Seurustelen poikaystäväni työpaikan kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vielä tyttöystäväkö?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vielä tyttöystäväkö?

Vieras
Olen 25-vuotias nainen, ja seurustellut poikaystäväni kanssa neljä vuotta. Kaikki oli ihan hyvin siihen asti, kunnes hänelle tuli viime syksynä pakottava tarve hankkia opiskelujen oheen päivätyö. Opinnot ovat siinä vaiheessa, ettei lähiopetusta enää juurikaan ole.

Poikaystäväni tarvitsi siis kipeästi rahaa, ja hän hankki työpaikan alalta, joka tunnetaan opiskelijoiden ja tilapäistä työtä tarvitsevien ihmisten paikkana. Firman pomo iski häneen silmänsä, ja kun firmassa tarvittiin uusi työntekijä hoitamaan tiettyä osa-aluetta, hänet palkattiin erilliseen tehtävään.

Olin iloinen, sillä työpaikka merkitsi hänelle toistaiseksi voimassa olevaa työsopimusta, säännöllistä kuukausipalkkaa, ja mahdollisuutta opiskella töiden lomassa.

Nyt kuitenkin mittani on alkanut olla täysi.

Pomo vaatii poikaystävältäni aivan ihmeellistä panostusta firmaan, mihin hän ei pistä yhtään vastaan. Poikaystäväni on aina ollut sellainen luonne, että myötäilee esimiehiään tarpeettomastikin, mutta nyt juttu on mennyt todella överiksi.

Pomo saattaa soittaa ihan mihin kellonaikaan vaan, ihan viikonpäivästä riippumatta, ja puhua jopa 2-3 tunnin puheluita työasioista. Poikaystäväni ottaa aina puhelut vastaan ja jatkaa puhumista, oli tilanne sitten mikä hyvänsä. Olen ollut esim. tilanteessa, jossa valmistamani ruoka on seissyt pöydässä 2 h hänen vastattuaan puhelimeen ateriointia aloittaessamme, tai sitten minut on jätetty yksin syömään. Hän on myös vastannut puhelimeen esimerkiksi ollessamme seurassa ulkona, ja kadonnut puhumaan puhelua pitkäksikin aikaa jonnekin, ja onpa minut saateltu junaankin luuri korvalla. Hän ei ikinä sano pomolle, että nyt on huono hetki ja kysynyt voisiko soittaa uudelleen.

Pomo järjestää palavereja iltaisin, mikä merkitsee sitä, että poikaystäväni lähtee hänen kanssaan mittaamattomaksi ajaksi ulos. Minulla ei olisi mitään tätä vastaan, mutta se tapahtuu arki-iltaisin ja usein. Palaverit ovat kosteita tissuttelureissuja, joiden jälkeen poikaystäväni on entistäkin uskollisempi firmalle.

Ylityöt ovat jatkuvia, eikä hänen ilmoittamiinsa kotiintuloaikoihin voi luottaa. En minä sillä, että odottaisin kotona kellon ääressä hänen tuloaan, mutta tämä tekee yhteisten ajanvietteiden harjoittamisen mahdottomaksi. Lisäksi, kun minullakin on omat opiskeluni yms. yhteinen ateriahetki on ollut mukava rentoutumiskeino iltaisin. Hän saattaa esimerkiksi sanoa pääsevänsä klo 17, mutta palaakin vasta klo 20-21. Sanomattakin selvää, että viikonlopputöitäkin on, vaikka niitä ei pitäisi olla. Voi olla, ettei hänellä ole viikossa yhtään vapaapäivää, ja ettei meillä ole juuri koskaan yhtään iltaa jolloin voisimme olla kahden.

Kaiken huippu on se, että hän joutuu tekemään töitä myös yleisinä juhlapäivinä. Nytkin olin olettanut, ettei hänellä ole juhannusaattona töitä, kuten ei hänen työpaikkansa tapaisissa firmoissa ole. Olin matkustanut jo aiemmin muissa asioissa vanhalle kotipaikkakunnalleni maalle, kutsunut ystäviä kylään, suunnitellut ruokaa ja illanviettoa, kun saankin kuulla hänen joutuvan tekemään töitä! Kaikki suunnitelmani menivät ihan pipariksi.

Ystävät ihmettelevät mikä häntä vaivaa, kun eivät näe häntä koskaan missään ja hän tekee heille jatkuvasti ohareita. Tämänkesäinen pitkään odotettu kahdenkeskinen lomareissukin peruuntui hänen lähtiessään työporukan kanssa samaan paikkaan.

Poikaystäväni on myös laiminlyönyt opintojaan, eikä hänellä ole mitään realistista valmistumissuunnitelmaa. En ole sellainen ihminen joka elää saavutuksista, mutta kun aloimme seurustelemaan, hänellä oli unelmia ja päämääriä. Nyt tuntuu, ettei niitä enää ole. Hän on töissä suht pienellä palkalla yrityksessä, jossa hänellä ei ole mitään ylenemismahdollisuuksia. Hänen palkanmaksunsakin on outoa, hänellä ei ole tuntipalkkaa, ei saa ilta-ylityö-tai pyhälisiä tms. Ylityöt maksetaan osallistumisina firman reissuille, eikä niitä voi saada rahassa. Poikaystäväni on kuitenkin sitä mieltä, että hän on töissä maailman siisteimmässä työpaikassa, ja pitää minua hulluna, kun kyselen pyhäpäivävapaiden, ylityökorvausten ja viikottaisten lepoaikojen perään. Hän sanoo, ettei ymmärrä miksi minä "vastustan" hänen työntekoaan ja epäilen hänen työpaikkaansa.

Ja kyseessä ei ole esimerkiksi terveys-tai pelastusalan työ, joka vaatisi päivystyksiä ym. omia työaikajärjestelyjä.

Olen aivan poikki, ja minusta tuntuu etten seurustele enää ihmisen vaan firman kanssa.
Tuli pitkä sepustus, mutta onko kukaan ollut vastaavanlaisessa tilanteessa?
Onko olemassa mitään muuta ratkaisukeinoa kuin ero? En haluaisi kuitenkaan menettää häntä.
 
1) Ilmianna työpaikka työsuojeluviranomaisille, toiminta ei kuullosta lailliselta.
2) Kun teillä on jo erilliset elämät muutenkin, voisit ihan vapaasti itseksesi opetella tapaamaan ja kutsumaan luoksesi ystäviänne, harrastamaan jne. Kun saat tarpeeksesi "yhdessäelostanne" heräät joku aamu huomaamaan, että haluaisit jakaa elämäsi jonkun kanssa... Poikaystäväsi kaipaa vähän kasvuaikaa eikä halua panostaa suhteeseenne yhtään (ei tarvitse enää?), valmiutesi parempien aikojen odottamiseen nyt, ei takaa sitä että hän haluaa "jatkaa" kanssasi sitten joskus viisastuttuaan, pitäisikö sinun ajatella ihan vain itseäsi nyt, eikä harmitella sitten myöhemmin...
 
Pistäpäs miehesi selkä seinää vasten. Näytä hänelle vaikka tämä kirjoituksesi. Väännä rautalangasta, ettei työnteko sinua häiritse vaan se, ettei poikaystäväsi elämään mahdu enää mitään muuta.

Pidä kesäpäiväkirjaa, johon merkitset kaikki miehen vapaa-aikana tulleet työpuhelut, niiden kestot ja sen mitä puhelu on keskeyttänyt. Merkitse ylös myös kaikki miehen tapaamiset hänen ystäviensä kanssa. Samoin teidän keskenänne viettämänne laatuaikanne. Parhaiten näkee tilanteen, kun merkitsee taulukkoon kolme pääkohtaa: tyttöystävä&perhe / ystävät / työ ja merkitsee asiat niihin. Luulisi että musta valkoisella saisi poikaystävän tajuamaan, millaista elämää vietätte hänen työnsä vuoksi ;)

Toisaalta puoli vuotta töitä on lyhyt aika. Voi hyvinkin olla, että nöyristelemällä pomoa hän petaa itselleen parempaa paikkaa jatkossa. Voi myös olla, että peffannuoleminen on ainoa keino päästä uralla eteenpäin. Tosin urakin voi tyssätä jossain vaiheessa siihen ettei hanki sitä loppututkintoa. Taitaa kuitenkin olla niin, että pomo on nähnyt poikaystäväsi joustavuuden ja käyttää sitä häikäilemättömästi hyväkseen.
 
Toi työsuojeluviranomaisille ilmianto on kyllä aivan höpöpuhetta. Ei ole työsuojelun asia, jos toinen vapaaehtoisesti haluaa tehdä töitä. Toisekseen firmalla pitäisi olla työsuojeluvaltuutettu ja tämä ajaa työsuojeluasioita. Ei sieltä mikään viranomainen ratsasta paikalle valkealla hevosella:D

Kun kerran tuo poikaystävän joustavuus ei mene edes sellaiselle alueelle, että menisi TES:n mukaan asiat väärin, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin puhua poikaystävän kanssa. Hän taas tuntuu olevan kaulaa myöten tuossa ja myös ilmeisesti hänelle on nyt tärkää olla työpaikalla "tärkeä" ja tarvittu henkilö. Jospa hänen silmänsä aukeaisivat edes sillä, että osoitettaisiin, ettei hänen palkkansa mitenkään vastaa hänen sitoutumistaan tai työpanostaan. Ei kuitenkaan kannata haukkua hänen työpaikkaansa hänelle, koska hänelle tuo työ ja asema työyhteisössä merkitsevät hänelle ja hän tuskin haluaisi jättää tuota työtään, jossa häntä nyt niin kovasti arvostetaan.
 
Kaverisi on mennyt imartelun lankaan. Hänen itsetuntoaan hivelee mahdottomasti, jotta hän on "tärkeä henkilö" pomolleen ja että hänet hyväksytään seuraan. Pomolla on hyvä psykologinen silmä käyttää hyväkseen ihmisen heikkouksia. Aika moni menee siihen lankaan varsinkin nuorena ja toiveissa päästä eteenpäin uralla.

Valitettavasti on niin, jotta pomo ei tule huomioimaan toisen muuta elämää, sillä hänenkin elämänsä sisältö on ilmeisimmin tämä firmansa ja työ. Rajat täytyy vetää itse ja sitähän kaverisi ei nyt näe eikä halua. Niin kivaa on tuntea itsensä tärkeäksi.

En tiedä, mikä hönen silmänsä saisi aukeamaan edes sen verran, jotta hän hoitaisi opiskelut loppuun. Nykyisellään hänellä ei jää aikaa tai voimia siihen. Olisi hirmuinen vahinko, jos vuosien työ ja opiskelu jää kesken ajattelamattopmuuden vuoksi. Tässä tapauksessa lienee vaarana myös, jotta hän kuvittelee työhön liittyvän normaalistikin nämä tissutteluillat. Niin ei todellakaan ole, siinä tulee ikävä todellisuuteen herääminen jossain vaiheessa.

Jollei kaverisi pala loppuun totaalisesti ja herää sitä kautta, ehkä löytäisit jonkun alan ihmisen työelämästä puhumaan järkeä kaverille. Hän voisi kokemuksesta kertoa, mitä työelämässä oikeasti arvostetaan ja minkä verran on kohtuullista uhrata omaa aikaa ja elämää toisen hyväksi.

Työelämässä arvostetaan oikeasti sitä, että opiskelut on saatettu loppuun - kuten yleensäkin aloitetun asian loppuun saattamista eikä kesken jättämistä - ammattitaitoa ja jämäkkyyttä myös pitaa puolensa. Hyväksikäytettäviä ei arvosteta.
 
Kiitos hyvistä vastauksista!


Tuo itsetuntoasia on kyllä hyvin todennäköinen. Hän on ollut aiemmin työpaikassa, jossa pomo ei koskaan kiittänyt häntä tehdystä työstä ja jossa oli muunkinlaisia ongelmia työilmapiirissä. Hän ilmeisesti elää pomon kiitoksesta, ja se saa hänet jatkuvasti paiskimaan töitä kahta kauheammin ja unohtamaan siviilielämän asiat.

Jatkuva työnteko tekee hänestä kireän, ja tämä kireys purkautuu minuun kohdistettuna huonona käytöksenä. En saisi esimerkiksi koskaan huomauttaa hänelle yhtään mistään. Saan aina niskaani hirveän syytös-ja valitusryöpyn. En saisi vaivata häntä minkäänlaisilla kysymyksillä käytännön asioiden hoitamisesta tms.

Ja konkreetiset seuraukset ovat tietenkin ne, että joudun hoitamaan kodin aivan yksin, vaikka minullakin on opiskelut ja osa-aikatyöt. Tein pitkään periaatteesta niin, että siivosin vain omat jälkeni ja tein ne kotityöt jotka olivat perinteisesti olleet minun hoidettaviani, mutta kämppä alkoi olla pian sen näköinen, että jouduin tekemään hänenkin osansa. Ja tietysti käy niin, että jos huomautan asiasta, saan haukut. Hän sanoo, ettei todellakaan ala käyttää vapaahetkiään siivoamiseen, mutta silti hän olettaa minun tekevän niin. Jos pyydän häntä tekemään jonkin pienen palveluksen, kuten tuomaan kaupasta töistä tullessaan jokun tavaran, hän kyllä tekee sen, mutta saan taas kuulla kuinka kohtuuton olen pyytäessäni sellaista. Hän ummistaa silmänsä täysin siltä tosiasialta, että olen siivonnut, laittanut ruokaa ja pessyt pyykkiä. Minulle on pikkutytöstä asti opetettu, ettei ole olemassa miesten ja naisten töitä, ja että koti on tasa-arvoinen paikka jonka ylläpitoon kaikki sen jäsenet osallistuvat. Tämänhetkinen asetelma sotii tätä omaksumaani mallia vastaan.

Yksinkertaisesti voisi ajatella niin, että mikäli hän haluaisi jatkaa elämistä tällä tavalla mutta omata silti kodin, olisi hänen ostettava siivouspalveluja. Mutta vaikka hän tekee valtavasti töitä, palkka on silti niin pieni, ettei se riitä sellaiseen, mikä on paradoksaalista.

Huomaan kadehtivani seurustelevia ystäviäni, jotka tekevät kumppaniensa kanssa ihan yksinkertaisia asioita, kuten elokuvissa käymistä, ulkona syömistä, kävelylenkkejä jne. Minulle tuollaiset asiat ovat nykyään ylellisyydessään suurinpiirtein Karibian-risteilyn luokkaa.

Hän on alkanut puhua, kuinka voisi jäädä pysyvästi firmaan töihin. Olen yrittänyt sanoa hänelle, että suorittaisi tutkintonsa, sillä sen avulla hän voisi saada uran jolla on mahdollista edetä ja jossa kehittyisi koko ajan, ja kysyä, että eikö hän enää tunne lainkaan vetoa sille alalle jota lähti opiskelemaan? Kyseiseen oppilaitokseen on vieläpä kova karsinta. Hän sanoo, että pitää nykyisestä työstään, ja ettei papereilla ole mitään väliä, kun ei niitä kuitenkaan koskaan kysytä!
Hän on tällä hetkellä keskeneräisellä alemmalla korkeakoulututkinnollaan työpaikan korkeimmin koulutettu henkilö, ja se riitti nykyisen työpaikan saamiseen, eli hän kokee nyt jotenkin olevansa täysin pätevä mihin vain. Hänen nykyisessä työssään ei ole ylenemismahdollisuuksia, ja kyseisen alan työ mielletään juuri yleensäkin tilapäiseksi. Firmaan jääminen olisi siis vähän sama kuin jos joku työskentelisi vielä nelikymppisenä videovuokraamossa osa-aikaisena vain siksi siksi että on kerran saanut kunnian ryhtyä liikkeen irtokarkkipäälliköksi. Kyseiseen alaan liittyy myös tietääkseni usein harmaan talouden piirteitä.

Olen yrittänyt sanoa, että ihan varmasti jossain vaiheessa tulisi eteen tilanne, jossa joku kysyy miksi hän on jättänyt arvostetut opinnot kesken, mutta hän on alkanut puhua vähän sillä lailla, että ei enää voi joutua moiseen tilanteeseen, jos jää nykyiseen työpaikkaansa.

Firman harjoittamalle alalle ei ole olemassa omaa TES:iä, enkä oikein tiedä minkä alan soppareita siellä sovelletaan. Myöskään liittoon kuuluminen ei ole yleistä, sillä yleensä kaikki työntekijät ovat opiskelijoita tai muuten tilapäistä työtä etsiviä. Olen puhunut hänelle, että tietyt asiat nyt vaan on mainittu työnlainsäädännössä, mutta hänen mukaansa moisilla pykälillä ei ole mitään merkitystä siinä tilanteessa kun työ vaatii tekemään toisin.
Arvostuskin on hänen kohdallaan subjektiivista. Häntä kenties imartelee se, että saa olla kukkona tunkiolla paikassa, jossa työntekijät ovat keskimäärin 16-20-vuotiaita, mikä tuntuu minusta vähän jopa koomiselta.

Tuo päiväkirja-ajatus on hyvä, jospa se toisi jotain konkretiaa.
 
Tuo tilanne jatkuu niin kauan kuin se voi jatkua. Ensin ajattelin laittaa neuvoksi, että jätäpä muutaman viikon ajan kaikki kotityöt tekemättä, jotta mies huomaisi, mitä teet kotona. Sitten luin uudestaan tekstisi ja huomasin, että se konsti on kokeiltu. Jos miestä ei sotkuinen koti haittaa niin ei..

Arvelen, että koska mies on naimisissa tuon työn kanssa 24h eikä saa etäisyyttäkään siihen, tilanne ei tule muuttumaan. Voi mennä parikin vuotta tuota tahtia, ennen kuin tulee tietty kypsyminen (jos tulee). Voi olla myös, että tuo työkuvio on niin intensiivinen, että kaikki muu hiljalleen katoaa elämästä. Jos siis poikaystävä pitää lomaa, hänelle saattaa iskeä ahdistus, mitä nyt tekee, kun ei ole töitä. Neljä viikkoa ilman töitä tosin ehkä voi toimia sellaisena herätyksenä, että elämässä on muutakin kuin työ.

Entä jos lähdet lomalla itse kahdeksi viikoksi pois, kaipaako poikaystävä sinua?

Entä suostuisiko hän lähtemään yhteiselle lomalle vaikkapa viikoksi?

Voisi johtaa pohdintaan miten haluaa jatkaa.
 
Ihan höpöjuttuja ja sinisilmäinen olet ap.
Miksi pitää tehdä töitä juhannusaattona ja pitää tissuttelupalaverejä kaiket illat?
Lojaaliudesta pomoa kohtaan, mutta sinusta ei niin väliä?

Sillä on suhde pomonsa kanssa ja jotain muutakin hämärää tekeillä.
Pelasta itsesi, ei tuosta seuraa muuta kuin surua ja murhetta sinulle.
Odottelet jotakin elämää hänen kanssaan tulevaisuudessa, mutta sitäpä ei tule.

Paljon ihmiskohtaloita nähneenä voisin vaikka vannoa, että näin on. Käytös ja reagointi sinun toiveisiisi on niin tyypillistä petturille ja pelurille.
Mutta voithan toki nukkua ruususenuntasi ihan niin kauan kuin haluat ja leimata minun ajatukseni ilkeiksi.
 
^Poikaystävällä suhde pomon kanssa, joka on mies?

Sekin on todennäköistä tai sitten on olemassa joku muu säätö. Salaiset, tunteja kestävät, puhelut, jopa juhannusaattona töissä. Hah, anna mun nauraa.
Missä on pomon perhe ja omat menot, ei kai hänkään aina ole töissä? Mistä niissä puhelinkeskusteluissa keskustellaan tarkalleen, onko ap ikinä ollut kuulolla tai onko kuullut, että puhelimessa on oikeasti pomo? Vai supatellaanko kulman takana kuinka ihana olet ja vaimo ei ymmärrä ja ero on kohta ihan selvä?
 
Viimeksi muokattu:
^Itselle tuli kyllä mieleen ajat, jolloin olin 20+ ikäisenä töissä hampurilaisravintolassa. Kyllä silloin monelle 20+ ikäiselle vuoropäällikölle saattoi esimiesasemasta muodostua tosi intensiivistä hommaa, työ oli vuorotyötä, joka eristi hyvin normaalista elämästä. Työyhteisön kanssa hengaus oli intensiivistä (esim. lähdettiin töistä suoraan baariin porukalla) ja esimiesasema hiveli joidenkin itsetuntoa kovasti. Ylitöitäkin tehtiin välillä kovasti (tosin siitä sai korvauksia). Ei siinä tarvinnut olla mitään pettämistä mukana, työkulttuuri, sen vastuut ja elämäntapa vei vain parikymppisen nuoren ihmisen mennessään. Tämä alkuperäisen tarina kuulostaa täsmälleen samalta.
 
Et sinä voi poikakaverisi puolesta hänen elämäänsä elää.
Jos hän haluaa käydä kokopäivätöissä eikä pidä kiirettä akateemisen tittelin saamiselle, niin sitten ei pidä.
Jos poikakaverisi haluaa tissutella pomonsa kanssa illat pitkät niin sitten tissuttelee.

Minä en odottelisi kotona montaa iltaa.
Jos puhelu keskeyttäisi minun ja poikakaverini ruokahetken tuntikausiksi, niin söisin itse ja korjaisin safkat pois, jättäisin kaverin lautasen pöytään.
Jos kyseessä olisi joku sovittu yhteinen merkki-illallinen, niin olisin kaatanut poikakaverin safkan suoraan roskikseen. Niin paljon olisi ottanut pattiin.

Jos mies ei olisi kotona, en olisi minäkään.
Jos hän ei tulisi sovittuna aikana kotiin, niin en perään kyselisi.
Menisin kavereitteni kanssa, tekisin omat duunit, reissaisin ja matkustaisin kundikaverille mitään ilmoittamatta ja kyselemättä.
Jos häntä ei kiinnostaisi minun seurani, niin en minä marttyyrinä himassa venaisi. Eläisin omaa elämääni.

Jos kundi kommentoisi jotain, sanoisin vaan, että ai jaa, tuntuuko ikävältä, näinhän sitä sinäkin teet näitä ohareita ja viivyt tuntikausia pidempään kuin mitä olet sanonut.
 
^ Ihan hyvä neuvo, ainoa vaan, että sitä olisi kuitenkin koko ajan kiukkutilassa tai ainakin uhmapäisenä ja vähän loukkaantuneena ja hampaita kiristellen eli tällainen näennäisesti huoleton käytös olisi pelkkää näytelmää. Kuinka kauan sellaista haluaa esittää?
 
minähän sanoin, että alkaisin elämään omaa elämääni, en näyttelemään oman elämäni elämistä.

Näillä palstoilla tulee erittäin hyvin ilmi tämä toisiin ripustautuminen.

Jos tämä toinen ei pysty olemaan teidän haluamallanne tavalla, niin hyvänen aika, eihän siinä auta muu kuin lähteä omaa itseä ja niitä omia toiveitaan muuttamaan ja muokkaamaan niin että itsellä on hyvä olo.

Ehkä täällä muidenkin pitäisi huomata se, ettei kukaan toinen voi sitä onnellisuutta selkärepussa kenellekään tuoda. Kyllä se pitää jokaisen itselleen hankkia.
 
minähän sanoin, että alkaisin elämään omaa elämääni, en näyttelemään oman elämäni elämistä.

Näillä palstoilla tulee erittäin hyvin ilmi tämä toisiin ripustautuminen.

Jos tämä toinen ei pysty olemaan teidän haluamallanne tavalla, niin hyvänen aika, eihän siinä auta muu kuin lähteä omaa itseä ja niitä omia toiveitaan muuttamaan ja muokkaamaan niin että itsellä on hyvä olo.

Ehkä täällä muidenkin pitäisi huomata se, ettei kukaan toinen voi sitä onnellisuutta selkärepussa kenellekään tuoda. Kyllä se pitää jokaisen itselleen hankkia.

Erittäin hyvin kirjoitettu.
Marttyyrius ei auta ketään. Ap:n mies on onnistunut aika mukavasti syyllistämään ap:n olemaan kiltti pikkurouva, jonka tarpeet ovat toissijaisia tai millä sijalla mahtavat ollakaan.
Itse en myöskään tuota katselisi, liian monta tärkeää asiaa poljettu maanrakoon.
 
Viimeksi muokattu:
Onhan se törkeää, mutta olen kuitenkin näihin päiviin asti toivonut, että asiat jotenkin sujuisivat, eikä hänen työnsä estäisi parisuhteen toteutumista. Yleensä asia ei ihmisillä tuppaa näin olemaan. Parisuhteen ja työn ei pitäisi olla toisiaan poissulkevia asioita. Mielestäni ei ole ripustautumista, että olen yrittänyt sopeutua tilanteeseen ja saada asioita toimimaan.

Totta on se, että mikäli alkaisin elää täysin hänestä välittämättä, minulla olisi kuitenkin koko ajan kiukku mielessä ja takaraivossa jyskyttäisivät selvittämättömät asiat. Tilanne pitäisi siis saada jotenkin balansoitua.

En myöskään aivan täysin ymmärrä asennetta, jonka mukaan minun pitäisi vain hyväksyä, että hän on sellainen kuin on ja tekee mitä tekee. Jos haluaa pitää elämässään ihmissuhteita, on joskus tehtävä kompromisseja ja mukauduttava tilanteisiin. Kaikkien ihmissuhteen osapuolten on oltava valmiita tekemään niin, ja maksetun hinnan pitäisi olla pienempi kuin suhteesta saatu ilo ja tyydytys. Ihmissuhteet ovat aina vähän niinkuin sopimuksia, etenkin parisuhteet. Minusta on siis täysin oikein, että sopimuksen luotuaan vaalii oikeuksiaan ja kyseenalaistaa toisen toimia, jos ne rikkovat itseä vastaan. Se ei ole toisen individualismin sortamista.

Pomo on häntä pari vuotta vanhempi perheetön, mutta käsittääkseni parisuhteessa elävä mies. Eli ovat poikaystäväni kanssa hyvin samanlaisessa elämäntilanteessa. En ole koskaan tavannut häntä. Mietin kyllä miten hänen tyttöystävänsä tilannetta jaksaa. Olen ollut usein läsnä samassa tilassa poikaystäväni puhuessa puheluitaan, ja kyllä ne työasioita ovat. Olen saanut sellaisen vaikutelman, että pomo esimerkiksi sanoo hänelle, että "Juhannusaattona on työpäivä klo 9-14. Tiedän, että silloin olisi varmaan kaikenlaista, mutta minulle merkitsisi paljon, jos olisit töissä. Arvostan antamaasi työpanosta". Esittämällä asian näin, pomo sekä silittää päätä että vaatii asioita. Poikaystäväni ei vastaa kieltävästi, koska se saisi hänet tuntemaan itsensä suorastaan maanpetturiksi, kun pomo on pyynnön näin ylevästi esittänyt. Hänet saadaan siis tekemään mitä vain, jos sanat muotoillaan näin.

Poikaystävälläni ei ole tänä kesänä lomaa lainkaan. Hänen piti pitää elo-syyskuun vaihteessa pari viikkoa lomaa, mutta nyt nekin ovat muuttuneet "kevennetyiksi työviikoiksi", eli hän tekee kyllä töitä, mutta hieman vähemmän ja kotoa käsin. Meidän piti lähteä lyhyelle lomamatkalle Baltiaan kesällä, mutta emme hänen töistään johtuen voi. Kaiken lisäksi tekevät työpaikalta matkan samaan paikkaan, eli se vähän niinkuin vesitti meidän suunnitelmamme. Poikaystäväni sanoi, ettei viitsi lähteä samaan paikkaan kahdesti lyhyen ajan sisällä. Matkaidea oli tullut hänen pomoltaan, eli hän ei ole itse sen takana. Olin hyvin pettynyt, sanomattakin selvää.

Tuo hampurilaisravintolan meininki osuu kyllä täydellisesti yhteen hänen tämänhetkisen tilanteensa kanssa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vielä tyttöystäväkö?;10920599:
Onhan se törkeää, mutta olen kuitenkin näihin päiviin asti toivonut, että asiat jotenkin sujuisivat, eikä hänen työnsä estäisi parisuhteen toteutumista. Yleensä asia ei ihmisillä tuppaa näin olemaan. Parisuhteen ja työn ei pitäisi olla toisiaan poissulkevia asioita. Mielestäni ei ole ripustautumista, että olen yrittänyt sopeutua tilanteeseen ja saada asioita toimimaan.
!


Jos ei toinen halua tulla puolitiehen vastaan ja tehdä vastaavasti kompromissejä sinun hyväksesi, mikä luulet asemasi olevan? Liialla joustolla ja itsesi alentamalla ripustaudut mieheen, kun hän mitä ilmeisemmin haluaa nyt keskittyä työhönsä eikä sinuun. Turha sinun on kiukutella täällä, kun annat miehesi kohdella sinua kaltoin. Sinun on valinta.
 
miksi olet kiukkuinen jos poikaystäväsi on tekee töitä?
Ei hän ole vieraissa naisissa, ei ryyppäämässä eikä muuallakaan huvittelemassa.

Jos poikaystäväsi nyt vapaaehtoisesti itse haluaa tehdä duunia, olivatpa ne ehdot sitten minkälaisia tahansa, niin kai hän täysijärkisenä ihmisenä itse saa päättää asiasta.

Uskon että poikaystävästäsi on todella ärsyttävää kun sinä ruikutat vierellä.. tehdään sitä ja tehdään tätä.. kun hän haluaa vaan tehdä duunia.

Joten sanon yhä uudelleen, elä omaa elämääsi.
Tee mitä haluat tehdä, mene sinne minne haluat mennä. Matkusta, käy leffassa, syö silloin kun sulla on nälkä. Siivoa mitä siivoat ja anna poikakaverisi siivota omalla tahdillaan.

Jos poikakaverisi ei lähde mukaan reissuihin, etsi muuta matkaseuraa. Se ei ole sama asia, mutta minkäs teet jos poikakaverisi ei huomaa että sinäkin tarvitset häntä.
Ei kaveri sun vinkumisella opi tekemään kompromisseja, eikä sillä että sinä venttaat himassa.
Ärtyy vaan ja viettää entistä enemmän aikaa duunissa kun sun kanssa ei ole kiva olla.

Ehkä poikakaverisi huomaa, että sinulla on kivaa muiden kanssa ja hän jää paitsi kaikesta mukavasta ja alkaa rajoittamaan duunihommiaan.

Jos ei huomaa, niin ehkä sinä löydät pikkuhiljaa sellaisen kundin reissuiltasi joka haluaa olla kanssasi enemmän ja heivaat nykyisen työnarkomaanin ovesta ulos.

Toki jos teillä on yhteiset rahat, yhteinen asunto, työnarkomaani on kiva juttu. Hän hommaa sulle leivän pöytään ja mahdollisesti tuleville lapsille oman kodin. Näitä asioita kannattaa pohtia joka kantilta.
 
Valitse, elätkö täysin omaa elämääsi poikakaverisi "tyttökaverina" vai itseksesi, ja ennenpitkää ehkä paremmassakin seurassa. Nykyistä ei tulisi edes mieleeni jatkaa.

Mutta älä ikinä, korostan, painotan ja alleviivaan, älä IKINÄ tee lasta tuollaiseen ympäristöön! Lapsi kun tarvitsee myös isän, ja järjellisen ihmisen mallin. Siihen vaiheeseen älä etene koskaan! Paitsi jonkun täysjärkisen, siis jonkun toisen kanssa jo seuraavassa seurustelusuhteessa, jos haluat elämässäsi niitä lapsia tehdä. Tällä nykyisellä on jossain vaiheessa elämäänsä edessä myös rajut kriisit, kun vauhti loppuu, ja siksikään ei ikimaailmassa lapsia siihen soppaan. Ei. Ei ei ei ei ei.
 
Olen sitä mieltä, että aina kannattaa yrittää ennenkuin heittää pyyhettä kehään. Tunnen monia pareja, jotka ovat olleet eron partaalla, mutta saaneet epäkohdat selvitettyä ja jatkaneet suhdettaan entistä vahvempina. On raukkamaista olla edes yrittämättä tehdä asioita paremmiksi. Minusta on jotensakin liiallista yksilöllisyyden korostamista, jos ihmetellään sitä miksei toinen saa käyttäytyä parisuhteessa ihan niin kuin haluaa, ja että toinen vielä napisee asiasta

Ongelma on siinä, että poikaystäväni ei ymmärrä minun kantaani asioissa, ja jos yritän keskustella hänen kanssaan, hän on heti puolustuskannalla, eikä edes yritä kuunnella ja ymmärtää. Hänellä on jotenkin sellainen asenne, että minä olen hankala, jos edes kehtaan vaatia jotakin sellaista, joka olisi hänen työajastaan pois. En ole mikään ruikuttaja, vaan yrittänyt lähinnä keskustella asiasta silloin kun tilanne on kärjistynyt. Olen myös ilmaissut toiveitani asioiden suhteen, kuten esimerkiksi sitä, että tekisimme jotain yhdessä kesällä, ja ettei hän tekisi jatkuvasti ohareita minulle ja läheisilleen.

Minusta on todella hyvä että hän on ahkera, mutta jos haluaa itselleen läheisiä ihmissuhteita, on otettava toiset huomioon. Jos siihen ei ole valmis, ei kannata ryhtyä parisuhteeseen alkujaankaan. Kun aloimme olemaan yhdessä, olin luulossa, että hän haluaa olla kanssani ja on valmis tekemään töitä suhteen eteen. Mutta tämä elämäntilanne on todistamassa asioita toisiksi. En tiedä tuntuisiko minusta näin pahalta edes siinä tapauksessa, että hän olisi löytänyt uuden rakkauden. Ehkä on jopa rankempi ajatus, että hän korvaa minut ja rakkauden elämän muilla asioilla, että minä, sekä rakkauden ja kiintymyksen tunteet ovat niin vähäpätöisiä asioita hänen elämässään. Enkä ole suinkaan ainoa hänen elämänsä ihmisistä, jotka kärsivät tästä, vaan niin kärsivät myös ystävät ja perheenjäsenet. Hänellä on erittäin läheiset välit sisarukseensa, ja heillä on ollut tapana soitella yksi pitkä puhelu viikossa. Kun viimeksi näin sisarusta, hän valitteli kuinka veljensä ei enää soittele eikä vastaa puheluihin. Hän ihmetteli jopa, että onko heidän välillään jotain suuttumusta. Tuntuu todella pahalta, että hän on valmis uhraamaan kaikki ne ihmiset, jotka ovat häntä vuosien varrella tukeneet, tällaisessa elämäntilanteessa.
 
Etkös sä ole ole yrittänyt aika reippaasti? Milloin annat itsellesi luvan luovuttaa? Ei se ukko sillä muutu että sinä olet oikeassa - jos hän ei halua muuttua niin hän ei muutu. Eikä sinun vitutus myöskään pienene, vaikka sinua vituttaisi ihan syystä.

Eli joo, mies on väärässä, joo sinulla on oikeus valittaa, joo sinulla on oikeus suuttua ja loukkaantua. Ei se silti muuta tilannetta mihinkään, ja sitä että jos mies ei halua muuttaa asioita niin ainoa joka voit tehdä muutoksen olet sinä.
 
Tuo ei lyö yli kymmenkertaisesti, eikä tuhatkertaisesti, vaan kymmentuhatkertaisesti. Vakavan burnoutin muinoin kokeneena totean, että tulevaisuus ei lupaa hyvää. Hän tarvitsee melkoisen shokin pysähtyäkseen, ja tuli hinta olemaan mikä tahansa, se tulee olemaan iso.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vielä tyttöystäväkö?;10921412:
Minusta on jotensakin liiallista yksilöllisyyden korostamista, jos ihmetellään sitä miksei toinen saa käyttäytyä parisuhteessa ihan niin kuin haluaa, ja että toinen vielä napisee asiasta
Mutta eikö jokainen käyttäydy niinkuin haluaa - tai ehkä oikeammin juuri niin kuinka tahtoo?
Voidaan ajatella että tahto on harkittua halua:
- "Olen myös ilmaissut toiveitani asioiden suhteen, kuten esimerkiksi sitä, että tekisimme jotain yhdessä kesällä, ja ettei hän tekisi jatkuvasti ohareita minulle ja läheisilleen."

Jos hän on harkinnut haluaako hän vai ei, hän joko tahtoo tai ei tahdo:
- "Enkä ole suinkaan ainoa hänen elämänsä ihmisistä, jotka kärsivät tästä, vaan niin kärsivät myös ystävät ja perheenjäsenet."

Harkitseeko hän mitä hän haluaa, vai eikö hän kykene harkitsemaan mitä tahtoo:
- "Ongelma on siinä, että poikaystäväni ei ymmärrä minun kantaani asioissa, ja jos yritän keskustella hänen kanssaan, hän on heti puolustuskannalla, eikä edes yritä kuunnella ja ymmärtää."
Hän siis puolustaa jotain - omaa kantaansa - ilmeisesti omaa tahtoaan - vaikuttaa kyllä siltä että hänellä on oma tahto. Vaikuttaa myös siltä että, joko häneltä puuttuisi kyky ymmärtää toista, asettua toisen asemaan, ymmärtää toista hänen asemassaan - ts. empatiakykyä ei näyttäisi olevan.

En tiedä tuntuisiko minusta näin pahalta edes siinä tapauksessa, että hän olisi löytänyt uuden rakkauden. Ehkä on jopa rankempi ajatus, että hän korvaa minut ja rakkauden elämän muilla asioilla, että minä, sekä rakkauden ja kiintymyksen tunteet ovat niin vähäpätöisiä asioita hänen elämässään.
Näin puhuu ihminen joka kykenee kiintymään ja ennenpitkää myös kiintyy lähellään oleviin ihmisiin.
On kuitenkin olemassa ihmisiä jotka eivät tarvitse elämänsä aikana ainoatakaan läheistä ihmissuhdetta. Veikkaan sitä rankempaa ajatusta.

Rakkaus on syvää kiintymystä. Henkilö, jolla on reaktiivinen kiintymyshäiriö (RAD), ei kykene kiintymään keneenkään eli ei rakasta ketään koskaan. Hänen ei tarvitse korvata näitä tunteitä millään muulla koska hän ei alumperinkään tunne sellaisia tunteita - niitä ei ole hänelle olemassakaan, ei ole ollut eikä ehkä myöhemminkään tule olemaan.

- "Hänellä on erittäin läheiset välit sisarukseensa, ja heillä on ollut tapana soitella yksi pitkä puhelu viikossa."
Onko se läheisyyttä (kiintymystä) vai pelkkä tapa (riippuvuus)?

- "Kun viimeksi näin sisarusta, hän valitteli kuinka veljensä ei enää soittele eikä vastaa puheluihin."
Veikkaan ettei se ole läheisyyttä, ei kiintymystä (ei siis rakkautta vaan välinpitämättömyyttä), eikä oikeastaan tapakaan, koska tapojaankin on vaikea muuttaa. Yhteydenpito tuntuu riippuvan siitä milloin hän tarvitsee 'läheistensä' tukea, taikka eikö.

- "Hän ihmetteli jopa, että onko heidän välillään jotain suuttumusta."
Näin jälleen ajattelee kiintyvä ihminen. Suuttumus (kiukuttelu) voisi olla syy tarkoitukselliseen vastaamattomuuteen (oikutteluun). Voi olla ettei syytä vihanpitoon ei vain tunnisteta tai sitten mitään konfliktia ei ole. Jälkimmäinen tapaus mekinnee välinpitämättömyyttä, mitä rakkauden vastakohtanakin pidetään. Hän ei katso yhteydenpitoa tarpeelliseksi itselleen - eikä tietenkään toiselle mikäli empatiakykyäkään ei ole.

- "Tuntuu todella pahalta, että hän on valmis uhraamaan kaikki ne ihmiset, jotka ovat häntä vuosien varrella tukeneet, tällaisessa elämäntilanteessa."
On hyvin todennäköistä että henkilöt, joiden käyttäytyminen perustuu keskinäiseen kiintymykseen, tulkitsevat tilanteen ennemmin tai myöhemmin juuri noin. He kokevat vuorovaikutuksen yksisuuntaiseksi, tulleensa hyväksikäytetyiksi hylätyiksi ja pyrkivät irtautumaan tällaisesta ihmissuhteesta ja ennenkaikkea kiintymyksestään (vuorovaikutuksen motiivistaan) kyseiseen henkilöön.
 

Yhteistyössä