sinkuksi taas...(?)

[kanssa]

täytyy tulla vähän purkamaan omaa pahaa oloa tänne taas. mieli ala heittää laidasta laitaan, välillä on niin saamarin kauhea ikävä! tuntuu pahalta että samassa rytäkässä meni tärkein ihminen ja paraskaveri. järki sanoo ettei tuota suhdetta olisikaan kannattanut jatkaa. sit se viel soitti taas ja kysyi kuinka mulla menee..
miten kauan se kestää että pääsee eteenpäin?!

 

[M77]

Yllättävän kauvan melkein 24 tuntia päivässä mitä nyt yössä nukkuu parituntia jos saa! Hiljaset ajat ovat pahempia silloin miettii toista kaikkein eniten!

 

[n77]

samaa olen kysellyt sekä itseltäni että ystäviltäni kauanko tässä mahtaa mennä, että lopettaa toivomisen toisesta kuulemisesta...? Mitä vakavampi/pitempi juttu, taitanee kestää sitä kauemmin - ei helpottanut yhtään mun oloa, että ystäväni kertoi odottaneensa puolisen vuotta, että exästä jotain kuuluisi. Jostain kumman syystä ei kyllä enää itketä, kyyneleet on vaan jotenkin kuivuneet vaikka ajatukset entisessä kullassa harhaileekin :/ Helvetti, miks elämän pitääkin olla näin vaikeeta - menis joskus edes hyvin vaan tuo ajoittainen onni silloin tällöin ei riitä mitä koen! Onnistuis munkin jutut joskus mutta ei niin ei Sentään on meitä muitakin, emmekä ole ainoita , jotka on yksin jäänyt ja varmasti kohtaloita on aina jossakin muodossa pahempia kuin oma vaikka ei se kyllä tuskaa helpota - jaksamishaleja edelleen täältä käsin teille kaikilla ja kiitokset myötäelämisestä...

 

[M77]

(n77) haleja myös sulle! Olen kans alkanut tajuamaa ettei tämä tilanne tästä itkemällä muutu nyt vain tarvitsee katsoa tulevaisuuteen mitä se tua tullessaan!

 

[kohtalotoveri]

Tässä kanssa muutama päivä eron jälkeen yritetään elää minuutti kerrallaan eteenpäin. Olo ja elämä on kovin tyhjää. Tuntuu ettei ole mitään. Minullakin mies oli paras ystävä, siitä kaikki alkoikin. Sen jälkeen se suuren suuri rakkaus. Nyt sitten ei yhtään mitään.

 

[Elämä jatkuu]

N77:lle, ja kaikille muillekin samassa tilanteessa oleville, kaikkea hyvää teille, vaikka vaikealta nyt tuntuukin.

Muistan hyvin sen tunteen, joka ei tahdo hellittää vaikka järki sanoo että kaikki on nyt ohi. Huolimatta miehen kauniista sanoista ja ylistyksestä lopputulos oli se, että minut oli jätetty. Järki oli oikeassa.
Toipumiseen meni kauan - kaksi vuotta - johon mahtui surua, vihaa, epätoivoa, rakkautta joka ei tahdosta huolimatta suostunut loppumaan, ja nyt yli kymmenen vuoden kuluttua jäljellä on vain haalistunut muisto, onneksi kuitenkin hyvä sellainen.

Ei miehen kauniilla sanoilla ole mitään merkitystä. Ne ovat vain miehen keino suojata itseään rumalta erolta, niille ei kannata laittaa toivoaan mahdollisesta uudesta alusta.

Anna ajan kulua. Syitä ei kannata lähteä miettimään, todellisia syitä et koskaan luultavasti saa tietää. Ja vaikka se todellinen syy olisikin toinen nainen, kuten minun tapauksessani, ei sekään ole maailmanloppu. Ei hän ollut kauniimpi, ei kiltimpi, ei älykkäämpi, ja minuun verrattuna surkea sängyssä. Mutta silti lähetin miehen takaisin uuden naisensa luo kun tuli luokseni sen kertomaan ja pyysi uutta alkua. Sillä ei noillakaan sanoilla ollut merkitystä. Nekin olivat miehelle vain keino saada mitä haluaa, onneksi ymmärsin sen ajoissa.

Vaikka silloin luulin, että hän on minulle se Oikea, elämä näytti että se Oikea oli vielä tulossa. Minulla asiat ovat hyvin. Toivottavasti hänelläkin.

 

[myös jätetty]

Olen kärvistellyt jokapäivä viimeiset 7 kuukautta. Ei mikään lenkillä käynti, työ tai harrastukset vie tätä oloa pois. Menitin myös parhaan ystäväni.Olen lukenu kaikki itsehoito-oppaat - tiedän kyllä, ettei kukaan ulkopuolinen ole vastuussa onnellisuudestani, enkä voi syyttää ketään pahasta olostani.Tiedän, että tarrauduin - olisin halunnut kaiken jatkuvan ikuisesti - jatkuihan se monia vuosia.
Olen miettinyt sitä miten helppoa jättäjille tuntuu olevan lähteminen. Ei mitään ikävää, ei pahaa mieltä. Mihin hävisi kaikki se ystävyys ja välittäminen?Mihin kaikki vuosien aikana sovitut ja vannotut asiat. Minun tapauksessani x rakastui palavasti toiseen ja lähti samantien 2 kuukauden seurustelun jälkeen. Ei rakastumiselle mitään voi, ainakaan minä hänen. Enhän voinut omille tunteillekaan mitään. Mutta mihin kaikki muut asiat hävisivät. Ihankuin kaikki mitä oli,olisi ollut vain omassa päässäni.Tiedän, ettei näin kuitenkaan ole.
On pakko vaan päästää irti menneestä, mitään en kuitenkaan suremalla saa takaisin.Kun vaan tietäisin miten tästä olosta pääsisin, tekisin mitä vaan. Jos joku tietää niin pliis kertokoon keinon.

 

[christina]

Voi , kun pystyiskin olemaan niin ""tunteeton"" eron tullessa/erotessa, että kohauttaisi vain olkapäitään. Mun ystäväni on suurinpiirtein sellainen. Hän seurustelee kolme kuukautta, joskus suhteet kestää peräti puolikin vuotta. Ei murehdi, jos suhde loppuu, toisin kuin minä.
Erosta on mullakin jo puoli vuotta. Ei oikeastaan tunnu pahalta enää, tunne vain että joku puuttuu tästä elämästäni..eli se ex. Mä kaipaan niitä aikoja, kun oltiin yhdessä.. ..Joka päivä mä meen töihin, harrastuksissa, kavereita tapaan, käyn baarissa joskus..siis normaaleja juttuja, mut kuiteskin ei päivää että ex ei pyöris mielessä. Vaikea on unohtaa. miksi?

 

[myös jätetty]

Vastasit kysymykseeni jo ennenkuin olin sen kysynyt. Eli ainoastaan aika auttaa. Minusta tuntuu, että minuun on jäänyt krooninen ahdistus - ilo kadonnut elämästä kokonaan.Samat asiat pyörivät päässä aamulla kun herään ja illalla kun käyn nukkumaan. Tähänkään ei järkeily ja itsensä tyhmäksi riippujaksi leimaaminen auta. Miten itse irrottautumisen hoidit niiden kahden vuoden aikana. Olitko missään yhteydessä vai katkaisitko välit kokonaan. Minulla kun on olemassa illuusio ystävyydestä. En tiedä tuleeko siitä mitään, koska olen koko ajan niin haavoilla. Ja olo on aina pahempi kun olen yhteydessä tai jos tapaan. Mutta en kuitenkaan pysty tai ole ainakaan vielä pystynyt katkaisemaan kaikkea yhteyttä. Oltiin sentään läheisiä ystäviä vuosikausia.Sehän ehkä kaikkein eniten sattuu, kaikki se rakkaus, läheisyys ja välittäminen oli harhaa ja hukkaan mennyttä aikaa, olin kuin kertakäyttöastia, toinen uusi ja ihana korvasi hetkessä eikä millään mitä oli, ole enää merkitystä. Ei tämä ole katkeruutta, totuus on vaan kova juttu myöntää.

 

[kanssa]

minä mietin että pitäisikö soittaa ja kysyä mitä kuulluu, en edes toivo että alkaisimme uudestaan, sitä kokeiltiin jo, mutta odotan aikaa ettei olisi ikävä, ystävyys ei tässä tilaanteessa ainakaan vielä ole mahd. koska välitän vielä niin paljon, ei me riidoissa olla mutta jotenkin tuntuu että parempi pitää väliä ettei jää roikkumaan, tajuaako kukaan mitä tarkokitan. me sovimme yhdessä ettei tämä suhde kannata enää..
ei tässä itseään vielä sinkuksi tunne.

 

[myös jätetty]

Minä ainakin tajuan täysin, mitä tarkoitat. Luin jostain, että vasta sitten pystyy olemaan ""vain ystävä"", kun on itsekin rakastunut toiseen. Silloin ainakin pystyisi olemaan rehellisesti onnellinen toisen onnesta, ei olisi ikävää eikä mustasukkaisuutta, ei ahdistusta eikä huononmuudentunnetta.Minä päätän aina yhteydenoton jälkeen, että nyt riitti - ei enää tätä. Mutta kun on viikko kulunut on pakko kysyä mitä kuuluu, miten menee. Vaikka hänellä onkin uusi rakkaus, ei muu elämä todellakaan ole parantunut, päinvastoin. En minäkään halua sitä takaisin, mitä meillä oli. Mutta ikävä on kuitenkin sitä tärkeää ja rakasta ihmistä.

 

[kanssa]

varoitus: älkää vaan menkö vielä katsomaan vanhoja yhteisiä valokuvia, itse tein sen kun tossa siivosin kaappeja, voih!

 

[christina]

Mä pönttö tuhosin erotessa kaikki kuvat ym. tavarat, joita sain exältä. Nyt harmittaa.

 

[Daria]

Myös jätetty,

älä pidä yhteyttä mieheen... Se raastaa sua kokoajan, laita välit vähäksi aikaa kokonaan poikki. Noin 3-6kk on hyvä aika, se on parempi sulle niin.

Tiedän itse, etten olisi ikinä itse selvinnyt jos en olisi ollut tiukkana ja lopettanut yhteydenpitoa. Mies on löytänyt uuden, ei sillä kiinnosta se ystävyys, rakkaus ym mitä meillä oli. Eli olin samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Olisin voinut itse kirjoittaa tuon aiemman tekstisi. Kaikki tuntui niin hemmetin turhalta ja hukkaan menneeltä.

Kun katkaiset välit, lähdet johonkin reissuun ja saat vähän välimatkaa, niin kyllä kaikki selkenee sinullekin. Saat tavallaan ""rauhan"" kuten minäkin. Mies ja suhde ei ollutkaan sitä mitä luulit, mutta älä anna sen viedä uskoasi siihen, että sellainen vielä löytyy!

Kohta jo nautit elämästä ja ehkäpä sinullekin käy niinkuin minulle; huomasin, että minulla on parempi ilman häntä... Ehkä surullista, mutta nyt en enää edes kaipaa hänen ystävyyttään, koska olen ymmärtänyt, ettei se ollut sitä mitä minä luulin.

 

[myös jätety]

Lohdullista kuulla. Niin olen ajatellutkin tehdä, kunhan saan voimia toteuttaa. Olin keväällä Jenkeissä melkein kuukauden. Sillon oli kohtuullisen hyvä olo, yhteydenpito oli vain muutama viesti. Mutta kun palasin sama olo palasi, niin paljon muistoja, paikkoja, varmaan tiedät. Jos pääsisikin aloittamaan elämän kokonaan jossain muualla. Nyt jo tiedän, että aikapaljon kaikessa oli itsepetosta, halusin uskoa. Ja illuusio jostain tosi suuresta ystävyydestä ja rakkaudesta.Mutta onnellinen kyllä olin silloin kun olin, todella onnellinen, ehkä se kokemus oli kaiken surun ja ahdistuksen arvoinen.Kiitos sinulle että kirjoitit.

 

[M77]

(n77) Mites nyt menee sulla? Joko olos alkaa helpottaan? Mulla on vielä aikas veemäinen olo eli mietin miten jaksan eteen päin yksin! Olen muuten huomannut että taidan olla ainoa mies joka on jätetty aika kylmästi! Mutta ei anneta sen hämätä on toisaalta hyvä että on ees joku kenen kanssa on hyvä vaitaa kuulumisia! Toivottavasti voisimme vaihtaa kuulumisia näin netin kautta ja tukea toisia!T.M77.

 

[n77]

Kyllähän tässä alkaa pikkuhiljaa taas tottumaan tähän elämään näinkin - viikko vasta mennyt mut nyt jo tosiaan helpompaa... tosin kyllä sitä miettii joka päivä edelleen, et miksei toisesta kuulu mitään edes ""ootko hengissä-kysymystä"" tms... Nooh, aika auttaa - tsemppaahan säkin M77 äläkä jää paikalleen!

 

[M77]

(n77) joo en meinannutkaan jäädä paikkalleni kun huomasin että kun saa muuta ajattemista niin menee paremmin vaikka ei niitä 7v muistoja niin vaan pois pyyhitä! Ehkä munkin eteen joskus ilmestyy jostain se ihan oikea sitä kun ei koskaan tiedä! Ja toivottavasti sinäkin kohtaa sen oikean joka ottaa sinun tunteesikin paremmin huomioon! Koitetaan kestään ja aletaan taan katsoa maailmaa positiivisesti! T.M77.

 

[hyväksyjä]

Et saa vastausia väkisi, jos toinen ei kerro.... Puhumattomuus on yksi merkki että kaikki ei ole hyvin. Älä sulje korviasi, silmiäsi tai jos huomaat lähelläsi pimeässä kulkevan ihmisen "" uskottomuus"". Muista maailma mahdollisuusia täynnä....pitkän pimeän jälkeen aurinkokin tuntuu lämpimälltä ja valoisammalta kun ennen. Meillä kaikilla on oikeus onneen. Etsi oma tapasi löytää se vaikka sinkkuna silloihan mahdollisuudet rajattomat.

 

[same]

Ihan kuin mun elämästä!

Samalla tavalla yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta mies alkoi sopottamaan jotain ""sinun-on-parempi-ilman-minua""-potaskaa. ""

Samallaista paskaa selitystä alkoi yht'äkkiä tulla minunkin miehen suusta kuin salama kirkkaalta taivaalta mutta, mies selitti vielä,että rakastaa minua kyllä vielä niin kamalasti mutta, ei voi olla oma itsensä kanssani ( yht'äkkiäkö???)
ja aina kuitenkin mies tuli ruikuttamaan takaisin parin viikon päästä ,ja sitten kuukauden päästä mies sai taas kohtauksen jättää mut..ja sitten taas itki takaisin..
itse menin ihan rikki...

syy tuohon miehen käytökseen tulikin sitten sattumalta ilmi..

Porsas oli käynyt pari kertaa jo vieraissa sen ex-ämmän kanssa! ja kun se toinen muija ei huolinnutkaan sitä petturia niin sitten mies alkaa ruikuttaa ja itkee takaisin luoksesi,noin se menee..!

 

[M77]

(n77) joko nyt alkaa asiat luistamaan paremmin? Mulla ajatukset ovat vielä aika sekaisin taidan jo heittää pyykkeen kehään ja luovuttaa siitä että minä olisin tyttöystäväni kanssa yhdessä!Täytyy taas alkamaan katsoa eteen päin kun ensin tokenee menneestä! Kyllä kai minäkin jostain vielä minulle tarkoitetun tytön löydän! Koitahan pärjätä n77 eiköhän se aurinko ala risukasaankin paistaa! T.M77.

 

[n77]

joo, no luistaa sen verran siihen asti varmaan menee hyvin kunnes toisiimme törmätään jossain... voi tulla muistoja mieleen sitten enemmän vielä kuin nyt. Sen verran on meidän ja teidän suhteella eroa, että teillä tuo suhde ja muistot ovat pitemmältä ajalta kuin meillä - siksi unohtaminen ja uuden etsiminen kestää taatusti sulla pitempään.. paikalleen ei vaan kannata jäädä junnaamaan. mikäli teidät/meidät on tarkoitettu yhteen niin eiköhän se kohtalo sitten puutu peliin... Tsemppiä sulle myös M77

 

[M77]

(n77) heippa! Juu kyllä mullekin on vähän ehdotettu jos nähtäis mutta itse pikkusen jarruttelen kun tiedän että kumminkin jostain kaivamme jonkin vanhan riidan esille! En tiedä koska olisin valmis tapaamiseen! Kuinkahan paljon sinulla ja minulla olisikaa yhteistä puhuttavaa ja ajatuksia kuin hajonneet suhteet ja ikä? T.M77. Ps:eipähän ole kiva olla yksin kun tänään on vielä se päivä vuodesta!

 

[Myy76]

Onpa meitä yksinäisiä paljon... Eilen jätettynä olen vieläkin ihan turta ja silmät on turvoksissa itkuisen yön jälkeen mutta jotenkin lohdullista huomata että en olekaan yksin. Se on vaan niin helvetin rankkaa alkaa taas kasaamaan omaa sydäntään kokoon kaiken yhteisen jälkeen... En muista kuka tuolla jossain vaiheessa kirjotti siitä sitoutumiskammosta ja siitä että toinen sanoo ""sä olet mulle liian hyvä"" jne. Samat syyt sain kuulla eilen. Mullekin tämä tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. En ikinä olisi osannut aavistaa mitään tällaista. Takana on yhteinen ihana kesälomamatka, jossa kaikki oli täydellistä ja muutenkin meidän suhde oli sellainen että ei oikeastaan koskaan riidelty. Siihen ei vaan ollut tarvetta. Ja sitten eilen vaan todetaan, että ""pelkään sitoutua"". Ei semmosta voi ymmärtää... mutta minkäs teet. On pakko yrittää sinnitellä päivä kerraan eteenpäin... Kiitos niille jotaka ovat viitsineet laittaa omia ""selviytymistarinoita"" tänne, niistä saa vähän voimia, vaikka nyt kyllä onkin vaikea uskoa että tämä tyhjä olo ikinä menisi pois. Mä en menettänyt vaan rakasta ihmistä vaan hän oli myös paras ystäväni, että siinä onkin sitten vähän isompi aukko paikattavaksi...

 

[n77]

niinpä niin, sulla on sama juttu nyt menossa kuin mulla kun kirjoitin ton alkuperäisen viestin - itkin kolmisen päivää putkeen, kunnes tajusin ettei se mitään auta, kertasin kaikkia yhteisiä juttuja ja siinä pölähti mieleen et niitä ei enää koskaan saa kokea... Täytyy myöntää, että edelleen tulee välillä pala kurkkuun vaan kyyneleet tuntuvat olevan kuivuneet. Jotenkin tuntuu, että tuo ""sitoutumiskammo"" on nykyään jotain niin yleistä ja vähän väliä ""ahdistaa"" etc... että alkaa jo ärsyttämään! Ja juuri tuo niinkuin mullekin mies sanoi; ""sun parhaaks tein tän / en tunne olevani sulle tarpeeks hyvä jne..."" Ei voi käsittää - miksi ihmeessä mäkin olisin halunnut jatkaa sen miehen kanssa jos hän ei riitä mulle?! sitä mä en käsitä ja se että ei hän voi tietää mitä mä tarvitsen ja haluan, mekään kun ei niin paljon ehditty jutella edes niiden kuukausien aikana ko asioista...

On tää elämä niin merkillistä.
Voimia sulle myös Myy76, pidetään lippu kaikesta huolimatta korkella! Kyllä me henkiin jäädään vaikka alku onkin taas yksin vaikeaa...