Sairaalloinen(?) mustasukkaisuus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja blues blue sky
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
B

blues blue sky

Vieras
Mieheni (=poikaystäväni) on todella mustasukkainen minusta. Minulla on miespuolisia ystäviä, jotka ovat mieheni mielestä kaiken pahan alku ja juuri. Toisaalta minulla ei tarvitse edes olla miesseuraa, vaan jos esimerkiksi olen uimassa ilman miestäni niin hänen mielestään joku vieras mies voi tulla ja ryhtyä juttelemaan kanssani kun olen niin kaunis ja mukava ja "viedä minut". Mieheni saattaa saada ns. kohtauksen ihan olemattomasta, esimerkiksi vaikka jos puhun ystäväni kanssa puhelimessa ja minulla tuntuu olevan hauskaa, tai jos ystäväni "katselee minua liikaa" tms. Tuon kohtauksen aikana hän on sitä mieltä, että ystäväni rakastaa minua ja haluaa minut ja tulen satavarmasti jättämään mieheni. Hän keksii omasta päästään asioita, joita ei ole lainkaan tapahtunut, ja kuvittelee mitä ystäväni ajattelee. Kohtauksen aikana ei auta vaikka kuinka yrittäisin selittää että asia ei ole näin, mies vain jatkaa jankkaamistaan. Lopulta yleensä suutun kun en jaksa enää kuunnella typeryyksiä. Jossain vaiheessa miehenikin rauhoittuu ja tajuaa mitä on tehnyt, pyytelee anteeksi kun puhui taas perättömiä ja ruoskii henkisesti itseään kun antoi jälleen tällaisen tapahtua. Hän on monta kertaa vannonut lopettavansa mutta ei tunnu pystyvän siihen. Kohtaukset toistuvat viikoittain, usein useammankin kerran viikossa.

Olemme käyneet juttelemassa yhdessä kriisikeskuksessa ja mieheni käy työpsykologin vastaanotolla, jossa myös tästä asiasta puhutaan. Toistaiseksi emme ole saaneet muuta konkreettista apua kuin neuvoja: miestäni on ohjeistettu kirjoittamaan päiväkirjaa aina kun ahdistaa ja/tai tekemään jotain ruumiillista tylsää työtä saadakseen mustasukkaiset ajatukset pois. Pelkään vain että nämä eivät auta tarpeeksi. Toisaalta en kyllä yhtään tiedä mitä voisin itse tehdä auttaakseni asiaa. En halua luopua ystävistäni eikä mieskään sitä järkevinä hetkinään halua. Lähinnä olen yrittänyt elää normaalisti ja tavata ystäviäni aina välillä ja puhua heistä tavalliseen sävyyn mieheni kanssa. Lisäksi mies on tavannut ystäväni ja tunteekin heistä yhden (=entisen poikaystäväni) hyvin.

Miehelläni on huono itsetunto ja hänellä on takanaan huono parisuhde, jossa hän oli monta vuotta osaamatta ratkaista tilannetta. Vaimo oli joko-tai -tyyppiä, menivät naimisiinkin kun hän asetti miehelle uhkavaatimuksen erotaan-tai-mennään-naimisiin. Naispuolisia ystäviä ei saanut olla eikä ylipäätään toisten naisten seurassa olemista katsottu hyvällä. Halaaminen ja muu koskettelu kenekään muun kuin oman siipan kanssa olivat kiellettyjä. Kaikki normaali kanssakäyminen oli epänormaalia. Totta kai silloin on vaikeaa sopeutua siihen, että uudella kumppanilla on muutakin elämää kuin kumppaninsa.

Meillä riittää rakkautta, välittämistä ja huolenpitoa. Hellimme toisiamme sanoin ja kosketuksin joka päivä ja mieheni tietää että rakastan häntä. Miten ihmeessä voisin auttaa häntä tässä ongelmassa? Vai voinko edes?
 
Et voi. Olet näemmä valintasi tehnyt. Pidät mielummin kiinni mm. entisen poikaystäväsi seurasta ja pahoitat kumppanisi mielen, kuin luovut näistä muista.
Nykyinen kumppnisi ei saa sinulta sitä mitä hän kaipaa, tunnetta että hän on se ykkönen, koska jää kuitenkin kakkoseksi käytännössä.

Sinä et varmaan sitä käsitä, koskapa arvomaailmasi on erilainen. Ystävät menevät parisuhteen edelle.
 
Et voi. Olet näemmä valintasi tehnyt. Pidät mielummin kiinni mm. entisen poikaystäväsi seurasta ja pahoitat kumppanisi mielen, kuin luovut näistä muista.
Nykyinen kumppnisi ei saa sinulta sitä mitä hän kaipaa, tunnetta että hän on se ykkönen, koska jää kuitenkin kakkoseksi käytännössä.

Sinä et varmaan sitä käsitä, koskapa arvomaailmasi on erilainen. Ystävät menevät parisuhteen edelle.
 
^^^täysin päinvastaista mieltä. Sinulla saa ja pitää olla muutakin elämää kuin miehesi. Ei ole tervettä vahtia tuolla lailla käytöstäsi. Minusta paras neuvo on, ettet missään tapauksessa "anna periksi" miehen mustasukkaisuudelle, siis älä ala rajoittaa elämääsi ja ystäviäsi miehen kohtausten takia. Muuten edessä voi olla loputon oravanpyörä, ettet kohta töihin tai kauppaankaan pääse, ettet vain kohtaisi matkalla jotakuta muuta. Kuvaan voi jossain vaiheessa tulla myös väkivalta, kun mies tarpeeksi pelkää, että jätät hänet, ja yrittää pitää sinut vaikka nyrkein. Jos asetat miehesi ykköseksi siinä mielessä, että teet kaiken hänen ehdoillaan, ei kyseessä ole enää parisuhde vaan alistussuhde.

Taustalla on selvästi miehen itsetunto-ongelma, hän ei voi luottaa siihen, että olisi niin erityinen että aina vain palaat hänen luokseen. Toivottavasti psykologin kanssa juttelu auttaa. Yritä elää normaalisti, ehkä mies ajan myötä oppii, että vaikka käytkin uimassa, tulet sieltä kotiinkin.
 
Hyi, millainen suhde! En voisi kuvitellakaan eläväni tuollaisessa, vaikka kuinka rakastaisin. TUkehtuisin ja näivettyisin elävältä.

Mikä parasta ihmisen ominaisimmat luonteenpiirteet tapaavat vahvistua iän myötä, joten onneksi olkoon, miehesi tulee vahtimaan menojasi kuin haukka ja varmaan lopulta läppää nuppiinkin ihan vaan varmuuden vuoksi, jos vaikka olet vilkaissut jotain toista ihmistä... :P
 
Miehesi tarvitsee apua mutta hänen pitää itse halusta sitä.

Toki jokaisella pitää olla omaa elämää ja ystäviä parisuhteen ulkopuolella mutta miksi pitää hengailla ex-kumppanien kanssa? Jokin raja siinäkin pitää olla, itse en pitäisi siitä jos kumppanini pitäisi säännöllisesti yhteyttä entisiin suhteisiinsa.
 
No, kyllä sen ymmärtää että on mustasukkainen, jos exäkin vierä roikkuu kivioissa. Etkö sen verran tulisi miestäsi vastaan, että tapaat näitä miespuolisia ystäviäsi silloin kun miehesi on mukana ja lopettaisit flirttailun.
 
En ikinä voisi itse elää tuollaisessa suhteessa, vaan ahdistuisin ja näivettyisin, kuten joku kuvasikin. Kokemusta on. Se on viimeinen niitti, jos mies yrittää päättää puolestani, ketkä saavat olla ystäviäni.

En itse tee rajaa mies- ja naispuoleisten ystävieni välille - en ole miespuolisista ystävistäni todellakaan kiinnostunut "siinä mielessä", ja mieheni tietää sen. Sallin samoin miehellenikin naispuoliset ystävät - jos mies on lähteäkseen vaikka jonkun heistä matkaan niin lähtee, enkä sille mitään voi. Jotain itsekunnioitusta sentään, ja luottamusta!
 
...Vielä, että kuka sanoi, että ap flirttailee ystävilleen?

En kestäisi, jos miehen pitäisi aina tulla ystävätapaamiseeni mukaan vahtiakseen. Samoin minulla ei ole mitään mielenkiintoa kytätä häntä ystävänsä kanssa. Tästä syystä voitte kuvitella, miten minua kypsyttää ystävät, joiden kumppani väkisin tunkee mukaan joka paikkaan.
 
Toisaalta, jos ap lopettaisi kaikki ystävyyssuhteensa miespuolisiin henkilöihin, niin silti siellä uimahallissa olisi niitä todella pelottavia uroita, jotka voisivat minä hetkenä tahansa......
Jos ap jättäytyisi neljän seinän sisään, niin sitten ehkä... Mutta sittenkään ei voisi käydä kaupassa tms, koska mitä tahansa saattaisi tapahtua.... jne....jne...

Ymmärrän, että joillekin maininta yhteydenpidosta exään/exiin aiheuttaa näppylöitä, mutta ei pitäisi sekoittaa omia murheita näin selkeästi esitettyyn laajempaan probleemaan. Jos ap todella jättäisi yhteydenpidon kaikkiin miespuolisiin ystäviinsä/tuttaviinsa/työ- tai opiskelukavereihinsa/jne, niin kuinka suuren mustasukkaisuusryöpyn silloin synnyttäisikään ystävällinen "kiiitos" miespuoliselle kaupan kassalle tai kadulla ohikulkevan vilkaisu ap:n suuntaan.

Ei helppoa ei. Ap, minusta et voi tehdä muuta kuin rakastaa miestäsi ja näyttää se hänelle. Minustakin ystäviesi normaali kohtelu on parasta. Niiden piilottelu, vähättely tai niistä syyllisyyden tunteminen voisi herättää vielä enemmän perättömiä epäilyjä pahoina päivinä. Onneksi miehesi ymmärtää itsekin ongelmansa, vaikkei pystykään reaktioitaan vielä kontrolloimaan. Toisaalta, jos mustasukkaisuuskohtauksiin alkaa liittyä väkivaltaa niin ota silloin jalat allesi. Toivotaan, ettei siihen tarvitse mennä.
 
Kiitos vastauksistanne! Olen tosiaan samaa kategoriaa kuin N29; ystävät ovat ystäviä sukupuolesta riippumatta. Toivon että miehenikin pian tiedostaa sen, sillä hänellä itselläänkin on nyt muutama naispuolinen ystävä, mukaanlukien entinen vaimonsa joka myös on uudessa parisuhteessa (huvittavaa miten kokemus auttaa asiaa: ex-vaimo oli aikanaan niin kriittinen ystävien suhteen, mutta nyt kun itse on eronnut, osaakin hyväksyä entisen miehensä ystäväksi). Minulle heidän ystävyytensä on tietenkin OK. Minulla ei ole mitään halua eikä tarvetta mennä kolmanneksi pyöräksi mukaan kun he tapaavat. Mitä siellä edes tekisinkään, he kuitenkin puhuvat keskinäisistä asioistaan - nykyisistä kumppaneista, yhteisistä tutuista, omista kuulumisistansa ja ehkä jopa niistä ajoista kun olivat naimisissa. Totta kai suon sen heille. Enkä tosiaan pitäisi siitä jos oma kumppanini haluaisi tulla aina mukaan kun menen tapaamaan ystävääni. Eiväthän miehet silloin halua tulla mukaan jos nainen menee parantamaan maailmaa parhaan tyttökaverinsa kanssa -> miksi sitten pitäisi tulla mukaan jos se ystävä onkin mies?

Sanoinkin aiemmin, että mieheni on tavannut nämä ystäväni ja joidenkin kanssa ollaan suunniteltu jopa jotain yhteistä tekemistä. Ystävillenikin tämä on vaikeata kun he eivät tiedä miten pitäisi toimia mieheni suhteen etten saisi jatkuvasti haukkuja. Yksi ystäväni jopa otti selkeästi etäisyyttä sen takia että mieheni on niin mustasukkainen. Tässä yritetään luovia puolin ja toisin.

Selvennykseksi vielä: mieheni ei ole missään määrin väkivaltainen, vie jopa kärpäset ulos asunnosta :) Totta kai lähtisin heti jos väkivaltaa kokisin, siinä ei olisi kahta sanaa. En myöskään tunne tukahtuvani tässä suhteessa, sillä pidän kyllä kiinni siitä että tapaan ystäviäni aina välillä vaikka siitä seuraisikin sanomista. Toivon että "siedätyshoitoni" jossain vaiheessa auttaakin...

Jotkin kommentit olivat "lähde vielä kun voit" -tyyppisiä. Toivottavasti joku kertoisi sellaisenkin esimerkin, jossa tilanne on saatu rauhoittumaan!
 
Ei naisen ja miehen välistä ystävyyttä ole olemassakaan. Jossain vaiheessa, yleensä uros, tekee aloitteen seksiin. Toki siitä voi kieltäytyä, mutta puhdasta ystävyyttä se ei ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kokemuksella:
Ei naisen ja miehen välistä ystävyyttä ole olemassakaan. Jossain vaiheessa, yleensä uros, tekee aloitteen seksiin. Toki siitä voi kieltäytyä, mutta puhdasta ystävyyttä se ei ole.

Ei pidä paikkaansa; ystävyyttä voi olla, jos mies on homo ja nainen lesbo.

Vai pystyykö joku takaamaan toisen ajatukset? Outo kuvio, varsinkin kun siihen sisältyy noin paljon kärsimystä.

 
Kirjoitin hieman vastaavasta tilanteesta tuonne ihmissuhteet palastalle parisen kuukautta sitten. Mina vain olen mies ja vaimoni kayttaytyy ajoittain pitkalti kuvailemallasi tavalla. Nyt jonkin aikaa yksin ollesani olen verrannut parisuhdetta mustasukkaisen puolison kanssa kavelemiseen miinakentalla, eli yritat varoa jokaista askeltasi ja silti et tieda milloin rajahtaa.

Minusta parisuhteessa ei kummallakaan ei ole oikeutta vaatia toista osapuolta muuttumaan, mutta puolisot voivat muuttua omasta tahdosta jos tahtoa on. Myos toinen tosiasia on se, etta molemmat ovat parisuhteessa omasta tahdosta. Toista ei voi pakottaa, uhkailla tai muilla tavoin "pitaa" parisuhteessa. Jos et kykene hyvaksymaan puolisoasi sellaisena kuin han on ja puolisollasi ei ole halua muuttua, molemmille osapuolille on parempi, etta kuljette omaa tietanne. Kyseinen paatos on tuskallinen, mutta usein elama jota et halua elaa on tuskallisempi ja enemmin tai myohemmin suhde paattyy kuitenkin.

En tarkoita etta ette ole yhteensopivia tai etta suhde pitaisi paattaa nopeasti. Minusta asioista pitaa puhua ja puolisolle tulisi antaa mahdollisuus ymmartaa mita me heilta haluamme, meidan pitaisi yrittaa ymmartaa mita ja miksi he meilta haluavat ja aikaa muuttua jos halua siihen on. Kuinka paljon aikaa? Se on jokaisen itse paattettava omien voimien ja sietokyvyn mukaan.

Meilla tilanne meni liian pitkalle ja vaimoni ehti yrittaa itsemurhaa kertaalleen. Nyt on eletty erillaan pari kuukautta, puhuttu, itketty ja sovittu. Suunitelmissa on palata takaisin yhteen ja yrittaa viela kerran.
 
sanoi, että älä ota kaunista naista, jonka muutkin haluavat...

Tuossa on jotakin perää, toiset miehet tekevät kaikkensa hänet saadakseen ja nainen nauttii saamastaan huomiosta, ole siinä sitten luottavaisena seuraamassa sivusta, hah
 
Meitä on niin moneen junaan... Mikä saa ihmiset olemaan luottamatta kumppaaniinsa? Tai siihen mitä heille sanotaan? Miespuolisten ystävieni kanssa asiat on selvitetty loppuun asti jo ajat sitten - jos jotain "vipinää" olisi ollut, se olisi tullut ilmi jo aiemmin. Sitä paitsi ystävillänikin on moraali.

Ja jos nyt otetaan hypoteettinen tilanne, jossa mies ihastuu naispuoliseen varattuun henkilöön ja ilmaisee sen, mikä ihme saa ihmiset luulemaan että nainen automaattisesti lähtisi "miehen matkaan" jos tämänhetkinen parisuhde on parasta mitä naisella on koskaan ollut?

En sitten tiedä pelkääkö mieheni itse joskus pettävänsä tai lähtevänsä jonkin toisen naisen takia ja kohdistaa sen minuun. Ymmärtääkseni sekin on usein näiden mustasukkaisten ajatusten taustalla.
 
Luzon, toivon sinulle kovasti voimia. Luin kirjoituksesi toiselta palstalta. Eikö vaimosi vieläkään ymmärrä että hänellä on ongelma, edes itsemurhayrityksen jälkeen? Meillä tilanne tosiaan on "parempi" siinä mielessä että mieheni tietää kuvitelleensa turhia ja tehneensä tyhmästi aina näiden kohtausten jälkeen. Hän itse onkin sanonut että tarvitsee apua, ei halua olla sellainen joka saa tuollaisia kohtauksia.
 

Yhteistyössä