Hieman samanlainen tilanne täällä, tosin sillä tapaa että olen tässä ""tapaillut"" erästä miestä, mutta kauheasti ei olla sovittu missä mennään. Sen aika olisi varmaan kohta, aikaa on mennyt jo sen verran, ettei tämmöistä epäselvää tilannetta ei kovin kauan voi enää jatkaa (tai siis minä en voi). Mies on ollut hitusen vaisu, ja epäilen, että jos ja kun asia puheeksi tulee niin hänen taholtaan tulee juuri jotain tuommoista. Olen jo henkisesti valmistautunut siihen, että se loppuu sitten (yleensä olen aika hyvä arvaamaan muiden ajatuksia). Ottaa päähän kun todella on ollut se tunne, että nyt todella kolahti (harvemmin niin käy, ja minäkin siis suuren osan elämästäni sinkkuna), ja alkuun näytti, että miehelläkin oli kyse vain normaalista varovaisuudesta, hän oli kuitenkin selkeästi ihastunut. Aluksi myös suurin osa yhteydenotoista tuli häneltä, nyt tilanne on kääntynyt aivan päinvastaiseksi. No, pahempaa vahinkoa ei kai ole päässyt tapahtumaan, mutta silti on paha mieli. Omasta mielestäni olisin ollut ihan oikeilla perusteilla ja kypsästi siirtymässä sinkkuudesta ""kunnolla"" pois (ei siis todellakaan mitään ""pakko saada joku"" -asennetta enkä ole vaatimassa mieheltä liikoja sitoutumisen suhteen, oma elämähän hänelläkin on, työ ja ystävät), ja taatusti olen säilyttänyt oman elämän siinä sivussa. Olen muutenkin sitä tyyppiä, etten ihastu-rakastu helposti ollenkaan enkä sitten muutamassa päivässä tosiaankaan vaihda kiintymyksen kohdetta tai yhtäkkiä lakkaa olemasta ihastunut. Niitä tyyppejä näkyy vain olevan aika paljon aika paljon liikenteessä, koettu on.
Viitaten tuolla aiempana joku sanoi ettei saa puhua lapsuuden traumoistaan jne. No puhuttu on, mutta niin on mieskin puhunut. Pitäisikö tuollaisissa tunne-elämän keskusteluissa sitten naisen muka kiltisti vaan nyökytellä, jos mies haluaa puhua itsestään? Muutenkin yleisesti ottaen harmittaa, että ihmiset (kaverinikin ovat tähän syyllistyneet) ovat kauhean hanakasti jakamassa ohjeita siitä, miten naisen pitäisi tehdä sitä ja tätä, että saisi miehen pysymään loukussa. Ei varmaan yhtään self-help kirjaa ole julkaistu siitä, miten miehen pitäisi käyttäytyä saadakseen naisen, toisin päin varmaan satoja. Onko siinäkään sitten järkeä että joutuu pitkän aikaa teeskentelemään yhtä sun toista, kun parisuhteen kuitenkin pitäisi olla sillä tapaa syvällinen suhde, että siinä voi reilusti näyttää vähemmän vahvatkin puolensa ja heikot kohtansa. Tai ei minua ainakaan kiinnostakaan sellainen suhde, missä joutuu olemaan koko ajan vain kiva ja välttämään liian henkilökohtaisia puheenaiheita. No, jotkuthan ovat toki tälllaisia kaikissa ihmissuhteissaan ylipäänsäkin koko ikänsä, ehkä heille nämä pelit ovat sitten helppoja.
Mä en ainakaan ole itse vielä valmis näkemään, tulee paha mieli. Jaa`a, en tiedä mitä yhteistä mahtais löytyä kuin em. jutut. Ööh.. se päivä vuodesta?!