Toggle sidebar

Siis mitä??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Miehen käytöksestä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Olen touhunnut reippaasti lasten kanssa ulkona ja juuri vielä leivottiin pipareita. Lapset ovat juuri sängyissään ja täytyisi yritä tsempata siihen, että laitan puhelimen pois päältä, enkä pelkää siihen mahdollisesti tulevia viestejä. Yksi viesti on iltapäivällä tullut, että hän ei ole taaskaan tehnyt mitään, vaan minä olen pilannut kaiken.
 
[QUOTE="aapee";22754707] että laitan puhelimen pois päältä, enkä pelkää siihen mahdollisesti tulevia viestejä. Yksi viesti on iltapäivällä tullut, että hän ei ole taaskaan tehnyt mitään, vaan minä olen pilannut kaiken.[/QUOTE]

Miksi sä haluat saada viestejä tuolta mieheltä? Miksi sä sisimmässäsi uskot saavasi rakkauden todisteluja, kun niitä ei tule? Miksi sä uskot siihen, että se mies rakastaa sua ja on sulle hyvä, kun niin ei oikeasti ole? Miksi sun on noin vaikeaa päästää tuosta ihmisestä irti?

Yrittäisit ymmärtää, mitä sulle on tässä ketjussa sanottu. Oikeasti.
Miehesi EI rakasta sua. Tuo ei ole oikeaa rakkautta. Ei millään mittapuulla. Sä olet ansainnut parempaa. Ja sä saat parempaa. Mutta et hetkeäkään aiemmin, kun päästät miehestäsi irti.
Päätös on sun.

Onnellinen sä et tule olemaan koskaan jos miehesi on sun elämässä. Ja se on fakta. Uskoit sitä tai et.
 
[QUOTE="vieras";22750221]Miksi ihmeessä viitsit katsella moista miehen irvikuvaa? Siis mies vietti joulun vanhemmillaan, te ette kelvanneet mukaan? Mies käy tarkastelemassa kun olet yksi kotona, että todellakin olet yksin? Tulee noin vaan vaatimaan seksiä, johon pitää olla heti valmis?

Anteeksi vaan, mutta miksi ihmeessä suostut moiseen? Nyt silmät auki ja itsekunnioitusta kehiin vähän äkkiä![/QUOTE]

Samoin ajattelen. Eihän tuossa ole mitään järkeä. Pääset paljon helpommalla kun potkit miehen pois elämästäsi.
 
Ajattele lapsiasi! Haluatko antaa heille kuvan että äitinsä on täysin arvoton ja häntä saa kohdella miten huonosti tahansa? Lapsesi tulevat tajuamaan tuon "miehen" teot vähän isompana, ja samalla häviää luotto sinuun!
 
Ei ei! En todellakaan odota rakkaudentunnustuksia, vaan nimenomaan PELKÄÄN, että viestejä tulee, tulee solvauksia ja uhkauksia, julmuuksia, haukkumisia. Ne uppoavat syvälle ja ne satuttavat minua, vaikka puhelin olisi pois päältä.
 
no niin se vaan on, että huonolla itsetunnolla varustettu vetää näitä alistaja narsisteja puoleensa. Jos on terve itsetunto ja osaa laittaa rajat sille minkälaista kohtelua toisilta huolii, eikä suosta ottamaan turhia syyllisyyksiä kantaakseen niin eipä tuollanen ukko kauan matkassa pysy.

surullista, että olet tuollaisen miehen kanssa yhteen päätynyt ja suostunut kynnysmatoksi. Ennen uuteen parisuhteeseen hankkiutumista suosittelisin kuitenkin käymään hieman läpi omaa persoonallisuutta...esim terapiassa, psykologin kanssa..ja tekemään sellaista tervettä itsetutkiskelua sen suhteen mitä sinä toivot itsellesi, ja millainen parisuhde olisi sinulle sopiva.
 
Olen kovasti miettinytkin sitä, vaadinko liikaa ja enkö tosiaan anna mitään. Oikeastaan ensimmäisenä toivomuslistallani on aina ollut perusturvallisuus, johon kuuluu elämänhallinta, huudottomuus ja keskustelutaito vaikeistakin asioista. Edes näitä en ole saanut vaatia, koska hän ei pysty elämänhallintaan minun raivostuttavuuteni vuoksi ja koska stimuloin huudon asiasta kuin asiasta. Keskustelu tai asioiden läpikäyminen tarvittaessa rauhallisesti kirjoittaen ovat kuulema vain kehäkolmosen sisäpuolella eläneiden prinsessojen älyttömyyksiä. Oikeassa elämässä rakkaus näkyy ja tuntuu ilman turhia vääntöjä tai keskustelusessioita.

Itsellä ei paljoa toki ole antaa, koska lapset ja perheen pyöritys vievät koko aikani. En varmasti ole hakeutumassakaan parisuhteeseen, koska minusta tuntuu, ettei minusta ole kumppaniksi. Näin tosin ajattelin jo miehen tavatessani ja kerroin avoimesti kaikesta. Hän lupasi pitää minusta huolta ja etten enää koskaan olisi yksin. Aiemmin en elämässäni ollut yli 30 vuoteen luottanut keheenkään itseäni lukuunottamatta, mutta tällä kertaa halusin uskoa parasta ja oli sattunut niin paljon pahaa ja menetyksiä elämässäni, että uskoin onnen viimein kääntyneen. Kaikki vain oli liian hyvää ollakseen totta...ei se ollutkaan.
 
Ja sitten kävikin se tavallinen tarina eli huomasin kyllä huolestuttavia piirteitä ja asioita, hälytyskellot alkoivat soida, mutta silloin oli jo liian myöhäistä.

Aiempien kokemusteni perusteella olin erittäin vakaasti päättänyt, että huutoa en enää missään muodossa tule suhteessani tai perheessäni sietämään. Kun ensimmäiset huudot tulivat, olin aivan järkyttynyt. Teki mieleni sanoa, että tämä on loppu nyt ja kai vähän yritinkin, mutta lapset olivat aivan ihastuneet häneen ja hän syytti minua täysin tulistumisistaan. Itse asiassa hyvin, hyvin pitkään hän ei edes myöntänyt huutavansa ja saavansa raivokohtauksia, vaan väitti minun ainoastaan kokevan väärin ja hänen ehkä korkeintaan hieman korottaneen ääntään, koska oli hieman flunssainen ja korvat tukossa tms.

Asiat pahentuivat pahentumistaan, eikä mies ole oikeastaan koskaan pyytänyt mitään edes anteeksi. Olen odottanut ja toivonut parempaa vain omin tsempein ja vain siksi, etten halua hänen olevan vihaisen ja koska tosiaan elän haaveissani utopiassa - tosin arki kyllä on totisinta totta.
 
Tuo on niin tuttua, että mies syyttää ainoastaan muita omasta käytöksestään. Että jos toinen olisi mukavampi/parempi/ahkerampi/mitä ikinä, niin miehen ei tarvitsisi käyttäytyä kuten käyttäytyy. Että vika on toisessa, koska ei osaa käyttäytyä "oikein".

"Jos olisit kunnolla, niin mun ei tarttis lyödä sua" oli ex-mieheni lempisanonta. Vika oli aina mussa, tein jotain väärin ja sitten hän suuttui. Mutta vaikka miten itseni väänsin, ei mikään kelvannut. Aina tein jotain väärin.

Luojan kiitos pääsin siitä hullusta eroon, ja elämä muuttui parempaan! Kumma juttu, nykyisen mieheni ei ole kertaakaan tarvinnut lyödä mua 16 vuoden aikana. Ilmeisesti vika ei ollutkaan mussa, kuten exäni yritti uskotella. Nyt saan elää rauhassa eikä tarvitse pelätä, että toinen tulkitsee huokaukseni jotenkin oudosti ja kohta alkaa huuto..

Sun mies kuulostaa sairaalta. Lastesi takia, jos ei itsesi, nyt ota ja heivaa se ukko helvettiin elämästäsi! Muuta numerosi, säilytä uhkaamisviestit ja tee poliisille ilmoitus. Näytä, että olet tosissasi. Sä voit saada paljon paremmankin miehen itsellesi, jos vaan uskallat. Älä anna miehen enää kohdella itseäsi huonosti!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Siis ihan tosi?:
Annat miehen kohdella noin? Joo onhan se tässä sivussa hyvä kommentoida. Ainoa virhe minkä teet on se, että annat miehen kohdella sinua huonosti. Joten molemmissa vikansa.

Siskoni kesti vuosia miestä joka käytti henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Aliarvioi siskoani, arvosteli, nauroi siskoni tekemisille jne jne Vuosi sitten kun sisko soitti ja sanoi, että taas on tälläistä ja tälläistä. Sanoin hänelle, että jos et nyt lähde soitan samantien poliisille ja sosiaalityöntekijälle. Olin niin kova siskolle, että hän soitti itse samana iltana poliisit ja ilmoitti sossuun. Ja tänä päivänä sisko elää rauhallista ja uutta elämää lasten kanssa. Mies yrittää vielä kaikin keinoin ilkeillä, mutta sisko on jo niin vahva että kuuntelee rauhallisesti ja osaa sanoa napakasti vastaan.
Click to expand...

sä oot ilkeä kun tollasilla kävit uhkailee omaa siskoasi,tosi välittämistä(mä olisin pistänyt samantein suhun välit poikki jos oisin sun sisko)nimittäin auttaminen on eriasia kuin uhkailu.

siinä olet oikeassa että tollasta miestä ei kannata katsella
 
Itselläni on takana toinenkin hyvin vaikea suhde alkoholistiin.Olin maailman onnellisin, kun suhde viimein päättyi ja jokaisesta rauhallisesta päivästä olin todella kiitollinen elämälle. Tavatessani tämän miehen en todellakaan nähnyt mitään yhteistä. He olivat kuin yö ja päivä. Väliä suhteissa oli muutaman vuoden verran.
Nyt miehen on helppo vedota tuohonkin suhteeseeni syyttäen minun aina tuhoavan jokaisen miehen. Kerroin alussa hyvin avoimesti kaikesta tuohon suhteeseen liittyvästä minua syvästi järkyttäneestä. Myöhemmin mies on käyttänyt kaikkea vain minua vastaan ja vieläpä kääntänyt kaiken päälaelleen. Esimerkiksi seksi oli silloin(kin) pelottavaa ja ahdistavaa ja se sattui usein, jolloin mies totesi vain, että pitäisi puuduttaa paikat. Tämä mies ei ole tätä ottanut huomioon varoen, vaan on vain raivonnut sitä, kuinka minä muka haluan vain isoa ja että tuntuisi kunnolla, edes kipua. Tällaiset asiat aivan selvin päin ovat minusta todella, todella järkyttäviä, enkä oikeasti voi käsittää, miten hän voi puhua minulle näin.
 
Mitä sinä siis oikein tällä kirjoituksella haluat, sääliä, kirkasta kruunua? Olet aikuinen ihminen ja ihan itse vastuussa tilanteestasi. Ketä siinä voi syyttää, jos olet tehnyt lapsen usean eri miehen kanssa, viimeisen jonkun "miesystävän" kanssa, jonka kanssa et edes asu. Ota järki käteen ja ryhdistäydy, itse olet ojasi kaivanut, nyt vaan sieltä sitten ylös kapuamaan!
 
Kirjoittelen varmaan vain selvittääkseni ajatuksiani ja että syntyisi illuusio siitä, etten olisi ihan niin yksin.

Toden totta itse olen huonot valintani tehnyt, tosin oikeilla perusteilla (arvostin lapsirakkautta, ahkeruutta, pitkäpinnaisuutta, rauhallisuutta, vastuuntuntoa, välittämistä, perusturvallisuutta). Sille en itse mitään voi, että hän esitti minulle aivan muuta, valehteli ja johti harhaan. En sillekään voi mitään, että hän ei pysty asumaan kanssamme.
 
Jos sulla ei ole läheisiä oikeassa elämässä, niin etsi vertaistukea netistä vaikka just narsistien uhrien keskustelupalstoilta. Siellä on saman kokeneita. Kirjoita vaikka jo nyt, ja pura sinne ne ajatukset, joita miehen viestit ja muu hullu käytös herättää.

Niin kuin täällä monet ovat sanoneet, niin sun ei todellakaan kuulu tuntea syyllisyyttä noista asioista, joista mies sua syyttää. Hyvä että olet jo hakenut apua. Jatka samalla tiellä. Toivon sydämestäni sulle voimia päästää miehestä irti.
 
Kesällä soitin Narsistien Tuki puhelimeen, mutta sielläkin henkilö vain päivitteli ja voivotteli. Sama tapahtui Turvakodissa, jossa kävin juttelemassa myös. Jotenkin kaipaisin jämäkkyyttä, tukea ja ihan selkeitä toimintaohjeita sekä neuvoja siihen, kuinka muuttaisin järjestelmällisesti ajatusmalliani. Näitä en noilta tahoilta kuitenkaan oikeastaan vähän yllätyksekseni saanutkaan, vaan sääliä ja huokauksia rankasta tilanteestani. Naisten Linjalla oli hieman vankempi ote ja kehoitti soittelemaan uudelleenkin tuen puuttuessa, mutta sekin jäi. Jotenkin tulee aina sellainen olo, että vaivaan tahoja ja ihmisiä turhaan tai ettei minulla ole oikeutta apuun. Itse olen soppani keittänyt ja itse olisi kuilusta noustavakin.
 
[QUOTE="aapee";22755831]Kesällä soitin Narsistien Tuki puhelimeen, mutta sielläkin henkilö vain päivitteli ja voivotteli. Sama tapahtui Turvakodissa, jossa kävin juttelemassa myös. Jotenkin kaipaisin jämäkkyyttä, tukea ja ihan selkeitä toimintaohjeita sekä neuvoja siihen, kuinka muuttaisin järjestelmällisesti ajatusmalliani. Näitä en noilta tahoilta kuitenkaan oikeastaan vähän yllätyksekseni saanutkaan, vaan sääliä ja huokauksia rankasta tilanteestani. Naisten Linjalla oli hieman vankempi ote ja kehoitti soittelemaan uudelleenkin tuen puuttuessa, mutta sekin jäi. Jotenkin tulee aina sellainen olo, että vaivaan tahoja ja ihmisiä turhaan tai ettei minulla ole oikeutta apuun. Itse olen soppani keittänyt ja itse olisi kuilusta noustavakin.[/QUOTE]

Joo, tiedän tuon tunteen. Mulle tulee tosi helposti samanlainen tunne vastaavassa tilanteessa. Silti olen sitä mieltä, että tunne on väärässä ja johtuu just niistä lapsuuden traumoista tai muusta. Sun kohdalle ei vain ole sattunut niitä oikeita auttajia. Jatka avun hakemista sinnikkästi ja unohda ne, joilta et saa todellista apua. Vertaiskeskustelupalstoilla vois ehkä olla niitä, jotka oikeasti ymmärtää. Auttavissa puhelimissa tai turvakodissa auttajilla itsellään ei välttämättä ole kokemusta vastaavasta, eivätkä he siksi oikeasti ymmärrä ja osaa auttaa.
 
Merkkaan tän ketjun ja tulen huomenna kommnetoimaan paremmin,nyt niin väsy,etä pakko mennä nukkumaan.

Mä pääsin vastaavanlaisesta iljetyksestä eroon aika tarkkaan vuosi sitten. Eka marssitin sen jo lokakuussa pistään ero vireille. Piti hoitaa kaikki silleen hyvissö väleissä,ettei tyttö kärsisi. Oli entinen narkomaani. Oli ollut useita vuosia raittiina,kun tapaasimme. Tulin muutamassa kuukaudessa raskakaaksi ja odotusaika oli yhtä onnea. Mutta sitten vauva likin vaativa,nukkui huonosti,huusi,ja sairasteli paljon.
Siitä alkoi henkinen väkivalta,joka yltyi kokoajan,pikkihijaa. Kaikki alkoi oleen mun vikaa,kun en halunnut seksä,mulla oli toinen siis niin uskomattomia juttuja.
Lapsesta on nyt kiinnostunut sen takia että pääsee urkkimaan mun elämää. Sossu kieltänyt kahden keskiset tapaamset lapsen kanssa. Mun tai hänen vanhempieen tulee olla läsnä tapaamisissa. Kerran kun olin hakemassa tyttöä pois kesti 15min saada äijä hereille,kun oli tipahtanut lapsen ollessa siä.
Nytkään koko jouluna ei vastannu puhelimeen,ei soittanut kysyäkseen miten lapsen joulu meni. Tänään kun soitin ja kysyin et koskas ajattelit lastas tulla tapamaan. Hän ilmoitti,et tänään. Mä sanoin et ei sovi,et meille tulee vieraita,kaveri asuu naapuritalossa tuli lapsen kanssa leikkimään meille.
Mies aina haukkunut,et kuinka mä luon hänelle minuutti aikatauluja,eikä koskaan ole ollut etuajassa,harvemmin soviyussa ajassa,huöhässä lähes aina. Tänään kun tiesi et mulla vieraita niin paukukkas ilmoittamatta tuntia ennen tonne oven taakse soitteleen kelloa,et kuka meillä on,jos vaikka joku mies olisi ollut täällä.
Ei kysellyt mitä lapsi sai lahjaksi. Oli lapsen kanssa tunnin ulkona ja loppuajan istu sohvalla ja tuijotti titi nallea. Kävin kaupassa,olin tunnin pois ja sanoin et sitä titi nallea ei sit enään tänään katota. Tossa ne jäpitti ritirinnan sitä katsomassa. Mä suljin,telkun,,digipoxin ja dvdn kun lähdin. Sit sanoin et tyttöhän pyysi sua leikkimään,ei kayselemaan tutunallea. Sano et miks sä sit hommaat tälläsiä. Käytiin aika sanan vääntö asiasta.
Eilen tytön piti mennä jouluvierailulle mummulaan (isän vanhemmille) ei taaskaan vastattu puhelimeen. Tänään sit sanoi et mitä järkeä sen olisi sinne tulla kun ei siä ollut kun pappa kotona HALOO sua se tulee tapaan,eikä sukua.
Oli niin surullista,kun moneen kertaan eilen tyttö tul sanomaan,et etkö äiti kuullut,ovikello soi ja isi on siä...tytöllä ikää 2v 3kk.
On aina vaan kiinnostunut mun elämästäni. Lasta tulee katsomaan et pääsee urkkimaan mun elämään.
Mutta jos pystyt rekkautuun laita yksäriä,olis kiva jutskata. Tuuun huomenna kertomaan enemmän siitä meidän yhteisetä taipaleesta. Mikä päättyi siihen kun ex sanoi et hän haluaa vielä elää ja vetää. Ikää kohta 41v täällä tapauksella.
 
[QUOTE="aapee";22755094]Ja sitten kävikin se tavallinen tarina eli huomasin kyllä huolestuttavia piirteitä ja asioita, hälytyskellot alkoivat soida, mutta silloin oli jo liian myöhäistä.[/QUOTE]
Mille oli liian myöhäistä? Erolle? Sille ei ole vieläkään liian myöhäistä. Siis JOS haluaisit erota.
[QUOTE="aapee";22755094]Aiempien kokemusteni perusteella olin erittäin vakaasti päättänyt, että huutoa en enää missään muodossa tule suhteessani tai perheessäni sietämään. Kun ensimmäiset huudot tulivat, olin aivan järkyttynyt.[/QUOTE]
Voi sinua raukkaa. Entäpä lapset, entä heidän järkyttymisensä? Ovatko he vakaasti päättäneet etteivät halua huutoa perheeseensä? Onko sillä väliä?
[QUOTE="aapee";22755094]Teki mieleni sanoa, että tämä on loppu nyt ja kai vähän yritinkin, mutta lapset olivat aivan ihastuneet häneen ja hän syytti minua täysin tulistumisistaan. [/QUOTE]
No voi harmi kun lapset eivät antaneet sinun erota vaikka olisit halunnut. Ja harmi ettet pysty nytkään eroamaan vaikka haluaisit, ja se taas on....öööö.... lasten syy? Sun vanhempien syy? Yhteiskunnan syy? Globalisaation syy? Suinkaan tietenkään sinussa itsessäsi ei voi olla syytä siihen että olet parisuhteessa.
[QUOTE="aapee";22755094]Itse asiassa hyvin, hyvin pitkään hän ei edes myöntänyt huutavansa ja saavansa raivokohtauksia, vaan väitti minun ainoastaan kokevan väärin ja hänen ehkä korkeintaan hieman korottaneen ääntään, koska oli hieman flunssainen ja korvat tukossa tms.[/QUOTE]
Onpas hölmö selitys. Kuinka hölmö pitää olla että sellaisen nielee?
[QUOTE="aapee";22755094]Asiat pahentuivat pahentumistaan, eikä mies ole oikeastaan koskaan pyytänyt mitään edes anteeksi. Olen odottanut ja toivonut parempaa vain omin tsempein ja vain siksi, etten halua hänen olevan vihaisen ja koska tosiaan elän haaveissani utopiassa - tosin arki kyllä on totisinta totta.[/QUOTE]
Niin, mites ne lapset? Onko heillä mitään osaa tässä sun unelmaprinssi-utopian tavoittelussa? Eikös sulla oo mitään vastuuta heistä? Onko tosiaan niin kauhean kamalaa olla ilman miestä, että sen eteen on valmis uhraamaan omien lasten lapsuuden? Onko mies pyytänyt lapsilta anteeksi? Oletko sinä?
 
[QUOTE="Juulia";22756553]Mille oli liian myöhäistä? Erolle? Sille ei ole vieläkään liian myöhäistä. Siis JOS haluaisit erota.

Voi sinua raukkaa. Entäpä lapset, entä heidän järkyttymisensä? Ovatko he vakaasti päättäneet etteivät halua huutoa perheeseensä? Onko sillä väliä?[/QUOTE]

Oli liian myöhäistä sille, että olisin voinut olla vaativa. Tuntui, ettei minulla enää ollut oikeutta. Mies oli näyttänyt, kuinka huolehtivainen ja kiltti hän osaa olla. Kun hän ei sitten ensin hetkittäin enää ollutkaan, oli syy minussa. Olimmehan kaikki nähneet, kuinka kultainen hän on perusluonteeltaan ja oli kertomansa mukaan aina ollut. Tilanteet kärjistyivät vain ja ainoastaan minun takiani.

Aloin tutkia ja kontrolloida käytöstäni niin tiukasti kuin vain osasin. Olin tavannut hienon miehen ja vain minusta oli kiinni, saisimmeko onnellisen perheen. Miehen sanojen mukaan aloin "kävellä pitkin seiniä" omassa kodissani. Mies epäili muita miehiä syyksi, mutta huutojen alkaminen oli syynä. Yritin kaikkeni, mutta hän suuttui silti, yhä useammin.

Masennuin ja lähdin hakemaan apua. Ensialkuun en todellakaan pystynyt näkemään syytä kuin itsessäni ja minun oli muututtava. En vain käsittänyt yhtään, miten. Tunsin vain, ettei todellakaan kukaan voi minusta koskaan välittää ja näinhän mieskin sanoi.


[/QUOTE]No voi harmi kun lapset eivät antaneet sinun erota vaikka olisit halunnut. Ja harmi ettet pysty nytkään eroamaan vaikka haluaisit, ja se taas on....öööö.... lasten syy? Sun vanhempien syy? Yhteiskunnan syy? Globalisaation syy? Suinkaan tietenkään sinussa itsessäsi ei voi olla syytä siihen että olet parisuhteessa.

Onpas hölmö selitys. Kuinka hölmö pitää olla että sellaisen nielee?[/QUOTE]

Ei. Syy on ainoastaan siinä, että en halua miehen olevan vihaisen. Haluaisin hänen ymmärtävän, että olen tehnyt kaikkeni, enkä mitään tahallani, vaikka hän toisin väittää. Hän kertoo kerta toisensa jälkeen, kuinka tahallani aiheutan riidat niin, että hän pakenee paikalta ja minä saan tyhjän pelikentän toisille miehilleni. En käsitä itse näistä puheista mitään, koska yritän kaikin tavoin välttää riitoja, olla sovitteleva, antaa omaa tilaa ja rauhaa, olla vaatimatta jne.

Minun syyni on se, että en kestä vihaa enkä sitä, että mies uskoo ja elää väärinkäsityksissä.

Hölmö olen. Olen todella, todella hölmö, kun en pitänyt alunperin kiinni siitä, mitä olin päättänyt eli että huutoa en siedä ollenkaan. Minun olisi sinä ensimmäisenä kertana pitänyt jo pitää siitä kiinni. Miehen mielestä sellainen on tyhmä päätös ja vaatimus, mutta minulla olisi ollut oikeus siihen jo silloin.


[/QUOTE] Niin, mites ne lapset? Onko heillä mitään osaa tässä sun unelmaprinssi-utopian tavoittelussa? Eikös sulla oo mitään vastuuta heistä? Onko tosiaan niin kauhean kamalaa olla ilman miestä, että sen eteen on valmis uhraamaan omien lasten lapsuuden? Onko mies pyytänyt lapsilta anteeksi? Oletko sinä?[/QUOTE]

Minulla on vastuu heistä ja kannan sen. Kaiken kaikkiaan meillä ei ole miehiä lähellä, ei kummeja eikä pappoja, niin olen kyllä mielestäni kuvitellut ajavani lasten parasta siinä, että perheeseemme kuuluisi mies. Minä en todellakaan ole saanut mieheltä yhtään mitään ja yksin pärjäisin paremmin. Lapset ovat vain kaivanneet häntä tai näin minä olen asian kokenut/tulkinnut. Todellakin olen perhe/lapsikeskeinen ihminen, en niinkään parisuhdeihminen. En kaipaa aikaa miehen kanssa kahdestaan ja tämä on varmaan yksi ongelmakin. Onhan mieskin kertonut, ettei saa minulta mitä tarvitsisi. En kuitenkaan ole roikkunut tässä lasten vuoksi, vaikka tämä teksti nyt siltäkin voisi kuulostaa, vaan nimenomaan miehen vihasta tulevan ahdistuksen vuoksi sekä koska tosiaan olen elätellyt toiveita siitä elämästä, joka meillä piti olla.
Olen pyytänyt lapsilta anteeksi.
 
[QUOTE="aapee";22757759]Ei. Syy on ainoastaan siinä, että en halua miehen olevan vihaisen.

Minun syyni on se, että en kestä vihaa enkä sitä, että mies uskoo ja elää väärinkäsityksissä.[/QUOTE]
SINÄ haluat ettei mies ajattelisi SINUSTA pahaa. Et kestä ajatella että mies edes syytösten tasolla väittää että sinussa on vikaa, vaikka väitteissä ei olisi edes perää.

Sun pitää oppia sietämään sitä että mies ei koskaan, minään päivänä tule pitään sua ihanana aarteenaan, vaan paskana eukkona joka ei anna. Hyväksy se. Älä välitä siitä. Lähde menemään. Sun ei tarvi etkä sä voi sitä ennen saada miestä ajattelemaan kuinka suloisen nuppusen se sussa menettää. Kaikki maailman ihmiset ei tykkää susta. Hyväksy. Ei sen ole mitään väliä.

Mies väittää että petät. Mitä sitten? Mitä väliä? Itse tiedät miten asia on. Ei sun tarvi saada sitä uskomaan.

Mies väittää että oot laiska. Mitä väliä? Ketä kiinnostaa onko jonkun säälittävän lapasen mielestä sussa vikaa? So not. Anna hänen olla sitä mieltä ja lähde vetämään.

Siinä ei ole mitään hienoa että oot maailman ihanin väärinymmärretty sulolullukkaprinsessa joka vois olla sitä ja tätä jos ei lapset ois sitä ja lapsuus tätä ja koko maailma vastaan. Okei, sä olet tosi lupaava ylioppilas jolla on takanaan loistava menneisyys. Unohda. Elä tässä ja nyt. Tällä hetkellä sä olet käytännössä yh jonka yhden lapsen isä kohtelee sitä kun kuramattoa. Siinä ei ole mitään hienoa ja uhrautuvaa, se on ihan se tavallinen tarina. Mutta se on sun elämä, ota se omiin käsiis ja tee siitä elämästäs jotain mitä haluat. PAITSI jos se mitä haluat on suhde johonkin urpoon, siinä tapauksessa armahda edes lapsia ja hoida niille parempi koti.

Toimi. Sä oot aikuinen ihminen joka ei voi syyttää omista päätöksistään yhtään ketään. Menneisyys on menneisyys, nyt on nyt. Ja nyt rakennetaan tulevaisuus. Älä jää tuleen makaan ja soperteleen kuinka oot vaan pieni tyhmä nainen joka koitti olla mieliks. Seiso omilla jaloillas. Tää neuvo on sun omaks parhaaks.
 
[QUOTE="aapee";22755831]Jotenkin kaipaisin jämäkkyyttä, tukea ja ihan selkeitä toimintaohjeita sekä neuvoja siihen, kuinka muuttaisin järjestelmällisesti ajatusmalliani. [/QUOTE]
Ei turvakodista tai vastaavista paikoista voida sulle aivopesua tehdä. Jos et oo tehny lähtöpäätöstä, ne ei voi tehdä sitä sun puolesta. Jos oot edelleen sitä mieltä että et voi sanoo miehelle että nyt tuli lähtö, ne ei voi tehä sitä sun puolesta.

Mutta jos teet sen päätöksen ja lähdet, niin saat kyllä kovinkin konkreettista apua ja opastusta sieltä. Ne vaan ei voi kenenkään puolesta päättää että hei, nyt sä pistät poikki. Susta se ois tietysti parasta, että vastuu eropäätöksestä vyöryttyis turvakodille tai hyväntekeväisyysjärjestölle, mutta ei se mee niin. Jos sä et halua lähteä suhteesta, ei niillä oikein oo tarjota sulle muuta kun voi voita. Eipä oikein kellään muullakaan.
 
Erittäin asiaa! Heikkoina hetkinä vain tarvitsisin tukea jostakin siihen, että jaksaisin olla vahva, kun mies syyttää ja sivaltaa. Joku on kyllä sanonut, etteivät äidit saisi olla näin heikkoja ja lapset suoraan pois, mutta itse arvostan sitä, että osaa myöntää heikkouden ajoissa ja yrittää ainakin hakea apua. Minä en ole jäänyt tuleen makaamaan, vaan yrittänyt hakea apua ja haen edelleen. Miehellä vain on ollut aivan totaalinen yliote minusta ja kyllä, olen toivonut että vielä olisin miehelle se aarre, en kenellekään muulle, kuten en koskaan ole ollutkaan, vaan ainoastaan hänelle.
Opettelen hyväksymään sen, että kukaan ei pidä minusta. Eikä tämä ole edes kärjistys.

Kiitos, kun kommentoitte tänne yksinäisyyteeni!
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa