Saan kuitenkin vaan haukut, mutta pakko vähän valittaa

[Madicken04]

Kotilehmä, mä luulen, että ymmärrän mitä tarkoitat. Oikeastaan mä koen, että ehdin nauttimaan lapsestani ja vain olemaan hänen kanssaan. Se on niitä asioita, miksi jaksankin melko hyvin, vaikka joskus olenkin aika puhki ja juuri tänään turhautunut.

Ehkä se on vilkkaan lapsen siunaus minulle: Hän vaatii niin paljon läsnäoloani ja seuraamista, että en ehdi miettimään saati tekemään paljoa muuta vaan usein keskityn olemaan ihan vain hänen kanssaan. (Ja siltä täällä usein näyttääkin.) Toinen onneni on mieheni, joka sietää toisinaan tekemättömiä kotitöitä ja tekee itsekin niitä ihan pyytämättä.

Avasit hieman silmiäni. Ehkä minun kannattaakin ajatella lastani niin, että hän pakottaa minut elämään tämän pikkulapsiajan täysillä. En voi tehdä muuta. Ehkä näin saan enemmän muistoja, joita miettiä sitten joskus vanhempana. (Vaikka siltikin toivon nyt, että arki olisi joskus vähän rauhallisempaa. Ja edes ensi kuussa ei tarvitsisi nähdä yhtään lääkäriä.)

Tutut tunteet... Itse olen kanssa mieltänyt että se lasten "vaativuus" on ollut siunaus siinä mielesssä ettei enää ole jaksanut tai tarvinnut keskittyä turhiin murheisiin. On ainakin saanut elää täysipainoisesti lasten kanssa.

Ja tosissaan osaa arvostaa sitä kun tulee pidempi aikaväli ettei tarvi käydä missään lääkäreissä, kuntoutuksissa tms. Saa ihan vaan olla kotona kaikessa rauhassa.

Tuntuu hassulta kuunenlla kavereita jotka valittaa kuinka tylsää on vauvan/taaperon kanssa kotona. Itse tämän tulevan kolmannen lapsen kanssa nimenomaan haaveilen siitä mahdollisimman tylsästä arjesta mihin ei tarvisi kuulua mitään ekstraa tai ylimääräistä jännitystä. Nyt varmaan siitäkin osaisi jo nauttia kunnolla.

 

[vieras]

Jos saisin sinut hetkeksi katsomaan asioita minun nykyisillä silmillä, yritän =)
Kun nyt katson videoita, joissa esikoiseni on pieni, minua surettaa. Voi kuinka hän olikaan suloinen, miksi keskityin kaikkeen muuhun muka tärkeään, siivosinkin ihan turhaan, kun olisin voinut vain antaa itseni täysin lapselle. Jos olisin useammin vain maannut lapsen vieressä ja nauttinut siitä pienestä touhuajasta enkä murehtinut siitä, kuinka paljon vaikeampaa minun elämä on nyt kuin ennen. Tuntuu että tuhlasin niitä hetkiä, vaikka vietinkin lapsen kanssa paljon aikaa. Kuvasin ja filmasin, mutta en "nähnyt" lastani, olin väsynyt. Tein kaiken mitä äidin pitää, enkä ymmärtänyt pysähtyä nauttimaan. Nyt tyttö täyttää kohta 9v. ja mitä antaisinkaan kun se pikkuinen tyttö vielä kerran juoksisi minun syliin osaamatta ja tietämättä maailmasta mitään, kun saisin sen hetken niin nyt osaisin sitä arvostaa.
En tiedä auttaako tämä yhtään, mutta ne tunteet todellakin muuttuvat ja toivon että et ainakaan ota mitään paineita ulkopuolisista tekijöistä ja asioista, ole vain lastasi ja itseäsi varten

Ymmärrän sinua täysin, vaikken ole ap. Toisaalta elämää eletään hetkessä, myöhemmin katumalla ja suremalla ei voi muuttaa asioita enää . Toisaaltahan aika kuultaa muistot , kuten minullakin. Videoita katsellessani saatan havahtua ajattelemaan kaikenlaista ja huomata asioita mitä en silloin huomannut.

Mutta tuoreessa muistissa on vielä ne vaikeatkin hetket ja heti niitäkin tunteita ja olosuhteita ajatellessa palautuu mieleen se tosiasia ettei olisi kuitenkaan paremmin voinut tehdä mitään aikoinaan. Ne olosuhteet huomioon ottaen parhaansa sitä yritti jokatapauksessa silloin joskus tehdä, jolloin epävarmuus ja väsymys oli myös osana sitä elämää.

Ehkä ne tekijät on nyt poissa kuvioista, mutta ne olivat silloin pinnalla ja lapsesta nauttiminen siksi oli vähän hankalampaa mitä se olisi tässä elämäntilanteessa kun lapset on isompia ja yöunia ei enää kukaan verota. Tottakai nyt voi nähdä järkevämmin...

Maailmassa on aika vaikea sulkea ulkopuolisia paineita pois ja elää itselleen ja lapselle. Kunpa se olisikin mahdollista, mutta minä en osaa vieläkään, sitä kun äitinä tuntuu murehtivan kaikenlaista lapsensa tulevaisuuden suhteen =/

 

[ap]

Nyt täytyy oikeasti mennä nukkumaan, kun lapsikin tuntuu jo nukkuvan vähän paremmin.