Alkuperäinen kirjoittaja höm;25005421:
meinaatteko että vauva ei VAADI oikeasti kahden ihmisen panostusta? Emme voi tietää mikä tilanne ap:lla on, ja tarvitsee miehen vierelleen. Voi olla vielä kipeä synnytyksen jäljiltä, vauva itkuinen tms.
Ne kouluasiat voivat varmasti odottaa hetken.
ja tuntuu mieskin olevan samaa mieltä kun ei ole vastannut exän viesteihin.
Ei tarvitse olla valopää hoitaakseen vauvansa mahdollisimman hyvin, ja varsinkin esikoisen syntymä on iso asia vanhempien elämässä. Vanhemmat lapset pärjäävät hetken varmasti pelkästään äitinsä huomiolla.
kouluasiat ei kyllä yleensä voi odottaa edes sitä hetkeä.
ja juu, kyllähän siinä vauva-ajassa on hyvä olla kaksi ihmistä, mutta vaikka olisi kuinka väsynyt ja itkuinen vauva, niin ei se isä silti niitä vanhempia lapsiaan voi olla huoltamatta ja heidän aisoitaan voi siirtää myöhemmäksi.
Ihan oikeasti lue noita tekstejäsi ja mieti, ehkäpä sulle tulee sellainen ahaa elämys, ja tajuat sen, että vaikka vauva syntyy, niin koko muu maailma ei pysähdy.
uusperhettä perustettaessa on hyvä miettiä tulevaisuuteen, myös pitkälle tulevaisuuteen, on oltava valmiudet siihen, että ne miehen edellisen liiton lapset saattavat joskus vaikka asuakkin pysyvästi siellä isällään, tilanteet muuttuvat, ex-vaimo voi sairastua psyykkisesti tai fyysisesti, hän voi vaikka jonain päivänä jäädä auton alle ja mies jää "yksinhuoltajaksi"
Ymmärrän sen, että esikoisen saanut voi olla hherkässä mielentilassa, mutta ei se silti poista sitä tosiasiaa, että on muutkin lapset olemassa, itse olen ollut 2 alle kolmivuotiaan (kaksoset) ja vauvan kanssa yksin kotona sairaalasta pääsyni jälkeen, ja ihan hyvin on selvitty.
olin myös kaksosten ollessa vauvoja, jo viikon jälkeen päivät yksin kun mies töissä. piti kyllä sitten myöhemmin isyyslomaa.