Täällä ollaan...Mies soitti eilen illalla, että sopisiko hakea tänä aamuna lapsi kylään vanhemmilleen ja palauttaisi sitten vuorokauden päästä. Minusta varoitusaika oli melko lyhyt, mutta yritin olla suostuvainen. Tänään asia kuitenkin peruuntui, koska minä puutuin jotenkin aikatauluihin liikaa ja pilasin kaiken. Isovanhemmat ovat pettyneet ja hän raivoissaan. Minä olen täällä kuitenkin pakannut laukun lapselle ja ihmettelen, kuinka tässä nyt taas näin kävi.
Mies sitten viestitteli, että minun ehdotukseni voin tunkea sinne missä aurinko ei paista ja että kyllä laki hänelle tapaamispäivät järjestää ja niitä en minä voi säätää, vaikka hän peruuttaisi ne viimehetkellä hakemismatkalla.
Vastasin, että sovin tapaamisen l.valvojalle, mikäli on niin, ettei hän pysty huutamatta ja kiroilematta sopimaan tapaamisia. Hän suivaantui siitä vastaten, ettei se todellakaan ole minun asiani, vaan hän sopii lastenvalvojan kanssa mitä haluaa.Hän myös painotti pitävänsä huolen siitä, etten koskaan ole ilman kaikkia lapsia, jotten pääsisi tekemään mitä huvittaa ilman kyttäämistä.
Miksi sitten siedän tällaista ja olen sietänyt. Edelleen tunnistan syyllistymisen itsestäni ja sen, että haaveilen siitä perhehaaveesta, mikä meillä piti olla. Monet tässä ketjussa ihmettelevät, miksi suostun kynnysmatoksi ja sääliäkö täällä vain kaipaan taikka kruunun kirkastusta. Apua, neuvoja, vinkkejä tai ainakin jotakin "muun maailman" responssia kaipaan, koska nimenomaan haluan tästä kuviosta irti. Ei kuitenkaan auta se, että ihmetellään vain, kuinka tyhmä nainen voi ollakaan. Se vain ruokkii syyllistymistäni ja uskon jälleen kaiken tosiaan olevan vain oman toimintani muuttamisesta kiinni, uskon ansainneeni vain ikävää kohtelua, koska tosiaan olen niin tyhmä...
