K
"kaikenlaista"
Vieras
Tuosta kuukausirahakeskustelusta tuli mieleen!
Taidan olla vähemmistössä ainakin 80-luvun lapsista, kun en ole koskaan saanut viikko- tai kuukausirahaa? Vanhemmat maksoivat välttämättömät menot ja joskus saattoi satunnaisesti saada muutaman kolikon, mutta muuten rahaa ei tippunut. Sukulaisilta saattoi saada merkkipäivinä jopa setelirahaa, ja vaatteet ostettiin sitten pääasiassa niillä rahoilla. Vanhemmat maksoivat joskus myös vaatteita, jos rahatilanne oli parempi tai oli ihan välttämätöntä hankkia. Perhe oli ihan tavallinen ilman sen kummempia ongelmia, mutta rahaa ei vain ollut. Jos meinattiin syödä, maksaa sähkölaskut jne., niin eipä sitä rahaa voinut törsätä mihinkään leffalippuihin tai muotivaatteisiin. Matkoilla ei käyty ikinä.
Kuukausirahakeskustelua lukiessa tuli sellainen olo, että lapset saavat nykyään käsittämättömiä summia! Vaikka tuntui lapsena ja nuorena ne kaverienkin saamat summat aika hurjilta, kun omilla vanhemmilla ei sellaisiin ollut rahaa.
Itse ajattelen, että joku kultainen keskitie voisi olla hyvä - ei liikaa, mutta ei myöskään liian vähän. Olin lapsena aika tavalla kateellinen kavereille, kun heillä oli rahaa ostaa uusia vaatteita, ehjiä kenkiä ja jopa kalliita herkkuja (karkit, vanukkaat sun muut). Nykyään kun talous on oma (tai siis yhteinen miehen kanssa), korostuu ehkä liikaakin se, että itse olen rahat tienannut ja niistä saa myös nauttia. Nyt ostetaan vaatteita, herkkuja ja matkoja, jos tuntuu siltä. Kohtuudessa sekin on kuitenkin pysynyt, ihan järkevästi pyöritetään taloutta, mutta pihiä musta ei saa millään. Lapsena jäi monet ilot kokematta, kun koskaan ei ollut rahaa. Toisaalta surullista on sekin, jos lapselle annetaan niin paljon rahaa, ettei lapsi opi nauttimaan elämän ilmaisista iloista.
Taidan olla vähemmistössä ainakin 80-luvun lapsista, kun en ole koskaan saanut viikko- tai kuukausirahaa? Vanhemmat maksoivat välttämättömät menot ja joskus saattoi satunnaisesti saada muutaman kolikon, mutta muuten rahaa ei tippunut. Sukulaisilta saattoi saada merkkipäivinä jopa setelirahaa, ja vaatteet ostettiin sitten pääasiassa niillä rahoilla. Vanhemmat maksoivat joskus myös vaatteita, jos rahatilanne oli parempi tai oli ihan välttämätöntä hankkia. Perhe oli ihan tavallinen ilman sen kummempia ongelmia, mutta rahaa ei vain ollut. Jos meinattiin syödä, maksaa sähkölaskut jne., niin eipä sitä rahaa voinut törsätä mihinkään leffalippuihin tai muotivaatteisiin. Matkoilla ei käyty ikinä.
Kuukausirahakeskustelua lukiessa tuli sellainen olo, että lapset saavat nykyään käsittämättömiä summia! Vaikka tuntui lapsena ja nuorena ne kaverienkin saamat summat aika hurjilta, kun omilla vanhemmilla ei sellaisiin ollut rahaa.
Itse ajattelen, että joku kultainen keskitie voisi olla hyvä - ei liikaa, mutta ei myöskään liian vähän. Olin lapsena aika tavalla kateellinen kavereille, kun heillä oli rahaa ostaa uusia vaatteita, ehjiä kenkiä ja jopa kalliita herkkuja (karkit, vanukkaat sun muut). Nykyään kun talous on oma (tai siis yhteinen miehen kanssa), korostuu ehkä liikaakin se, että itse olen rahat tienannut ja niistä saa myös nauttia. Nyt ostetaan vaatteita, herkkuja ja matkoja, jos tuntuu siltä. Kohtuudessa sekin on kuitenkin pysynyt, ihan järkevästi pyöritetään taloutta, mutta pihiä musta ei saa millään. Lapsena jäi monet ilot kokematta, kun koskaan ei ollut rahaa. Toisaalta surullista on sekin, jos lapselle annetaan niin paljon rahaa, ettei lapsi opi nauttimaan elämän ilmaisista iloista.