Rusketuksesta ja sen puutteesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja :///
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

:///

Vieras
Minä en rusketu, mutta toisaalta enpä koskaan ota aurinkoakaan ja käytän korkeita suojakertoimia ja välttelen turhaa auringossa oloa.

Molempien veljieni vaimot sen sijaan ottavat aurinkoa aina kun voivat ja luonnollisestikin sillä asenteella, että aurinkorasvat on naurettavaa pelleilyä.

Ja joka kesäinen naurunaihe on minun maidonvalkeat kinttuni ja käsivarteni. Kaikki kesät niitä sitten vertaillaan, että miten valkoinen minä olen.

Tänäkin vuonna tämä taas jo alkoi ja minä totesin, että vielä tulee se päivä kun tämä minun valkoinen ihoni on muotia ja ruskettunut iho ei ole. Itseasiassa olen sitämieltä, että se on jo jossain määrin "muodikkaampaa" olla ei ruskettunutkuin ruskettunut. Mutta kun tämä nyt aurinkoa niin palvova ikäpolvi tuosta vanhenee ja iho vieläpä ennenaikaisesti auringon takia ja osa saa vielä siitä syystä melanooman niin jo on muotivirtaukset erilaiset.

Raivostuttaa oikeesti niin lujaa välillä se, että minulle nauretaan sen takia, että käytän aurinkorasvaa enkä halua ruskettua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Boogyman:
mut hei...sä et vanhene iholtasi niin nopeasti.....nim. toinen kalkkilaivankapteeni....

Joo näin olen sanonutkin, mutta nauravat vain ja väittävät että ei ole mitään perää ja että olen vain kateellinen rusketuksesta.
 
eihän aurinkorasva ehstä ruskettumista. itse en käytä voiteita, että saan d-vitamiinia. oleko koskaan käyny ulkomailla? sen jälkeen ruskettuu paremmin kotimaassakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

ja on perää :D mä oon 36v ja eipä noita ryppyjä vielä ole, iho kimmoisa....
 
Alkuperäinen kirjoittaja hoo:
Ööö, aurinkorasva ei estä ruskettumasta...

Ei estäkään, mutta heidän mielestään sellaista ei silti tarvitse käyttää. Monet kaverinikin sanovat, että ei tule mieleenkään suomessa käyttää.

Minä siis en rusketu ja käytän aurinkorasvaa toki, koska kuuluu käyttää ja muuten palaisin tosi herkästi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja no:
eihän aurinkorasva ehstä ruskettumista. itse en käytä voiteita, että saan d-vitamiinia. oleko koskaan käyny ulkomailla? sen jälkeen ruskettuu paremmin kotimaassakin.

Et käytä voiteita, jotta saat d-vitamiinia. :D Jestas näitä selityksiä.

En ole käynyt ulkomailla, mutta minulla ei siis ole mitään tarvetta ruskettua.
 
Mulle kyl kelpais saada hiukan väriä, mut vaikka käyttäisin rasvaa niin silti pari tuntia auringossa polttaa multa nahan ja se ei taas sit oo mitenkään hyvä juttu. Mä oon sit todennu et en erikseen ota aurinko - sen verran ku tarttuu niin sit tarttuu.
Kaveri on kans just tollanen et makaa mielellään pihalla bikinit päällä eikä vahingossakaan käytä mitään rasvoja eikä kyl niitä lapsillakaan käytä. Ei onneks mitenkään kyl huomauttele mun vaaleudestani.

Ala ens kerralla laulamaan sitä leevien pohjoisen taivaal alla kohtaa "Mikä on se kerros jotain otsoonia on arvoitus, nyt irtoaa jo karvoitus kun ihosyövän sain"
 
Mulla on aina vähän rusketusta, en ole papu, enkä kalkkilaivan kapteeni. Kesällä en ottamalla ota aurinkoa, mutta jos ulkona olen niin tietysti sitä vähän "tarttuu".
Talvella käyn muutaman kerran solariumissa, yleensä noin kolme-neljä kertaa talven ja kevään aikana, en ruskettuakseni, vaan ihon takia. Menee niin huonoon kuntoon vaikka syön jättihelokkiöljykapseleitakin. Viime talvenakaan en tarvinnut kertaakaan kortisonivoidetta enkä muitakaan ihottumarasvoja.
Tietty sitä vähän sielläkin ruskettuu.

Mutta liika rusketus on mun mielestä jo totaalisesti liikaa, esimerkkinä mun äiti, joka ei ole koskaan ottanut aurinko, eikä myöskään käyttänyt aurinko rasvaa. On aivan papu, eikä se nyt niin paha ole, mutta kun häntä vertaa 20 vuotta vanhempaan isosiskoonsa joka on aina laittanut aurinkorasvaa ja pitänyt lierihattua kesälläkin, niin eipä uskoisi että on niin paljon ikäeroa, näyttävät lähinnä saman ikäisiltä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja no:
eihän aurinkorasva ehstä ruskettumista. itse en käytä voiteita, että saan d-vitamiinia. oleko koskaan käyny ulkomailla? sen jälkeen ruskettuu paremmin kotimaassakin.

Et käytä voiteita, jotta saat d-vitamiinia. :D Jestas näitä selityksiä.

En ole käynyt ulkomailla, mutta minulla ei siis ole mitään tarvetta ruskettua.

olen vartin kerrallaan auringossa, koskaan en pala. rusketun ihan kivasti. mikset käytä itseruskettavaa, jos kerran pitää täällä aiheesta valittaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minerva McGarmiwa-Cullen:
Mulle kyl kelpais saada hiukan väriä, mut vaikka käyttäisin rasvaa niin silti pari tuntia auringossa polttaa multa nahan ja se ei taas sit oo mitenkään hyvä juttu. Mä oon sit todennu et en erikseen ota aurinko - sen verran ku tarttuu niin sit tarttuu.
Kaveri on kans just tollanen et makaa mielellään pihalla bikinit päällä eikä vahingossakaan käytä mitään rasvoja eikä kyl niitä lapsillakaan käytä. Ei onneks mitenkään kyl huomauttele mun vaaleudestani.

Ala ens kerralla laulamaan sitä leevien pohjoisen taivaal alla kohtaa "Mikä on se kerros jotain otsoonia on arvoitus, nyt irtoaa jo karvoitus kun ihosyövän sain"

Minä olen parhaaksi rasvaksi todennut Apteekin Eucerinin. Ostan sitä lapsille ja käytän itsellekin. Siis se mikä sopii jo 6kk alkaen ja on vain fysikaalinen suoja. Huippuhyvä rasva.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

En käytä itseruskettavaa, koska kuten kerroin niin minulla ei ole tarve olla ruskea. En valittaut siis siitä, että en ole ruskea. Vaan siitä, että aina pitää vertailla sitä miten valkoinen olen ja sitten vähätellä sille, että miten vaarallista se ruskettuminen ja auringossaolo oikeasti tänäpäivänä on.

Opettele lukemaan ja ymmärtämään lukemasi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eipä tule ihosyöpää. Pääset naureskelemaan sitten kun he ovat syöpähoidoissa. Se parhaiten nauraa... ;)

No ehken minä sentään ajattele mitään nauramista. Minua vain ärsyttää se, että minulle nauretaan, koska haluan suojata ihoni ja ajatella myös sitä tulevaisuutta.
 
Juu, yks valkonaama täälläkin :wave:

Siis ihan oikeasti, en rusketu juuri yhtään, vaikka makaisin viikon etelässä pelkästään aurinkoa ottaen. Ainoastaan palaisin ja sitten olisin taas valkoinen.
Kotimaassa käytän aurinkorasvaa, jonka kerroin on 30. Ulkomailla 50 :whistle:

Ja mulle myös nauretaan. Mut siinäpähän nauravat. Tuskailevatpa sitten (osa nyt jo!) ryppyjensä ja vanhentuvan ihonsa kanssa.. Pahimmassa tapauksessa melanooman :/

Se itsensä grillaaminen, vieläpä ilman rasvoja, on suorastaan typerää.
 
teininä oli kisailua siitä, kuka ruskettuu tykimmin. :D Mutta nyt kolmekymppisenä mulle riittää ihan sellanen kevyt päivetys, joka pukkaa päälle, kun normaalisti viettää aikaa ulkona. Mä en siis enää ota aurinkoa. Ja aurinkorasvat ovat aina kuuluneet mun rasvapurkkivalikoimaan.

Mutta älä ap välitä, tuo oikeasti kuulostaa tosi teinimeiningiltä tuollanen vertailu.
 
RUskettuminen johtuu ihon pigmentin määrästä. Aidoilla blondeilla ja punatukkaisilla sitä on yleensä aika vähän. Minä olen 45v, olen paljon ulkoilmassa vapaa-aikana, mutta en makaa auringossa tms. Rusketun kohtalaisen helposit, enkä pala, ainakaan Suomessa. Rasvoja en käytä, mutta esim. meloessa ohutta läpikuultavaa pitkähihaista. Ei pala, mutta ruskettuu kevyesti. Mullakin on kimmoisa ja rypytön iho, kavereiden mielestä näytän paljon ikäistä nuoremmalta.

Uskon kyllä sen, että ihon kärventäminen auringossa kuivattaa sitä tehokkaasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Minerva McGarmiwa-Cullen:
Mulle kyl kelpais saada hiukan väriä, mut vaikka käyttäisin rasvaa niin silti pari tuntia auringossa polttaa multa nahan ja se ei taas sit oo mitenkään hyvä juttu. Mä oon sit todennu et en erikseen ota aurinko - sen verran ku tarttuu niin sit tarttuu.
Kaveri on kans just tollanen et makaa mielellään pihalla bikinit päällä eikä vahingossakaan käytä mitään rasvoja eikä kyl niitä lapsillakaan käytä. Ei onneks mitenkään kyl huomauttele mun vaaleudestani.

Ala ens kerralla laulamaan sitä leevien pohjoisen taivaal alla kohtaa "Mikä on se kerros jotain otsoonia on arvoitus, nyt irtoaa jo karvoitus kun ihosyövän sain"

Minä olen parhaaksi rasvaksi todennut Apteekin Eucerinin. Ostan sitä lapsille ja käytän itsellekin. Siis se mikä sopii jo 6kk alkaen ja on vain fysikaalinen suoja. Huippuhyvä rasva.

Meillä taitaa olla tirpalla sama rasva käytössä. Itelläni käytän mitä millonkin

Mitä sä välität kenenkään vertailuista. Tuohan on sama kuin vertailisi toisen vaaleita hiuksia ja toisen tummia, mitä väliä. Jätä nuo omaan arvoonsa, älä puolustele itseäsi moisilta vertailuilta, sillä kumpikin on kaunista, sekä vaalea iho, ja jos rusketus on normaali rajoissa on sekin ihan kivan näköistä. Lapsellista mun mielestäni tuollainen vertailu !

Mä rusketun todella helposti ja olen aina niin ruskea että melkein hävettää, mutta koskaan en ottamalla ota aurinkoa, teen paljon pihatöitä ja todellakin käytän isolla kertoimella voiteita, mut kun on tuota pigmenttiä suotu, niin en voi sille mitään että rusketun, en mä sisälläkään ala istumaan kesällä ! Mua taas ärsyttää kun kaikki aina päivittelee kuinka ruskea olen... että tasan ei käy onnen lahjat !

Mutta nauti kuule kesästä ja auringosta ja kärpäsistä ! Ja jätä tuollaiset vertailut ihan omaan arvoonsa !
 
Alkuperäinen kirjoittaja pigmetti:

Kyllä se nyppii, jos jatkuvasti naureskellaan samasta aiheesta, vaikka itse tietäisi miten typerää se on. Ja nyt kyseessä siis tapaukset, jotka ei rusketu ohimennen vaan jotka tosiaan lojuu siellä sen takia, että pitää ruskettua mahdollisimman paljon. Ja joiden mielestä siis aurinkorasvojen käyttö ihan naurettavaa. Molemmat lapsettomia ja nauravat aina sitäkin miten hulluna rasvaan lapsia.
 
No sori, mutta mun mielestäni nuo sun ystävät on tosi typeriä tuossa asiassa. Tottakai pitää rasvata lapsiakin, niin mäkin olen tehnyt, hekin ruskettuvat todella helposti, eivät onneksi pala, liekö rasvojen ansiota.

Ymmärrän kyllä että sua ärsyttää, mutta tarkoitinkin, että anna heidän olla omaa mieltä ja ole sinä omaa mieltä, sillä yhtä ja oikeaa mielipidettähän tuosta asiasta ei muutoin ole, paitsi että takuulla nuo sun ystävät ovat viiskymppisinä kuin rusinoita, ruskeita ja ryppyisiä !

Mukavaa kesää sinulle !!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja pigmetti:
Mitä sä välität kenenkään vertailuista. Tuohan on sama kuin vertailisi toisen vaaleita hiuksia ja toisen tummia, mitä väliä. Jätä nuo omaan arvoonsa, älä puolustele itseäsi moisilta vertailuilta, sillä kumpikin on kaunista, sekä vaalea iho, ja jos rusketus on normaali rajoissa on sekin ihan kivan näköistä. Lapsellista mun mielestäni tuollainen vertailu !

Mä rusketun todella helposti ja olen aina niin ruskea että melkein hävettää, mutta koskaan en ottamalla ota aurinkoa, teen paljon pihatöitä ja todellakin käytän isolla kertoimella voiteita, mut kun on tuota pigmenttiä suotu, niin en voi sille mitään että rusketun, en mä sisälläkään ala istumaan kesällä ! Mua taas ärsyttää kun kaikki aina päivittelee kuinka ruskea olen... että tasan ei käy onnen lahjat !

Mutta nauti kuule kesästä ja auringosta ja kärpäsistä ! Ja jätä tuollaiset vertailut ihan omaan arvoonsa !

Kyllä se nyppii, jos jatkuvasti naureskellaan samasta aiheesta, vaikka itse tietäisi miten typerää se on. Ja nyt kyseessä siis tapaukset, jotka ei rusketu ohimennen vaan jotka tosiaan lojuu siellä sen takia, että pitää ruskettua mahdollisimman paljon. Ja joiden mielestä siis aurinkorasvojen käyttö ihan naurettavaa. Molemmat lapsettomia ja nauravat aina sitäkin miten hulluna rasvaan lapsia.

no kyllä tämä melkoista valittamista on.
 
Yhteistyössä