mitä enemmän painostan, sitä varmemmin vastaus on ei.

Ja mä yritän olla sanomatta "mitä minä sanoin" tai osoittamatta muuten mieltäni. Joskus menen itkemään, kuten eilen. Kyseessä oli juuri tuo "sienisoppa" - miten suurieleisesti ajatukseni haukuttiin pari kk sitten typeräksi, kunnes eilen se olikin loistava ajatus - vaikka kiitoksen siitä keräsikin joku muu.

Perheen sisäisissä asioissa olen tyytyväinen, jos lopputulos miellyttää oli se prosessi sitten ollut mitä tahansa. Mutta mä niin haluaisin olla samalla puolella kuin mieheni, vaikka sitten kyse onkin juhlista, jotka järjestetään. Haluaisin tukea ja olla apuna, mutta apuni ja tukeni ei kelpaa.

Tai ehkä musta vaan tuntuu siltä.

 

[rouvaliini]

Meillä on vähän samanlainen kuvio kuin teillä, mutta minä olen kuin miehesi ja hermostun siis puoliskoni jahkailuun.Olen kuitenkin opetellut odottamaan ja siihen voi kuka hyvänsä tottua, jos tahtoa riittää. Niinpä minäkin puuhastelen muuta kuin tuijottaisin silmät palaen koska saan vastauksen. Ja kysyn ajoissa kuin juuri akuutissa tilanteessa. On myös tajuttava, että joskus on myös hyvä jos toinen päättää ja toinen tulee perässä. Elämää voi elää kumpaakin luonnetta hyödyntäen.

Meillä kysymykseen "mitäs nyt tehtäisiin" on selkeä vastaus "mieti ite, jos kerran kaipaat touhuamista".

Juhlajärjestelyissä ei ikinä ole kahta pomoa. Sinun on päätettävä kumpi kekkerit hoitelee ja jos miehesi on noin kärkäs sanomaan eriävän mielipiteensä joka asiaan heitä hanskat tiskiin, nosta jalat pöydälle ja ilmoita että hoitakoot sitten koko jutun ihan yksin. Eikös olisi paljon kivempaa muutenkin saada laitella itseään rauhassa, juhlia olan takaa ja seurata miten päivänsankari rehkii keittiössä. Tarjoa hänelle selkeät juhlimismallit kuin kiltisti alistut hänen oikutteluunsa. Sinähän olet täysin hyvää hyvyyttäsi ja silkkaa rakkauttasi huomaavainen hänen syntymäpäiviänsä kohtaan ja maailmassa on miljoona muutakin keinoa toteuttaa idea kuin sinun uurastamisellasi.Miehesi ei näytä sitä käsittävän, vaan vouhottaa ympäriinsä ymmärtämättä mistään mitään.

Olen itse pitopalveluyrittäjä ja inhoan asiakkaita, jotka eivät osaa olla juhlakaluja. Olen kantanut useammankin vouhkaajan keittiöstä ulos ja näyttänyt missä on heidän paikkansa. Kyse on yleensä jännittämisestä, jota paetaan porisevien patojen taakse ja puretaan hermostumista näennäiseen touhuamiseen mistä on lähinnä vain haittaa ja vaivaa kaikille muille. Voisikohan miehesi olla samaa sorttia?

 

[aloittaja]

Juhlajärjestelyissä ei ikinä ole kahta pomoa. Sinun on päätettävä kumpi kekkerit hoitelee ja jos miehesi on noin kärkäs sanomaan eriävän mielipiteensä joka asiaan heitä hanskat tiskiin, nosta jalat pöydälle ja ilmoita että hoitakoot sitten koko jutun ihan yksin.

Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Isossa projektissa jos on useampi päävastuullinen niin jotain jää tekemättä... Itsellä on jotain kokemusta isojen juhlien järjestämisestä. Olen yrittänyt, että hän voisi antaa sen tarjoilupuolen minun vastuulleni...

Tietysti kyseessä on vähän ylpeyskin, en halua että juhlaväeltä loppuu ruoka tai lautaset ja että syödään pöydän ääressä, mutta mies on jotenkin rajoittunut sen suhteen. Se voisi olla minun lahjani hänelle! Jos taas tarjoilu on sitä, mitä mies on suunnitellut mä en kehtaa olla niissä juhlissa. Pelkään, että väki katsoo "millainen vaimo sillä oikein onkaan!". (Tämä on ihan realistinen tilanne, sen tarkemmin sitä selostamatta).

Toisaalta tiedän, että elämä jatkuu vaikka juhlat menisivät penkin alle tai vaikka parisuhteemme päättyisi. Mutta koska nyt ollaan tässä tilanteessa, haluaisin todellakin keksiä keinoja joilla mennä eteenpäin.

 

[Älä tapa! Kouluta!]

Mikä ihmeen vätys se sun poikas oikein on? Eihän tollanen voi millään edetä missään urallaan, jos siltä ei löydy sen vertaa johtajuutta, että kykenis pitämään huolta perheen päivittäisistä asioista. Minä teen asiat kotona niin, että kysyn mielipidettä ja ehdotuksia ja, jos niitä ei tule säällisessä ajassa tai ne ovat mahdottomia/irrelevantteja toteuttaa, lyön omat korttini pöytään ja kerron miksi tehdään näin ja miksi ne toiset ei toimi. Ja nninhän se on, että aina joku johtaa. Jos se sun poika ei halua niin tehdä niin ota sinä sitten se johtajuus kerro miten tehdään.

 

[eijoo]

Mun mies ei suutu vaikka en anna vastausta siihen, kun kysyy mitä ruokaa tänään tai huomenna? Muuten mies käy itse kaupassa ja valitsee ruoat ja hyvällä mielellä syönyt jo 28 v. Mä saisin raivarin, jos mies kyseli turhanpäiväisiä asioita joka päivä. Sanotaan että räkänokastakin tulee mies, mutta ei pikkupojasta joka ei aikuistu koskaan

 

[onhan niitä]

Mun mies on myös tuollainen ihminen, joka tarvitsee hetken aikaa vastaamiseen. Oli kysymys sitten melkein mikä tahansa. Tosin kyllä yksinkertaisiin asioihin saa vastauksen heti (esim. mitä kello on jne.). Aluksi luulin, että mies ei kuullut kysymystä tai ei kuunnellut niin paljon, että olisi sen ymmärtänyt, kun kysymykseen ei tullut mitään vastausta tai mies ei tuntunut edes reagoivan mitenkään. Mies on oppinut, että jos en kärsimättömänä ihmisenä kuule jotain suurinpiirtein heti kysymyksen jälkeen, luulen ettei vastausta ole tulossakaan ja rupean tivaamaan vastausta. Nykyisin hän usein sanookin jotain kysymykseen, esimerkiksi jos kysyn mitä ruokaa tänään tehtäisiin, hän saattaa joko murahtaa jotain tai toistaa kysyvällä äänellä, että ruokaa. Silloin tiedän, että kysymys on vastaanotettu ja vastaus on tulossa kohtapuoliin. Tosin minua välillä ärsyttää myös se, että mieheni usein toistelee kysymiäni asioita, mutta yritän olla hermostumatta siitä. Ihmisten ilmoilla mieheni ei ole ollenkaan hidas tai ainakin peittää sen paremmin kuin kotona. Mutta kotonahan tietysti saakin olla sellainen kuin on eikä pitäisi joutua esittämään jotain muuta tai muuten vain pingottamaan.

 

[Marru)]

Aloittajan kirjoitus tuntui tutulta, mulla on ollut aviomies, joka oli samantyyppinen. Täällä on nyt käsitetty ilman muuta, että ap olisi ihan toivoton jahkaaja, ja se hermostuttaisi miestä. Kuitenkin kyse ainakin meillä oli siitä, että mies teki tuota ihan tahallaan, voidakseen heti samantien räjähtää tai osoittaa mieltään, joka tapauksessa tehdä minun oloni epämiellyttäväksi.

Ja miksi kysellä noin yksinkertaisia asioita? Ja niistä sitten ottaa pulttia, jos toinen ei heti pysty vastaamaan kuin pyssyn suusta? Miksi ihminen tarvitsee vastauksen siihen, mitä aikoo katsoa telkkarista? Eikö voi ottaa ohjelmaa esille, ja itse katsoa, mitä sieltä tulee ja sanoa, että aion katsoa tämän ja tämän ohjelman? Miksi joka kysymykseen täytyy olla valmis vastaus, eikö ole olemassa joustoja ja variaatioita?

Mies kuulostaa just samanlaiselta inttäjältä, mikä minunkin eksäni oli. Hän saattoi kaupassa katsoa minuun intensiivisesti ja kysyä, ostetaanko tätä. Kun en heti edes tajunnut, mitä tuotetta tai tavaraa hän tarkoitti, vaan aloin vasta tutustua asiaan, hän kohensi ryhtiään ja paukautti, että no ei sitten! Ja saattoi lähteä viuhtomaan siitä omia teitään pää punaisena ja naama vihaisena. Juuri tämänlaatuista "yhteenottoa" meillä oli paljon, itse asiassa liikaa. Olin sitten "se, jolle ei käy mikään."

Vallankäytöstä tuossa on kyse. Toinen mitätöidään jatkuvasti, koko ajan osoitetaan jotenkin toisen yhteistyökyvyttömyys ja saamattomuus. Minunkin eksäni siis oikein korostamalla osoitti - mukamas - kysyvänsä minulta ja antavansa minun päättää asioista, mutta kun en kerran osannut päättää... voi taivaan vallat, miten vaikeata tuollaisen ihmisen kanssa oli elää.

Aina en ehtinyt edes tajuta, mitä hän tarkoitti, kun räjähdys tai mielenosoituksellinen paikalta poistuminen jo tapahtui. Ja tiedän todella, millaista on, kun toiselle ei mikään vastaus kelpaa. Sanoit niin tai näin, väärin se on joka tapauksessa. Esim. jos mies kysyi, haluaisinko lähteä elokuviin, ja vastasin ilahtunena, että joo totta kai, lähdetään vaan, niin vastaus saattoi olla, että no rouva lähtee sitten, kun kerran niin innoissaan tuntuu olevan, antaa soittaa vaan.

Elä sitten tämmöisen kanssa, ja pysy vielä järjissäsi. Minä en jaksanut. Nyt olen elänyt 25 vuotta eri miehen kanssa, ja hyvin menee, eipä ole tuollaisia omituisia juttuja enää puida ja puntaroida ja niiden takia itkeä. Joo, en minä nyt sentään tappamisia hautonut, mutta kyllä joskus ajattelin, että tulis pyörremyrsky ja veis sen tuosta, tai edes toinen nainen. Ei tullut kumpaakaan, mutta eroon pääsin kuitenkin.

TSEMPPIÄ!

 

[.,.,.,.,.,.,.,.,]

Noi heikkohermoiset on aivan kamalia! Sympatiat sulle! Ennen pitkää tossa tulee käymään niin, että masennut kun alat pelkäämään vastauksiasi. Tuonlainen hermoheikko ihminen yleensä vielä pahanee vanhetessaan. Hän pistää kaikki ehdotuksesi lyttyyn, sillä haluaa olla koko ajan niskanpäällä ja ajantasalla tilanteessa. Hän on itse myös kykenemätön tekemään päätöksiä eikä ilmeisesti luota omiin päätöksiinsä, vaan tarvitsee muiden hyväksyntää. Poika näyttää tarvitsevan vielä äitiä, joka tekee rajat. Kuulostaa aika tyhjäntoimittajalta...

 

[aloittaja]

Aina en ehtinyt edes tajuta, mitä hän tarkoitti, kun räjähdys tai mielenosoituksellinen paikalta poistuminen jo tapahtui. Ja tiedän todella, millaista on, kun toiselle ei mikään vastaus kelpaa. Sanoit niin tai näin, väärin se on joka tapauksessa. Esim. jos mies kysyi, haluaisinko lähteä elokuviin, ja vastasin ilahtunena, että joo totta kai, lähdetään vaan, niin vastaus saattoi olla, että no rouva lähtee sitten, kun kerran niin innoissaan tuntuu olevan, antaa soittaa vaan.

Kiitos tästä! Välillä todellakin ovi paukahtaa, enkä todellakaan tajua että mitä tapahtui. Mutta ihan tälle tasolle ei olla meillä vielä menty, mutta mua harmittaa toisen puolesta kun pitää kerätä harmitusta ihan tyhjänpäiväisistä.

Paitsi että ei se niitä kerää. Ihmeen nopeasti leppyy.

Joskus mulla on tunne, että on vakka kantensa löytänyt. Tässä näitä kulmia hiotaan ja särmiä pyöristellään. Lisäksi olen nyt monta kertaa vakuutellut, että me pelataan samassa joukkueessa, emme toisiamme vastaan.

Kaiken kaikkiaan tiedän myös, että eroaminen on yksi vaihtoehto. Toistaiseksi se ei ole ollut ainoa ratkaisu... Yritystä löytyy, molemmin puolin - ainakin välillä.