Seksittömyydestä "toipuminen"

[Fiinafaana]

Olen oikeasti ihan rekisteröityneenä tänne, mutta en halua omalla nikillä postata kun monet tuntevat minut sen kautta ihan livenä.

Olen ollut mieheni kanssa 10 vuotta, ja n. 3 vuoden suhteen jälkeen sairastuin todella pahaan masennukseen. Se toi lapsuuden traumat pintaan ja mielenterveyteni levisi käsiin. Minua on siis lapsena hakattu ja isäpuoli on ahdistellut seksuaalisesti ja olen katsellut kuinka isäpuoli hakannut äidin päätä vessanpönttöön ja heräilen vielä aikuisenakin painajaisiin siitä kuinka äitini hakkaa minua mattopiiskalla (se painajainen on muuten oikeasti tapahtunut).

Monta vuotta meni parisuhteesta ja oma elämästäni hukkaan kun en pystynyt mihinkään. Käytin jopa lääkkeitä väärin (mieheltä salaa), koska en kestänyt painajaisiani. En pystynyt puhumaan kenellekään näistä asioista, yritin hakea mielenterveysapua mutta eihän sitä nyt oikeasti ole saatavilla. Mies toki tajusi, että voin todella huonosti ja halusi tukea. Hän kesti senkin, että seksi loppui (pari kertaa vuodessa ja silloinkin vain toivoin että mies saisi äkkiä 'asiansa hoidettua' - en edes kuvitellut voivani orgasmia saada vaikka mies toki yritti). Torjuin miestä todella kauan ja se toki loukkasi häntä, mutta koska jostain oudosta syystä hän rakasti minua niin jäi ja jaksoi uskoa että kyllä tämä tästä. Myöhemmin hän on myöntänyt, että välillä hän ärtyi jopa nähdessään minut.

Nyt sittemmin olen päässyt psykoterapiaan, saanut purettua vertaistuessa paskaa lapsuuttani ja löytänyt oman seksuaalisuuteni uudelleen. Ja omaksi järkytykseni olen itsetyydytyksessä alkanut saamaan jopa orgasmin. Olen oppinut puhumaan miehelle ja parisuhde on saanut toisen tilaisuuden. Parisuhteessa kaikki on nykyään ihanasti.

Enää häiritsee vain yksi asia. Se seksi. Mies tottui jo seksittömyyteen ja kääntyi oman käden puoleen. Eikä nyt sitten osaa luottaa siihen, että minuun saa koskea enkä torju häntä. Ennen saatoin joskus torjua hänet jopa huutamalla kun tuli isäpuoli mieleen tms. Ja toisaalta hän ahdistuu siitä jos minä teen aloitteen, koska pelkää nauttia koska ei osaa luottaa että seksielämä voisi jatkua.

Ei tässä ole mitään pettämistä eikä avioeroja suunnitteilla. Haluaisin vain seksielämäni takaisin (koska olen saanut itsekin takaisin terapian avulla enkä ole enää se hakattava ja nöyryytettävä pikkutyttö jonka ainoa tehtävä on kuunnella isäpuolensa seksipuheita ja saada äidiltään selkään koska viekottelee isäpuolta -8-vuotiaana). En vain tiedä, että voiko mies ikinä oppia luottamaan minuun seksuaalisessa mielessä koska olen häntä niin pahasti loukannut torjumalla niin törkeästi ja niin pitkään?

 

["hmmm"]

Olen oikeasti ihan rekisteröityneenä tänne, mutta en halua omalla nikillä postata kun monet tuntevat minut sen kautta ihan livenä.

Olen ollut mieheni kanssa 10 vuotta, ja n. 3 vuoden suhteen jälkeen sairastuin todella pahaan masennukseen. Se toi lapsuuden traumat pintaan ja mielenterveyteni levisi käsiin. Minua on siis lapsena hakattu ja isäpuoli on ahdistellut seksuaalisesti ja olen katsellut kuinka isäpuoli hakannut äidin päätä vessanpönttöön ja heräilen vielä aikuisenakin painajaisiin siitä kuinka äitini hakkaa minua mattopiiskalla (se painajainen on muuten oikeasti tapahtunut).

Monta vuotta meni parisuhteesta ja oma elämästäni hukkaan kun en pystynyt mihinkään. Käytin jopa lääkkeitä väärin (mieheltä salaa), koska en kestänyt painajaisiani. En pystynyt puhumaan kenellekään näistä asioista, yritin hakea mielenterveysapua mutta eihän sitä nyt oikeasti ole saatavilla. Mies toki tajusi, että voin todella huonosti ja halusi tukea. Hän kesti senkin, että seksi loppui (pari kertaa vuodessa ja silloinkin vain toivoin että mies saisi äkkiä 'asiansa hoidettua' - en edes kuvitellut voivani orgasmia saada vaikka mies toki yritti). Torjuin miestä todella kauan ja se toki loukkasi häntä, mutta koska jostain oudosta syystä hän rakasti minua niin jäi ja jaksoi uskoa että kyllä tämä tästä. Myöhemmin hän on myöntänyt, että välillä hän ärtyi jopa nähdessään minut.

Nyt sittemmin olen päässyt psykoterapiaan, saanut purettua vertaistuessa paskaa lapsuuttani ja löytänyt oman seksuaalisuuteni uudelleen. Ja omaksi järkytykseni olen itsetyydytyksessä alkanut saamaan jopa orgasmin. Olen oppinut puhumaan miehelle ja parisuhde on saanut toisen tilaisuuden. Parisuhteessa kaikki on nykyään ihanasti.

Enää häiritsee vain yksi asia. Se seksi. Mies tottui jo seksittömyyteen ja kääntyi oman käden puoleen. Eikä nyt sitten osaa luottaa siihen, että minuun saa koskea enkä torju häntä. Ennen saatoin joskus torjua hänet jopa huutamalla kun tuli isäpuoli mieleen tms. Ja toisaalta hän ahdistuu siitä jos minä teen aloitteen, koska pelkää nauttia koska ei osaa luottaa että seksielämä voisi jatkua.

Ei tässä ole mitään pettämistä eikä avioeroja suunnitteilla. Haluaisin vain seksielämäni takaisin (koska olen saanut itsekin takaisin terapian avulla enkä ole enää se hakattava ja nöyryytettävä pikkutyttö jonka ainoa tehtävä on kuunnella isäpuolensa seksipuheita ja saada äidiltään selkään koska viekottelee isäpuolta -8-vuotiaana). En vain tiedä, että voiko mies ikinä oppia luottamaan minuun seksuaalisessa mielessä koska olen häntä niin pahasti loukannut torjumalla niin törkeästi ja niin pitkään?

Mä en nää tuossa muuta vaihtoehtoa kuin että otat asian puheeksi ja koitat saada miehen ymmärtämään että tunnet olosi jo paremmaksi ja haluat aloittaa seksielämän uudestaan. Tsemppiä!

 

[Fiifafaana]

Puhumme siitä paljonkin nykyään, mutta tuntuu epätoivoiselta odottaa että mies uskaltaisi haluta minua. Mies vastaa jos minä teen aloitteen, mutta ahdistuu siitäkin koska pelkkää nauttia. Hän siis pelkää tottua siihen, että minulta saa seksiä ja sitten yhtäkkiä se saa loppuukin. Miehille on kova pala se, että nainen torjuu pitkään (ja kaiken lisäksi kun minä en tosiaan aina torjunut mitenkään hienovaraisesti vaan saatoin huutaa että hän ei halua minulta muuta kuin pillua tms..) Pelkään, että olen tuhonnut tuon osan parisuhteesta kokonaan :/ Kaipaan kipeästi sitä, että mies uskaltaisi taas haluta minua :/

Tietysti näihin asioihin menee aikaa, mutta miten kauan?

 

["hmmm"]

Puhumme siitä paljonkin nykyään, mutta tuntuu epätoivoiselta odottaa että mies uskaltaisi haluta minua. Mies vastaa jos minä teen aloitteen, mutta ahdistuu siitäkin koska pelkkää nauttia. Hän siis pelkää tottua siihen, että minulta saa seksiä ja sitten yhtäkkiä se saa loppuukin. Miehille on kova pala se, että nainen torjuu pitkään (ja kaiken lisäksi kun minä en tosiaan aina torjunut mitenkään hienovaraisesti vaan saatoin huutaa että hän ei halua minulta muuta kuin pillua tms..) Pelkään, että olen tuhonnut tuon osan parisuhteesta kokonaan :/ Kaipaan kipeästi sitä, että mies uskaltaisi taas haluta minua :/

Tietysti näihin asioihin menee aikaa, mutta miten kauan?

Kukaan ei varmasti osaa vastata kuinka kauan siihen menee. Ehkä kuukausia, ehkä vuosia. Mites kun teet sen alotteen ja mies vastaa, niin päätyykö se seksiin? Jos päätyy niin hyvä, ajan kanssa se luottamus ja halukin kasvaa. Jos taas ei, niin silloin se aloite kannattaa tehdä useammin ja jos mies ahdistuu niin kannustat vain jatkamaan aloitettua ja näyttää että todellakin haluat. Ja toisaalta myöskin miehen kanssa sopia että etenette hiljalleen ja pyritte saamaan seksin alussa loppuun asti vaikka hiukan ehkä ahdistaisikin. Kuitenkin siihen liittyy suorituspaneita jos edellisestä kerrasta on aikaa. JA voittehan te vaikka tehdä aluksi toiselle hyvää ilman varsinaista seksiä.

 

[Parisuhdeterapiaan mars]

Suosittelen että hakeudutte oman terapiasi lisäksi myös yhteiseen parisuhdeterapiaan. Siellä voisitte käsitellä asiaa, sillä miehellesi varmasti on tullut vuosien torjunnasta "trauma" jonka korjaamiseen tarvitaan apua.

 

[FiinaFaana]

Kyllä se aloite aina päätyy seksiin, mutta ei läheskään aina hyvään seksiin. Välillä kyllä seksi on ihanaa (rakastamme toisiamme kuitenkin kovasti), mutta jos mies yhtään kokee että painostan niin miestä voi lakata haluttamasta kesken kaiken. Hän ei siis ikinä kieltäydy, koska pelkää rikkovansa minua jotenkin. Joskus mies ei edes laukea. Ja se lisää miehen ahdistusta, koska sekin syö miehisyyttä. Ja tietysti se syö myös minua, koska vaikka tajuaisin tilanteen niin silti ilkeä ääni sanoo päässä että se johtuu siitä, että olen ruma, huono ja "käytetty" nainen.

Olen joskus ehdottanut miehelle tuota, että hyväiltäisiin vain ilman varsinaista seksiä mutta se päätyy aina siihen että mies haluaakin lopulta varsinaista seksiä (silloin seksi onkin aina ihanaa). Ja toisaalta koska minä haluan nykyään seksiä lähes joka päivä, koska himoitsen miestäni niin en ikinä kieltäytyisi jos minulla on mahdollista miestäni saada. Eikä tuota keinoa voi käyttää jatkuvasti, koska sitten mies alkaa kokea että olen painostan tähän tuolla metodilla.

Onhan tästä psykoterapiassakin puhuttu ja eihän sille voi tehdä muuta kuin odottaa. Parisuhdeterapiaan mies ei ole vielä valmis, koska asia on hänelle niin kipeä. Hän ei oikein pysty avautumaan asiasta kenellekään muulle kuin minulle. Parisuhdeterapia olisi luultavasti hyväksi, etenki kun psykoterapeuttini on myös parisuhdeterapeutti niin hän tietäisi jo taustani valmiiksi mutta tämä kaikki sattuu mieheen niin paljon etten voi häntä pakottaa. Hän tietää mahdollisuudesta ja kertoo sitten kun/jos on siihen valmis.

Ehkä ongelma on vain se, että minä olen lapsena tottunut siihen etteivät ihanat ja "normaalit" asiat kuulu minulle ja olen epätoivoissani vaikka mies ei taida tarvita muuta kuin aikaa. Ehkä kun omat ongelmat on saanut selvitettyä ja voi keskittyä muihin ongelmiin niin sitten haluaisi vaan ne äkkiä pois tieltä.

 

["vieras"]

Hän siis pelkää tottua siihen, että minulta saa seksiä ja sitten yhtäkkiä se saa loppuukin.

Ehkä miehesi ei enää pidä teidän tavasta harrastaa seksisä eikä halua palata vanhaan kaavaan. Kokeile jotain erilaista, kuten suihinotto ilman vastapalvelua.

 

["akka"]

Vuosia kestänyt ongelma ei parane kuukaudessa kahdessa, se vie varmasti vuosia.

 

[Fiinafaana]

Eli käytännössä minun täytyy tehdä sama kuin mieskin teki. Tukahduttaa ne omat halut ja tyytyä siihen, että parempaa ei saa. Onhan mies minun elämäni rakkaus ilman seksiäkin, mutta kaipaan älyttömästi fyysistäkin rakkautta - nimenomaan tuolta mieheltä. Lähinnä itkettää ja raivostuttaa ajatus siitä, että tätä tämä elämä nyt sitten tulee olemaan eikä siitä miksikään muutu. Vuosien odottaminen ja toivominen on liian raskasta edes ajatella. Ehkä se mitä kaipaisin olisi, että joku sanoisi että ovat tällaisesta tilanteesta selvinneet mutta kun en kehtaa vertaistuessa puhua tästä.

Että voinkaan vihata äitiäni ja isäpuoltani. He pilasivat lapsuuteni ja sitten vielä aikuisuuteni. Eivätkä edes tajua kuolla pois.

 

["vieras"]

Että voinkaan vihata äitiäni ja isäpuoltani. He pilasivat lapsuuteni ja sitten vielä aikuisuuteni. Eivätkä edes tajua kuolla pois.

Epäterve projisaatio. Psykoterapeuttisi on epäpätevä jos ruokkii näitä ajatuksia.

 

[Fiinafaana]

[QUOTE="vieras";26910915]Epäterve projisaatio. Psykoterapeuttisi on epäpätevä jos ruokkii näitä ajatuksia.[/QUOTE]

Älä viitsi. Olisi sairasta jos en tuntisi vihaa heitä kohtaan. Meistä kaikki ovat yksilöitä ja minulle oli vuosia luonnollista se, että minä tunsin väärin ja he toimivat oikein. Minä olin syyllinen isäpuoleni käytökseen ja minä ansaitsin äitini hakkaamisen. Olinhan kauhea viettelijä lapsi, joka sai aikuisen miehen seksuaalisen mielenkiinnon. Se, että kykenen edes tuntemaan vihaa heitä kohtaan tarkoittaa että olen oppinut rakastamaan itseäni. Jos ihminen suuttuu siitä, että hän loukataan niin se tarkoittaa sitä että ihminen omaa omanarvon tuntoa sen verran ymmärtää tulleensa kohdelluksi väärin.

Jos psykoterapeuttini kannustaisi sitä, että tukahdutan vihantunteeni niin silloin hän vasta olisi epäpätevä. Ihmisten täytyy saada tuntea kaikki tunteensa eikä pohtia ettei äitiä saa vihata koska sehän on äiti.

Minä en aio antaa heille koskaan anteeksi sitä mitä minulle tapahtui, koska he edelleen näkevät tehneensä oikein. Sen sijaan voin unohtaa heidät, jos äitini vaan lakkaisi tulemasta uniini (painajaiset ovat vähentyneet, mutta silloin tällöin muistuu).