V
vieras
Vieras
Eli tilanne on se, että mieheni petti minua reilu vuosi sitten. Nainen oli molempien tuttu, ei mikään läheinen kaveri, mutta sellainen tuttu. Minä kuitenkin tykkäsin tästä naisesta ja olisin halunnut tuntea hänet paremminkin, mutta luonnollisestikin se homma jäi sitten.
Yksi kerta, kännissä ja mieheni näitä joista en itse eikä kukaan ulkopuolinenkaan olisi sitä uskonut.
Itse pettämistä en nyt kaipaa puitavan. Se on ollutta ja mennyttä ja me olemme sen sopineet ja olen anteeksi antanut.
Mutta minulla on jo pitkään ollut tunne, että haluaisin myös, että tämä nainen saisi tietää että olen antanut anteeksi. Toki hän tietää, että olen antanut miehelleni anteeksi, mutta tahtoisin jotenkin sanoa antaneeni hänellekin anteeksi.
Nyt viime kuukausina olen nähnyt useita kertoja unta, jossa olen tämän naisen kanssa jossain ja yritämme kovasti puhua, mutta se ei onnistu. Tilanteet on erilaisia, mutta emme pysty puhumaan aina siitä syystä, että paikala on joku muukin. Joudumme siis joko puhumaan unessa niitä näitä tai sitten emme saa puhuttua mitään. Unessa minulla on todella vahva tunne siitä, että minun pitäisi saada puhua hänen kanssaan. Ja aamulla herättyäni se tunne on edelleen.
Tarkoittaako tuo uni jotain? Mitä te itse tekisitte asian suhteen tai miten toimisitte? Ja ylipäätään - mitä voin sanoa tai miten ilmaista asiani hänelle? Ja olenko ihan naurettava kun mietin tälläistä?
Niin ja tämä nainen myös on jatkanut miehensä kanssa yhdessä lopulta.