Saatteko mieheltä lastenhoitoapua vai jaatteko jopa vanhemmuuden tasan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja valitus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Toisia tarvitsee ohjata ja neuvoa, toisia ei. Joillakin vain se vastuu uskalletaan antaa isälle hoitaa vauvaa/taaperoa minkä ikäistä tahansa omalla tavallaan.
Meillä mies on lapsen syntymästä asti ollut täysin mukana lapsen kasvatuksessa ja hoitamisessa, eikä murheita ole ollut.

Joo, mutta aloittajan miehellä tuo omatoimisuus ei selkeästi ollut huipussaan, ja silti kaikki naiset täällä vain toitottavat tuota "ei miestä saa neuvoa" mantraansa. Jos ei nyt vitamiineja ja aamupalaa muista vauvalle antaa, niin kyllä mielestäni niistä on ihan aiheellista muistuttaa.
 
[QUOTE="vieras";23345741]Rutiineja... isällä ja äidillä voi olla erilaiset rutiinit, eikä pieni poikkeama vauvaa vahingoita.[/QUOTE]

Miten ne vauvan "rutiinit"? Eikö nyt ole ihan kohtuullista, että lapselle esim. muistetaan antaa ruokaa?
Vai pannaanko pieni nälkä vain sen piikkiin, että isän rutiineihin kuuluu syödä vasta iltapäivällä?
 
Mies osallistuu lasten huoltamiseen ja kodin ylläpitoon siinä missä minäkin.

Itse olen jossain määrin kontrollifriikki ja mua ärsyttää esim jos mies ripustaa pyykit väärällä tavalla ja imurointi on vähän suurpiirteisempää kun mulla. vaihtoehtona on ollut joko tehdä itse kaikki, nalkuttaa ihan koko ajan ja kaikesta tai sitten antaa miehen tehdä ja vaan kestää (ja ehkä käydä oikomassa niitä pyykkejä narulla kun silmä välttää :D ).
Vaikka meillä on erilainen tapa tehdä asioita on lapset saaneet vaatteet päälleen (vaikka joskus on voineet olla eilisen ruoalla kuorrutetut) ja ruokaa nenän eteen kun ovat nälissään olleet (vaikka välillä tuntuu että mä tietenkin antaisin ruoan oikeampaan aikaan jnejne).

jos ei halua pyörittää koko taloutta yksin on vaan pakko oppia katsomaan asioita vähän sormien välistä. kukaan ei voi tehdä asioita täysin niin kun sinä (tai minä) ja toiselle on vaan pakko antaa tilaa tehdä asiat omalla tavallaan. Sensijaan että vaatii miestä muuttumaan, niin yrittää muuttaa vähän itseään ja siinä sivussa se mieskin voi muuttua omalla painollaan kun huomaa että hänen tekemisiäänkin arvostetaan ja että hänkin ihan oikeasti osaa.
 
Sanoin pieni poikkeama, onko mielestäsi pieni poikkeama jos vauvalle ei anneta ruokaa? Meidän vauva kyllä piti herätessään sellaista mekklaa, että vaippa tuli vaihdettua ja ruoat syötyä.

Jos vauva taas on 3 tubntia yöpuku päällä, niin mitä se haittaa?
 
Joo, mutta aloittajan miehellä tuo omatoimisuus ei selkeästi ollut huipussaan, ja silti kaikki naiset täällä vain toitottavat tuota "ei miestä saa neuvoa" mantraansa. Jos ei nyt vitamiineja ja aamupalaa muista vauvalle antaa, niin kyllä mielestäni niistä on ihan aiheellista muistuttaa.

Vitamiinin unohtuminen ei maailmaa kaada, sen voi antaa myös sitten kun huomataan sen unohtuneen. En minäkään aina muista lapselle vitamiinia antaa. En minäkään mitään erityistä aamupesua ole koskaan lapsellani tehnyt ja ihan siistiltä ja hyvinvoivalta se siltikin näyttää. Jos lapsella on joku ihosairaus, ymmärrän rasvauksesta niuhottamisen, mutta muuten...

Mies voi olla nahjus, sitä en kiellä, mutta AP:n tapa on sellainen että nahjus ei varmasti koskaan yritä (koska samaan tasoon ei ap:n kanssa koskaan tule pääsemään). Miten olisi että valitus vähäisemmäksi, miehelle vastuuta (ja ymmärrystä että ei ole vain yksi ja ainoa tapa pitää lapsi hengissä). Olen varma ettei lapsi siitä kuole ja murkinakin tulee nenän eteen hetken päästä...

Miksi ihmeessä pitää nutista jostain ovenkahvojen pesusta? Ja kuka ihminen menee toisen perässä sellaisia jopa tarkastamaan? Mullakin voisi jo herne mennä nenään vaikka palkokasvit harvoin sinne löytävät tiensä.

Ja joo, jaemme vanhemmuuden. Kumpikin tekee sitä omalla tavallaan.
 
Viimeksi muokattu:
Tuosta harrastamisesta... Mun mittapuulla on ihan liikaa, jos työpäivien päälle käydään vielä 4 krt viikossa harrastuksessa. Jos kotonaolevalla olisi suht samassa määrin omaa aikaa, olisi homma parempi, mutta aloittajan tapauksessa näin ei ole. Meillä tuollainen ei siis onnistuisi, vaikka toki joillain ei asiasta tulisi ongelmaa.
 
Joo, mutta aloittajan miehellä tuo omatoimisuus ei selkeästi ollut huipussaan, ja silti kaikki naiset täällä vain toitottavat tuota "ei miestä saa neuvoa" mantraansa. Jos ei nyt vitamiineja ja aamupalaa muista vauvalle antaa, niin kyllä mielestäni niistä on ihan aiheellista muistuttaa.

Kyllähän vauvan täytyy ruokaa saada isiltäkin mut tuo on kyl jo nipotusta että rasvaa silleen ja kuivaa ja tälleen ja toi järjestys ei sovi...Kai se ny ei viitti jos ei naisen mielestä osaa edes rasvata eikä kuivata lasta oikein. Itsekin olen sen huomannu että parempi olla hiljaa noissa epäolennaisissa ja puuttua olennaisiin jollei mies tajua. Mut kovasti se meijn 3v on hengissä ja kasvanu vaikka asialla on ollu kaksi eri kasvattajaa omine tyyleineen.
 
Mies osallistuu lasten huoltamiseen ja kodin ylläpitoon siinä missä minäkin.

Itse olen jossain määrin kontrollifriikki ja mua ärsyttää esim jos mies ripustaa pyykit väärällä tavalla ja imurointi on vähän suurpiirteisempää kun mulla. vaihtoehtona on ollut joko tehdä itse kaikki, nalkuttaa ihan koko ajan ja kaikesta tai sitten antaa miehen tehdä ja vaan kestää (ja ehkä käydä oikomassa niitä pyykkejä narulla kun silmä välttää :D ).
Vaikka meillä on erilainen tapa tehdä asioita on lapset saaneet vaatteet päälleen (vaikka joskus on voineet olla eilisen ruoalla kuorrutetut) ja ruokaa nenän eteen kun ovat nälissään olleet (vaikka välillä tuntuu että mä tietenkin antaisin ruoan oikeampaan aikaan jnejne).

jos ei halua pyörittää koko taloutta yksin on vaan pakko oppia katsomaan asioita vähän sormien välistä. kukaan ei voi tehdä asioita täysin niin kun sinä (tai minä) ja toiselle on vaan pakko antaa tilaa tehdä asiat omalla tavallaan. Sensijaan että vaatii miestä muuttumaan, niin yrittää muuttaa vähän itseään ja siinä sivussa se mieskin voi muuttua omalla painollaan kun huomaa että hänen tekemisiäänkin arvostetaan ja että hänkin ihan oikeasti osaa.

Tää on niin totta. Mä muistan aina yhen kerran kun miehet tulivat sisälle ulkoa ja pojalla naama likanen, vaatteet ei ehkä sellaset mitkä oisin valinnu ja hattu vinksinvonksin...Rutkasti aihetta naputtaa siis..Mutta se lapsen leveä muta hymy ja silmien loiste siitä että sai leikkiä isin kanssa aivan rauhassa. Ikää pojalla ehkä 11kk. Kivaa oli ja viis siitä että vaatetus jne oli muuta kun mä oisin pukenu. Ja mun oli opeteltava siihen että isi hoitaa tyylillään ja se on loppuviimeksi aivan yhtä hyvä kun mun tyyli.
 
[QUOTE="hmm";23346028]Mielestäni on kyllä jo melkoinen terveyshaitta tai ainakin vaara, jos ensin levittää rasvaa takamukseen ja sitten perään samoin välinein naamaan.[/QUOTE]

Ja muksu ei koskaan satu tunkemaan käsiään alapäähän ja sitten niitä käsiä jonnekin muualle? Tai syö jotain mielenkiintoista ulkona tai.. Fiksumpaa ehkä on tehdä toisinpäin, mutta millainen terveyshaitta tässä siis oikein tulee?
 
Tää on niin totta. Mä muistan aina yhen kerran kun miehet tulivat sisälle ulkoa ja pojalla naama likanen, vaatteet ei ehkä sellaset mitkä oisin valinnu ja hattu vinksinvonksin...Rutkasti aihetta naputtaa siis..Mutta se lapsen leveä muta hymy ja silmien loiste siitä että sai leikkiä isin kanssa aivan rauhassa. Ikää pojalla ehkä 11kk. Kivaa oli ja viis siitä että vaatetus jne oli muuta kun mä oisin pukenu. Ja mun oli opeteltava siihen että isi hoitaa tyylillään ja se on loppuviimeksi aivan yhtä hyvä kun mun tyyli.

Mä tulin kotio ja repesin nauramaan. Mies ja poika pihalla, pojalla just polviin asti ulottuvat housut (ihan normaalit collarit, mutta liian lyhyet) ja ns.napapaita. Oli ottanut ns.väärästä kaapista vaatteet jonne laitan pieneksi tulleet odottamaan laatikkoon pakkaamista ja eteenpäin luovuttamista.
 
Sillon joskus kun vauvoja nuo olivat niin mies hoiti siinä missä minäkin,vaikka lähti 5 aamulla töihin nousi yöllä pyytämättä ylös kysymään tarvinko apua yms..kotityöt teki pyytämättä jos näki jotain hommaa etten ollut ehtinyt tehdä.
hyvä mies se oli siihen asti kun meni miten meni=(
 
[QUOTE="a p";23345580]Että niinkuin mitään vaatimuksia ei saa olla tai muuten on jaksettava yksin? Että vaikka on sovittu että mies siivoaa niin pitäisi sekin tehdä itse, kun miehen käsitys on että vaan isoimmat tahrat pois? Että jos haluaa että vauva saa d-tipat ja aamupalan ja päivävaatteet niin itse on aina tehtävä, kun mieheltä ei saa vaatia?[/QUOTE]

Ei, vaan pitää oppia hyväksymään ne miehenkin standardit oikeina tai sitten rauhallisesti ja tiuskimatta kertoa, miten omasta mielestä asioiden pitää olla. Jos koko ajan osoittaa sanoillaan ja teoillaan, että toinen on surkea, ei osaa eikä ymmärrä, ei se toinen mitään kohta enää teekään. Tämä kannattaa muistaa myös lasten kasvaessa...
Toisaalta ihmetyttää myös, tuleeko kotitöiden jakaminen ajankohtaiseksi vasta lapsen synnyttyä. Eikö nämä siivousriidat ym. ole käsitelty jo suhteen alkuaikoina. Jos ennen lapsen syntymää nainen on huolehtinut kaikesta kodinhoidosta, niin ei kai se mies yhtäkkiä itse tajua alkaa siivoamaan ja pyykkäämään, kun ei ole ennenkään niihin tarvinnut sekaantua. Kyllä keskustelu ja omien toiveiden kertominen on kaiken lähtökohta!
 
Mä tulin kotio ja repesin nauramaan. Mies ja poika pihalla, pojalla just polviin asti ulottuvat housut (ihan normaalit collarit, mutta liian lyhyet) ja ns.napapaita. Oli ottanut ns.väärästä kaapista vaatteet jonne laitan pieneksi tulleet odottamaan laatikkoon pakkaamista ja eteenpäin luovuttamista.

Näitäkin sattunu meillä että koko ei oo oikeen osunu. Mut mitäs tuosta ja koittaa vaan pistää pienet eteenpäin vikkelämmin.
 
Ja muksu ei koskaan satu tunkemaan käsiään alapäähän ja sitten niitä käsiä jonnekin muualle? Tai syö jotain mielenkiintoista ulkona tai.. Fiksumpaa ehkä on tehdä toisinpäin, mutta millainen terveyshaitta tässä siis oikein tulee?

No kyllä siinä vauvankin ulosteessa on sen verran haitallisia bakteereja, että ei niitä nyt ehdoin tahdoin kannata suuhun tunkea.
Etkö ole koskaan kuullut, että esim. vessassa käynnin jälkeen pitäisi pestä kädet???
 
Joo. No melkein arvasinkin, että näin tämä kääntyy. Olen nipo joo. Mutta jos minun täytyy hyväksyä mieheni suuripiirteisyys, niin miksi miehen ei tarvitse huomioida että minä oikeasti ahdistun sotkusta? Miksi miehen ei tarvitse huomata, että olen aivan loppu ja auttaa? Millaisia parisuhteita teilläkin oikein on? Aina nainen joustaa ja mies saa tehdä mitä tykkää milloin ja miten vaan? Vai hoidatteko aina sitten vaan nurisematta itse kaiken ja jos mies joskus auttaa, se on niin luksusta että ihan sama vaikka kädet suoraan vauvan pyllystä tulisi teidän naamaa kähmimään. Meillä vauvalla taipumusta silmätulehdukseen ja iho on herkkä, siksi rasvaamiset ja niiden järjestys ja pesut on tärkeitä. En minä ammatikseni nipota, paljon katson läpi sormien.

Hienoja analyysejä ihmiset tekee netissä yhen kirjoituksen perusteella, kun ei ole kumpaakaan meistä tavannut. Siellä se mies raasu nytkin on kaverin kanssa harrastamassa, aamulla hoisi taas vain itsensä ja lähti klo 11. Kai se illalla viimeistään takaisin tulee kestitsemään itse kutsumiaan vieraita. Eilen hänen piti käydä lenkillä lapsen kanssa että saan nukkua, mutta päivä meni siihen, että hän kävi harrastamassa, käytiin sovitusti siskollani ja sen jälkeen mies päätti että nyt mennään hänen vanhemmilleen ja siellä sitten oltiin iltaan, mies autteli äitiään ja yksin hoisin vauvaa taas.

Lasta en ole isältään riistänyt, päin vastoin näen sen ilon lapsen silmissä kun isi tulee kotiin ja niin toivoisin, että mies ottaisi lapsen ja pitäisi ja hoitaisi edes hetken. Mutta ei. Omat jutut on niin paljon tärkeämpiä.
 
[QUOTE="a p";23346318]Joo. No melkein arvasinkin, että näin tämä kääntyy. Olen nipo joo. Mutta jos minun täytyy hyväksyä mieheni suuripiirteisyys, niin miksi miehen ei tarvitse huomioida että minä oikeasti ahdistun sotkusta? Miksi miehen ei tarvitse huomata, että olen aivan loppu ja auttaa? Millaisia parisuhteita teilläkin oikein on? Aina nainen joustaa ja mies saa tehdä mitä tykkää milloin ja miten vaan? Vai hoidatteko aina sitten vaan nurisematta itse kaiken ja jos mies joskus auttaa, se on niin luksusta että ihan sama vaikka kädet suoraan vauvan pyllystä tulisi teidän naamaa kähmimään. Meillä vauvalla taipumusta silmätulehdukseen ja iho on herkkä, siksi rasvaamiset ja niiden järjestys ja pesut on tärkeitä. En minä ammatikseni nipota, paljon katson läpi sormien.

Hienoja analyysejä ihmiset tekee netissä yhen kirjoituksen perusteella, kun ei ole kumpaakaan meistä tavannut. Siellä se mies raasu nytkin on kaverin kanssa harrastamassa, aamulla hoisi taas vain itsensä ja lähti klo 11. Kai se illalla viimeistään takaisin tulee kestitsemään itse kutsumiaan vieraita. Eilen hänen piti käydä lenkillä lapsen kanssa että saan nukkua, mutta päivä meni siihen, että hän kävi harrastamassa, käytiin sovitusti siskollani ja sen jälkeen mies päätti että nyt mennään hänen vanhemmilleen ja siellä sitten oltiin iltaan, mies autteli äitiään ja yksin hoisin vauvaa taas.

Lasta en ole isältään riistänyt, päin vastoin näen sen ilon lapsen silmissä kun isi tulee kotiin ja niin toivoisin, että mies ottaisi lapsen ja pitäisi ja hoitaisi edes hetken. Mutta ei. Omat jutut on niin paljon tärkeämpiä.[/QUOTE]

Meillä mies hoiti lasta siinä missä minäkin. Mutta ei tarvinnut tiukkaa ohjeistusta. Meillä ei rasvattu peffaa, eikä vaihdettu yöpukua 6 kk ikäiselle. Jos D vitamiini oli unohtunut, niin se annettiin ilman katastrofia. Meillä lapsi piti niin kovaa mekkalaa, että vaipan vaihto ja ruoan anto hoituivat ilman minun määräystäni. Meillä mies ei harrastanut lapsen ollessa vauva.
 
[QUOTE="a p";23346318]Joo. No melkein arvasinkin, että näin tämä kääntyy. Olen nipo joo. Mutta jos minun täytyy hyväksyä mieheni suuripiirteisyys, niin miksi miehen ei tarvitse huomioida että minä oikeasti ahdistun sotkusta? Miksi miehen ei tarvitse huomata, että olen aivan loppu ja auttaa? Millaisia parisuhteita teilläkin oikein on? Aina nainen joustaa ja mies saa tehdä mitä tykkää milloin ja miten vaan? Vai hoidatteko aina sitten vaan nurisematta itse kaiken ja jos mies joskus auttaa, se on niin luksusta että ihan sama vaikka kädet suoraan vauvan pyllystä tulisi teidän naamaa kähmimään. Meillä vauvalla taipumusta silmätulehdukseen ja iho on herkkä, siksi rasvaamiset ja niiden järjestys ja pesut on tärkeitä. En minä ammatikseni nipota, paljon katson läpi sormien.

Hienoja analyysejä ihmiset tekee netissä yhen kirjoituksen perusteella, kun ei ole kumpaakaan meistä tavannut. Siellä se mies raasu nytkin on kaverin kanssa harrastamassa, aamulla hoisi taas vain itsensä ja lähti klo 11. Kai se illalla viimeistään takaisin tulee kestitsemään itse kutsumiaan vieraita. Eilen hänen piti käydä lenkillä lapsen kanssa että saan nukkua, mutta päivä meni siihen, että hän kävi harrastamassa, käytiin sovitusti siskollani ja sen jälkeen mies päätti että nyt mennään hänen vanhemmilleen ja siellä sitten oltiin iltaan, mies autteli äitiään ja yksin hoisin vauvaa taas.

Lasta en ole isältään riistänyt, päin vastoin näen sen ilon lapsen silmissä kun isi tulee kotiin ja niin toivoisin, että mies ottaisi lapsen ja pitäisi ja hoitaisi edes hetken. Mutta ei. Omat jutut on niin paljon tärkeämpiä.[/QUOTE]

Mieshän on joustanut jo koko ajan, koska koko ajan pitää tehdä kuten nainen määrää. Mä en ymmärrä miksi monella on sellainen perhe missä on vaan yksi hallitsija. Ei ihme että niitä yh-perheitä on niin paljon. Kuinka kivaa olis jos aamusta iltaan miehesi/äitisi/pomosi kertoisi mitä sinun tehdä missäkin vaiheessa ja moittisi kaiken minkä teet?

Mä tiedän että se joskus ärsyttää, mun mies on yrittäjä ja tekee åitkää päivää ja mäkin oon välillä loppu. Mut mies tekee kuinka parhaaksi katsoo. Kun tulee kotiin saatan sanoa että iltapalaa ei oo syöty, se tekee omanalaisensa niille lapsille jne.
 
Eiköhän sitä yhteen hiileen puhalleta, ainakin suurin osa ajasta. Vauvat ovat olleet imetyksellä mutta isommat mies on saanut ruokittua vaikka ruoka-ajat ja tarjottu ruoka ei aina olisikaan niin kuin itse olisi ajatellut. Vaatteet saa noille päälle, autistiselle tytölle jopa paremmin kuin minä, vaikkei ne sitten olisikaan juuri minun maun mukaan valittuja ja käsityksemme puhtaasta poikkeaa vähän toisistaan.

Meillä ei pyllyjä tai kasvoja ole rasvailtu kuin tarpeen mukaan ja sen tarpeen mies näkee yhtä hyvin kuin minäkin, samoin lääkkeet ja tipat yms muistaa yhtälailla. Rutiinit meillä on erilaiset ja se on vain hyväksyttävä. Kieltämättä tuollainen vaativa tyttölapsi on ollut hyvä opettaja tässä, usein ajatukseni kulkee rataa: "tee tuon kanssa mitä tykkäät, kunhan minä saan olla hetken rauhassa!"

erityislasten treenaamiset on asioita jotka on miehelle hankalampia, ehkä siksi että niissä asiat pitää tehdä nimenomaan annettujen ohjeiden mukaan ilman sooloilua. Niissä joudun siis muistuttelemaan ja olen jo hyväksynyt että päävastuu noista kuuluu minulle.
 
Kyllä se aika tasan menee. Tätä nykyä esimerkiksi mies on huolehtinut 1 v 3 kk syöttämisen muutaman kuukauden ajan miltei kokonaan. Minun kanssa syödessä neiti nimittäin alkaa kiemurtelemaan ja kaivautumaan maitobaariaan kohti ja kun hän sanoo "Äiti nam-nam" niin olen jotenkin aseeton ja siinä jää perunamössö taas kerran syömättä ja onnenautuas tyty pääsee maidolle.

Meillä tietysti molemmille riittää tätä vanhemmuutta, kun on viisi lasta. Teinipojat tarvitsevat isää meille ihan uudella tavalla ja paljon enemmän kuin jotenkin tyhmänä olin ajatellut.
 
No, meillä kyllä mies jousti siinä missä minäkin. Sovittiin ennen lapsen syntymää että mies saa käydä vähintään 2 kertaa viikossa treeneissään, useammista kerroista sovitaan tapauskohtaisesti yhdessä. Sen lisäksi minä aloin käymään iltalukiossa kun esikoinen oli vajaa 1v ja kävin siellä 2 kertaa viikossa.

Me tosin puhuttiin nämä asiat selviksi jo ennen ensimmäisen lapsen syntymää.

Eipä ap:n auta muu kun puhua miehen kanssa ja yrittää sopia keskitie miten asiat hoitaa. Mies voi skarpata siivouksessa ja mahdollisesti vähentää treenejä ja ap voi mahdollisesti koettaa tinkiä omissa rutiineissaan ja antaa miehen muodostaa omat rutiininsa vauvan kanssa. Mahdollisesti ap voisi myös keksiä itselleen jonkin "henkireiän" kodin ulkopulella, yksi tao kaksi kertaa viikossa, jolloin mies jäisi lapsen kanssa kotiin kahden ja saisi omassa rauhassaan tutustua lapseen ja siihen, mitä lapsen hoivaaminen oikeastaan on (+ ap saisi tuulettaa päätään tekemällä jotain mistä pitää)

Meillä mies on kyllä oppinut aivan loistavaksi lasten kanssa kun olen vaan malttanut antaa hänen ottaa itse asioista selvää ja selviytyä lasten kanssa.
 
meillä mies muistaa kaiken ja on huomattavasti tarkempi ja huolellisempi, multa unohtuu vitamiinit yms helposti... iltapesut kuuluu meillä perinteisesti miehelle, muuten hoidellaan kumpi ehtii/jaksaa/pystyy tilanteen mukaan... tämä tietenkin nyt, kun mies enemmän kotona tilapäisesti, ei tulis mieleenkään vaatia 50/50 hoitoa lapsen ja kotitöiden osalta, jos toinen tekisi pitkää päivää... aion mennä töihin äitiysloman jälkeen ja mies jää tod. näk. kotiin lapsen kanssa, kun tulen sitten töistä, en todellakaan aio hoitaa koko kotia työpäivän jälkeen.. ;)
 
Voi elämä mitä meininkiä. Välillä mietin että mistä suosta ihmiset ukkojansa kaivaa kun ei paljoo äly päätä pakota. En jaksanut lukea koko ketjua ja varmaan joku on jo sanonutkin,mutta mites ois suora puhe?? Sanot suoraan että vituttaa taistella näistä yhteisistä hommista ja jos miestä paskaakaan kiinnostaa yhteisen kodin ja perheen pyöritys niin nyt ois hyvä hetki näyttää se.

"Mutku mutku minä sillon jouluna..." Mitä ihmettä!!! Ettekö te molemmat asu siellä? Miks kahden aikuisen ihmisen pitää vääntää kättä siitä kukaa tyhjentää astianpesukoneen ja kuka imuroi,kun EI SILLÄ OO MITÄÄN VÄLIÄ. Ei varmasti jää ilman työtä se toinenkaan.
 
[QUOTE="hmm";23346209]No kyllä siinä vauvankin ulosteessa on sen verran haitallisia bakteereja, että ei niitä nyt ehdoin tahdoin kannata suuhun tunkea.
Etkö ole koskaan kuullut, että esim. vessassa käynnin jälkeen pitäisi pestä kädet???[/QUOTE]

Anteeksi, mutta minä en ole koskaan rasvannut lapsen peräreikää mitenkään enkä millään.. Pylly poskiin olen joutunut rasvaa laittamaan jonku verran ja sekin on levitetty puhtaalle iholle.. Ei siis ole ollu pelkoa etä ois kakkakokkareet pyöriny poskiin rasvatessa ;)
 
Uusimmat

Yhteistyössä