olen raskaana ja siksi ajatus pienestä vesirokko-potilaasta samassa huushollissa ei innosta.. tyttö on 3v ja tilanne on siis tämä:
pari tuntia sitten, kun teimme lähtöä kylästä kotiin tyttö alkoi raapia selkäänsä ja valittaa, että kutittaa. koska lapsella on kuiva iho, en välittänyt asiasta mutta kotona tyttö alkoi taas repiä selkäänsä ja kun otin pooloneuleen pois, säpsähdin. eipä ollut neiti valittanut turhasta...! yläselkä on täynnä jonkinlaista ihottumaa, punaista & selvästikin hyvin hyvin kutisevaa. muualla sitä ei ole, paitsi hiukan toisen tissin päällä. se ei näytä rakkuloilta, vaan mieleen tulee jonkinlainen allerginen reaktio. nokkosihottuma. epäilin jo hetken tytön lyhyttä alustoppia, ihottuma kun on tarkkaan sen alueella mutta teoria kaatui siihen että neiti on pitänyt kys. vaatekappaletta kolme päivää ilman ongelmia... ja meillä pestään sukkia lukuunottamatta kaikki uudet vaatteet ennen käyttöönottoa. mitään uutta tai outoa ei ole syönyt/juonut . annoin puolikkaan allergialääkkeen sekä pistin kortisonirasvaa selkään, söi hiukan ja meni sitten myöhäisille päikyille. pitää nyt seurata. leviääkö tuo ihottuma vai mitä.. mutta sanokaapa asiasta enemmän tietävät, voisiko tuo olla jtn rokkoa?