S
Sori vaan, n77
Vieras
Minä se paasasin itsekunnioituksesta tuossa edellä. No ehkä ei pitäis sanoa noin jyrkästi ihmisille jotka tuntee olevansa pohjalla, eli siis ehdottää että häntä pystyyn ja valitus seis. Ihmiset kun jostain kumman syystä olettaa aina että ne jotka näitä neuvoja antaa ei ite ole koskaan moista murhetta kokeneet.
Minä olen sinkkuillut elämässäni aivan tarpeeksi, ja pakko myöntää että alle kolmekymppisten huolet ikisinkuksi jäämisestä hymyilyttää tällaista vanhaa leidiä. Sinä olet ilmeisesti 28. Minut on kuule ihan oikeasti jätetty useita kertoja ja kyllä se sattui, sillä minäkin ihan oikeasti rakastin näitä miehiä. Mutta elämä ei sittenkään siihen loppunut. Rakastin nimittäin erästä toistakin ihmistä, itseäni. Pidin huolta itsestäni ja jatkoin matkaa sydän verta vuotaen mutta pää pystyssä ja miestä takaisin volisematta. Siitä paranee, usko hyvä ihminen.
Olen myös hiukan utelias. Jos et halua ehdotuksia elämän jatkumisesta, niin millaisia vastauksia mahdoit toivoa kuulevasi kun tänne kirjoitit? Samaa kokeneiden melankolisia tarinoita? Itsesäälissä piehtarointia? Juttuja siitä kuinka Se Oikea jätti vuosia sitten ja kuinka maailma on vieläkin sijoiltaan eikä onni koskaan palaa? Ihmetarinoita miehistä jotka vuosien jälkeen palasivatkin takaisin?
Minua ahdistaa ja surettaa ajatellakin että joku menee niin suuniltaan suhteen loputtua että menisi muukin elämä poskelleen, ei vain rakkaussuhde. Aikaa toipumiseen voi mennä, mutta loputon se suru ei ole. Maailma on täynnä hyviä miehiä jotka osaavat ja haluavat rakastaa. Jos lopettaisit turhan pinnistelyn, ja malttaisit olla luottavainen tulevaisuutesi suhteen, niin saattaisit huomata heistä hieman useamman. Se sopiva kummpani tulee usein kohdalle juuri silloin kun sitä vähiten odottaa.
Minä olen sinkkuillut elämässäni aivan tarpeeksi, ja pakko myöntää että alle kolmekymppisten huolet ikisinkuksi jäämisestä hymyilyttää tällaista vanhaa leidiä. Sinä olet ilmeisesti 28. Minut on kuule ihan oikeasti jätetty useita kertoja ja kyllä se sattui, sillä minäkin ihan oikeasti rakastin näitä miehiä. Mutta elämä ei sittenkään siihen loppunut. Rakastin nimittäin erästä toistakin ihmistä, itseäni. Pidin huolta itsestäni ja jatkoin matkaa sydän verta vuotaen mutta pää pystyssä ja miestä takaisin volisematta. Siitä paranee, usko hyvä ihminen.
Olen myös hiukan utelias. Jos et halua ehdotuksia elämän jatkumisesta, niin millaisia vastauksia mahdoit toivoa kuulevasi kun tänne kirjoitit? Samaa kokeneiden melankolisia tarinoita? Itsesäälissä piehtarointia? Juttuja siitä kuinka Se Oikea jätti vuosia sitten ja kuinka maailma on vieläkin sijoiltaan eikä onni koskaan palaa? Ihmetarinoita miehistä jotka vuosien jälkeen palasivatkin takaisin?
Minua ahdistaa ja surettaa ajatellakin että joku menee niin suuniltaan suhteen loputtua että menisi muukin elämä poskelleen, ei vain rakkaussuhde. Aikaa toipumiseen voi mennä, mutta loputon se suru ei ole. Maailma on täynnä hyviä miehiä jotka osaavat ja haluavat rakastaa. Jos lopettaisit turhan pinnistelyn, ja malttaisit olla luottavainen tulevaisuutesi suhteen, niin saattaisit huomata heistä hieman useamman. Se sopiva kummpani tulee usein kohdalle juuri silloin kun sitä vähiten odottaa.