sektiokauhu!

[valinta on tehtävä!]

Olen 28v toisen lapsen odottaja. Ensimmäisessä synnytyksessä meni moni asia pieleen, ja kun lapsen sydänäänet romahtivat, piti arpoa hätäsektion ja imuvedon välillä. Imuvedolla kolmas yritys onnistui ja vauva saatiin ulos, haittapuolena pahat repeämät. Minulle tehtiin poikkeuksellisen iso eppari, joka laajeni 2. asteen repeämäksi. Lisäksi tuli vielä peräsuoleen päin spontaani repeämä, sulkijalihaksista osa poikki (3. aste).

Nyt toinen synnytys muutaman vuoden jälkeen edessä ja lääkäri suositteli sektiota. Sanoi kyllä että lapsen kannalta alatiesynnytys on parempi ja jos itse kovasti haluan niin saan toki alakautta yrittää kunhan tiedostan uudelleenrepeämisen riskit, ja myös sen että korjausleikkaukset revenneeseen peräsuoleen onnistuvat harvoin.

Ongelma on se, että pelkään uusia repeämiä todella kauhulla, edellisten parantuminen kesti noin 8kk. Mutta, pelkään sektiota vielä enemmän! Minua ei ole koskaan leikattu, ja olen ihan kauhuissani ajatuksesta että puukolla leikataan vatsanpeitteet auki ja tehdään iso leikkaus (tikkejäkin taitaa tulla 5-6 kerrosta).

Mitä haluaisin kuulla on joko:

a) pahat repeämät aiemmin saaneen henkilön alatiesynnytyskokemus - kävikö toisella kerralla yhtä pahasti vai selvisitkö ilman repeämiä)

b) sektion kokeneiden mielipide toimenpiteen "suuruudesta" ja parantumisesta. Ts. onko aivan invalidisoiva leikkaus, tarvitseeko kodinhoitoapua kuukauden leikkauksen jälkeen jne?

Tämä on aivan järkky tilanne, kun on olemassa vain kaksi huonoa vaihtoehtoa. Tietenkin lääkärin suositusta arvostan ja kuuntelen mutta silti mietin että pitäisikö kuitenkin ottaa riski ja yrittää alakautta, sillä se on ainakin entuudestaan tuttua eikä itse synnytys tai kipu ole se mitä pelkään (vaan se repeämien aiheuttama puolen vuoden piina ja oireet).

Kiitos jos joku viitsii vastata!

 

[claudia_^]

Minulle tehtiin kiirellinen sektio (lapsen sydänäänet tippuivat). En pitänyt sektiota juuri minään. Itse leikkaushan ei luonnollisesti tunnu miltään. Parina päivänä sektion jälkeen liikkuminen oli vaikeaa kivun vuoksi, mutta aika nopeasti pääsin hiljakseen kävelemään. Ensimmäiseen kahteen viikkoon ei saa nostella mitään painavaa, joten meillä mieheni teki kaikki nostot (vauvan, ruokakassien kantaminen, jne). Haava parani todella nopeasti. Jos joskus haluamme toisen lapsen on synnytystapani ehdottomasti sektio.
Olin 33v kun sektio tehtiin.

 

[Valinta]

Valitsisin sektion. Itselläni ensimmäisessä (alatie)synnytyksessäni tuli pahat repeämät ja häntäluun murtuma, kesti reilu puoli vuotta että pystyin istumaan, koko sinä aikana en esim. pystynyt imettämään istualtani, autossa matkustaminen oli aikas haastavaa jne. Toisessa raskaudessani vuosi sitten päädyin pähkäilyjen jälkeen sektioon. Olin tosi kipeä senkin jälkeen noin reilun viikon verran mutta onhan se huomattavasti lyhyempi aika kuin puoli vuotta! Pystyin imettämään missä vaan ja matkat mun vanhempien luo 500 km päähän onnistui huomattavasti paremmin, kun pystyi istumaan.
Olisin ilman muuta synnyttänyt alateitse, jos olisin voinut olla varma, että kivut loppuvat synnytykseen... eikä niin, että siitä ne vasta alkavat.

 

[sektio08]

Minulle tehtiin suunniteltu sektio elokuun lopussa (eka lapsi) yliaikaisuuden takia ja pidin sitä positiivisena kokemuksena (jos nyt mitään leikkausta voi positiivisena pitää...). Viimeiseen asti halusin yrittää saada synnytystä käyntiin, mutta koska mitään ei tapahtunut, oli pakko tehdä sektio.

Leikkaus ei tuntunut missään. Ainoastaan eka puudustuspiikki tuntui ja sitten vain sänky tärisi, kun repivät vauvaa ulos Jälkikäteen pahin kipu mulla johtui siitä, kun leikkauksessa jäi jotenkin ilmaa kehon sisään (hartiapistos). Tuo oli todella tuskallista sen pari päivää, mutta itse leikkaushaava ei ollut kipeä. Pääsin kävelemään jo samana iltana talutettuna ja seuraavana päivänä yksin.

Kotiin pääsin neljäntenä päivänä leikkauksesta ja oikeastaan en muistanut koko leikkausasiaa ja en sen kummemmin varonut haavaa. Se ei siis ole vaivannut.

 

[4:n äiti, ei kirj]

Kuinka iso esikoisesi oli?

 

[4:n äiti, ei kirj]

Kuinka iso esikoisesi oli?

 

[Pauliina-]

Suunniteltu sektio ei ole niin paha kuin hätäsektio. Siihen ehtii valmistautua henkisesti ja fyysisesti. leikkauksesta toipuu nopeammin, kun on käynyt fysioterapeutin juttusilla, tietää miten liikutaan ja noustaan sängystä kivuttomasti. Minulle on tehty sekä sektio, että useita suoliston leikkauksia. Sektio on ollut leikkauksista pienin toimenpide. Itse pelkäisin eniten tuota sulkijalihaksen pettämistä. Minulle se oli myöskin suunnitellun sektion syy. Jos sulkijalihas repeää kunnolla, ei sitä voida leikkauksin pelastaa. vaihtoehtona voi olla inkontinenssi tai ns. huuhteluavanne. Siis, jos nyt ei sinulle tehdä sektiota, voit joutua leikkaukseen joka tapauksessa ja mahdollisesti vielä ilman toivottua tulosta.

Tarvitseeko kodinhoitoapua? Sitä en tiedä, se riippuu ihmisestä. Itse palauduin niin nopeasti, etten tarvinnut kipulääkkeitäkään kuin 3 päivää. Porasin pimennysverhoa ikkunaan jo kotiintulopäivänä. Minua on leikelty niin paljon, että se haavakipu oli tuttu tuntemus, ainoa mikä yllätti, oli kivun vähäisyys. En missään nimessä halua vähätellä leikkausta. Sen vain olen todennut keskusteluissa sektion läpikäyneiden kanssa, että ihmiset kokevat asiat hyvin eri tavoin.

 

[alkup.kyselijä]

esikoisneiti oli 3,9kg, ei siis mikään pieni mutta ei mikään "jättivauvakaan". Toisen painoarvio suunnilleen samaa luokkaa syntymähetkellä(painoarvio tehty rv35).

 

[Vahvistava kokemus]

Minulle tehtiin hätäsektio lapsen sydänäänien romahtamisen takia. Sektiopäätöksestä lapsen syntymään meni alle 10 minuuttia. Mielipidettäni ei kysytty eikä siinä ehtinyt juurikaan mitään miettiä. Ennen synnytystä ajattelin, että juuri sektioon joutuminen olisi pahin mahdollinen asia, jota synnytyksessä voisi tapahtua, mutta ei se ollut. Olin jo saanut epiduraalin, joka vei supistuskivut kokonaan ja sektiota varten minut nukutettiin. Pari henkäystä vain ja olin unessa - ja saman tien hereillä matkalla heräämöön (tosiasiassa ompelemiseen ym. aikaa oli kulunut yli tunti). En tiennyt koko toimenpiteestä mitään.

Pahinta koko kokemuksessa oli se, että jouduin odottelemaan heräämössä ja matkalla osastolle tytön näkemistä yli kaksi tuntia enkä voinut hoitaa lasta omatoimisesti muutamaan päivään, koska en päässyt sängystä liikkeelle.

Kipuja ei ollut osastolla juuri lainkaan ensimmäiseen pariin päivään, koska sain vahvaa kipulääkettä suoneen sen synnytyksessä laitetun epiduraalijutun kautta. Jatkossa pärjäsin Panadol+Burana yhdistelmällä, jota söin kotona noin viikon. Ekat päivät olivat liikkumisen kannalta kipeitä ja hankalia, mutta kuitenkin siedettäviä. Haava ei ollut ollenkaan kipeä, vaan eniten minua vaivasi suolistoon kerääntyvä ilma. Oltiin sairaalassa viisi päivää minun kipujen ja imetyksen käynnistelyn takia, mutta lapsi syntyi täysin terveenä! Tämäkään ei olisi ollut itsestään selvää, jos esim. lääkäri ei olisi tehnyt nopeaa hätäsektiopäätöstä.

Vaikka olisinkin mieluummin synnyttänyt luonnollisesti, sektio oli minulle ehdottomasti vain ja ainoastaan positiivinen kokemus. Kaikki meni loistavasti sekä minun että lapseni kannalta. Pari kuukautta sektion jälkeen meni paikkojen palautumiseen, mutta sen jälkeen ei ole mitään vaivoja enää ollut. MInullakin oli aina ollut lievä kammo kaikenlaisia toimenpiteitä ja sairaalaa kohtaan, enkä ole ollut aiemmin leikkauksissa, mutta selvisin ja nyt on voittajaolo!

Suunniteltu sektio, jossa ei nukuteta, on varmaankin monella tavalla eri asia eikä minulla ole sellaisesta kokemusta. Olen kuullut, että toipuminen on yleensä helpompaa, koska viilto tehdään mahaan poikittain. Olet toimenpiteen aikana hereillä ja jos kaikki menee hyvin saat heti lapsen rinnallesi. Isäkin pääsee luultavasti mukaan. Jos jännität, saat kyllä kätilöltä tukea ja rentouttavaa lääkettä.

Kokemukseni perusteella toimenpiteessä ei ole mitään pelättävää tai epämukavaa tavalliseen synnytykseen verrattuna.

 

[...]

b) Minulle tehtiin kiireellinen sektio pysähtyneen synnytyksen vuoksi. Ei ole kyllä mitään pahaa sanottavaa, vaikka mieluummin olisin synnyttänyt alateitse koska olisin varmaan toipunut nopeammin.

Itse leikkaus kesti n. 5-10 minuuttia, siinä ei ollut mitään pelottavaa / ikävää. Mies sai olla mukana leikkaussalissa pitämässä kädestä kiinni. Lääkärit/hoitajat pitivät mut hyvin tilanteen tasalla ja olivat tosi rauhoittavia, kun vähän jännitin.

Jouduin olemaan heräämössä tarkkailussa n. 1,5 h (tai ehkä 2) leikkauksen jälkeen, se oli tietty harmi etten saanut heti vauvaa lähelleni paitsi pikaisesti, mutta sainhan sitten sen jälkeen senkin edestä Imetys lähti hyvin käyntiin.

Kipulääkkeitä popsin ehkä 3-4 päivää. Sektiota seuraavana päivänä nousin avustettuna ylös sängystä ja kävin suihkussa, sekä istuin sängyn reunalla. Sitä seuraavana päivänä alkoi jo kävely sujua. Ainoa missä tarvitsin apua oli makuulle asettuminen ja siitä nouseminen, ehkä n. 5 päivän ajan ja senkin jälkeen se oli tehtävä hitaasti.

Kotiapua en tarvinnut, toisaalta mies oli isyyslomalla 4 vkoa. Mitään vauvaa painavampaahan ei saisi nostella kuukauteen. Toivuin tosi hyvin ja nopeasti, ekan viikon ja tikinpoiston (terkkari teki sen meillä kotikäynnillä viikon päästä sektiosta) jälkeen puuhailin kotona ihan normaalisti - tosin lähinnähän se oli sitä imetystä ja ihmettelyä muutenkin... en tosin tiedä miten homma sujuisi 2 lapsen kanssa.

Arpi on tosi huomaamaton, ehkä n. 10 cm ja jää bikinien alle piiloon. Iso leikkaushan se tosiaan on, enkä itsekään koskaan ollut ollut missään leikkauksessa, mutta tosi hyvin kaikki meni eikä jäänyt mitään traumoja. Ainahan jotain komplikaatioita voi tulla, mutta toisaalta yhtä lailla alatiesynnytyksessä voi tulla pahat repeämät.

 

[...]

Lisäys vielä edelliseen: varmaan siinä leikkauksessa meni vähän enemmän kuin 5-10 minuuttia, muistan varmaan väärin... täytyihän ompelemisen kestää kauemmin? joka tapauksessa vauva syntyi 18.14 ja n. 20-20.30 olin vauvan luona osastolla.

Kiireellisessä sektiossa siis, vaikka ei olekaan suunniteltu, ei myöskään nukuteta.

 

[heinis07]

Paraneminenhan on yksilöllistä. Mutta mun kokemuksen perusteella, se ei ollu mikään ihan kamala kokemus, paitsi henkisesti. Mulle tehtiin kiireellinen sektio -05 pysähtyneen synnytyksen takia. Lapsi synty 12.56, osastolle pääsin muistaakseni joskus kolmen jälkeen. Illalla 19.30 otettiin katetri pois ja jouduin ekan kerran kävelemään tuettuna vessaan. Siitä lähti opettelu, miten päästä takas sänkyyn ja sieltä pois varovasti. Ekan yön vauva oli hoidettavana, että sain levätä. Rinnalle toivat tiuhaan. Seuraavana aamuna pääsin jo suihkuun. Kaks päivää söin särkylääkkeitä ja mulla jostain syystä "hoito" loppu kahen päivän jälkeen. Vauva oli siitä lähtien yötä päivää mun hoidettavana. Maito nousi kunnolla kolmantena päivänä rintoihin, sairaalasta kotiuduttiin kuuden päivän jälkeen. Sillon oli pääsiäispyhiä, niin olin sairaalassa tikkienpoistoon asti. Kotiin päästyä imuroin ensimmäisenä, vaikkei olis saanu. Eli mulla toipuminen meni hyvin. Sänkyyn ja sängystä pois jouduin aika pitkään menemään kyljen kautta. Ja vaunulenkit oli alkuun "raskaita" kun en aikasemmin tajunnu, kuinka paljon vaunujen kääntämiseenki käyttää vatsalihaksia. Jälkisupistukset oli armottomat, musta toisen lapsen jälkeen ei ollu lähellekkään semmosia. Toinen lapsi syntyi siis alakautta.

 

[Ammatin puolesta]

Ammatillisesta näkökulmasta voin todeta tähän, että sektio tosiaan on iso leikkaus. MUTTA ei mikään kuukausiksi invalidisoiva. Paraneminen toki lähtee hieman hitaammin käyntiin kuin onnistuneen alatiesynnytyksen jälkeen, mutta sinulle (tai kellekään muulle) ei voida luvata sitä onnistunutta alatiesynnytystä. Sektioäidit ovat kipeitä leikkauspäivän ja seuraavana sitten jo ruvetaankin nostamaan ylös. Liikkeelle lähtö on usein vaikeaa ja tarvitsevat apua ensimmäisissä pesuissa jne. Jos valinta pitäisi tehdä onnistuneen alatien ja sekstion välillä niin alatie olisi parempi vaihtoehto. Jos taas vertaa sektiosta paranemista tuohon 8kk toipumiseen repeämistä niin sektio on parempi valinta. Sinuna luottaisin lääkärin näkemykseen. Syytä sektioon varmasti on jos lääkäri sitä suosittelee. Kannattaa myös muistaa että vaikka sektio on iso leikkaus niin niitä tehdään paljon ja lääkärit osaavat asiansa. Olet varmasti hyvissä käsissä.

 

[yksi kokemus]

Minulle tehtiin suunniteltu sektio juhannuksena ja voin todeta samaa kuin edelliset.

Aamulla sairaalaan, itse toimenpide puolilta päivin. Itse leikkaus ei ollut kummoinenkaan, paitsi minulle kun olen paniikissa aina verikokeessakin ja jopa hemoglobiinin otossa. Pari tuntia heräämössä jonka aikana mieheni oli vauvan kanssa osastolla.

Nousin jo samana iltana pissalle, silloin oli toki hyvin hutera olo. Mutta jo seuraavana päivänä aloin odottamaan kotiinpääsyä ja hoidin jo vauvaa. Imetys käynnistyi todella hyvin, jouduin jopa pumppaamaan ylimääräistä sairaalan pakkaseen (sain maidot mukaan kotiini). Neljäntenä päivänä olinkin jo ihan lähtökuopissa ja pääsin kotiin. Kotona taisin olla aika normaalisti heti, tietysti piti varoa sängystä noustessa jne. Olin tietysti kipeä, mutta ei se ihan kamalaa ollut.

Viikon päästä synnytyksestä meillä oli jo ensimmäiset grillikutsut kotonamme eikä olo ollut enää kovinkaan toipilas

 

[helppo valinta]

Usko vaan lääkäriäsi. Toisella kerralla alatiesynnytyksessä repeämät voivat olla paljon pahemmat ja mahdollisesti korjaamattomat. Siihen verrattuna sektiosta toipuminen on lasten leikkiä. En ymmärrä, miksi ihmeessä haluaisit itsestäsi loppuiäksesi pidätyskyvyttömän?

 

[sektioäiti]

Ymmärrän, että sektion kannalle päätyminen ei välttämättä ole helppoa. Sinun tilanteessasi suosittelen sitä kuitenkin lämpimästi. Itse päädyin suunniteltuun sektioon perätilan vuoksi enkä ole katunut valintaani: oli ihan posittiivinen kokemus ja toipuminen sujui hyvin. Komppaan siis edellä kirjoittaneita!

 

[myös hätäsektion kokenut]

Peesaan nimimerkki "Vahvistava kokemus" kirjoitusta. Hätäsektioon jouduttiin kun toisen kaksosen sydänäänet hävisivät ja sektiopäätöksestä syntymään kesti 9 minuuttia (siinä välissä minut oli siirretty leikkaussaliin ja nukutettu). Vauvat syntyivät pe juuri ennen keskiyötä, menivät aluksi keskolaan ja kun tulivat su vierihoitoon pystyin jo hoitamaan heitä suhteellisen hyvin. La olin ollut jo pystyssä ja katetri oli otettu pois. Suurin selviytyminen oli oikeastaan henkisessä puolessa kun kaikki tapahtui niin nopeasti ja yllättäen.

 

[4:n äiti, ei kirj]

Kyllä varmaan sinuna ottaisin sektion. Ei nuo lääkäritkään niitä ihan noin vain suosittele, vaan kyllä siinä on silloin luultavimmin oikein pätevät syyt.

Minulle tehtiin viimeisen kanssa lopulta ns hätäsektio, vaikkei vauvalla siinä tilanteessa vielä hätää ollutkaan - ei vain tullut ulos väärän tarjonnan takia. Olihan se kipeämpi kuin normaali synnytys, mutta voisin kuvitella ettei pahat repeämät ja niistä mahd seuraavat komplikaatiot ja niiden paikkauskaan kauhean kivoja ole. Kyllä siitä sektiosta selviää, muutamaan viikkoon ei tee mieli kyllä kauheasti nauraa.

 

[alatiesynnytys kammoinen]

Minäkin ottaisin sektion. Olisin sellaisen halunnut muutenkin mutta lääkäri suurinpiirtein vain naureskeli toiveelleni. En repeytynyt peräaukosta mutta koko väliliha repesi peräaukkoon asti. Nyt toinen synnytys pelottaa. Mutta en kyllä ottaisi riskiä että peräaukko repeää ja se vaikuttaa loppuelämään. Itse alatiesynnytyksen jälkeen söin kipulääkkeitä muitsaakseni 3 viikkoa, joten nämä äidit täällä jotka ovat selvinneet kipulääkkeettä jo viikon jälkeen sektiosta tuntuvat parantuneen nopeammin kuin alatiesynnytyksestä pahasti repeytyneenä.
Itse vaikka maksaisin että saisin sektion mutta se ei ole enää maassamme mahdollista kuulemma...

 

[sektion juuri kokenut]

Hei,

Pelkäsin ihan hulluna sektiota minäkin, ja olosuhteiden pakosta jouduin suunniteltuun sektioon, tosin aikaa sopeutua ajatukseen jäi vain pari päivää. Olin kauhuissani koska ei minua ole leikattu enkä ole ollut sairaalassa eikä ole tehty mitään toimenpiteitä. Pelkäsin enemmän puudutetta ja sen sattumista ja vaikutuksen laajuutta. Voin kertoa sinulle että se oli t o d e l l a helppo ja miellyttävä kokemus.

Toimenpiteessä ei sattunut tai pelottanut mikään. Ihon puudutus nippasee mutta itse spinaalipuudute ei sattunut. Makasin rauhassa ja odotin että lapsi vedetään masusta ulos. Sitten sain sen rinnalle katseltavaksi. Mitään ei tuntunut, haava ommeltiin ja menin heräämöön odottelemaan. Kipulääkitys oli kohdillaan ja nousin samana iltana ylös ja pesulle. Haava on parantunut hyvin, minä voin hyvin ja lapsi myös. Leikkaus oli nopea, itse aloituksesta vain joitakin minuutteja kuin näin poikani. Ja koko toimenpide vain noin puoli tuntia joka hurahti jonnekin nopeasti lasta katsellessa. Oikeasti voin sanoa, minua pelotti niin että kävin jopa etukäteen juttelemassa sairaalassa ja huomasin että selvisin todella helpolla. Ei kannata pelätä leikkausta, se ei ole sen arvoista.

t kaksi viikkoa sitten leikattu

 

[sektiolla joo]

Ottaisin ennemmin suunnitellun sektion kuin alatiesynnytyksen yrityksen ja mahdollisen hätäsektion.

Itse olin menossa normaalisti alateitse synnyttämään kun päädyttiin kesken kaiken kiireelliseen sektioon. Onneksi sain olla hereilllä toimituksen ajan koska mikään ei olisi kammottavampaa kuin synnyttää tiedostamatta.

Sektiosta toivuin hyvin, pääsin liikkeille jo seuraavana päivänä ja haava parani kuukaudessa. Toki mitään vauvaa painavempaa ei saa nostella mutta enpä synnytyksen jälkeen muuta ennättänytkään tehdä kuin imettää ja onneksi mies voi toimia nosturina

Minusta sektiossa ei ole mitään pelättävää. Ainakaan minä en ollut täysin invalidi sen jälkeen vaan kävelin jopa suoremmassa kuin alatiesynnyttäneet osastolla Kotiapua tarvitaaan uskoakseni yhtä lailla samoissa asioissa kuin alatiesynnytyksen jälkeen kun on väsynyt, ei ole aikaa tms.

Joo sektio on suuri leikkaus mutta siitä kyllä toipuu. Multa on leikattu myös aikanaan umppari ja mun mielestä se oli yhtä "pieni" leikkaus siis toipumisen yms kannalta.

Eli mun neuvo on että älä pelkää sektiota

 

[Anni62]

Mun 19-v tyttärelleni tehtiin suunniteltu sektio ja ei se hänestä niin kamalaa ollut. Toipui aika nopeesti.
Hänellä ei ees yritetty alatiesynnytystä. Tarkkaan en tiedä minkä takia mutta näin jälkikäteen se sektio olikin hyvä asia.
Meinaan se vaavi oli pieni viikkojen nähden ja hänellä oli sydänvika, elikkä on ollut sydänleikkauksessa viime tiistaina viiden vuorokauden ikäisenä. Väliseinässä oli reikä eli sydän ei välttämättä olisi ees kestänyt sitä normaalisynnytysä.

 

[Saralin]

Ei sektio ole ollenkaan huono tapa synnyttää, tosin minulla ei muusta olekaan kokemusta. Poika syntyi sektiolla -06 isokokoisuutensa vuoksi, ja kaikki meni todella loistavasti. Itse toimenpide, ja toipuminen vaikkakin pari päivää olinkin sekoamassa kivusta. Mutta lääkkeet on hyviä ja tehokkaita, ja ne kolme päivä kestää vaikka päällä seisten vaikka inhotavaa onkin olla kipenä. Viikko leikkauksesta on jo ok, ja näin kahden vuoden jälkeen muistoissa on vain ihana synnytys.

Uusi sektio edessä torstaina, joten taas mennään.. tällä kertaa pelottaa hieman enemmän, kun tiedän kaikki vähemmät kivat vaiheet mutta avoimin mielen menen kun en muutakaan voi

Lääkärit ja hoitajat on todella taitavia, ja sinusta takuulla huolehditaan alusta loppuun! Suosittelen sinullekin avointa ja positiivista mieltä mukaan, kaikki menee varmasti hyvin ja saat syliisi ihanan vauvan! Sektio on hyvä tapa synnyttää, itse ainakin olen enemmän kuin tyytyväinen.

 

[minulle on]

tehty sektio -07. Jännitin aivan kauheasti leikkausta, samoista syistä kuin sinäkin, eli minua ei ole koskaan leikattu ja pelkäsin kauheasti sektion jälkeisiä kipuja ja itse leikkausta jne. Kaikki meni kuitenkin TOSI hyvin. Sektio tehtiin lapsen perätilan ja lapsiveden vähyyden takia. Toki kivut olivat kovat ekana ja tokana päivänä vatsassa, mutta särkylääkkeitä sai aikas paljon ja heti kun ekan kerran pääsi pystyyn, alkoi paraneminen edetä vauhdilla.

Kotona en enää tarvinnut kuin 500 mg Panadolin parina päivänä. Kokemukset itselläni tosi hyvät siis. Kerroin leikkaussalin hoitajille pelkoni, niin sekin vähän itseäni helpotti.

Itse leikkauksessa menetin 1,5 litraa verta, kun verenvuotoa ei meinattu saada tyrehtymään, mutta saatiin sitten lopulta ja loppu hyvin kaikki hyvin.

Tsemppiä sinulle, mitä sitten päätätkään! =)

 

[ei invalidiksi;)]

Suunniteltu sektio on ihan "kivuton".. Minulle tehtiin suunniteltu sektio ja 3. päivänä leikkauksesta pääsis sairaalasta kotiin ja jäimme heti vauvan kanssa kahdestaan kun mies joutui lähtemään viikon työmatkalle. Ei minulla ainakaan mitään ongelmaa ollut vauvan hoidossa vaikka kaiken yksin teinkin.