"Selvitimme, paljonko Kela maksaa tukia vieraskielisille. Asiantuntija lataa paljastuneista tiedoista kovaa tekstiä"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Tuossa se linkki. Sivulla 13 ollaan jo vuodessa 2013. Sieltä alareunasta voit vaihtaa sivua. Sivulta 11 ja vuodelta 2015 löytyy esim. Maahanmuutot ja Suomen julkinen talous osa 1". Sivulta 7 löytyy vuonna 2020 helmikuussa julkaistu Maahanmuuttajien toimeentulotuet. On siellä muitakin. Ei sillä, että olettaisin sinun edes vilkaisevan noita, mutta kuitenkin.
En ole kyseenalaistanut etteikö vieraskieliset olisi yliedustettuina. Se on jopa täysin ymmärrettävää että ovat. Toimeentulotukimenojen kasvun syyksi on kuitenkin väitetty nimenomaan ukrainalaisia. Mikä voikin pitää paikkansa koska valtaosa heistä ei ole työllistynyt ja ennen sotaa tänne muuttavien määrä ei ollut lainkaan sitä mitä nyt (yli 10 kertainen lisäys, yli 20 kertainen verrattuna vuoteen 2020 tai aiempaan). Samaan aikaan esim. lähi-idän maista on tullut suht saman verran tai jopa vähemmän kuin aiempinakin vuosina.

Esim. tässä kerrotaan 4 prosenttiyksikön pomppauksesta vieraskielisten osuudessa edellisestä vuodesta. Vuodesta 2017 oli muistaakseni 10 prosenttiyksikkö lisää. Vähän viittaa siihen suuntaan että ukrainalaiset ovat suurena syynä.
 
Se että ukrainalaisetkin ovat yliedustettuna ja heidän tippumisensa toimeentulotuen piiriin näkyy tilastoissa ei tarkoita sitä etteivätkö muutkin maahanmuuttajaryhmät ole yliedustettuina.
 
Useat maahanmuuttajaryhmät ovat yliedustettuina se on varma. Varsinkin turvapaikanhakijat, pakolaiset jne. Siitä ei nyt ole kyse etteikö tämä olisi tiedossa.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Kyllä se aika pitkään ollut pimennossa. Vuosia asia kiistettiin ja kieltäydyttiin tutkimasta. Vieläkään ei kovin mielellään asiaa julkisesti käsitellä, mutta kun välillä on pakko. Avauksen juttukin on ihan tuore ja siinä lukee, että paljastui hätkähdyttäviä lukuja. Kuka hätkähtää, kuka ei. Toisille asia tulee ihan puun takaa yllätyksenä.
 
Ainahan uutiset ovat hätkähdyttäviä ja ties mitä vaikka niistä olisi uutisoitu jo vuosia. Markkinointikeino siis.
 
Ukrainalaiset tällä hetkellä kärjessä. Turvapaikkaa hakevat ja pakolaiset eivät vielä saa varsinaista sosiaaliturvaa vaan useimmiten ns. vastaanottorahan.
Oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat ja pakolaiset siirtyvät sosiaaliturvan piirin. Kiintiöpakolaiset ovat ilmeisesti sen piirissä jo heti saavuttuaan. Ukrainalaisten tilanne on hieman eri koska heille on oma tilapäisen suojelun systeeminsä. Hekin ovat sosiaaliturvan piirissä viimeistään silloin kun hakevat kotikuntaa (johon vaaditaan vuosi asumista) mutta aivan varma en ole voivatko olla jo aiemmin. Heille kun ilmeisesti pitäisi myöntää oleskelulupa automaattisesti niin pitkään kun eun direktiivi asiasta on voimassa.

Löysitkö jonkin tilaston missä ukrainalaisten sanotaan olevan kärjessä? Vai onkohan niin että kansalaisuustasoisesti ei tilastotietoa edes ole.
 
Ainahan uutiset ovat hätkähdyttäviä ja ties mitä vaikka niistä olisi uutisoitu jo vuosia. Markkinointikeino siis.
Kyllä minä muistan, kun kuitenkin 1990-luvun lopusta asti netissä tätä keskustelua käynyt, ne monen monituiset vuodet, jolloin tästä ei todellakaan uutisoitu eikä todellakaan ollut tiedossa. Jos keskustelupalstalle kirjoitit, että maahanmuuttajat ovat yliedustettuina rikoksissa tai sosiaaliturvassa, sait vastaasi huutokuoron kiistämistä ja todisteiden vaatimista. Ja kun Suomen perusta alkoi asiaa selvittää, meni monta vuotta ennen kuin niitä lukuja suostuttiin edes kiistämään julkisesti. Pitkään esitettiin niin kuin minkäänlaista dataa ei olisi olemassa.

Mutta hyvä tietenkin, jos nyt päästy siihen, että nämä asiat ovat yleisessä tiedossa. Niinhän se usein meneekin, että ensin kiistetään ja haukutaan rasistiksi ja sitten kaikessa hiljaisuudessa siirrytäänkin sille kannalle, että kyllähän nuo nyt on aina tiedetty.
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed

EI se nyt aivan uutta tietoa kuitenkaan ole. Ainakin jo 2020 oli asiaa selvitetty lehdissä ja itsekkin muistan että tätä on käsitelty ennenkin.
 
Näin.

"Maahanmuuttajat eivät ole julkistaloudellinen rasite, vaan päinvastoin, osoittaa Diakonia-ammattikorkeakoulun uusi tilastolliseen vertailuun perustuva tutkimusraportti. Vieraskieliset maksavat tutkimuksen tulosten mukaan enemmän veroja kuin saavat tukia.
Helsingin Diakin raportti kumoaa tekijöidensä mukaan harhaanjohtavia maahanmuuttajien työllisyyteen ja toimeentuloon liittyviä "myyttejä".
Iltalehti esimerkiksi uutisoi syyskuussa selvittäneensä Kelan tilastoista, että vieraskielisten saamat tuet olisivat kasvaneet noin 10 prosentilla vuodesta 2017 vuoteen 2024. Iltalehden pääkirjoitus julisti seuraavana päivänä, miten vieraskielisten osuudet Kela-tukien saajina alkavat olla kestämättömällä tasolla.

Tämä ei kirjoittajien mukaan monesta syystä pidä paikkaansa.

Tuoreen tutkimuksen tulosten mukaan vieraskielisten työllisyysaste ja aktiivisuusosuus ovat korkeammat (61 prosenttia) kuin kotimaisia kieliä puhuvilla (50 prosenttia).
– Aiempi mielikuva maahanmuuttajista julkistaloudellisena taakkana on ollut tietoisesti negatiivinen, mutta sille ei ole perusteita tutkimuksemme mukaan, Diakin erityisasiantuntija Sakari Kainulainen huomauttaa.
– Tulosten, joiden mukaan maahanmuutto tulee kalliiksi, takana ei ole ammattitaitoisia tutkijoita, ne perustuvat lähinnä arvailuihin, argumentoi toinen raportin kirjoittaja, eläköitynyt tilastontekijä Pekka Myrskylä, joka on toiminut Tilastokeskuksen rekisteripohjaisen tietojärjestelmän projektipäällikkönä.
Tutkimus perustuu koko Suomen väestön sisältävään tilastotarkasteluun maahanmuuttajista, heidän maksamistaan veroista ja saaduista tulonsiirroista

Vieraskielisten osuus Suomen väestöstä on noin kymmenen prosenttia, mutta heidän osuutensa tulonsiirroista eli esimerkiksi sosiaaliturvaetuuksista on tutkimustulosten mukaan vain viisi prosenttia, mikä osoittaa yleisen käsityksen maahanmuuttajien julkistaloudellisesta rasitteesta virheelliseksi.
Maahanmuuttajien osuus verokertymästä on merkittävä. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi vuonna 2023 vieraskieliset maksoivat veroja 2,7 miljardia euroa ja saivat tulonsiirtoja 2,4 miljardia, jolloin heidän nettosaldonsa jäi 225 miljoonaa euroa plussalle. Kotimaisia kieliä puhuvan väestön vastaava saldo oli 5 miljardia euroa miinuksen puolella.
Maahanmuuttajia työskentelee tutkimuksen mukaan myös johtajina ja toimihenkilöasemissa, mutta suurin osa heistä työskentelee ainakin aluksi matalapalkkaisilla aloilla."

Kannattaa lukea koko tutkimus. Tuohon tulonsiirtoon lasketaan mukaan myös eläkkeet ja mamuissa ei juurikaan ole eläkeläisiä. Luvut olisivat aika toisennäköiset, jos laskettaisiin vain työikäinen väestö, kuten Tilastokeskuksen laskelmissa. Mutta ainahan näitä voi vääristellä, miten haluaa ja Diakilla on selvästi oma vuohipaimen ojassa.
 
Eikä ole olemassa sellaista kieltä kuin vieraskieli. Niputtamalla aasialaiset tietotekniikkainsinöörit ja Afrikan sarvesta saapuneet "koneinsinöörit" (paperit vain hukassa) samaan ryhmään saadaan totuus hämäräksi, kuten varmaan oli tarkoituskin.
 
Totta kai kannattaa. Tutkijat odottavatkin vastaväitteitä. Tässä nostettiin esiin vain muutamia artikkelin kohtia.

Jotkut sen sijaan laittavat joskus pelkkiä epämääräisiä kaavioita ilman lähdettä.

Joko itse hait tutkimuksen?
 
Tutkimuksen tekijöille voi antaa palautetta. Ehkä kannattaa kuitenkin tehdä se vasta sitten, kun on käynyt koko tutkimuksen läpi.

Ei se ole mitenkään ylivoimaisen pitkä luku-urakka.
 
Kovin huono tiedottamista oli se, ettei julkaisuun löytynyt linkkiä lehtiartikkelista tai edes sen nimeä.

Nopeasti silmäiltynä kysymyksessä ei ole tutkimus (ainakaan sellaisena kuin luonnontieteellisen akateemisen tutkinnon suorittanut sen ymmärtää) vaan pikemminkin pamfletinomainen tilastoselvitys.
Kenellekään ei liene yllätys, että eläkkeisiin menee paljon resursseja. Rehellinen kirjoittaja olisi tarkastellut noita tulonsiirtoja elinaikaisena (maahanmuuttajatkin jäävät aikanaan eläkkeelle) ja kieliryhmittäin.

Linkkiä sinäkään et vaivautunut antamaan:
 
Näin.

"Maahanmuuttajat eivät ole julkistaloudellinen rasite, vaan päinvastoin, osoittaa Diakonia-ammattikorkeakoulun uusi tilastolliseen vertailuun perustuva tutkimusraportti. Vieraskieliset maksavat tutkimuksen tulosten mukaan enemmän veroja kuin saavat tukia.
Helsingin Diakin raportti kumoaa tekijöidensä mukaan harhaanjohtavia maahanmuuttajien työllisyyteen ja toimeentuloon liittyviä "myyttejä".
Iltalehti esimerkiksi uutisoi syyskuussa selvittäneensä Kelan tilastoista, että vieraskielisten saamat tuet olisivat kasvaneet noin 10 prosentilla vuodesta 2017 vuoteen 2024. Iltalehden pääkirjoitus julisti seuraavana päivänä, miten vieraskielisten osuudet Kela-tukien saajina alkavat olla kestämättömällä tasolla.

Tämä ei kirjoittajien mukaan monesta syystä pidä paikkaansa.

Tuoreen tutkimuksen tulosten mukaan vieraskielisten työllisyysaste ja aktiivisuusosuus ovat korkeammat (61 prosenttia) kuin kotimaisia kieliä puhuvilla (50 prosenttia).
– Aiempi mielikuva maahanmuuttajista julkistaloudellisena taakkana on ollut tietoisesti negatiivinen, mutta sille ei ole perusteita tutkimuksemme mukaan, Diakin erityisasiantuntija Sakari Kainulainen huomauttaa.
– Tulosten, joiden mukaan maahanmuutto tulee kalliiksi, takana ei ole ammattitaitoisia tutkijoita, ne perustuvat lähinnä arvailuihin, argumentoi toinen raportin kirjoittaja, eläköitynyt tilastontekijä Pekka Myrskylä, joka on toiminut Tilastokeskuksen rekisteripohjaisen tietojärjestelmän projektipäällikkönä.
Tutkimus perustuu koko Suomen väestön sisältävään tilastotarkasteluun maahanmuuttajista, heidän maksamistaan veroista ja saaduista tulonsiirroista

Vieraskielisten osuus Suomen väestöstä on noin kymmenen prosenttia, mutta heidän osuutensa tulonsiirroista eli esimerkiksi sosiaaliturvaetuuksista on tutkimustulosten mukaan vain viisi prosenttia, mikä osoittaa yleisen käsityksen maahanmuuttajien julkistaloudellisesta rasitteesta virheelliseksi.
Maahanmuuttajien osuus verokertymästä on merkittävä. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi vuonna 2023 vieraskieliset maksoivat veroja 2,7 miljardia euroa ja saivat tulonsiirtoja 2,4 miljardia, jolloin heidän nettosaldonsa jäi 225 miljoonaa euroa plussalle. Kotimaisia kieliä puhuvan väestön vastaava saldo oli 5 miljardia euroa miinuksen puolella.
Maahanmuuttajia työskentelee tutkimuksen mukaan myös johtajina ja toimihenkilöasemissa, mutta suurin osa heistä työskentelee ainakin aluksi matalapalkkaisilla aloilla."

VMP!
 
"Yhä harvempi Suomen vieraskielisestä väestöstä nostaa perustoimeentulotukea, kertoo Kelan tuore tiedote.

Vuonna 2025 aikuisista vieraskielisistä 18 prosenttia sai toimeentulotukea. Vielä kahdeksan vuotta aiemmin, vuonna 2017 vastaava luku oli 23 prosenttia.

Samalla ajanjaksolla tukea saavien vieraskielisten ihmisten henkilömäärä on kuitenkin lisääntynyt. Vielä vuonna 2017 tukea sai 110 000 henkeä ja vuonna 2025 yhteensä 137 000 henkilöä.

Vieraskielisten tuen saajien määrän kasvu johtuu suurimmaksi osaksi tästä ukrainalaisten ryhmästä. Ukrainankielisten toimeentulotuen saajien määrä on kasvanut huomattavasti vuodesta 2023 alkaen, kertoo Kelan tutkimuspäällikkö Signe Jauhiainen.

Keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet ovat: kansaneläke, lastenhoidon tuet, perustoimeentulotuki, sairauspäiväraha, takuueläke, työmarkkinatuki, työttömän peruspäiväraha, vanhempainpäivärahat sekä yleinen asumistuki."

Maahanmuuttajat ovat asiantuntijoiden arvioiden mukaan ainut pelastus korjaamaan Suomen rempallaan olevaa ikäpyramidia.
Viroon ehkä valitaan tänään naispresidentti. Hän vaikuttaa erittäin positiiviselta ja elämäniloiselta ihmiseltä, joka luo kansaan iloa ja elämänuskoa.
 
Harmi vaan kun mamut eivät asiantuntijoiden mukaan korjaa Suomen valtion huonoa taloustilannetta.

Viron naispresidenttiehdokas on siis aivan toisenlainen ihminen kuin Sanna.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Yhteistyössä