Seurustelen poikaystäväni työpaikan kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vielä tyttöystäväkö?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
kaikille filosofeille.

mies on nuori ja sitoutuu täysillä elämänsä ensimmäiseen työpaikkaan. Hän kokee, että esimies arvostaa hänen työpanostaan. Kyllä hän oppii aikanaan näkemään mitä se todellisuus on.
Mutta nyt hän kulkee vielä laput silmillä, eikä se aina ole paha asia oppia kantapään kautta.

Itse olen hyvin työorientoitunut. Tykkään työstäni ja välillä se vie mukanaan. On todella mielenkiintoisia projekteja joita ei hennoisi jättää kesälomallakaan eikä aina ihmissuhteidenkaan takia.
Ihmiset ovat vaikeita, työ on paljon helpompaa, ei vaadi kommunikointia eikä sovittelemista.

Minusta elämänne helpottuisi huomattavasti, jos ap keskittyisit omiin opiskeluihisi ja omaan työhösi, omaan vapaa-aikaasi ja antaisit enemmän tilaa poikakaverillesi tehdä sitä mitä hän haluaa, eli työtä.

Sopisitte ne kotityöt jotka sinä teet ja ne kotityöt jotka hän tekee. Jos hän ei omia hommiaan tee, niin ei voi mitään. Ne jäävät sitten tekemättä. Ei siinä jatkuva nalkuttaminen tai keskustelmaan pakottaminen auta.
Päinvastoin se ärsyttää ja saa vetäytymään entistä enemmän työn pariin.

Lisäksi jätät kyselemiset sikseen.
Hänen kotiin tullessaan voit toki kysyä, oliko mukava päivä, mutta ei sen enempää.

Suurista asioista toki kannattaa sopia hyvissä ajoin etukäteen.
Tiedät varmasti milloin poikakaverillasi ei ole sovittuja viikonlopputöitä joten tähtäät sellaisiin aikoihin. Älä yritä sopia asioita sellaisiin ajankohtiin jolloin on hänen virallinen työssäoloaikansa.

Esim. mitä lomasuunnitelmiin tulee, niin jatkossa kerrot poikakaverillesi viikkoja etukäteen tyyliin, olen ajatellut mennä viikolla 32 tänne, tästähän me ollaan juteltu, saatko töistä vapaata? Jos et pääse, niin kysyn xxx:ltä lähtisikö hän mukaan.

Sama juhlapyhät. Jos on vaikka kihlajaispäivä, sanot että, meillä on 2 kk:n päästä kihlajaispäivä, aattelin varata huoneen xxx-kylpylästä, oltaisiin viikonloppu kaksisteen, sopiiko?
Jos ei sovi, niin sanot, se on tosi harmi, ollaanko sitten kaksin kotona? Jos kundi sanoo, että hän on varmaankin töissä, niin sano, eihän sille voi mitään. Minä menen xxx-kylpylään sitten, voin käydä hoidoissa, eikä tarvitse yksin olla kotona.

Jossain vaiheessa poikakaverisi huomaa, että olisi kiva olla kanssasi.
Jos hän tekee oharit, sanot kuinka ikävältä se sinusta tuntuu, mutta et jää jauhamaan asiasta.
Jos ei opi vaan tekee ohareita toistuvasti työnsä vuoksi, lopetat yhteisten suunnitelmien teon.

Jos on juhlapyhämenoja sukulaisiin tms. sanot vaan, että ajattelin mennä käymään..
Jos toinen sanoo että on töissä, niin eihän siinä mitään, menet yksin.
Jos tekee oharin silloin kun lähtö on, niin menet yksin.

Jos mies ei itse huomaa pitää yhteyttä sisareensa tai muihin läheisiin, niin et sinä sille mitään voi. Ei kukaan käskemällä soittele tai lähde kyläilemään, kyllä sen pitää tulla omasta halusta.
 
Minusta on huono neuvo sanoa että "elä omaa elämääsi" ilman poikaystävääsi jos olet hänen kanssaan parisuhteessa. Miten normaali ihminen normaaleine tarpeineen voi hyvillä mielin olla "muka parisuhteessa" ja elää todellisuudessa kaikin tavoin kuin ei siinä olisi?

Tiedän kokemuksesta että tuollainen elämäntapa jäytää syvältä. Sellaista tyhjyyden tunnetta ja yksinäisyyttä ei muuten tule vastaan kuin silloin kun kaksi ihmistä ovat keskenään päättäneet elää parisuhteessa mutta tällä toisella ei ole siihen tarvetta muuta kuin silmälumeeksi. Toiselle riittää se että on olemassa joku jossain joka kaipaa ja odottaa odottamistaan ja toinen jättää tavallaan elämänsä elämättä suhteessa joka ei anna muuta kuin surua ja yksinäisyyttä.

Sitten koitetaan kaikenlaisia keinoja miten suhde saataisiin onnistumaan, aletaan elää omaa elämää vaikkei silloinkaan olla onnellisia, jätetään ruoat laittamatta ja siivoamatta toisen jälkiä jne. Eli eletään omaa elämää parisuhteen sisällä ja ollaan entistä onnettomampia. Silloin ei enää ole kyse parisuhteesta vaan ihan jostain muusta.

Eli jos pitäisi antaa neuvo niin ennemmin kuin alkaisit elää omaa elämääsi tässä parisuhteessasi (mitä ei näytä olevan poikaystäväsi mielestä edes olemassa) niin ala elää omaa elämääsi ilman tätä parisuhdetta. Parempi olla sinkku ja etsiä muita vaihtoehtoja elämiselleen kuin kitua päivästä toiseen suhteessa joka ei anna mitään.
Sinä kärsit, sinä uhraudut eikä poikaystäväsi osaa ottaa sinua mitenkään huomioon elämässään. Olet koittanut puhua ja puhua mutta hän ei kuuntele, ei halua, ei viitsi, eikä tunne siihen tarvetta. Hänen ei kuuluisi olla parisuhteessa koska ei siihen kykene. Sinun pitää etsiä sellainen kumppani joka haluaa samoja asioita, helppo sanoa, tiedän senkin, mutta jos et tee jotain radikaalia niin huomaat vuosienkin päästä roikkuvasi edelleen löysässä hirressä kun toinen pitää sinua kynnysmattonaan ja elää omaa elämääsnä sinun kustannuksellasi.

Olen kokenut saman ja tiedän mistä puhun. Huomasin että tulen ihan hyvin toimeen omillanikin.
 
Miksi ihmiselle, joka ei halua hoitaa omaa osuuttaan, pitäisi antaa lahjaksi se toisen osuus? Hän on vain vastaanottava osapuoli. Eihän tuollaiseen kukaan aikuinen rupea, ainoan elämänsä hinnalla.

Ei sinulle kukaan anna uutta elämää tämän mennessä ja lopulta mentyä hukkaan tässä. Kaksin yksin on nimittäin itsellesi lopulta melko ankeaa, tunnekuolemakin. Sitäpaitsi joudut lopuksi vielä hoitamaan invalidinkin hänen romahdettuaan, sekin vaihe kun tulee vielä jossain vaiheessa. Tai sitten hän lopuksi havahtuu naisenpuutteeseen, ja hommaa sellaisen - ihan muualta. Sitä tavan normaalia, oikeaa elämää tuosta ei tule koskaan, teille. Tämä heppu ei siihen tule muuttumaan, ei koskaan. Voit värjötellä tuossa vain haaveillen ikuisesti parisuhteesta, tai mennä muualle ja elää sellaisessa tämän elämäsi aikana.
 
mies on vasta ensimmäisessä vakituisessa työpaikassaan.
Kai hän siihen satsaa täysillä, etenkin jos pomo vielä mielistelee ja kehuu. Kuvittelee saavansa elämänsä duunipaikan. Mies on ylpeä itsestään kun pärjää niin hyvin, että häntä tarvitaan hätätilanteissakin. Tätähän ap ei ymmärrä.

Minustakin olisi tosi ärsyttävää, jos toinen arvostelisi ja moittisi koko ajan tekemättömistä kotitöistä ja liiasta työssolemisesta. Ymmärrän hyvin miksi apn mies on puolustuskannalla koko ajan ja miksi homma menee riitelyksi.

Olette ilmiselvästi eri vaiheissa elämässänne.
Sinä haluaisit rakentaa kotia, mahdollisesti tehdä lapsia jne..
Mies haluaa menestyä työssään juuri nyt tällä hetkellä (ei vasta koulun päättymisen jälkeen).

Mun mielestä esim. kotitöistä riiteleminen on kaikkein turhinta puuhaa. Jos toinen ei niitä tee, ei se nalkuttaminenkaan tilannetta paranna. Päinvastoin, parisuhde huononee huononemistaan.
Pitäisi osata miettiä positiivisia keinoja tilanteen korjaamiseen.

Vinkkinä voin antaa seuraavan: vähemmän siivousta ja nalkutusta, enemmän seksiä.

Runsaasti enemmän mielenkiintoisempaa, yllätyksellisempää seksiä mitä ihmeellisempiin aikoihin ja niin, että mies nauttii siitä enemmän kuin mistään muusta. Jo viihtyy kaveri kotona vapaa-aikoinaan ja tekee himahommiakin ihan mielellään apn kanssa, jos siivotessakin saa extempore-panot tai muuta kivaa.
Samalla siinä nauttii itsekin toisen läheisyydestä, omatkin patoutumat ja ärsytykset laukeavat.

Eikä tämä ole palkitsemista huonosta käytöksestä vaan parisuhteen hoitoa.
Se nyt vaan on niin, ettei kukaan viitsi mielellään himaan tulla haukkumisia kuuntelemaan.

Jään mielenkiinnolla odottamaan vastalauseitanne kommenttiini.
 
heh.

Tämä mies on päättänyt tehdä uraa, hoitaa hommansa 100% ja edetä ties mihin.
Juuri noinhan tulee työssä toimiakin, varsinkin jos on juuri valmistumassa ja ekassa työpaikassa.
Saa upeat suositukset ja hienot työtodistukset.

Pikkuroiva on mustasukkainen ja haluaa miehen itselleen. Nalkuttamalla ja kiristämällä käy ihan päinvastoin. Aloittajalle suosittelisin omaa elämää. Jos kerran kutsuit kavereita mökille, olisit nauttinut ystävistä - pääseehän tämä mies sinne sitten perässä. Tämä jonkun vastaajan ehdotus miehen ajankäytön listaamisesta on ihan käsittämätön ja suoraan nalkuttajan käsikirjasta!

Tämä on se elämänvaihe jossa moni nuori pari eroaa, koska asiat muuttuu, intressit vaihtuu ja jos toinen ei ymmärrä eikä jousta, ollaan umpikujassa. Kysehän on kuitenkin vaan työstä, ei vieraista naisita, viinasta tai uhkapeleistä;)

Noista TES- ja muista liittohöpinöistä: jos haluaa pomoksi, ei ole työaikoja, ylityökorvauksia vaan vastuu 24/7. Monissa työpaikoissa tehdään ihan hiessä duunia, ja sitten yhdessä nollaillaan reissuilla tai illallisilla. Ihan normikamaa.
 
Mutta miksi ap:n pitäisi roikottaa 'mukana' sellaista miestä? Mitä kukaan tekee tuollaisella? Mihin tarvitsee? Mies on sitten valinnut työelämän, ei muuta elämää, ja se on selvä valinta. Ap taas haluaa elämän. Tuo mies on siinä vain häiriö. Eri teiden kulkeminen, kun kerran haluaa ihan eri paikkaan, lienee ainoa toimiva ja järjellinen ratkaisu asiaan. Mitä tuollaisesta raahaamaan.
 
heh.

Tämä mies on päättänyt tehdä uraa, hoitaa hommansa 100% ja edetä ties mihin.
Juuri noinhan tulee työssä toimiakin, varsinkin jos on juuri valmistumassa ja ekassa työpaikassa.
Saa upeat suositukset ja hienot työtodistukset.

Vaikkakin tuolla "pikkurouva" kirjoitti, ettei kyseisessä työssä ole mitään etenemismahdollisuuksia.

Itse en ole koskaan myynyt sieluani millekään työnantajalle eikä mitään kuvaillun kaltaista venymistä ole missään työssäni edellytetty. Kaikkein vähiten niissä aivan ensimmäisissä. Listassa on ihan tunnettuja suomalaisia ja kansainvälisiä firmoja. Kaikissa niissä lupaaville valmistuville/valmistuneille tehdään suunnitelma ja pidetään huoli että homma pysyy hanskassa molemmin puolin.

Ihan naurettavan oloista touhua tuolla miehellä, josta ei jää käteen mitään paukkuja niihin tuleviin oikeisiin töihin, jotka vastaisivat koulutusta. Tyhmintä jättää koulut kesken tuollaisen nollahomman eteen, josta ei mitään makseta eikä pääse eteenpäin.

Tämä on se elämänvaihe jossa moni nuori pari eroaa, koska asiat muuttuu, intressit vaihtuu ja jos toinen ei ymmärrä eikä jousta, ollaan umpikujassa. Kysehän on kuitenkin vaan työstä, ei vieraista naisita, viinasta tai uhkapeleistä;)

Jaa, että pitäisi olla kiitollinen, että kumppani vaihtaa ihmissuhteensa töihin, kun se ei sentään juo, petä eikä hukkaa rahoja? Mitenköhän, eikö sen jouston pitäisi olla molemminpuolista - vähin mitä voi parisuhteessa edellyttää lienee se, että toinen ylipäänsä osallistuu omaan parisuhteeseensa. Jos ei sitä halua, niin miksi olla yhdessä? Ihan hyvä jos työn kanssa liian pitkälle vetäneen suhde oikeaan ihmiseen päättyy ennemmin kuin myöhemmin, myönnetään.

Ehkä olen haihattelija, mutta kyllä minä vaadin tilanteessa kuin tilanteessa aikaa parisuhteelle ja myös kotitöiden tasapuolista jakamista. Minusta työnarkomania voi olla ihan yhtä paha ongelma kuin alkoholismi. Ap:n miehen tapauksessa hän on jo pettänyt lupauksiaan, raivostunut (siis huom ei suhtautunut kunnioittavasti ja todella kuunnellut) kun ongelma tuodaan esiin, jne.

Minä ainakin muuttaisin miehestä erilleen, huolehtikoon itse kotirintamasta, sillä en haluaisi ainakaan auttaa ketään maksimoimaan työssä vietettyä aikaa helpottamalla arkea kotityöautomaattina.

Noista TES- ja muista liittohöpinöistä: jos haluaa pomoksi, ei ole työaikoja, ylityökorvauksia vaan vastuu 24/7. Monissa työpaikoissa tehdään ihan hiessä duunia, ja sitten yhdessä nollaillaan reissuilla tai illallisilla. Ihan normikamaa.

Höpöä tämäkin. TESsejä ja "liittohöpinöitä" noudatetaan kaikissa hyvissä firmoissa, ja jos jollain pikkupomolla on niihin luova suhtautuminen niin äkkiä se lentää ulos ja kaaressa, jos tulee ruohonjuuritason kähinöitä.

Jos muuten ei pääse pomoksi kuin taivuttamalla oma-aloitteisesti sopimusehtoja tai ei selviydy työtehtävistään normaalissa ajassa, lienee syytä katsella sellaista duunipaikkaa, jossa sua arvostetaan enemmän. Vain luuseri tai epätoivoinen suostuu moiseen, ja kyllä pomot käyttävät noita liian nälkäisiä ja itseään arvostamattomia häikäilemättä hyväksi, heittävät sitten tyhjiin puristetut pois kun virheitä väistämättä alkaa väsyneelle sattua. Mutta itseään arvostavat, priimajälkeä tekevät, lisäarvoa tuottavat ja omalle arvolleen vastinetta vaativat kiilaavat sitten lopulta vasemmalta ja oikealta ohitse.

Kukaan ei ole asiantuntijatyössä parhaimmillaan kuin ehkä MAKSIMISSAAN ja TILAPÄISESTI 12 tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa. Sen jälkeen alkaa tulla joko huonoa laatua tai huonoa käytöstä, unohtelua, vakavia virheitä jne. Oma kokemukseni on myös se, ettei aikuiset ihmiset enää jaksa hillua työn ulkopuolella juurikaan toistensa kanssa. Itse en ainakaan vaihtaisi lomaa puolisoni kanssa lomaan työporukan kanssa.

Jos joku tykkää parisuhteesta ilman puolisoa niin siitvaan. Mutta jos haluaa parisuhteelta suunnilleen sitä mitä ennenkin, ja toinen ei sitä halua antaa selvistä viesteistäsi huolimatta, niin kytkin ylös vaan. Ei ole liikaa vaadittu, että ihminen on töissä suunnilleen normiajan, pitää lomat silloin kun ne on sovittu, tekee osansa himassa. Ei ole liiaksi siinä velvoitetta uratykillekään, paitsi jos lahjat eivät oikeastaan riittäisi ja siksi joutuu pinnistelemään yliaikaa, tai jos firma on perinjuurin mätä.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä