Tämä liittyy raskauden ja sen jälkeiseenkin aikaan. Elikkäs olen synnyttänyt esikoisen, pojan 6.2.09 sectiolla ja raskauteni loppuvaiheessa minulle alkoi kerääntymään nestettä ja todella paljon parhaimmillaan painoa tuli 5kg viikossa, kuitenkaan valkuaista ei ollut virtsassa ja verenpainetkin vain hieman koholla ja lääkärien mielestä kaikki oli vain aivan normaalia, kävin kuitenkin viimeisen kuukauden äitiyspolilla seurannassa ja minusta tuntui, että kukaan ei nähnyt minua, kuin kaulasta alaspäin, oloni oli todella epämukava, oli vaikea kävellä ja olin aivan muodoton, raskauteni aikana kiloja kertyi kaikenkaikkiaan huimat 32kg. JA SIIS turvotus ei hävinnyt missään vaiheessa ei helpottanut yöllä, ainoastaan lisääntyi, en hikoillut saunassa ollenkaan, henkeäni ahdisti makuulla, koska nestettä oli varmasti jo myös keuhkoissa.
No sitten tuon tuskallisen section jälkeen (minulta loppuivat puudutteet kesken kaiken) painoa tippui kahdessa viikossa 15kg, mutta sen jälkeen painoa ei ole tippunut kuin n1kg vaikka olen täysimettänyt 4kk ja edelleen imetän osittain, tuntuu, että nestettä hieman jaloissa on vielä.
ONKO KELLÄÄN KÄYNYT NÄIN ETTÄ PAINO EI VAIN TIPU?
Olen myös käynyt lääkärissä ja nyt pitäisi mennä verikokeisiin, mikään muu kyllä ei viittaa esim.kilpirauhasen vajaatoimintaan. Elokuussa aion myös aloittaa painonvartijoissa, tämä vain tuntuu niin oudolta kun kaikki muut puhuvat, että imettäessä ovat kilot karisseet
KIITOS jo etukäteen kaikille ja hyvää kesän jatkoa =) =) =)